Suomea koettelee edelleen jo vuonna 2008 alkanut vakava taloudellinen taantuma. Irtisanomiset jatkuvat, tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 lopussa 232 000. Pitkään jatkuneessa taantumassa on kaikuja 1990-luvun alun kotimaisesta lamastamme, jonka jälkilaskua maksamme edelleen mm. mielenterveysongelmissa.
Työttömäksi jääminen on useimmille ihmisille suuri henkinen koetus, joka aiheuttaa pitkittyessään helposti masennusta ja ulkopuolisuuden tunnetta yhteiskunnassa. Työttömyyttä käsitellään meillä Suomessa pääosin yhteiskunnan ja yksilön taloudelle aiheuttaman taakan näkökulmasta. Toimeentulon puolesta tämän tietenkin ymmärtää, mutta jo yksilön uudelleen työllistymisen näkökulmasta työttömyyden henkiseen puoleen olisi syytä kiinnittää paljon enemmän huomiota ja tarjota konkreettista tukea. Tässä työttömien henkisessä tukemisessa kirkko varmasti voisi olla nykyistä aktiivisempi yhteiskunnallinen toimija.
Luterilainen kirkko oli sotien jälkeisinä vuosikymmeninä aktiivinen työttömyyden vastaisessa toiminnassa. Menneinä aikoina kirkon keskeinen motiivi työttömyyden vastaisessa taistelussa oli tietoisuus siitä, että työn puuttuminen lisäsi kirkon pelkäämää äärivasemmiston poliittisen vaikutusvallan kasvua ja sitä kautta myös Neuvostoliiton vaikutusvaltaa Suomessa. Ajat ovat nyt toiset. Työttömyys aiheuttaa kuitenkin edelleen niin yksilöille kuin koko yhteiskunnallakin pahoinvointia ja se saattaa meilläkin johtaa ennen pitkää ääriaineisten voimistumiseen.
Kirkko teki 1990-luvun alun laman yhteydessä paljon työtä työttömien auttamiseksi ja otti julkisesti kantaa heikompiosaisten puolesta. Nykyisen taantuman aikana kirkon diakoniatoiminta jatkuu aktiivisesti, mutta yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden peräänkuuluttamisessa välillä tuntuu, että kirkolla olisi nykyisin jonkinlainen sordiino päällä. Välillä pohtii, että onko Etelärannassa kirkkohallituksessa kunnolla havahduttu siihen, missä epävarmuuden tilanteessa sekä suomalainen yhteiskunta että maailma ympärillämme elää? Jos on, niin mitä kaikkea asialle olisi tarpeen tehdä? Onko kirkossamme ulospäin katsomisen sijaan ehkä liiaksi käännytty sisäänpäin pohtimaan teologisia näkemyseroja?
Piispat vetosivat vuonna 1999 hyvinvointiyhteiskunnan puolesta julkilausumalla Kohti yhteistä hyvää. Tuosta kannanotosta on nyt jo kuusitoista vuotta ja monet toivovat, että tästä julkilausumasta nähtäisiin pian päivitetty versio. Tämä lisäksi olisi toivottavaa, että kirkon johto käyttäisi yhteiskunnan tilasta useammin sen kaltaisia siinä määrin painokkaita punnittuja sosiaalieettisiä puheenvuoroja, jotka ylittäisivät uutiskynnyksen myös kirkollisen lehdistön ulkopuolella.
Pahuus on vallan rakenteissa. Nigerian hallituksella ei ole aikomustakaan panna Boko Haramia kuriin ja riisua se aseista.
Toivon voivani lukea lähiaikona mediasta, että Suomen, lännen ja afrikan kristilliset kirkot ottavat kantaa väkivaltaisuuksien lopettamiseksi Nigeriassa, jossa kristittyjä vainotaan, kidutetaan, tapetaan uskonnon takia ja kristillisiä kirkkoja ja hävitetään.
Tulisiko kirkon ottaa rohkeammin kantaa yhteiskuntamme tilaan?
Kirkon tulisi, ei vain ottaa kantaa, vaan myös toimia yhteiskunnan heikko-osaisten hyväksi entistä enemmän. Pelastusarameijan motto ”Sanaa, soppaa ja saippuaa” on hyvä ohjenuora vielä tänäänkin. Usko ilman tekoja on kuollut.
Tulisiko kirkon ottaa rohkeammin kantaa yhteiskuntamme tilaan?
Entisenä talletuspankin työntekijänä ja 90-luvun laman syitä ja seurauksia pankkitiskin takaa seuranneena olen henk.koht. sitä mieltä, että pitäisi.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi ESS:ssa jokin aika sitten olleessa haastattelussa, että ”Edellinen, vuoteen 2007 päättynyt maailmantalouden huikea vetovaihe oli bluffia. Se perustui teknorahaan, hienoihin finanssi-instrumentteihin, jotka veivät luvut nousuun, mutta todellisuus sen takaa puuttui.” Toivomus on, että kirkko/kirkot nostavat esiin sen vaarallisen todellisuuden, jonka kasinotalouden teknoraha ja hienot finanssi-instrumentit yhdessä ahneuden kanssa saavat aikaan.
Kirkon tulisi rohkeammin ottaa kantaa omaan tilaansa ja antaa yhteiskunnan tilan päätösten tekemisen meidän ihmisten valitsemille edustajille.
Omaan tilaansa, oppinsa sisältöön, ennenkuin se tehtävä pakon edessä. Konkreettisena esimerkkinä diakonia työn merkitys yksinäisten ikäihmisten elämän rikkauden ylläpitämisessä ja näin ollen estää vaikkapa itsemurhien lisääntymistä yksinäisyyden johdosta, elämän merkityksen kadotessa..
Kirkko voi ottaa rohkeasti kantaa kansan tilaan, mutta yhteiskunnalliseen tilaan ei vaikuteta suoraan, kuin poliittisten päätösten kautta.
Kansa siis päättää, kuka politiikassa päättää, joten kirkon ei ole turhaa ottaa kantaa kansan tilaan.
Aikanaan profeetat tapettiin, kun ahdistivat kansan omia tuntoja. Jeesus tapettiin samasta syytä. Jos kirkko rupeaa nuhtelemaan yhteiskunnan päättäjiä ”sanalla” niin kirkko vaiennetaan. Edes maltillista Päivi Räsästä ei kansa pysty enää sietämään, vaikka ei kirkkoa suoraan edustakkaan.
Kirkon arvovaltaa on jo systemaattisesti vähennetty yhteiskunnassa, mutta Raamatun Sanaa ei voida onneksi vähentää vaikka sitä kuinka yritetään.
Jeesus sanoi, että köyhät teillä on aina keskuudessanne. Mistä lienee johtuu, että näin on? Ihminen sortaa toistaan omaksi turmiokseen. Ahneus saa paljon pahaa aikaan, mutta se on nykyään hyve, kuten Darwin opettaa, vahvat, vahvat ja vahvat ja rikkaat, heidän on kaikki valta maan päällä. Kaikille riittäisi hyvää, mutta ahneelle ei mikään riitä.
Joku on arvioinut, että nykyinen talous monopoli päättyy kun kaikki omaisuus on kahmittu yksiin käsiin. Elämä ei toisin lopu siihen, mutta kansalla saattaa olla sanottavansa, kun leipä loppuu. Näin on aina käynyt, että rikkaat sodat sytyttää, mutta kansa käy rikkaiden sodat ja kaatuu kuninkaitten omaisuuden puolesta.
Joku on myös sanonut, että kapina on kuuden aterian päässä. Jos konttilaivat eivät saavu enää Suomeen, niin kaupat ovat viikossa tyhjät. Joskus maailmalla voi tapahtua sellaista, mitä täällä ei toivottaisi ja kirkon kanta ei siinä enää paljon silloin paina.
Kirkon olisi aika julistaa hengellinen hätätila Suomeen, sillä Suomen kansa hukkuu pian ilman Jumalaa.
”Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä. ” Saarn.3:18