Muistan lapsuuden leikin jossa olin kontusillani lattialla. Joku lapsista piti selkäni yläpuolella vuorollaan jonkun leikkijän panttia ja lausui: ”kenen pantti tulessa ja tervassa liehuu, mihin sen on mentävä ja mitä sen on tehtävä.” Sitten siinä sain keksiä jonkin hassun paikan ja tehtävän pantin omistajalle. Se vara kuitenkin piti olla, ettei tehtävä ollut liian vaikea, sillä ei tiennyt milloin oma pantti oli tulessa ja tervassa. Joten saattoi itselleen antaa kovin hankalan tehtävän.
Tuo leikki tuli mieleen kun aamulla pohdin näitä keskusteluja. Täällä kun innolla käydään aina niiden kimppuun, jotka kirjoittavat vanhurskauttamisopista. Jonka mukaan pelkästään uskolla voimme vastaanottaa koko pelastuksen ja Jumalan armon Kristuksessa. Ilman, että siihen liittyy minkäänlaisia muita velvoitteita.
Keskustelijoiden mielissä näyttää olevan lukemattomia tehtäviä ja asioita, joilla kumotaan tuo yksinkertainen lupaus. Sama, jonka Filipin vanginvartija sai Paavalilta: ”usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”.
Aivan kuin leikissämme, Vaadittujen tehtävien tulee kuitenkin olla tarpeeksi helppoja, jotta ne voidaan suorittaa.
Pelkästään usko tuntuu väkisinkin aivan liian vähäpätöiselle tehtävälle, mutta samalla se on kuitenkin vaikein niistä ja vaatii paljon ja jokapäiväistä harjoitusta.
Raamattu on aivan täyteen ladattu sellaista kuvakieltä, että lukija hyvin herkästi hyppää tärkeiden kohtien yli. Olenkaan pysähtymättä pohtimaan mitä siinä, tai siinä kohdin oikein sanotaan.
Ovatpa monet sitäkin mieltä, että koko vanhurskauttamisoppi pitäisi hyljätä ja poistaa. Vain siksi, ettei sitä oikein kukaan käsitä. Samalla hyljättäisiin myös tämä jae : ”autuaita ovat ne , joilla on vanhurskauden nälkä ja jano”.
Tuo jano kertoo niistä jotka eivät ole tyytyväisiä elämäänsä Jumalan sanan edessä, ja kaipaavat kestävää tyytyväisyyttä . Sellaista, joka kestäisi missä tilanteessa tahansa. Edes Paavali ei pitänyt itseään kelvollisena. Hänkin kertoi, ettei koe vielä sitä savuttaneensa. Toisaalla hän kertoi siitä miten mikään ei voi erottaa Jumalan rakkaudesta. Silloin hän katseli sitä, miten Jumala häneen suhtautuu Kristuksen tähden. Nyt hän kuitenkin katselee omaa sisintään ja näkee siellä jotain hyvin vaarallista. Jotain joka vieläkin voi riistää häneltä autuuden.
Jollei tunne omassa sydämessä asuvaa pahaa ja Jumalan tahdon vastustajaa. Eikä sitä lainkaan pelkää, hän on mitä suurimmassa vaarassa menettää sen vuoksi oman autuutensa. Hän ei silloin osaa myöskään kaivata sitä vanhurskautta, joka Jumala lahjoittaa pelkästään uskon tähden.
Mitä kummaa puhetta tuo on. että Jumalan luonia luontokappaleina kelpaisi Hänelle? Kyllä kelpaamme . On sitten toinen asia jos välitämme sellaisesta elämänmuodosta jossa peilaa itseään täydellisyyden ihanteeseen.
Kirkouksemme ( ja siunauksemme) on omatunto joka vaatii kaikkea eikä siedän pinintäkään lankeamusta välittömästi rangaisten olentoparkaa siitä että hänen kehityksensä on vielä kesken eikä sellaisenaan ole kykyneväinen ihanteiden tasoiseen elämään.
Raamattu ilmaisee meille Jumalan tahdon hyvin selkeästi. Vapahtajamme vielä tarkensi asiaa vuorisaarnallaan. Joten kelpoisuus vaatimukset on aika tiukat. Varsinkin, kun yhdessä kohtaa lipeäminen merkitsee koko vaatimuslistan mitätöimistä. Puoli vuosisataa olen uskon tiellä kulkenut ja aina vain on parannuksen tarvetta löytynyt. Pitkä matka on Jumalan vaatimaan täydelliseen elämään.
Onneksi voin uskossa viedä koko pahan ja Jumalaa vastustavan luontoni Jumalan anteeksiantavaan syliin ja omistaa sen pyhyyden ja puhtauden itselleni, jonka Vapahtajani on minua varten hankkinut. On hienoa omistaa se kokemus ja huomata ettei täydellisyydestä puutu enää mitään.
Hyvä blogi. Meidän omat pinnistelyt jatkuvat koko elämän eikä valmista tule koskaan. Jeesus kuoli juuri siksi ristillä meidän puolestamme ollen ainoa Jumalalle kelpaava täydellinen uhrikaritsa. Se onkin ihmeelllistä ja mykistävää. Me pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen tähden.
Tarja Aarnio
Ensin teidän pitää uskoa ikuiseen helvettiin.
Minä en usko, joten en tarvitse sieltä pelastustakaan.
Niinpä.
Minä uskon elämään ja sen antajaan. Uskon siihen, että hyvällä omallatunnolla on mukavampi elää, kuin huonolla. Uskon merkitykseen ja tarkoitukseen. Uskon täydelliseen hyvyyteen ja rakkauteen. Uskon sisäiseen rauhaan ja levollisuuteen vaikeimmissakin tilanteissa. Uskon jatkuvaan hyvään huolenpitoon. Joten miksi en uskoisi jatkossakin.
Uskoon veti nuorena elämän tarkoituksen löytäminen. Helvetin pelkoa en muista yhtään kokeneeni. Kaikki tuntui jotenkin tyhjälle, mutta samalla ajatus siitä, että tarkoitus on kuitenkin olemassa, ei jättänyt rauhaan. Nähdessäni uskovia nuoria laulamassa torilla tajusin, että heillä oli se mitä kaipasin. Olisi heti tehnyt mieli lähteä siihen mukaan, mutta kaverit oli ympärillä. Joten otin kutsun vastaan hiukan myöhemmin kun liikuin yksin.
Merkitys ja tarkoitus löytyi silloin.
Joo,voi yhtyä blogiin täysin.
Tuo vanhurskauttaminen tapahtuu taivaassa,jossa Isä Jumala julistaa meidät syyttömäksi ja me täällä alhaalla puhutaan uskoontulosta.Enemmän pitäisi kenties puhua raamatun kielellä,koska esim.uudestisyntymisestä puhutaan vähemmän kun vanhurskauttamisesta raamatussa a näin painopiste on mitä Jumala on tehnyt eikä mitä ihminen on tehnyt tai ollut osallisena. Jumala aina vanhurskauttaa jumalattoman.
Helvetti on niin kauhea asia ,paikka raamatun mukaan,että siihen ihmisen on mahdoton uskoa omin ajatuksin.Jeesus sanoi kun lähti täältä,että lähettää Pyhän Hengen ja näyttää maailmalle, synnin, vanhurskauden ja tuomion. Ja Pyhä Henki todistaa jokaiselle Jumalan lapsille edelläkuvatut asiat olevan tosia
Eilen tuli dokumetti sarjamurhaajasta, hän tappoi parikymmentä nuorta miestä, pikkuhiljaa, kotonaan. Ruumiit hän hävitti.
Muutaman hävityksen jälkeen hän ajatteli, että tämä on suurta tuhlausta, ja niinpä hän ryhtyi silpomaan ruumiita, pakasti lihoja, paistoi ja söi, uskoen, että ne jatkavat elämäänsä hänessä, kun hän syö ne. Kuulostaa varmaan täysin käsittämättömältä ja kuvottavalta, jota se tietysti onkin ja oli.
Tuli vain mieleen, että voiko Jeesuksen kehoitus syödä hänen ruumiinsa ja juoda hänen verensä, olla jonkinlainen idea tällaiseen toimintaan, joka kauhistuttaa ja puistattaa normaalia ihmistä.
Opetuslapsetkin kauhistuivat Jeesuksen kehoitusta ja lähtivät pois, mikä oli terve reaktio tuossa tilanteessa.
Miten ihmeessä siitä tuli pyhä toimitus? Mitään iljettävämpää tai sairaampaa ei voisi kuvitella.
Muutenkin tällaista rakkautta kuolleeseen sanotaan Negrofiliaksi.
Kannattaa miettiä, mitä edustaa ja mitä lapsille opettaa.
Kuulin juuri miten todellakin jossain vapaissa suunnissa on peloteltu Helvetillä. Kirkossa en sellaista ole koskaan kuullut. Sitäkin on varmaan joskus vuosikymmeniä sitten ollut myös kirkon toiminnassa. Tuolta pohjalta käsitän hyvin ne vuodatukset, joissa on pelottelua paheksuttu.
Taivaallinen oikeuslaitos toimii kirkossa. Jos ei puhuta helvetistä, puhutaan sofistikoidummin ikuisesta erosta Jumalasta. Siis elinkautisesta. Tarvitaan siis puolustusasianajajaa. Mutta kun se maksaa, joudutaan turvautumaan oman apuun, eli puolustautumaan sillä tosiasialla. että ollaan syntiseksi luotuja ihmisiä. Kuka antoi synnin ? Se maksakoon.
Jumalaa syytti ekana Aadam. Joten ei tuo maksukehoitus ole kovin uusi ajatus.