Oliko se kamppailu jossa Luther etsi rauhaa Jumalan kanssa juuri se sama, jos nykyisin käytämme ilmaisua ”uskoontulo”. Ainakin uskoon tulleiden kertomukset kuvaavat asiat hyvin saman kaltaisina. Löytäessään armollisen Jumalan ja omistaessaan rauhan Jumalan kanssa muuttui Jumalakuva ja samalla kuva itsestä, sekä oman elämän suunnasta. Kokemus vapautumisesta raskaasta taakasta, joka oli syntynyt väärästä jumalakuvasta ja omien väärien tekojen painolastista katosi. Voimavarat vapautuivat ja elämässä alkoi täysin uusi vaihe. juuri näin moni kuvaa omaa uskoon tuloa ja samaa voimme helposti peilata Lutherin elämästä ja teksteistä.
Luther oli varmaankin kastettu lapsena. Joten oli siinä suhteessa samassa asemassa useimpien meidän kanssa. Vasta käsitys lainavanhurskaudesta, kykeni muuttamaan hänet ja koko hänen elämänsä suunnan. Ilman tuota kokemusta meillä ei olisi Luterilaista kirkkoa, eikä -oppia. Mistähän johtunee se ajattelu, että pelkkä kaste ja kirkon jäsenyys riittää, kun se ei riittänyt edes Lutherille?
” Mistähän johtunee se ajattelu, että pelkkä kaste ja kirkon jäsenyys riittää, kun se ei riittänyt edes Lutherille?
Kaste ja kirkon jäsenyys riittää, miksi ei riittäisi? Kasteessa tullaan uskoon ja liitytään pyhään seurakuntaan, näin luterilaisuus opettaa. Toisaalta luterilaisuudesta puuttuu se kilvoittelun traditio mikä nähdään vanhoissa kirkoissa, ainakin ortodoksisuudessa välttämättömäksi pelastustukseen. Tässä ovat taustalla monet Raamatulliset paranneesit, kehoitukset. Jumalallistuminen ei tapahdu ilman kilvoitusta ja pelastus ei ole mahdollista ilman kilvoituselämää. Luterilaisuudesta puuttuu tämä aspekti.
Sami. Minusta ehkä voisi puhua luterilaisesta pelastuksesta?
Sanot: ”Toisaalta luterilaisuudesta puuttuu se kilvoittelun traditio mikä nähdään vanhoissa kirkoissa, ainakin ortodoksisuudessa välttämättömäksi pelastukseen”.
Tämä on mielenkiintoinen ajatus, ja juuri tältähän Suomen ev.lut. kirkon jäsenten eli kristittyjen elämä näyttää. Kaikki ovat kasteensa kautta uudestisyntyneitä, pelastuneita ja varustettuja Pyhän Hengen lahjoilla mutta tätä on kyllä vähän vaikeaa huomata, kun Jumalan työ on aina pelkästään niin salattua?
Antti, en usko että edes luterilaiset ajattelevat kuvaamasi tavalla. Luterilaine katekismus opettaa, että kastettu voi myös luopua uskosta. Joten se on mahdollista. Toiseksi luterilaisessa tunnustuksessa on ns. kaksoisjäsenyys. Niitä jotka kuuluvat ulkonaiseen kirkoon, mutta jotka eivät kuulu sisäiseen kirkkoon.
Sami. ”Luterilaine katekismus opettaa, että kastettu voi myös luopua uskosta”.
Onko tälle jotain määritelmää. Kun minä aikanaan uudestisynnyin (käytän tätä termiä koska se parhaiten minulle kuvaa kokemustani) niin olinko silloin itse asiassa luopumuksen tilassa, ja uudestisynnyin uudelleen koska tätä ennenhän jo olin kerran uudestisyntnyt kasteessa. Voitko valaista asiaa?
Olinko siis menettänyt sisäisen kirkon jäsenyyden, ja olin vain ulkoisen kirkon jäsen? Sitten uudestisynnyttyäni olin taas myös sisäisen kirkon jäsen?
Antti, silloin kun lapsi saa kasteen hän uudestisyntyy. Tulee uskoon. Jos luopuu uskosta maailman henki valtaa kuten Deemaksen. Jos palaat Jumalan luokse katuen ja saat synnit anteeksi olet Jumalan lapsi taas. Onko olemassa sitten kaksinkertaista uudesti syntymistä siihen en osaa vastata. Joka tapauksessa Jumalan suurta armoa on se jos saa palata. En tiedä osasinko oikein nyt vastata sinulle.
Sami. ”Jos palaat Jumalan luokse katuen ja saat synnit anteeksi olet Jumalan lapsi taas.”
No juuri tämä minua vähän askarruttaakin. Minusta en koskaan ennen tätä uudestisyntymääni ole ollut mikään Jumalan lapsi. Ennen sitä olin aina erossa Jumalasta, paitsi jos joku tahtoo sanoa, että salatulla tavalla olin hänen koska Jumalan työ on enimmäkseen salattua niin ettei sitä juuri huomaa?
Nyt uudestisyntymästäni on melkein 40 vuotta ja olen ollut joka päivä iloisesti tietoinen Jumalan läsnäolosta ja rauhasta elämässäni. Minulle ai siis enää ole ollut yhtään päivää jolloin Jumalan työ ja läsnäolo elämässäni olisi jotenkin salaista tms. Olen aina tietänyt olevani uskossa ja elänyt Pyhän Hengen läsnäolossa.
Antti, luterilaisen opin mukaan jos sinut on lapsena kastettu tulit uskoon vaikka, et sitä ehkä tiedostanut?
”Nyt uudestisyntymästäni on melkein 40 vuotta ja olen ollut joka päivä iloisesti tietoinen Jumalan läsnäolosta ja rauhasta elämässäni.”
Jos näin on kuten kuvaat, en tosin tiedä tarkalleen mitä tarkoitat, joka tapauksessa tämä on todella harvinaista. En ole aikaisemmin törmännyt vastaavaan.
Sami. ”Jos näin on kuten kuvaat, en tosin tiedä tarkalleen mitä tarkoitat, joka tapauksessa tämä on todella harvinaista. En ole aikaisemmin törmännyt vastaavaan”.
On juuri äin miten kuvaan. Itse ajattelen, että tämnä on Pyhän Hengen täyteydessä elämista, myös vaikkapa Fil 4:7 hyvin kuvaa minun tunnelmia. Minun uskonelämäni siis on aika elämyksellistaä vaikka itse olen enemmän ajattelija kuin mikään hihhuli tms. Kutsumukseen varmasti jotenkin tänä Pyhän Hengen kokeminen liittyy. Ymmärrän kyllä, että omista kokemuksistamme ei meidän kannata tehdä mitään oppeja ja itse en juuri kastekeskusteluihin jne. osallistu kun en osaa mitään kovin tyhjentävää niihin sanoa.
Sami. ”Jos näin on kuten kuvaat, en tosin tiedä tarkalleen mitä tarkoitat, joka tapauksessa tämä on todella harvinaista”.
Otan vielä yhden Raamtun kohdan, Joh 3:7-8. Minulle tässä on kuvaus omasta kokemuksestani, ja myös ”Hengen tuulen” humina on tuttua. Sitten kun tästä Hengen äänen kuulemisesta alkaa kirkon ihmisten kanssa puhumaan, aika harva tietää kokemuksesta, mistä on kyse. Kuitenkin tässä kuvataan Jeesuksen määritelmää uudestisyntyneestä ihmisestä, jollaisia siis kaikki kastetut ovat. Miksi hengellinen todellisuus siis on heille vieras? Koko uudestisyntymisen ideahan Jeesuksen mukaan on Hengen äänen kuuleminen ja elämä Hengessä, jonka voimasta ollaan uudestisynnytty.
Pyhä Martti Luther tuli uskoon vauvana, kun hänet kastettiin. Kasteessa saamme kaikki Jumalan lahjat, jota autuuteen tarvitaan.
Miksi Juha, Martilta puuttui rauha Jumaln kanssa, jos hän oli saanut uskon jo kasteessa?
Pekka Pesonen: ”Miksi Juha, Martilta puuttui rauha Jumaln kanssa, jos hän oli saanut uskon jo kasteessa?”
En ole asiantuntija teologisissa kysymyksissä, mutta jotakin elämän varrella on jäänyt hatun alle.
Ensiksi sanoisin Juha Heinilälle, että jo syntymässä me saamme kaikki ”Jumalan lahjat”, joita autuuteen tarvitaan. Kaste on vain näkyvä ”rituaali”, jossa esim. meidät luterilaiset on otettu ja merkitty seurakunnan jäseniksi.
Usko on sitten monimutkaisempi asia. On sanottu, että mihin ihminen elämässään panee toivonsa, niin se uskomisen kohde on hänen Jumalansa. Kaikkien jumala ei siis ole Raamatun Jumala. Todellisuudessa kukaan ei tunne Raamatun Jumalaa, emmekä tiedä onko hän edes olemassa.
Tuntematon ajattelija on kirjoittanut v.1692 Saint-Paul`in katedraarin seinälle elämänviisauksia, joista yksi kuuluu; ”Ole sovussa Luojasi kanssa, millaiseksi Hänet sitten kuvitteletkin. Ole sovussa sielusi kanssa, olkoon ponnistelusi ja toiveesi mitkä tahansa”.
Lutherin Martti ilmeisesti ajautui jostakin syystä epäsopuun jumalansa ja sielunsa kanssa ja joutui henkiseen kriisiin. Voidaan päätellä, ettei luostarielämä sopinut niin voimakkaalle persoonalle kuin hän oli. Jatko on sitten kirkkohistoriaa.
Eino Leino kirjoittia aikanaan näin; ”Yks´ vaan on taivas, yks´ Jumala vaan, on jokaisella se sielussaan, ja taivas on rauha täytetyn työn. Se estävi aavehet yön. Eino Leino oli papin poika, joka kykeni ajattelemaan, vaikka tunsi Raamattuakin.
Leo, kasteella on paljon suurempi merkitys.
http://www.luterilainen.net/kaste/
Pekka, en osaa vastata kysymykseen Martin puolesta . Omalta kohdallani sanon. Lähdin 17 vuotiaana maailman mukaan ja palasin takaisin 23 vuotiaana. Tällöin käännyin Jumalan puoleen uudelleen ja löysin rauhan. Tästä 20 vuotta sairastuin masennukseen, jolloin alettiin ristiltä käsin homma uudelleen. Milloin tulin uskoon, vastaan kasteessa. 23 vuoden ikäisenä palasin tuhlaajapoikana takaisin ja usko kirkastui. 43 vuotiaana Jumala murskasi minut,koska niin oli hyvä ja pääsin Jumalan kouluun. Jumalan rauha on iso asia, jota on vaikea selittää. Rauha Jumalan kanssa on tärkeää. En tiedä miksi meille voi tulla aikoja, jolloin emme näe Kristusta oikein, jolloin rauha järkkyy. Joka tapauksessa meillä jokaisella on risti kannettavana ja sitten Taivaissa ymmärrämme kaiken.
Lukekaa uusimmasta blogistani, mitä Luther kertoo omasta elämästään tämän blogin kysymykseen liittyen. Se on sekä englanniksi että suomeksi.
Juha Heinilä, kiitos linkistä. Tutustuin pitapuolisesti sen takaa löytyviin asioihin. Kastetta käsiteltiin siinä Lähetyshiippakunnan ”hengessä”. En usko siihen oppiin, sillä se pyrkii ottamaan ihmiselämässä Jumalan aseman. Vallanhimo on yksi meidän ihmisten huonoista ominaisuuksista.
Hyvää Pyhäinpäivää.
Leo, kiitos. Mielenkiintoinen kommentti liitteestä. Sinun kannattaa tutustua Lutherin Vähä katekismukseen. Liitteessä ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä.
Kiitos Mika blogistasi.
Kiitos Jumalalle.
Joka on tehnyt syntiä on vetänyt kuolemaa päälleen ja tarvitsee uudestisyntymistä eli uskontulemista. Tarvitsee Jeesuksen kutsun: Seuraa Minua! Nisunjyvä on lapsen usko, jonka täytyy kuolla. Paavali sanoo: Kaikki ovat pois poikenneet…
Kiitos Pekka blogistasi.
Hyvää pyhäinpäivää kaikille!
Lutherin kohdalla ei ollut kyse uskon puutteessa Jumalaan, Kristukseen ja pyhimyksiin . Sitä hänellä oli liikaakin. Vaan siitä ,että onko hän arvollinen Jumalalle. Tässä kummitteli katolisen perinteen usko hyviin töihin. Hänen itsensä epäilyyn ei sadat ripittäytymiset auttaneet.
Hän joutui luostariin .Hän ei suinkaan vapaaehtoisesti ollut valinnut sitä. Hän antoi lupauksen mennä luostariin ukonilman yhteydessä jossa hän luuli kuolevansa. Hän antoi itsensä uhriksi Jumalalle ruvetessaan munkiksi. Tämä , uhrata elämänsä , oli juuri sellainen hyvä työ, eli yritys täyttää laki, jonka hän lopulta oivalsi olevan harhaa.
Luther on hyvä esimerkki siitä , että uskossa eläminen ei vapauta kärsimyksistä ja elämän takaiskuista. Epäilyt, tekosynteihin lankeaminen , pitkät hengelliset erämaa vaellukset eivät ole uskon puutteen merkkejä. Monella uskovaisella on samat vaikeudet Lutherin kanssa siinä , että he epäilevät uskonsa aitoutta ja riittämättömyyttä. Ilo ja rauha Kristuksessa on vain väliasema jossa voi levätä ennen seuraavaa kivistä taivalta.
Jumalan olemassaolosta ei minulla ole epäilyksiä. Kukaan ihminen ei olisi kyennyt kehittämään niin älykästä systeemiä. Sillä kukaan ei voi päästä siihen todellisuuteen sisälle älyn kautta. Sisälle päässeet kykenevät ymmärtämään systeemin omakohtaisesti.
Uskoon tulo merkitsee sellaista elämän muutosta, jossa palaset loksahtavat kohdalleen. Ulkopuoliset eivät voi saada samaa tietoisuutta. He kykenevät kyllä ymmärtämään tekstin sisältöä, mutta sen varsinainen sanoma ei avaudu. Uskoontulo antaa sellaisen omakohtaisen kokemuksen, jonka kautta Raamattu saa aivan uuden merkityksen. Tämä ei koske niitä, jotka ovat saaneet kasvaa sisälle uskoon. Ilman mitään uskoontulon kokemusta.
Jos pelkkä kaste riittäisi pelastukseen, niin silloin olisi oikein kastaa ihmisiä paloruiskulla. Sellaisesta kastetoimituksesta olen kuullut joskus. Kastettavia oli liian paljon. Kaste voitiin silloin uusia , jos yhtään vettä ei tullut päälle. Kyllä kasteen lisäksi tarvitaan omakohtainen usko, joka sisältää Jeesuksen Kristuksen sisällisen tuntemisen. ”Vai ettekö tunne, että Jeesus Kristus on teissä”.
Kasteessa saamme omistaa kaiken Kristuksen työn puolestamme, mutta ei kukaan kykene sitä omistamaan millään muulla, kuin uskolla. Se mitä kasteessa tapahtuu on meiltä salattu. Vain opillisin perustein voimme väittää jotain siitä.
Mielestäni on syytä jättää kasteen salaisuus Jumalan asiaksi. Jopa sekin onko uskoontulo välttämätön. Tärkeää on nyt se omistanko nyt Vapahtajani pyhyyden ja puhtauden ja Jumalan ystävyyden ja voinko lukea itseni pyhien joukkoon.
Juha Heinilä, olet oikeassa siinä, että antamasi linkin takana olevassa liitteessä ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä. Olen käynyt kansakoulun ja rippikoulun ja molemmissa opinahjoissa opiskeltiin Katekismusta. Ymmärrän kyllä Katekismuksen merkityksen ns. kansan sivistäjänä – kymmenen käskyä sisältävät ihan arvokasta moraaliopetusta.
Voin myöntää kielteisen asenteeni Lähetyshiippakuntaa ja ns. herätyskristillisyyttä kohtaan. Ne sisältävät minun mielestä sitä farisealaista hapatusta, josta Jeesus opetuslapsiaan varoitti. Minulla ei ole tähän asiaan muuta sanomista.
Mitä tarkoitat farisealaisella hapatuksella?
Minä en tunne sellaista kristittyä, joka on tyytyväinen elämäänsä ja kristillisyyteensä. Paljon on meissä sellaista, joka ei ole Jumalan tahdon mukaista. Mielestäni meistä ei saa hyvää fariseusta millään. Tällaisenakin turvaamme Kristukseen. Isä meidän rukouksessa: anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Eli mitä tarkoitat?
On jotenkin turhauttavaa huomata, että perinteiset väärinkäsitykset kiertävät täällä aina vain uudestaan ja niitten pohjalta sitten arvostellaan perinteistä kristillisen kirkon valtavirran kastekäsitystä. Lauri Lahtinen. Tulkintasi uudestisyntymisestä palautuu 1800-luvun valistusteologiaan, jonka mukaan uudestisyntyminen sijoitetaan aikuisuuteen kun kadotuksenalaiseen tilaan on jouduttu vasta tekemällä syntiä ehdoin tahdoin. Leo Tihinen. Tulkintasi kasteesta on Sveitsin uskonpuhdistuksen oppi-isältä Zwingliltä. Ei kaste nyt mikään poromerkki sentään ole. Ja tähän on nyt turha sekoittaa Lähetyshiippakuntaa yhtään. Valtavirtaluterilaisuus Vähästä katekismuksesta riittää. Pekka Pesonen. En ymmärrä mistä saat vedettyä tähän väitteesi paloruiskuilla kastamisesta. Se, että kasteessa tullaan uskoon eli uudestisynnytään ei tarkoita, että kaikki kastetut pysyvät uskossa. Kyllä kastetuille on maailman sivu saarnattu katumusta ja syntien anteeksiantamusta. Jotta usko pysyy yllä ja leimahtaa uudestaan, jos on sattunut sammumaan. Sitä tarvitaan tänäänkin.
Marko. ”Se, että kasteessa tullaan uskoon eli uudestisynnytään ei tarkoita, että kaikki kastetut pysyvät uskossa. Kyllä kastetuille on maailman sivu saarnattu katumusta ja syntien anteeksiantamusta.”
Myöntnet kuitenkin,että aika harva tänään eksyy sunnuntaisin kirkkoon kuuntelemaan saarnaa, ja aika harvoin siellä sitten edes saarnataan mitään katumusta ja syntien anteeksiantamusta.
Aina kun olen itse kirkossa saarnannut olen joutunut anomaan edes 20 minuutia saarnan kestoksi vaivaisen tarjotun 12 minuutin sijaan. Ajattelen siis, että kuvaamasi systeemi ei tämän päivän maailmassa taida enää oikein toimia. Valtasaa uudestisyntyneistä kirkkomme jäsenistä ei mitkään saarnat taida pahemmin kiinnostaa.
Minä olen aina ajatellut, että lapsikasteessa saatu uudestisyntyminen ja Pyhän hengen täyteys voisi mielellään olla vähän voimakkaampikin kokemus. Minulle aina se jotenkin vertautuu vapaakristilliseen lapsen siunaamiseen. Siis että lapsi näin siunataanJeesuksen nimessä seurakunnan yhteyteen.
Voin toisaalta ajtella, että vapaakristillinen lapsen siunaus voi samalla lailla uudestisynnyttää lapsen kuin luterilainen lapsikaste. Miksei voisi?
Nyt samalla kun mietin tällaista, en väitä mitään. Kyselen vain. Minulla ei ole asiassa omaa oppia.
Antti, meillä pastorit saarnaavat 20-30 min ja täyttä asiaa. Jos saarna on asiaa, niin 40 minuutin saarnakaan ei ole turhan pitkä. 12 minuutin-huuhaa saarnat eivät ole minkään arvoisia.
Jos pääsisit Lähetyshiippakuntaan saarnaamaan, niin sinun ei tarvitsisi anoa lisää saarna-aikaa. Mutta . . .
Juha. ”Jos pääsisit Lähetyshiippakuntaan saarnaamaan, niin sinun ei tarvitsisi anoa lisää saarna-aikaa. Mutta . . .”
Eiköhänn Lähetyshiippakunnassa saarna hiippakunnan omat papit ja saarnaajat. Tässä saarna-asiassa minä siis puhuin tavallisesta ev.lut. kirkostamme, johon minä kuulun.
JUha. ”12 minuutin-huuhaa saarnat eivät ole minkään arvoisia”.
Ihan näinkään emme voi sanoa. Lyhyen puheen pitäisessä on hyviäkin puolia. Tärkein on se, että jos on oikeasti asiaa, niin lyhyt aika pakottaa tarkkaan punnitsemaan sanansa. Yhteen minuuttiinkin saa mahtumaan paljon asiaa, kun oikein tiivistää sanomaansa ja karsii kaikki turhat sanat pois.
Tämä 12 minuuttia kuitenkin kertoo minulle kaiken itse saarnan arvostuksesta tai lähinnä arvostuksen puutteesta. Se on surullista.