Oliko se kamppailu jossa Luther etsi rauhaa Jumalan kanssa juuri se sama, jos nykyisin käytämme ilmaisua ”uskoontulo”. Ainakin uskoon tulleiden kertomukset kuvaavat asiat hyvin saman kaltaisina. Löytäessään armollisen Jumalan ja omistaessaan rauhan Jumalan kanssa muuttui Jumalakuva ja samalla kuva itsestä, sekä oman elämän suunnasta. Kokemus vapautumisesta raskaasta taakasta, joka oli syntynyt väärästä jumalakuvasta ja omien väärien tekojen painolastista katosi. Voimavarat vapautuivat ja elämässä alkoi täysin uusi vaihe. juuri näin moni kuvaa omaa uskoon tuloa ja samaa voimme helposti peilata Lutherin elämästä ja teksteistä.
Luther oli varmaankin kastettu lapsena. Joten oli siinä suhteessa samassa asemassa useimpien meidän kanssa. Vasta käsitys lainavanhurskaudesta, kykeni muuttamaan hänet ja koko hänen elämänsä suunnan. Ilman tuota kokemusta meillä ei olisi Luterilaista kirkkoa, eikä -oppia. Mistähän johtunee se ajattelu, että pelkkä kaste ja kirkon jäsenyys riittää, kun se ei riittänyt edes Lutherille?
Olisikin kiinnostavaa löytää seurakunta, jossa ei olisi yhtään farisealaista hapatusta.
Jos sitä ei ole havainnut itsessään, niin syy on yleensä siinä, että hapatus on jo päässyt hapattamaan.
Mitä on farisealainen hapatus?
Älä vain loukkaannu Marko näistä kysymyksistäni, joita mieleen väkisinkin nousee.
Se väite, että kaikki on muka tulkintaa, on vain nostanut esiin kysymyksiä, joita aiemmin ei ole tullut lainkaan kyseenalaistaneeksi. Uskoontulo kysymyksessä olen mielestäni melko liberaali. Mikäli termin oikein käsitän. En omaa uskoontulosta mitään erityistä kaavaa, jolla se pitäisi tapahtua. Enkä tiedä edes sitä mitä se oikeastaan on. Sen vain tiedän, että jotkut eivät tiedä tulleensa uskoon, mutta selkeästi kuitenkin ovat.
Paloruiskulla on kastettu Etelä-Amerikassa, jotain suurta väkijoukkoa kauan sitten. Muistaakseni jotain alkuperäisasukkaita. Siitä kertoi joku raamattuopettaja silloin hyvällä 70 luvulla.
Nyt kun korkealta tasolta on esitetty , että kakki on vain tulkintaa, niin väkisin alkaa pohtimaan opillisten tulkintojen perustuksia. Miten voi perustella, vaikkapa sitä, että… Ehkä se onkin toisen blogin aihe.
Farisealainen hapatus on mielestäni sitä, että yritämme tiedostamatta näyttää paremmilta kuin olemme. Kukapahan minunkaan tekstejäni kehtaisi lukea, jos tietäisi millainen oikeasti olen.
Joo tuota hapatetta pitääkin varoa. Kristityn ei tarvitse näytellä parempaa ihmistä kuin on. Jeesus on kuollut puolestamme, jotta eläisimme.
Tämä kolahti joskus: ”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.” Jaak.3:17
Rakkauden leikkiminen (teeskentely) ei johda kovin pitkälle ja kuitenkin se näyttelee niin suurta osaa yhteiskunnassa, perheissä, parisuhteessa ja ystävyys suhteissa.
Ihminen on kovin raadollinen, monintavoin eriseuralainen ja helposti jaoittelemme ihmiset silmän näöltä. Oman synnin tunnustaminen ja rukoilu Jumalan edessä on parasta terapiaa, kun ihminen on matkalla teeskentelemättömään rakkauteen. Ei kovin helppo tie, sen voi sanoa varmasti myös omasta kokemuksesta.
”Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut. Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.” 2.Kor.5:14-16
Juha Heinilä; Mitä tarkoitat farisealaisella hapatuksella?
Juha lue Matteuksen evankeliumin 16. luvun 8-12 jakeet, niin ehkä ymmärrät mistä on kysymys. Tuon edellä olevan Raamatuntekstin perusteella voin sanoa, että farisealainen hapatus on farisealaista opetusta.
Monen mielestä on varmaan loukkaavaa kun kirkossa löysästi riippuva tapa- tai kulttuurikristitty arvostelee herätyskristillisyyttä ja Lähetyshiippakuntaa farisealaisuudesta. Pitää muistaa, että farisealaiset lastaavat Jeesuksen mukaan ihmisten kannettavaksi raskaita taakkoja, joita he itse eivät tahdo sormellakaan liikauttaa. Minä arvostan Suomen ev.lut kirkkoa juuri siksi, että se ei ole lisännyt elämääni taakkoja.
Leo, olen ihan pihalla mitä kirjoitat. Toki ymmärrän mitä Jeesus opetti. Fariseusten oppi oli tekemistä, jolla ansaistiin pelastus ja ylösnousemus, eikä heillä ollut sijaa Kristukselle. Kun taas arvostelet heränneitä ja muita herätysliikkeitä ja lopuksi pientä Lähetyshiippakuntaa, niin ihan en ymmärrä mitä tarkoitat. Mitä sinusta Kristuksen kirkon opissa on väärin?
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (EF. 2:8-10 FB38)
Leo, Jeesus on Tie ja Totuus ja Elämä; tämä ikivanha tie on ainut tie Taivaaseen. Joten vielä haluan kuulla sinulta tarkennusta.
Minkälainen oppi on sinusta farisealaista hapatusta ja mikä ei ole? Miksi ikivanhalla tiellä kulkeminen on sinulle taakka vai onko?
Juha Heinilä: ”Kun taas arvostelet heränneitä ja muita herätysliikkeitä ja lopuksi pientä Lähetyshiippakuntaa, niin ihan en ymmärrä mitä tarkoitat. Mitä sinusta Kristuksen kirkon opissa on väärin?”
Vastaan ensin, ettei Kristuksen opissa mitään ole väärin ja toiseksi en arvostele heränneitä (herätysliikettä), vaan herätyskristillisyyttä, johon luen ne jotka kapinoivat voimakkaasti ev.lut kirkon virkauudistusta vastaan (Lähetyshiippakunta syntyi esim. virkauudistuksen seurauksena) ja vastustavat tasa-arvoista avioliittoa, tuhansia vuosia sitten kirjoitettujen kirjoitusten perusteella. Herätyskristillisyyteen luen myös vanhoillislestadiolaisuuden, jonka tunnen aika hyvin, koska ”vietin” nuoruuteni siinä liikkeessä.
Raamattu ei ole minulle Jumalansanaa, vaan pidän sitä ihmisten kirjoittamana tekstikokoelmana. Neljän evankeliumin sisältämät Jeesuksen opetukset ovat Raamatun arvoikkain osa, joista nousee lähimäisenrakkauden opetus. Ihmisten syrjiminen sukupuolen, ihonvärin tai sukupuolisen suuntauksen y.m.s. mukaan on väärin ja vastoin Jeesuksen opetuksia, sanokoon Raamatun laki, profeetat tai Paavali mitä tahansa. Farisealaisuus Raamatun mukaan vastusti em. Jeesuksen opetuksia. Siitä mielleyhtymäni tämänpäivän farisealaiseen hapaatukseen.
En syytä Suomen ev.lut kirkkoa siitä, ettei siellä vihitä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon, kuten muissa Pohjoismaiden valtakirkoissa käsittääkseni tehdään. Kirkolliskokouksissa ei ole saatu asiassa myönteistä päätöstä aikaan nimenomaan ns. herätyskristillisyyden vastustuksen vuoksi.
Juha, toivottavasti em. avasi sinulle minun käsitystäni po. asioista. En halua jatkaa enempää, sillä ”hengellisten” asioiden perusteleminen selkeästi ei ole ”minun alaani”, sillä ajatelen näitäkin asioita mielummin järjellä. Muuten Jeesuksen opetukset, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, olivat ihan järkeviä. Siis hän oli fiksu kaveri, joka piti saada hengiltä kansaa villitsemästä. Sokrateella oli sama kohtalo.
Leo, ymmärrän, että heittosi farisealaisuudesta on jotain, mistä et itse tiedä mitään. Se, että olet oppositiossa suhteessa Jeesuksen opetukseen ei ole ihme. Samoin olivat fariseukset ja saddukeukset Jeesuksen aikana. Kristuksen oppi jakaa ihmiset. Toiset saavat siitä rauhan ja jotkut ahdistuvat, koska vaatii nöyryyttää tunnustaa itsensä syntiseksi.
Juutalainen farisealaisuus muistuttaa vahvasti sellaista uskonnollista ja kristillistä harrastuneisuutta, jossa perinnäis-säännöt (määräaikaiset rukoukset ja tavat) täytyy suorittaa, jotta kelpaisi Jumalalle ja myös hyvä huomioida, että Farisealaiset Juutalaiset opettivat ihmisen vapaata tahtoa, siten, että ihminen voi miellyttää Jumalaa ja saada kelpoisuuden ja Armon Jumalan silmissä, noudattamalla Tooraa, eli Mooseksen lakia ja profeetoiden opetuksia. Farisealaiset olivat sokeita omalle synnille, koska he vapaalla tahdolla olivat suorittaneet kaikki synnin poistavat rituaalit. Sydän oli kaukana, mutta ulkoisesti he olivat nuhteettomat ja hurskaat, koska noudattivat ankaraa uskonnollista säännöstöä.
Saddukeukset taas olivat ns. Juutalainen liberaali siipi, joka vastavuoroisesti kavensi Jumalan tahdon ihmiselle sopivaksi ja opettivat, ettei Jumala vaadi ihmiseltä, kuin sen että ihminen tekee parhaansa. He eivät myöskään tunnustaneet kaikkivaltaisuutta, vaan ihmisen tuli elää hyvin ja kohtuutta noudattaen, niin Jumala sitten Armahtaa, eli he olivat luoneet omaehtoisen Lain ja sovelsivat sitä ns. Vapaan tahtonsa turvin. Hekin olivat lainalaisia, sillä he pyrkivät omani voimin ja teoin Jumalan suosioon.
Toisin sanoen lakihenkinen Kristillinen uskonnollisuus saattaa hyvin täyttää Farisealaisuuden ja Saddukealaisuuden määritelmät (farisealaisuus on kansanomaisesti tekopyhyyden synonyymi) Liberaali Kristillsyys ei ole myöskään vapaa tekopyhyydestä, kuten he monesti itse kuvittelevat.
Konservatiivinen uskonkäsitys voi olla myös Farisealaisuudesta vapaata, kuten myös Liberaali uskonkäsitys, mutta yhtähyvin nämä uskonkäsitykset voivat sitoa omaatuntoa lakihenkisyyteen. Ja näin ollen niistä tulee ihmiselle rasite ja ihmisestä saattaa tulla uskonnollinen kiihkoilija, joka panettelee ja syyttää niitä veljiä ja siskoja jotka vaeltavat Kristuksessa Vapaana lain kirouksesta. Ihmiselle on aina luontaista tehdä Kristuksesta Mooses. Kukaan ei lopulta ole tekopyhyydestä vapaa, mutta sen tunnustaminen on vaikeaa. Voimme olla opissa puhtaat, mutta elämä on silti solmussa. Lopulta ihmiselle jää vain Armoa Armon päälle, mutta siihen emme kovin helposti taivu. Harva ”kuolee” vapaaehtoisesti ja sen tähden meillä on paljon kipua ja taistelua. Tahtoisimme jo täysin pukeutua ja olla täydellisiä, vaikka meitä ei ole vielä riisuttu.
Kaikki maailman uskonnot tähtäävät siihen, miten ihminen saavuttaisi Vanhurskauden (kelpoisuuden Jumalan edessä)
Kristinuskon erottaa maailman uskonnoista, vain se, että Kristitylle ihmiselle Jumala itse Lahjoittaa Vanhurskauden Kristuksen kautta, sitä ei siis voi ansainta millään tavoin. Tämä myös sulkee pois kaiken ihmisen operoinnin asiassa. Tämä ajatus taas ei sovi luonnolliselle ihmiselle, koska sen perusta ei ole syyn ja seurauksen laki, vaan Jumalan Tahto, joka on julistettu (tuotu julki) koko maailmaan Jumalan Pojan Evankeliumin kautta.
Autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.
Ismo, hyvä kommentti. Kiitos
Leo. T:n pohdinnassa on iso aukko. Leo ei pidä Raamattua Jumalan sanana, mutta silloin Leo ei voi perustella millään sitä, että pitää arvossa Jeesuksen opetuksia.
Jos Raamattu ei ole Jumalan sanaa, niin Jeesuksen opetukset on vain yhden tavallisen ihmisen ajatuksia. Eikä niiden varaan voi rakentaa yhtään mitään. Tällöin ei kirkon olemassaolollakaan olisi mitään perustavaa laatua olevaa merkitystä.
Kaikki on kiinni siis siitä uskommeko Raamatun olevan Jumalan meille antamaa ilmoitusta. Jos uskomme, niin olemme kristittyjä, mutta jollemme luota sanaan, niin mikä olisi sellainen syy, jonka perusteella voi sanoa olevansa kristitty?
Jos Raamattu ei ole Jumalan ilmoitusta meille, niin on tosi typerää rakastaa lähimmäistä. Miksi pitäisi rakastaa ketään sellaista, josta ei voisi itse hyötyä?
Uskovat olisivat maailman typerintä porukkaa jos näin toimisivat, jollei Raamattu ole Jumalan ilmoitusta. Vain Jumalan ilmoituksen tähden lähimmäisen rakastamisella on suuri merkitys.
Pekka Pesonen: ”Jos Raamattu ei ole Jumalan ilmoitusta meille, niin on tosi typerää rakastaa lähimmäistä. Miksi pitäisi rakastaa ketään sellaista, josta ei voisi itse hyötyä? Uskovat olisivat maailman typerintä porukkaa jos näin toimisivat, jollei Raamattu ole Jumalan ilmoitusta. Vain Jumalan ilmoituksen tähden lähimmäisen rakastamisella on suuri merkitys.”
”Vain Jumalan ilmoituksen tähden lähimmäisen rakastamisella on suuri merkitys” ???
Voitko ajatella tilannetta käytännöllisesti? Eivät läheskään kaikki maailman ihmiset ole saaneet ns. ”Jumalan ilmoitusta”. Ovatko he typeriä jos rakastavat lähimmäisiään? Olisiko seuraava opetus viisaampi?
”Annettakoon henki hengestä, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, palovamma palovammasta, haava haavasta, jne. ”
Juuri näin Pekka, Kristinusko ei ole humanismia sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka lähimmäisen rakkaus onkin Kristillisen uskon ja elämän keskeisiä asioita. Vielä tätäkin keskeisempi on; ”Kristus meissä Kirkkauden toivo.”
Emme ole panneet toivotamme, mihinkään inhimilliseen, vaan itse Jumalan lupauksiin ja valaan, Kristuksen kautta, sillä sanoo meille; ettei Hän hylkää ketään, joka Hänen puoleensa kääntyy.
”Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa, ja sanoi: ”Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän”; ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli.
Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä.
Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla, että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.
Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti, jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti. Hebr.6.13-20