Mitä, hurahtiko sekin uskoon. Fruum! Joo, hurahti se seisovilta jaloilta. Ihan salaman lyömänä. Fläsäm! – Imitatiivit eli onomatopoeettiset interjektiot ovat mainio keino terästää puhettaan epämuodolliseen, kerronnalliseen, ehkä hieman naiiviin, mutta sitäkin ilmeikkäämpään muotoon
Filosofian maisteri Anni Jääskeläisen tuore väitöskirjatutkimu Todisteena äänen kuva todistaa, että imitatiivit ovat suomen kielen arvokas keinovara, eivät pelkästään lapsekasta sarjakuvakieltä. Niitä tarvitaan Jääskeläisen mukaan myös kirjoitetussa kielessä lähes kaikenlaisissa teksteissä sanomalehtiteksteistä internetin keskusteluihin ja blogiteksteihin.
Mutta sopivatko imitatiivit hengelliseen tekstiin? Alussa heitetyt – fiuuh – esimerkit kertovat, että saattavat sopiakin puhujasta ja tilanteesta riippuen.
Piispa siunasi – siuh, siuh – uuden työntekijän.
Huh, huh, mitä liturgiaa.
Pietari avasi taivaan portin kriih, ja näki mut thumb – portti jysähti kiinni.
Töks töks, mitä raamattuopetusta.
Saarnaaja heitti kaikki synnit yksitellen kehiin pam! pam! pam!
Miksi muuten uskoon aina pamahdetaan tai hurahdetaan? Eikö oliis parempi ilmaista: Tuli uskoon kuin olisi lyöty koivuhalolla päähän (päässä kolhtaa/pamahtaa) Tai: Tuli uskoon kuin olisi laitettu tuuletin päälle (alkaa hurista).
Jo nyt ihan rehellinen olen, niin ainakaan tämän kirjoituksen esimerkit eivät vakuuttaneet minua siitä, että imitatiivit sopisivat hengelliseen tekstiin Itse asiassa minun on vaikea kuvitella niitä tekstiin upotettuna missään muussa kuin huumorikäytössä.
Toisaalta: imitatiivit tuovat aina mieleeni lapsen tavan ilmaista asioita. Lapset käyttävät ainakin puhuessaan jatkuvasti erilaisia äänitehosteita. Ja jos meidän kerran tulee ottaa Jumalan valtakunta vastaan niin kuin lapsi, niin…
Minusta imitatiivit sopivat puhekieltä tavoittelevaan kirjalliseen (myös kaunokirjalliseen) ilmaisuun. Mutta kuten postauksessa mainittu väittelijä osoittaa, kyse on vakavasti otettavasta kielenkäytön muodosta, jonka käyttötapa on peräisin jo 1800-luvulta.
Lainaus Anni Jääskeläisen väitöskirjan lehdistötiedotteesta: ”Tutkimus osoittaa, että imitatiivien avulla voidaan paitsi kuvata kuultua ääntä myös esimerkiksi kuvata tapahtumisen tapaa ja olioiden laatua, kuvata tapahtumia kertomuksissa, rakentaa retorista tarinankuljetusta näkökulmanvaihdoksineen ja kuvata vuorovaikutuksellisia tekoja. Imitatiiveja käytetään metaforisesti kuvattaessa affektisia tunnekokemuksia. Näin on esimerkissä, jossa kuvitteellinen ääni tehostaa eron kuvausta: En ajatellut muuta kuin häntä. Olin onnellinen. Kunnes pam! hän jätti minut.
Miten esimerkiksi: Jeesus on minulle kuin veren kohina ohimoilla, aina paikalla vaikken sitä muilta suhinoilta, rutinoilta ja pärinoiltä kuulisi. Vain hiljaisuudessa hänen äänensä jylisee mielessäni.
Tosin noi ei taida olla oikeita imitatiiveja
Minulle tuli mieleen, kun taannoin kuulin kahden henkilön keskustelevan kolmannesta, että ”seki höksähti siihen uskoon”.
Piristävä tämä blogi.
”Hiukan epäselväksi jäi, mikä oli laulujen viesti juuri tämän lakialiotteen yhteydessä”
Eiköpähan tärkein viesti tämän lakialoitteen yhteydessäkin ollut vapaamuurarijärjestöön kuuluneen .Jean Sibeliuksen Finlandia:
https://www.youtube.com/watch?v=MPe-MDmyOW4