Tulevaisuuden maailma on kiehtonut ihmisiä aina, eikä Raamattu tee tästä poikkeusta. Raamattuun on saatu mahdutettua kaikenlaisia profetioita ja tulevaisuudenkuvia. Villeimmät tulevaisuuden maalailut löytyvät tietenkin Johanneksen Ilmestyksestä, jota ei ole aivan perusteetta arvioitu kirjoitetun jonkin Buranaa vahvemman rohdon vaikutuksen alaisuudessa. Sen verran korkealentoista pakinaa on kirjaan eksynyt, että kaurismäkeläiseen tunnelmointiin tottunut härmäläinen saattaa tippua tuolilta parikin kertaa, ennen kuin saa edes etäisesti juonesta kiinni.
Sitähän se tulevaisuuden maalailu toisaalta usein on – korkealentoista fiktiota, joka näyttää juuri siinä ajan hetkessä kovin oudolta. Jos metsästäjä-keräilijälle olisi kertonut, että tulevaisuudessa lennetään lentokoneilla ja ihmisiltä löytyy taskusta pieni väline, jolla voi olla yhteydessä reaaliaikaisesti vaikka toiselle puolelle maapalloa, ja josta löytyy myös miltei kaikki maailman tieto, vastaanotto olisi tuskin ollut kovin ymmärtäväinen. Tai ehkä ymmärrystä olisi löytynyt korkeintaan sen verran, että kertojan tarinoille olisi nyökkäilty ”ymmärtäväisesti”. Hullu mikä hullu.
Entä nyt, kun olemme päässeet siihen tulevaisuuteen, jossa nuokin ihmeet ovat arkipäivää – mikä meidän mielestä tulevaisuuden kuvailussa olisi yhtä hullua kuin lentokoneet metsästäjä-keräilijälle? Miltä maailma ja ihminen näyttävät kymmenen tuhannen vuoden päästä?
Pessimismissä maailmansa marinoinut toteaa tietenkin sen kummemmin miettimättä, että ihminen on siihen mennessä tuhonnut kaiken jo moneen kertaan. Siksi ei ole mitään tulevaisuutta, tai ainakaan sellaista, jossa meillä olisi jonkinlaista roolia tai joka olisi suhteessa yhtä edistynyt kuin nykyhetkemme historiaan verrattuna.
Mutta jospa pessimistit ovat tässäkin väärässä? Hehän ovat olleet väärässä suunnilleen aina. Maailma ei ole loppunut vaikka sitä on julistettu ainoastaan niin kauan kuin sitä on osattu odottaa. Ihminen ei kuollut tauteihin, sotiin tai nälänhätään. Eikä mihinkään muuhunkaan.
Oma visioni tulevaisuudesta on voittopuolisen valoisa. Tulemme tietenkin ottamaan takapakkia monissa asioissa, mutta niin on ollut aina. Kaksi askelta eteen, yksi taakse, ja taas mennään. Tulevaisuuden maailmassani olemme selättäneet eriarvoisuuden, energiahaasteet ja talousongelmat. Eriarvoisuutta ei ole, koska olemme selvinneet haasteista yhteistyöllä, emme käpertymällä ”oma valtio ensin” -idiotismiin. Energiahaasteita ei ole, koska energiaa hyödynnetään nykyistä paljon paremmin ja sitä sataa jo pelkästään Auringosta enemmän kuin tarvitsemme. Talousongelmia ei ole, koska koko taloutta ei enää ole samassa merkityksessä kuin tänään. Tulevaisuudessa ihminen elää elämälle, ei selviytyäkseen tai työnteolle ja vauraudelle.
Entä sitten ideologinen ja maailmankuvaan liittyvä kehitys? Rohkea väitteeni on, että tulevaisuudessa ei ole myöskään uskontoja ja uskonnollisuutta. Kasvamme hiljalleen eroon lajillemme tyypillisistä yliluonnollisista käsityksistämme ja ymmärrämme kotimme, maailmankaikkeuden, nykyistä paremmin. Ymmärrämme myös, että vaikka emme ymmärrä jotain, ei se tarkoita sitä, että selitys löytyisi jostain vanhasta eepoksesta, joka kertaa ainoastaan oman aikansa käsityksiä ja tarinoita.
Uskonnollisuudelle ei ole tulevaisuudessa tarvetta, koska se ei anna ihmiselle mitään. Tulevaisuuden ihminen ei pelkää kuolemaa, koska hän ymmärtää sen kuuluvan elämään. Tulevaisuudessa ei surra kuolemaa vaan ylistetään elämää. Tulevaisuudessa uskotaan kyllä, mutta ainoastaan sitäkin parempaan huomiseen. Ja rakkauteen.
Tiedän. Sivullekirjoittaneesta löytyy kiitettävä kimpale idealistia. Ja nautin siitä. 😉
Miltä oma visiosi tulevaisuudesta, esimerkiksi kymmenen tuhannen vuoden päästä, näyttää?
Antero, subjektiivinen näkemysesi ei vastaa realitodellisuutta. Näitä on aina ollut ennen jehovalaisuuttakin. Ja kristinusko on edelleen olemassa, maailmasta ei tule mitään paratiisia, kirkko odottaa kärsivällisesti paruusiaa. Tämä maailma kerran loppuu ja sitten alkaa uusi aika.
Miten tuo ”jehovalaisuus” liittyi taas millään tavalla aiheeseen?
Jokaisen kansan keskuudessa on harjoitettu aina jotakin uskontoa ja uskonnollisuutta. Eläimillä ei esiinny uskonnollisuutta.
Homo religiosus (suom. uskonnollinen ihminen) on uskontotieteellinen käsite, jolla viitataan uskonnollisuuteen ihmisille luontaisena ominaisuutena. Uskontotieteen tutkimuskohde on homo religiosus ja se tutkii hänen käyttäytymistään yksilönä ja yhteisössä. Empiirisenä tieteenä uskontotiede pohjaa väitteensä havaintoihin homo religiosuksesta. Wikipedia
Mika: ”Jokaisen kansan keskuudessa on harjoitettu aina jotakin uskontoa ja uskonnollisuutta.”
Koska jokaisen kansan keskuudessa on myös uskonnottomia ja ihmisiä, joilla ei ole mitään tarvetta uskoa yliluonnollisiin tarinoihin, argumenttisi ei toimi tarkoittamassasi merkityksessä.
Tästä Antero poisti kommenttini.
Kyllä, pelkkä toisto ilman mitään uutta ei ole kommenttti vaan spämmiä. Sellaiset turhakkeet poistetaan.
Kertaus on opintojen äiti.
Viimeistään nyt olisi aika tuoda jotain edes etäisesti luettavaa keskusteluun, jos sitä haluaa jatkaa.
Antero, mitä ajattelet alempana olevista ”avaruusjutuista”?
Mielenkiintoisia toki, vaikka valoa nopeammin matkustaminen ei mahdollista olekaan. 🙂
Planeettojen välinen matkustaminen kuitenkin edellyttäisi paljon nykyistä nopeampaa tapaa matkustaa.
Riippuu mistä planeetoista puhutaan. Lähiplaneetoille ehdimme hyvin nykyisilläkin vempeleillä, muualle menee sitten turhan kauan aikaa. Muista tähtijärjestelmistä puhumattakaan.
Marsiinkin matkustamiseen menee nykyvälineillä useita kuukausia, eikö niin?
Antero,
minä olen kristittynä optimisti. Elämä maapallolla voi loppua yllättäenkin, mutta ajattelen kristittynä, että ”kävi miten kävi, niin hyvin kävi”. Kristuksen tähden saan olla matkalla kohti Taivaallista kotia.
Uskonnollisten hauki on kala -fraasien sijaan pyysin kommentoijien visiota maailman ja ihmisen tulevaisuudesta, esimerkiksi kymmenen tuhannen vuoden päästä. 🙂
Ehkä ihminen on tulevaisuudessa levittäytynyt avaruuteen ja rakentanut pysyviä kaupunkeja toisille planeetoille.
Ehkä ihminen pystyy matkustamaan tulevaisuudessa avaruudessa valoa nopeammin.
Kahta asiaa ihmettelen: tähtitaivasta ylläni ja moraalilakia sisimmässäni.
Immanuel Kant (1724-1804)
Kymmenen tuhannen vuoden tulevaisuusvisio ei välttämättä sisällä ihmiskuntaa tässä maailmassa. Sen verran osaamme toisiamme iloiten tuhota. Toivoisin, että siinä asiassa voisimme jotain hyvää oppiakin. Ainakin niitä ”omenapuita” voisimme jälkeläisillemme ja naapurin jälkeläisille istuttaa. Realistisesti ja arkisesti, avaruus ei tätä joukkoamme jää kaipaamaan.
Usko maailmaa ylläpitävään Jumalaan muuttaa näkökulmaa aivan toiseksi. SIlloin on jotain jännääkin varmaan tiedossa…
Ihminen ei koskaan planeetaltamme lähde asuttamaan uutta paikkaa.
Asumme kylmän avaruuden keskellä kasvihuoneessa auringon syleilyssä, ja onhan Meillä lisäksi vuodenvaihteet nautittavina.
Pallomme on paratiisi jos kun haluamme asiaa arvostaa. Sukupuutto useissa eläinlajeissa on totta, ja koskee meitäkin ellemme halua synnyttää parempaa todistusta aina perisyntiimme asti mikä vihoviimeisenä saa oikeutuksensa Itsemme tuhoon ajamisessa.
Huono traditio tuottaa huonoa katsomista Meidän mahdollisuuksiimme olla ja elää täällä eteenpäin.
Tulevat haasteet ovat kosmopoliittisessa indoktrinaatiosta haluta Meidän ymmärtää mitä suuri raha, kansainväliset korporaatiot rahan takana, niiden kaavaleva tulevaisuutemme ehtyvissä luonnonvaroissa, valtioitten sopimukset joista emme tiedä mitään, ja viimekädessä edelleen jatkuva kädellisen ja sanallisen ilmaisun vastustamisen ehkäiseminen konformoinnissa mihin kirkkolaitokset yhteisessä konsensuksessa valtaapitäviin ovat suostuneet yhteisissä eduissa elinkeinonsa harjoittamisessa.
Naton jäsenenä saamme lähiaikoina kovasti tunkua luonnonvarojamme katsoen joista poliitikkomme eivät huolta ole pitäneet.
Olikohan yksi Mauri aikanaan joka totesi että on se vaan niin kovaa hommaa.
Olemme kymmenessä vuodessa suurkorporaatioiden siirtomaa ellei järkiintymistä synny.
”Tulevaisuuden ihminen ei pelkää kuolemaa, koska hän ymmärtää sen kuuluvan elämään.”
Nykyisyydenkin ihminen ymmärtää kuoleman kuuluvan elämään. En tiedä, pelkääkö tämäkään sukupolvi kaiken kaikkiaan kuolemaa sinänsä. Suurimmat ”pelkotunteet” saattavat pikemminkin olla suru ja ikävä. Kuoleman pelottavuudessa on minulle ainakin pahinta se, kuinka se erottaa meidät rakkaimmistamme. Emme haluaisi erota heistä. Se on kipeintä, mitä voi elämässä kohdata. Liian monta menetystä…
Eiköhän moni meistä tule eroamaan tästä ruumiistaan ”kyllikseen saaneena”, kiitollisena siitä, mitä olemme saaneet kokea. Lupaus taivaasta, millainen se sitten onkin, on ekstra bonusta, ansaitsematonta armoa. (On se vähän jännääkin…)
Oikein hyviä ja perusteltuja pointteja, kiitos. 🙂
”Se on niin luonnollista. Ihmiset eivät tajua, että on äärettömän ihanaa kuolla.” (Viktor Klimenko)
Niin,
Ennustaminen on vaikeaa – erityisesti tulevaisuuden.
Häviääkö uskonnollisuus? Ihminen on ollut uskonnollinen kaiketikin 10 000 vuoden ajan. Uskonnollisuus ei tällä hetkellä globaalisti ole käsittääkseni vähenemässä – paitsi ehkä täällä jossain suppeassa merkityksessä ns. lännessä. Toisaalta uskonnollisuus täälläkin muuttaa muotoaaan, ihmisaet ovat uskonnollisia, joskaan eivät enää johonkin tiettyyn järjestäytymisasteeseen oppirakennelmaansitoutuneita vaan enemmänkin eräänlaissta ”mosaiikkimiasta” uskonnollisuutta harrastavia – tai ainakin sellaiseen taipuvaisia.
Wikipedian mukaan positivismin ”isähahmo” Auguste Comte alkoi suunnitella ”ihmisyyden uskontoa”. Joten ei hän ihan puhdasoppinen ”uskonto häviää” -mies ollut, vaikka positivismi onkin mielletty aikoinaan ”viralliseksi tieteellisyydeksi”. (Teologinen –> metafyysinen –> positiivinen kehitysvaihe ajattelussa).
Näin siis ainakin eräät tutkijat luonnehtivat – sikäli kun olen itse ymmärtänyt. Toisaalta globaalisti myös uskonnolliset peristeet ovat edelleen vahvoja.
Poistuuko syrjäytyminen ja jakautuminen hyvin toimeentuleviin ja ei-niin-hyvin toimeentuleviin, jää nähtäväksi. Kuitenkin jako ”me vs. he” ei näytä poistumisen merkkejä. Totalitarismi eon edelleen vallassa monilla alueilla – ja pelkoa on eräänlaisen ”uustotalitarismin” noususta ylipäänsäkin; siis vallan keskittyminen.
Kristityilla on toivo, joten sen suhteen voisi olla optimistikin. Ovatko luontokatoon ”fanaattisesti” suhtautuvat optimisteja vai pessimistejä, en tiedä. Pelokkailta vaikuttavat kuitenkin.
Kuolema kuuluu tähän elämään. Jostai syystä jotkut kuuluisatkin älykön tuntuvat havittelevan jonkionlaista ikuista elämää jos ei omassa kehossaan, niin ainakin tietotekniikan ihmeellisen maailmankaikkeuden (ja -katsomuksenkin?) vavulla.Kikilleko tasa-arvoisesti? Tuskin. Heijastaako se pelkoa kuolemaan liittyen?
Ehkäpä realismi on kuitenkin turvallisempaa kuin pessimismi tai (yli)optimismi?
Jukka: ”Poistuuko syrjäytyminen ja jakautuminen hyvin toimeentuleviin ja ei-niin-hyvin toimeentuleviin, jää nähtäväksi. Kuitenkin jako ”me vs. he” ei näytä poistumisen merkkejä. Totalitarismi eon edelleen vallassa monilla alueilla – ja pelkoa on eräänlaisen ”uustotalitarismin” noususta ylipäänsäkin; siis vallan keskittyminen.”
Eikö näillä ilmiöillä maalailu ole melko näköalatonta ja pysähtynyttä, kun puhumme kuitenkin arvioista tuhansien vuosien päähän? Vähän samantyylistä pallottelua kuin se, että jotkut pitävät sähköautoja turhakkeena koska ne ovat juuri tänään juuri tietynlaisia, vaikka vastahan niiden kunnollinen kehitys on alkanut.
Juikka: ”Ehkäpä realismi on kuitenkin turvallisempaa kuin pessimismi tai (yli)optimismi?”
Niinhän se varmasti on. Itse olen kuitenkin iloisesti yltiöoptimistinen. Valossa on mukavampi kulkea. 🙂
Onko tämä ”maalailua” on toki hyvä kysymys. Kuitenkin ihmisen perusluonne on monessa suhteessa samankaltainen kuin tuhansia vuoaia sitten. En maalaile yhkakuvia – jollei sitten uhkakuvaksi nähdä sellaista realismia, että ”vaikka paremmaksi kaikki muuttuisikin, hyväksi ei milloinkaan”. Eli toki monissa suhjteissa hyvinvointi paranee ja edistystä tapahtuu. Mutta tietynlaista ”jaksollisuutta” on hyvyydessä ja pahuudessa historiassa ollut. Vallantahto ihmisessä tuntuu olevan sisäsyntyisenä, jota käytämme vuoroin ns. hyvään ja ns. pahaan.
Tuhansien vuosien päähän ennustamien lienee lähinnä mielikuvitusta – tai toiveita, jotka toki hyödyllisiäkiun ovat ilman toivoa ei oikein kukaan jaksa elää. Eivätkä kaikki valitettavati jaksakaan.
Monet tulevat uskoon kohdatessaan ja oivaltaessaan, että evankeliumin sanoma koskee henkilökohtaisesti juuri häntä.
Uskoon tulo ei kuitenkaan ole rajattu vain yhteen tapaan. Minua erityisesti kiinnostaa tapaukset joissa uskoo on tultu oman pohdiskelun kautta. Se kertoo vakuuttavalla tavalla jostakin järjen hitusesta joka meille on annettu sitä varten, että sen avulla voimme löytää elävän Jumalan ja yhteyden häneen. Anteron ajatuksenjuoksua seurattuani olen todennut että Anterolle on näitä kyseisiä hitusia suotu tavallista enemmän. Joten en ihmettelisi vaikka hänen pohdiskelunsa tuottaisi lopulta hedelmää jopa kauemmin kuin 10 000 vuotta.
Liikuttavan kauniisti muotoiltu, kiitos siitä. 🙂 Vaikka ehkäpä se ei sitten kuitenkaan mene noin. Mutta ei anneta sen häiritä. 😀
Niin Antero. Mistäpä tuon tietää. Arvostan pohdiskeluasi jatka vai.
”Ymmärrämme myös, että vaikka emme ymmärrä jotain, ei se tarkoita sitä, että selitys löytyisi jostain vanhasta eepoksesta, joka kertaa ainoastaan oman aikansa käsityksiä ja tarinoita.”
-Toivottavasti ymmärrämme myös, että jos emme ymmärrä jotain, ei ole mikään selviö, että asia voidaan selittää ”kunhan tiede kehittyy tarpeeksi pitkälle”. Viimeksimainittu on ”aukkojen tiede” -ajattelua.
Ei ole mitään syytä olettaa, että tiede, ja sitä kautta ihmisen ymmärrys, kattaa kaiken. Tämän tunnustaminen luonnollisesti voi saada myös mielikuvituksen laukkaamaan. Mutta tällöin ei kuitenkaan ole syytä torjua yliluonnollista oletusarvoisesti, ja pitää lähtökohtana että koko todellisuus on se mikä on meidän todellisuutemme.
No, uskonnothan ovat syntyneet tästä ajattelutavasta. Joten…
Aukkojen tiede. Kaikkea sitä kuulee. 🙂
Kuten todettua, oli kaikkeuden takana mitä tahansa, niin sen ymmärtäminen että alkukantainen taipumuksemme nähdä toimijoita sielläkin missä niitä ei ole, ja että ikivanhat eepokset ovat vain aikansa käsityksiä, edennee vääjäämättömästi ajan myötä.
Ei lllut minun keksimä tuo ”aukkojen tiede”. Mutta ilmiönä tuttu.
”Kuten todettua, oli kaikkeuden takana mitä tahansa”
-No, jos lähdettäisiin sellaisesta yleisesti hyväksytystä logiikasta, että 1) tapahtumalla voi olettaa olevan aiheuttajan, ja 2) tapahtuman perusteella voidaan tehdä ainakin viitteellisiä päätelmiä aiheuttajan ominaisuuksista, niin mikä olisi seuraava looginen askel, (joko päätelmä tai kysymys)?
Liian laaja aihe tähän yhteyteen varmaan tuo viimeisin…
Mutta toisaalta siitä että ”emme ymmärrä kaikkea” hypättiin blogissa liian suoraan ja kapea-alaisesti vain ja ainoastaan siihen, että ”vastaus ei löydy ikivanhoista eepoksista”.
Kysymykset jäävät ilmaan. Ja niistä kehittyy filosofisia kysymyksiä ja uskonnollista ajattelua. Oli ”eepoksia” tai ei. Ja nekin ovat oikeastaan näiden ajattelujen muistiin kirjattua dokumentointia.
Antero
Pietarin ennustuksia
Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestansa ? Sillä onhan siitä asti, kun isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta” (2.Piet.3:3–4)
Mutta tämä yksi älköön olkoon teiltä salassa, että ” yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä”.
Ei Herra viivytä lupauksensa täyttymystä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä vaan hän on pitkämielinen sinua kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että tulevat parannukseen. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on, palavat.
(2.piet.3:8–10)
Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus.
(2.Piet.3:12,13)
Jos tuosta jotain voi oppia niin sen, että Pietarin mainitsemat pilkkaajat olivat oikeassa jo kauan sitten.
”EI mitään uutta auringon alla”???