Uskoontulo, uudestisyntyminen, kääntyminen mm., ovat raamatullisessa kielessä sama asia, eli ovat synonyymejä keskenään.
On kysymys ihmisen elämän ainoasta tarkoituksesta, löytää Jumala, mikä tarkoittaa henkilökohtaista suhdetta kaiken Luojan kanssa. Muuten olemme kadotukseen matkalla ja se ei ole tarkoitus, vt. Apt. 17:
| 27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; |
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Jumala ei ole kaukana yhdestäkään ihmisestä. Siksi Hän löytyy vaikka ”silmät ummessa”, hapuilemalla.
Milloin tämä edelläkerrottu todellistuu evlut kirkon jäsenissä?
Tähän kysymykseen vastaa Evlut kirkon viralliset sivut, joilta seuraavat otteet:
”Kaste on toinen evankelis-luterilaisen kirkon sakramenteista. Kirkon jäseneksi tullaan kasteessa.
Kasteessa ihminen syntyy uudesti Pyhän Hengen vaikutuksesta. Hänestä tulee Jumalan lapsi ja hän pääsee vapaaksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta.”
Samalta sivustolta ote katekismuksen selityksistä, koskien kastevettä: ”Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaaksi kaikesta synnistä.
Raamatun opetus on toinen. Jeesuksen opetusta alettiin toteuttamaan ensimmäisessä Alkuseurakunnan herätyskokouksessa helluntaina v. 30.
Uskoontuleminen on ollut nk. vapaitten suuntien ilmaisullinen ”yksinoikeus”. Lestadiolaiset ovat kyllä ”uskomasa”, mutta lapsikastetta ei tässä yhteydessä hyljätä. Eli ei hyljätä kasteen armoa, mikä on oitis ristiriidassa luterilaisen opin ”vanhurskauttaminen uskon kautta”. Eli Jumalan Pojan uskoon tarttuja kompastuu ristiriitaan ja jäljelle jää vain uskonlauseiden ulkoluku. Luterilaiset jumaluusoppineet lopulta kiersivät ristiriitaisuusongleman siten, että he panivat kaikki Jumalan syyksi. Tyypillinen luterilainen tulkinta-teologia julistaa, että Raamattu on ristiriitainen.
Kuitenkin uskoon on tultava, sillä ilman uskoa ei kukaan ole pääsevä Taivaaseen.
Pekka P:lle (ja muillekin). Kaksi näkökulmaa. Uudestisyntyminen muuttaa ”kaiken” samalla kun ”mikään ei muutu”. Ennen uudestisyntymistä me olemme syntisiä, uudestisyntymisen jälkeen syntisiä ja vanhurskaita. Siksi kaste on hyvä korostus: se on Jumalan teko ja ainakin siinä olemme uudesti syntyneet ja saaneet kaiken, mitä tarvitsemme. Ei tarvitse pähkäillä, onko antanut elämänsä ”riittävän kokonaisvaltaisesti” Jeesukselle.
Teologianhistoriaan perehtyneenä sanon lisäksi, että luterilaisuudessa on kauan elänyt sovussa kolme keskenään erilaista määritelmää siitä, mitä uudestisyntyminen on (mikä heijastaa sitä, että jo Uudessa testamentissa on erilaisia näkökulmia asiaan minkä lisäksi eri herätysliikkeillä on ollut omat korostuksensa). Uudestisyntyminen on Jumalan lapseksi syntymistä, Jeesukseen uskomisen syttymistä epäuskon tilalle sydämessä. Kyse on Jumalan ihmeestä jota emme voi loppuun asti ymmärtää ja eritellä.
Siitä, miten uskoon tullaan (ja uudestisyntyminen tapahtuu) on erilaisia painotuksia. Lestadiolaisen käsityksen mukaan usko saadaan ottamalla vastaan aiemmin uskoneen julistama äänellinen synninpäästö: usko tulee kuulemisesta.
Vanhat herätyskristityt, pietistit, opettivat kahta tai kolmeakin uudestisyntymisen tapaa. Ensiksi kasteessa ja sen jälkeen äänellisen synninpäästön kautta tai joidenkin mielestä rukouksessa ja/tai hengellistä kirjaa lukiessa. Uudestisyntyminen ymmärrettiin siis tapahtumaksi, joka voi toistua monta kertaa elämän aikana ja on jotenkin koettavissa oleva, jos lapsena kastettu tulee uskoon monien vuosien jälkeen.
Evankelinen liike on korostanut uudestisyntymisen tapahtuvan kasteessa, ja tähän tapahtumaan saa elämänsä aikana palata uskomalla niin monta kertaa kuin tarvitsee. Tästä paluusta kasteen armoon käytetään mielellään nimityksiä parannus, uskoon tulo tai kääntymys, jotta kasteen merkitys ei himmenny.
Vapaakirkollisuudessa sekä vanhemmassa vitoslaisuudessa ajatellaan sitten uudestisyntyminen ”tietoisessa iässä” tapahtuvaksi, yleensä kokemukseksi, elämykseksi tai ratkaisuksi. Se voi tapahtua myös rukouksen välityksellä.
Pidin kerran saarnan uskoon tulosta lestadiolaista näkemystä seuraten (ja ilman seurakuntaoppia). Seurakuntalaisteni reaktio oli kiinnostava. He kun olivat saaneet lähinnä vapaakirkollista opetusta, vaikka luterilaisen seurakunnan jäseniä olivatkin. Asia oli heille täysin uusi ja he ihmettelivät, miksi noin tärkeästä asiasta kuin synninpäästön saamisesta jo uskovaisen julistamana ei ole opetettu…
Ei ole ihme, että uskoon tulosta ja uudestisyntymisestä on iso kirjo erilaisia käsityksiä, kun kaikki elävät ”omissa” kuplissaan.
Marko, kysyin kerran puhelimessa eräältä tunnetulta Rauhanyhdistyksen papilta, mitä kasteessa oikein tapahtuu? Hänellä ei ollut siihen mitään sanottavaa. Hän vaikeni kuin muuri.
Mika R. En suoranaisesti ihmettele, koska ainoa varsinainen ja vaikuttava armonväline on ”ennen uskoneen” ja Pyhän Hengen saaneen julistama äänellinen synninpäästö. Sekä julistettu sana, joka on kuultavissa vaikka Suviseuraradiosta tai nettiseuroista. Myönteisiä merkityksiä kasteelle toki löytyy monia, vaikka pääasia on edelleenkin torjua (lapsi)kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen. Keskeinen idea on, että Jumala tekee kastettavan kanssa hyvän omantunnon liiton, joka ohjaa uskomaan Jumalan valtakunnan evankeliumin ja muistuttaa siitä sekä kristillisestä uskosta ja elämästä. Joskus korostetaan myös Jeesuksen opetuslapseksi ottamista.
Marko, tämä oli minulle aivan uutta, että SRK antaa näinkin paljon merkitystä kasteelle. Kiitos tästä selvennyksestä!
Mika R, näitä asioita voi etsiä SRK:n julkaisemista opillisista kirjoista.
Marko,
teet katselmuksen erilaisiin ”uskoontulemisiin”. Tällaiseen asetteluun on eväät teologiassa ja ilmoittaudutkin teologianhistoriaan perehtyneeksi. Siis historian, joka on kansa kerrallaan, mielellään, työstämisestä kristityiksi, mutta ei Jeesuksen opetuslapsiksi = christianos. Evankeliumi julistetaan kaikelle kansalle ja kuulijat, jokainen kohdallaan, ottaa vastaan vapaaehtoisesti, mielellään, tajotun pelastuksen, jonka Jeesus koko ihmiskuntaa varten on valmistanut.
Kun puhutaan uudestisyntymisestä, uskoontulosta, kr. metanoia, niin se on Jumalan työ, johon ihminen suostuu tieten tahtoe, ei ennenkuin se on tarpeen, koska: Antakaa lasten tulla minun tyköni … sillä senkaltaisten on Taivasten Valtakunta. Ennen kaikkia muita, lapset ovat lapsenkaltaisia.
Mitä muuten ajattelette tästä keskustelusta?
https://www.facebook.com/share/r/xnMWUreniceiEoNB/
Reijo Mänttärille. Yleisen lestadiolaisen käsityksen mukaan jokainen lapsi syntyy tähän maailmaan uskovaisena, joskin kaksiosaisena eli syntisenä ja uskosta vanhurskaana: Jumalan luomana, Kristuksen lunastamana ja Pyhän Hengen pyhittämänä. Tämä lapsen usko voi pysyä yllä (erityisesti, jos varttuu uskovaisessa kodissa, jossa äiti, isä tai sisarukset voivat milloin tahansa julistaa kaikki synnit anteeksi kun tunnustaa synnin ja katuu sitä).
Toinen vaihtoehto on, että lapsen usko tukehtuu syntien ja ylitsekäymisten tähden ja lapsi menettää uskon ja Pyhän Hengen. Tällaisessa tapauksessa Jumala voi antaa ”parannuksen armon” eli sen, että synnintuntoon tullut pyytää uskovaiselta, saisiko hänkin vielä uuden mahdollisuuden. Äänellinen synninpäästö synnyttää uskon ja ihminen tekee parannuksen. Lestadiolaisuuden isoimmissa ryhmissä ajatellaan lisäksi niin, että vain ”omalla” porukalla on Pyhä Henki ja muilla taas ei.
Kolmas vaihtoehto on, että lapsen uskonsa menettänyt ei saa parannuksen armoa vaan elää ja kuolee epäuskoisena joutuen kadotukseen.
Lestadiolaisuudessa lähdetään siis siitä, että pikkulapsen kaste on uskovien kaste. Kastettavat lapset ovat nimenomaan uskosta vanhurskaita, eivät vain jonkinlaisessa Jeesuksen sovitustyön piirissä kunnes omatunto herää.. Sellaisena kaste vahvistaa lapsen uskoa ja siinä päästään koko elämän pituiseen liittoon. Jos ja kun aikuinen tekee parannuksen (eli tulee uskoon), häntä ei kasteta uudestaan edes Afrikassa, mutta jos jotakuta ei aikaisemmin ole kastettu jossakin kristillisessä kirkkokunnassa, hänet tietysti kastetaan Jeesuksen käskyn mukaisesti.
Piti laittaa tähän tämä kommentti:
Marko, kysyin kerran puhelimessa eräältä tunnetulta Rauhanyhdistyksen papilta, mitä kasteessa oikein tapahtuu? Hänellä ei ollut siihen mitään sanottavaa. Hän vaikeni kuin muuri.
Marko,
Lapsi syntyy uskovaisena. Aikuinen ottaa vastaan uudestisyntymässä vastaan uskon lahjana.
Reijo M. Jos kerran lapsi syntyy uskovaisena, pitäisi olla ITSESTÄÄN SELVÄÄ, että tällainen pieni ”taivaan taimi” voidaan myös kastaa! ”Voiko joku estää kastamasta heitä vedellä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin”? (Apt 10:47). Jos lapsi uskoo syntyessään, hänellä on jo Pyhä Henki, koska ilman Henkeä ei voida uskoa Kristukseen. Syynä siihen, jos tällaista uskovaista pikkulasta ei voida kastaa, on virheellinen kasteoppi, jossa kaste ymmärretään perusteellisesti väärin ihmisen omaksi ”kuuliaisuuden askeleeksi” tai uskon tunnustamistoimeksi (mitä kaste toki myös on).
Kristikunnan (ja luterilaisuuden) valtavirta ei kuitenkaan opeta, että kaikki lapset syntyisivät uskovaisina.
Yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala, kaikkien Isä!
Luterilaisina emme opeta ”lapsikastetta” vaan yhtä kastetta, jolloin kastamaton voidaan kastaa lapsena, nuorena tai aikuisena. Torjumme uudelleen kastamisen. Opetamme edelleen, että kasteen lahja otetaan uskolla vastaan. Ihminen voi tulla uskoon nopean uskoon tulemisen kautta tai kasvaa uskoon tai millä tavalla Jumala Pyhä Henkensä kautta kussakin uskon synnyttää. Emme opeta kaavamaisesti tiettyä järjestystä kuten jotkut opettavat, esim. näin: voimakas ja äkillinen kääntymys, kaste, uskon merkit jne.
Toivo,
Raamatussa ei ole kasteen lahjaa. EVlut-RKK-opissa se on.
Uskoon ei kasveta, ei Raamatun mukaan. Uskossa kyllä kasvetaan.
Pyhä Henki on Jumala ja Hän on ilmoittanut missä ja miten Hän Henkensä kautta toimii.
Aina uskossa olleet ovat niinkuin minäkin. Siirrytään lapsen eli syntymässä saadusta uskosta henkilökohtaiseen uskoon, Jeesuksen seuraajaksi tietoisesti. Jeesus näytti tähänkin itse mallin, niinkuin myös sitten n. 30-vuotiaana pyysi tulla kastetuksi.
Alkukielessä ”yksi kaste”-merkitys on muodossa ”se yksi kaste”, eli sama kaste saman uskoontulon merkiksi niinkuin Johannes jo käytännön aloitti, Matt.3:
6 ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, KUN he tunnustivat syntinsä.
Toivo,
Kirjoitat:
”Emme opeta kaavamaisesti tiettyä järjestystä kuten jotkut opettavat, esim. näin: voimakas ja äkillinen kääntymys, kaste, uskon merkit jne.”
Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeessä, 2:20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
On kysymys rakennuksen perustuksesta ja se on laskettu. Ei kaste ole perustus vaan Jumalanpojan Usko, mikä on lahja ja minkä päällä ovat kaikki Raamatun opetukset. Uskon, uudestisyntymisen päällä ovat kaikki ne mitkä Apt. 2 luvussa mainitaan, kaste vedessä, Pyhän Hengen kaste, ehtoollinen ja sitten ennen tätä lukua Raamatusa kaikki ja tämän luvun jälkeen opetus Seurakunnalle, koskien yksityiskohtia. Eli tunnustuskirjojen yksityiskohdat eivät voi poiketa, olla ristiriidassa Raamatun kanssa. Eli Perustus, järjestys on laskettu ja saanut selkeän kuvan Uuden Liiton Kirjoituksissa.
Reijo, Kirjoitat oman näkemyksesi ja tulkintasi uskosta, sen syntymisestä ja kasteesta. Minä kirjoitan siitä, miten Pyhä Henki on ohjannut kristittyjä yhdessä näkemään nämä asiat Raamatun sanan valossa. Siinä on suuri ero.
Sihen aikaan kun tuo kysymys tuli mieleeni katsoin Aapeli Saarisalon sankirjasta. Tuumasin mitähän Aapeli on asiasta sanonut ja löysin vastauksen.” Uudestisyntymisessä tulemme osalliseksi Jumalallisesta luonnosta , joka on rakkaus.” Näin siis Saarisalo. Hän oli koonnut laajemman vastauksensa useiden eri Raamatun opettajien teksteistä.
Uskovassa vaikuttaa heti uudestisyntymän jälkeen rakkaus Jumalaan, Hänen tahtoonsa, sanaansa, rukoukseen, seurakuntaansa. Hän saa sydämeensä aran uuden hengen, joka haluaa kasvaa Jumalan rakkauden tuntemisessa. Uskova rakastaa sitä mitä Jumala rakastaa ja vihaa sitä mitä Jumala vihaa. Uudestisyntyneessä on tapahtunut sisäinen muutos, jossa hän kykenee Isä Meidän rukouksessa rukoilemaan omaa tahtoaan vastaan. Hänelle rukouksen isä on valtavan rakas ja hyvä. Koko Isä Meidän rukous saa aivan uuden sävyn uudestisyntyneen sisimmässä. oikeastaan Isämeidän rukouksen voi rukoilla sydämestään ainoastaan uudestisyntynyt. Sillä uudestisyntynyt kaikesta sydämestään haluaa Jumalan tahdon – ja valtakunnan toteutuvan juuri hänessä. Tässä vain osa tästä valtavasta lahjasta joka uudestisyntymisessä meille lahjoitetaan ja sen lisäksi kaikessa tuossa ääretön kasvun mahdollisuus.
Pekka,
Jumala ei kuule jumalattoman rukousta, se on kauhistus Hänelle. Isän vedossa ihminen suostuu Jeesuksen pelastettavaksi ja alkaa rukousyhteys Jumalan kanssa, jonka vaikuttaa Jumala.
”Jumala ei kuule jumalattoman rukousta, se on kauhistus Hänelle.” Jumalatonhan ei rukoile. Rukous on näet puhetta Jumalalle. Rukoilijalla on ainakin toivo rukouksia kuulevasta Jumalasta. Miksipä hyvä Jumala sitä kauhistelisi?
Voinemme vain tähän todeta, että käsityksiä on enemmän tai vähemmän erilaisia.
Itse kyllä ajattelen, että kerran viimeisellä tuomiolla meiltä kysytään vain, millä perusteella ajattelet pääseväsi perille. (Ei ehkä näillä sanoilla…) Harmillista, että liian moni ei osanne antaa pätevää ja todenmukaiasta vastausta tai antaa epäpätevän vastauksen. En olisi yllättynyt vaikka siellä kohtaisimme erinäisiä yllättävyykksiäkin.
Luterilaisuudessa synnytti taannoin jakautumista mm. osallistuminen ”Mahdollisuus muutokseen” -evankeliointikampanjaan. Jotkut olivat mukana, jotkut eivät. Joissain piireissä jopa ”evankeliointi” -termi tuntui olevan ei-toivottu ilmaus tai sen tulisi rajoittua vain suhteessa ns. pakanakansoihin (jos siihenkään). Tuntuu suorastaan, että ns. sisälähetys ei kaikissa piireissä ole erityisen suotavaa toimintaa?
Kastekäsityksistä väittelemiseen en halua osallistua – se ei yleensä tunnu mihinkään (hyvään) johtavan.
Murehdin kyllä sitä, että kovin moni ei saa koskaan opetusta kristillisyyden pelastaasta perusteista: mistä pelastuksessa todella on kyse ja mitä se merkitsee myös elämän ja elämisen kannalta. Väittelyt harvoin ratkaisevat. Olen ymmärtänyt, että luterilaisittain ajateltuna kaste ilman opetusta ja ymmärrystä pelastustiestä ei riitä (- en vauvoihin ota tässä kantaa). Olen myös siinä käsityksessä, että ns. pietistisemmän ja ”ortodoksisemman” luterilaisuuden suuntausten välillä on eroja. Mitä taas ns. vapaiden suuntien kasteopetukseen (ja -teologiaan) tulee, käsitykseni on, että se on usein melko pinnallista. Ei siten ole yllättävää, että diskuteeraus pelkistyy helposti (lopultakin) kiistaan oikeassaolemisesta.
Liekö siksi(kään) yllättävää, että kovin (turhan) moni nykysuomalainen etsii hengellistä elämänsisältöä ei-kristillisistä lähteistä? Onneksi edes jotkut ovat löytäneet pelastavan vastauksen joko luterilaisista tai vapaakristillisistä piireistä, jossa pelastus siis tulee Jumalalta, yksin Kristuksen työn pohjalta. (En nyt ala saivartelemaan siitä olisiko pitänyt ilmaista että Jumala on löytänyt jonkun – eiköhän Kaikkivaltias jokaisen ihmissielun olinpaikan ja -tilan tiedä ja ymmärrä jo muutenkin….)
Evankeliumia tarvitaan jatkuvasti, joten evankelistoille riittäisi töitä kirkossa. Evankelistat tuo väkeä kirkkoon ja papit heitä siellä palvelee. Evankelistojen puute aiheuttaa sen että väki vähenee. Se milloin uudestisyntyminen tapahtuu ei ole minulle täysin selvinnyt, joten en kuulu niihin, jotka tästä- tai kasteesta haluaa väitellä. Paljon hedelmällisempää on kunkin kysellä omasta sydämestään: asuuko siellä rakkaus Jeesukseen.
Ehkä tuo Pekan kommentti on hiukan yksipuolinen, että evankelistat tuo väkeä kirkkoon. Jumala toimii Hengensä kautta .
Usko on paljon yksinkertaisempi asia ymmärtää kun ajattelemme vaikka miehinä asiaa, vaikka olemme siellä ruumisarkussa ja lapset , ehkä puoliso ja läheiset ovat meidän arkun äärellä, niin mitä me toivoisimme silloin meidän läheisemme ajattelevan ?
Eikö sitä että he sanoisivat että isä rakasti meitä ja halusi että me kaikki olisimme kerran Jeesuksen luona ja sitä hän rukoili ja puhui siitä ja seurakunta on se toinen koti ennen lopullista kotia taivaassa .
Siis niin vähän jää meistä tärkeää ja jos olemme saaneet vielä ihmisille kertoa Jeesuksesta ja pyytää heitä seurakuntaan ja sinne kyllä Jumalan Henki myös lähettää ilman evankelistojakin , suoraan etsijöitä tai kutsuttuina.
Ajatus jo lapsen kasteesta lähtee siitä että lapsi kastetaan Kristuksen osallisuuteen ja siihen toiseen kotiin eli seurakuntaan ja koko perhe saisi olla tässä perheyhteydessä Kristuksen ruumiin ja veren suojassa .
Luonnollista oli varmasti alkuseurakunnan ajoista että lapselle annettiin ehtoollinen , koska samanlainen osuus ihmisellä on siinä kuin toisessa armonvälineessä , kasteessa . Opetus tietysti kuuluu aina jokaiselle ihmiselle , oli ikä mikä tahansa . Herätysliike ideaan on iskostunut osittain ajatus herätyksen kaipaus ja erityisiä aikoja kyllä Jumala antaa tahtonsa mukaan . Ei sana kehoita meitä rukoilemaan herätystä vaan elämää Kristuksessa ja tästä on lupaus hedelmän kantamisesta .Elämää on aina siellä missä Kristus saa sanansa kautta olla pää ja seurakunta alamainen Jumalan rakkaudellisen sanan alla.
Timo ja Pekka,
Tuo Pekan kommentti on Asian vierestä, eikä yksipuolisesti Asiasta.
Vielä kyllä evankeliumi tulis olla siellä kirkossa joka viikko esillä ilman evankelistoja kin. Ja myös meidän kohtaamisissa . Ihminen saa turvata heti Kristuksen sovitustyöhön oli kuka tahansa ja tätä ihmiset tarvitsevat eikä mitään vaatimusta ratkaisun tekemisestä tai vaatimuksista . Evankeliumi on ilmoitus ja ihana sellainen syntien alla olevalle ihmiselle .
Ei evankelistoja ole ja siinä se ongelma on, josta kirjoitin. Kirkko voi olla täynnä väkeä, mutta uusia ei tule mukaan eikä edes odoteta sitä. Sitten ihmetellään kun väki vanhenee eikä enää jaksa tulla. Jos halutaan herätystä, niin sen vaatii uskovilta uudistumista. Uudistumiseenkaan ei nähdä tarvetta jos toimintaan ollaan tyytyväisiä.
Pekka, olen kuullut useasti saman , että evankelistoista on pulaa ja uudistumista tarvitaan .Mutta Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Missä Kristus on ja missä hän tahtoo meitä palvella ja kohdata meitä , niin eikö siellä missä hän on luvannut olla ? Eikä hän ole seurakunnan pää ja silloin meidän tulisi ensin pysyä apostolisessa opetuksessa keskinäisessä yhteydessä, yhteisessä leivän murtamisessa ja rukouksessa eli Jumalanpalveluksessa. Jos ei tahdota pysyä ja olla alamaisia Jumalan sanalle niin voidaanko me ajatella että kait sinä Jumala siunaat tämänkin mallin?
Paavalin opetukset on seurakunnille tarkoitettu ja siitä voi helposti johtaa että missä on minun paikka Kristuksen ruumiin jäsenenä myös fyysisesti ja kuka on minun paimen ? Missä ovat ne siskot ja veljet joiden kanssa minä olen samassa tunnustuksessa ; yksi usko ja yksi kaste ? Jossa yhteyden muodostaa itse Kristus eikä meidän sopivuus toistemme kanssa . Kansankirkossa herätysliike väki puhuu puolustamisesta , mutta Jumalan sana ei tarvitse meidän puolusteluja , vaan ne on annettu meille että ne sanat puolustaa meitä . Kysymys on lopulta siitä että me kuolemme ja siksi kirkko ja Srk on olemassa . Nuoret parit kyselevät tänään ; missä minun lapseni saavat käydä pyhäkoulussa tai missä nuori ja kokonainen perhe voi olla Jeesuksen ja sanan opetuksessa ? Mihin monella paikkakunnalla vaikka uskoontullut voidaan ohjata herätysliike kontekstissa ? Ihminen tarvitsee hengellisen kodin . Kansankirkon yhteydessä asia helpottuu kun herätysliikejohtajat heräävät tähän tosiasiaan että Herra huoneen rakentaa ja ymmärrys paimenuudesta ja seurakunnasta kirkastuu. Aina kun katse on muualla kuin Kristuksessa ja sanassa niin ihmisjärki sanoo toista . Ei tarviis enää taistella luopuneen kirkon johtajien kanssa jotka mielivaltaisesti määräävät seurakunnan pappeja mukautumaan tähän heidän ajatteluun . Ja uskon että kun näin käy niin koetaan suurta vapautta ja saa elää kristityn vapaudesta elämää.
Ps tiedän mistä puhun ihan kokemuksen tasolta.