Kirkollisen tilanteeseen osallistumisen jälkeen:
Puhuja kirkasti Kristusta =
puhujan mielipiteet moraalisista kysymyksistä olivat samat kuin omani
Puhuja on uskomaton tiukkapipo =
puhuja sanoi synniksi sellaisen asian, johon itse tiedän syyllistyneeni
Puhuja osasi sanoa synnin synniksi, niin kuin kuuluukin =
puhuja sanoi synniksi sellaisen asian, joka minua lähipiirissäni ärsyttää
Perhesurmauutisten lukemisen jälkeen:
Kyseessä oli lopen uupuneen, turhaan apua hakeneen epätoivoisen ihmisen viimeinen hätähuuto =
perhesurmaaja oli nainen
Kyseessä oli tunneköyhän, itsekkään ihmisen julma teko =
perhesurmaaja oli mies
Jos lähdetään historiallis-kriittisellä metodilla tutkimaan ja kyseenalaistamaan Jeesuksen tekemisiä ja sanomisia, päädytään väistämättä lopulta tulokseen, että historian Jeesusta ei ollut. Jeesus kuitenkin fyysisesti oli olemassa, kuoli ja nousi ylös. Tämän ristiriidan ymmärtäminen auttaa meidät eteenpäin, niin kirkon kuin tutkimuksenkin. Mutta jos tutkimus jääräpäisesti takertuu historian Jeesuksen rippeisiin, se näivettyy omaan umpikujaansa. Ja kirkko myös, sillä puolitotuudet eivät enää pitkään voi kannatella kumpaakaan, eivät tiedettä eivätkä uskoa.
Valitettavasti Kari meillä ei historoillisessa mielesä ole juuri mitään täystotuuksia noin vanhoista asioista.
Seppo, olet oikeassa. Mutta Paavali ei kirjeissään tiedä Jeesus Nasaretilaisesta, eikä ns. Q-lähde juurikaan sisällä hänen seikkailujaan. Tämän pitäisi olla pontimena tutkimustraditiolle, joka hyväksyy, että Jeesuksen tarina ilmestyi kristittyjen yhteisöön vasta vuosikymmeniä em. kirjoitusten jälkeen. Aihetta ei voi kuitata muka jo käsiteltynä. Sitä ei ole vielä kunnolla käsitelty alkuunkaan.
Kari: Luin yllä olevan jutun Esa Auteron tutkimuksesta. Esa on tutkinut, miten oma henkilöhistoria vaikuttaa siihen, miten ihminen ymmärtää Jeesuksen opetukset vaikkapa köyhyydestä. Siis kysymys ei ole mistään Raamatun tutkimusmetodista tai hänen opetustensa kyseenalaistamisesta. Kysymys voisi olla esimerkiksi siitä, samastuvatko Kari ja Matti uhria antaessaan niihin rikkaisiin, jotka antoivat liiastaan, vai siihen köyhään leskeen, joka antoi kaiken omistamansa.
Matti: Toki tuoltakin kannalta voi asioita tutkia. Eri asia vain on, paljonko se Raamatun sanoman ymmärtämistä ja vastaanottamista edistää. Tämä oli pointtini.
Kari: Juuri tuolta mainitsemaltasi kannalta Esa Autero näyttää asiaa tutkineen. Vaikka minua, niin kuin ilmeisesti sinuakin kiusaa historiallis-kriittisen tutkimusmetodin kritiikitön käyttö Raamatun tutkimisessa, niin tässä on nyt vähän vikapaikka kritisoida kritiikitöntä kritiikkiä. Se, että meillä langenneilla ihmispoloilla on kyky, tarve ja taipumus tulkita Raamattuakin omista henkilökohtaisista tai kulttuurisista lähtökohdistamme käsin, on kyllä hyvä ottaa huomioon.
Matti: Sori. Ei ollut tarkoitus sotkea kenenkään ajopuuteorioita. Tutkikaa ihan rauhassa vaan.
”Mutta jos tutkimus jääräpäisesti takertuu historian Jeesuksen rippeisiin, se näivettyy omaan umpikujaansa.”
Ei tutkimus tuossa näivety vaan se onttouttaa uskoa ja etäännyttää ymmärryksen uskosta.
Kyllä tutkimus näivettyy, kun se torjuu faktat. Usko näivettyy myös, koska sekin torjuu faktat.
Minusta vaikuttaa hieman ontolta sellainen suhtautumistapa Raamattuun, jossa yritetään päästä tekstin taakse jonnekin oletettuun alkuun. Näin jää väistämättä unohduksiin se, että Raamattu on kuitenkin kokonainen kirja, joka on syntynyt varhaiskirkon uskontajun pohjalta. Toisin sanoen eri osasia Raamatusta irrotellessa kokonaisuus vääristyy ja seulonnasta paljastuu seulojan motiivit tai tulkinnan näkökulma. Se taas vääristää Raamatun kokonaissanoman, joka näkyy hyvin kirkon tunnustuksessa. Jos jotakin halutaan tiivistää niin se näkyy mielestäni hyvin Joh. 3:16 jakeissa.
Kukahan on lausunut seuraavaa. Ihminen ei ole koskaan käyttänyt voimavarojaan hyvän edistämiseksi, koska Hän on odottanut jonkin ulkopuolisen voiman tai luonnon tekevän Hänen puolestaan sen, mihin Hänen itsensä olisi pitänyt tarttua. Jos nyt ymmärretään uskontomme olevan kiinnostunut vain tuonpuoleisesta jättämällä ottamatta kantaa ja osallistumalla ajan haasteisiin, on valinta Ihmisellä Itsellään uskoako sellaiseen kirkkoon, mikä tämmöstä opettaa. Riskinsähän siinä tietysti on, mutta sitten voi kysyä miksi Jumala Ihmiselle moraalitajun ymmärryksen antoi. J. Mackmurrey on sanonut. Mitään syvällistä toimintaa ei voi hyväksyä, ellei se tavoittele totuutta ja validiteettia kavahtamalla harhaa ja valheellisuutta. Uskonnollisten arvojen ja Jeesuksen opetuksen, sellaisena kuin niistä Uudesta Testamentista voi Itsekukin lukea, samastaminen uskonkappeleisiin ja uskonnollisiin tapoihin, on lopetettava, koska menettely loukkaa Ihmisarvoa antamalla ja opettamalla Ihmista sellaisen uskonnon harjoittamiseen, missä Ihminen jumiutuu päänsä sisälle odottamaan ja rukoilemaan monta kertaa avuttomana takaisin sitä, mistä Hänet on kehotettu luopumaan, tullakseen Jumalan edessä avuttomaksi ja heikoksi..Jos kirkkomme haluaa kutsua kokemusta uskonnollisen kokemuksen yhdeksi keskeiseksi ytimeksi ja toivotuksi tavoitteeksi, ei se sitä välttämättä ole uhrauksen tehneelle Ihmiselle. Vanhan Testamentin luomiskertomus kuvaa haastetta, minkä Jumala Ihmiselle antoi kieltämällä Ihmistä. Eläimille Hän antoi tehtävän käskemällä ja hyvin on asia pelittänyt. Ihmisinä Meidän on vastattava saamaamme tehtävään ja haasteeseen yrityksellä ja tahtomisella. Toiminta, missä haasteet kätketään kirkon dokmien ja uskontotuuksien alle, on lopetettava..
Eipä tuossa mitään yllättävää. Sama ero raamatuntulkinnoissa näkyy mm. afrikkalaisten ja eurooppalaisten välillä. Sanomattakin on selvää, että kummassa paikassa kristinusko on elinvoimaisempi.
Marxin aikaan oopiumi oli ihan muuta kuin särkylääke.
Se oli orjuutuksen väline, kuten englantilaisten toiminta
Kiinassa ennen ja jälkeen boksarikapinan kertoo.
Britit kuskasivat Kiinaan oopiumia raunioittaakseen maan
itselleen orjaksi.