Elämme farssinomaista aikaa. Yhtäältä käydään sotaa. Toisaalta ihmiset poliitikkojen tapaan matkustelevat ja lomailevat kuin mitään poikkeavaa ei tapahtuisi. Historia kertoo vastaavasti kesän 1939 olleen poikkeuksellisen kauniin ja lämpimän. Elettiin taloudellisen nousun ja suuren urheilujuhlan, olympialaisten odotuksessa. Kaikki hyvin ajateltiin.
Miltä tilanne näyttää 83 vuotta myöhemmin? Kautta maailman kärvistellään aikaisempaakin lämpimämmissä oloissa. Ukrainan 44 miljoonainen kansa uhrattaneen kuin sudettialueet aikoinaan. EU:n asettamista pakotteista Kaliningradin (ent. Königsberg) osalta luovuttiin siltä osin, että tavarakuljetukset eivät koskeneetkaan rautateitä. Herää kysymys oliko se hinta Nord Stream 1:n jälleen virtaavasta kaasusta? Edes ymmärrettävää vastausta on yhtä vaikea saada kuin konsaan Fortum-Uniperin todennäköisestä suomalaisiin veronmaksajiin ja osakesijoittajiin kohdistuvan katastrofin syistäkään. Jos ei ole helppoa heillä ei se ole Mika Aaltolan mukaan tutkijoillakaan, joiden sanavalintoja Venäjästä on läksytyksin pyritty jälkisuomettumisen tavoin ohjailemaan (IS 21.7.2022).
Elinkeinoelämän valtuuskunnan vasta ilmestynyt tutkimus kertoo kuitenkin kansalaisten luottamuksen päättäjiin vain lisääntyneen. Luottamus on riippumaton niin lämpimästä lomakaudesta, mitä kuumimmista poliittisista kriiseistä kuin Fortumissa paljastuneista kannustinpalkkiojärjestelyistäkään. Toimitusjohtajalle maksettiin vastikään 423 000 euron kannustinpalkkio, jota perusteltiin ”strategisten prioriteettien edistymisellä sekä yhteistyöllä Uniperin kanssa”. Eikä siinä kaikki. Yhtiön hallitus päätti vielä joulukuussa avainhenkilöstön ja ylimmän johdon kannustinohjelmasta vuosille 2022–2024. Sen piiriin lukeutui noin 140 osallistujaa, mukaan lukien yhtiön johtoryhmän jäsenet.
Tiedetään kansalaisten kerääntyvän kriisiaikoina ns. johtajien lipun alle silloinkin kun johtajat vain seuraavat kansalaisgalluppien viitteitä. Italialaisia lainaten voidaan todeta; ”Niille, joilla ei ole mitään, on yhdentekevää, onko vallassa Draghi vai joku muu”. Huolimatta näennäisestä pessimismistä osalla kansoista ja osalla niiden kansalaisista menee tänäänkin hyvin niin Venäjällä kuin Lännessäkin. Ongelmien kohtaamattomuutta kuvaa sattuvasti maamme valtionkirkon pyrkimys ajaa kirkkolain uudistamista kolmen uskontunnustuksen ja tunnustuskirjojen hengessä. Maailman uhkia tiedostavan kansalaisen on vaikea kuvitella löytävänsä lakiehdotuksen kolmesta eli apostolisesta, Nikean kuin Athanasiuksenkaan uskontunnustuksista sen enempää lohtua kuin ratkaisujakaan. Ainoa mikä niitä yhdistää on vuorisaarnaankin sisällytetyn Isä meidän-rukouksessa mainitun tavoitteen ellei jopa ratkaisun hylkääminen eli Hänen tahtonsa toteuttaminen myös maan päällä niin kuin taivaassa. Sen toinen nimi on Jumalan valtakunta.
On muistettava, että evoluution huippu ihmisessä tarkoittaa etääntymistä eläimestä. Sen merkkinä on puhuttu kieli, ei itsekseen puhumisen vaan oikeudenmukaisuuden tavoin kanssaihmisiin suuntautuvana. Ihmisyyden päämäärä on siis yhteisöllisyys. Vain yhteisöllisyyden kautta kaikki hyveet kuten suvaitsevaisuus, tasa-arvoisuus, anteeksianto, vilpittömyys, uhrautuvuus, epäitsekkyys, myötätunto, moraali tms. saa edes ymmärrettävän sisällön. Vuorisaarna tähtää yhteisöllisyyteen. Yhteisöllisyyden selkiinnyttäminen aikalaisille ei kielen vajaavaisuuden (kuten nykyään työsuhde, tasa- tai urakkapalkkaus, digitaalisuus jne.) vuoksi ollut aikanaan mahdollista, minkä vuoksi ”hän puhui heille vertauksilla”. Esimerkeiksi kelpaavat viinitarhan työntekijäin tasapalkkaus ja työttömyyden syy, ”kun ei kukaan ole meitä palkannut” tai ensin vuokralaisena ja myöhemmin omistajana samaa maata viljelevä mies. Kyse ei ole työvoiman tai pääoman keskinäisestä kilpailusta vaan molempien käyttötarkoituksesta. Siinä ihmisyyden, yksittäisen ihmisen henkinen kehitys ilmenee sosiaalisena prosessina. Oikeus ja kohtuus sosiaalisena ilmiönä ovat vastakohta taloudelliselle ahneudelle (lue Fortum ja Uniper) siinä missä rakkaus on itserakkaudelle.
Maailman, Euroopan, yksittäisten kansojen ja jokaisen yksilön ahdinkoon voidaan soveltaa niin ikään 1930-luvulla sodan uhkaamassa tilanteessa Sigmund Freudin antamaa neuvoa, jonka mukaan ”ihmisten tulisi nähdä enemmän vaivaa kuin tähän saakka muodostaakseen riippumattomien ajattelijoiden yläluokan, kuuroina pelottelulle ja totuudenetsinnässään väsymätöminä, luokan, jonka tehtävänä olisi johdattaa niiden käskyvallanalaisia massoja”. Olemmeko oppineet mitään 83 ellei peräti 2000 vuodessa? Emme.
Ihminen on laumaeläin ja kukin hakee laumaansa kunes löytää omansa. Niin on tehnyt Hakkarainekin; ja kumppanit.
Ryhdikäs teko. ”Elämässä kannatta tehdä oikein ja kuunnella omaa sydäntään.” Juuri näin.
Uskoon tulleen puhetta (Ylen toimittajien takia ei kannattanut liittyä). Venäjä on suurvalta, joka on jo ”sekaantunut siihen”.
Mietin eilen, onko TV1:n Moskovan kirjeenvaihtaja puolueeton.
Osuin eilen sattumalta samaan kahvilaan perussuomalaisten Matti Putkosen ja Riikka Poutsalo-Slungan kanssa (joku kolmas kaveri seurassaan vielä). Putkonen tuli heti moikkaamaan ja kutsui pöytään juttusille. Harvinaisen reilun ja välittömän tuntuista ihmisiä! Mutta toisaalta. Kun muistamme edesmenneen Tony Halmeen vihaa tihkuvat puheet (ja miten Timo Soini niillä häikäilemättömästi ratsasti, Halmeen kauttahan koko puolue kasvoi), en ihan varauksettomasti voi perussuomalaisiin suhtautua. Politiikka on kovaa peliä, jossa vain voitto ratkaisee. Ja tuntuu, että perussuomalaiset ovat nyt voitolla. Mitä siitä seuraa, yksin Jumala tietää.
Jännää, että jotkut pitää Perussuomalaisia jotenkin kristillisenä puolueena. Johtaja on katollinen ja joukossa muutama uskonsa tunnustava. On hyvä kuitenkin muistaa, että eduskunnassa on jopa ateisteja persujen kansanedustajia.
Jos katsomme arvoja, niin selkeästi kristillisimpiä ovat KD, PS ja Keskusta, joita kaikki johtaakin tunnustuksellinen kristitty. Nämä ovat myös eurokriittisimpiä puolueita sekä ovat puolustaneet perinteistä avioliittokäsitystä, vaikkakin yksittäisissä kansanedustajissa on eroja. Jos katsomme kolmea aatetta; koti, uskonto ja isänmaa, niin ainoastaan nämä kolme ja jollakin tavalla KOK kuuluvat niihin, jotka tunnustavat nämä asiat puolueohjelmissaan.
Perussuomalaisissa todellakin on useita julkiateistisia kansanedustajia, Jussi Halla-aho mukaan lukien.
Täytyy kuitenkin todeta, että nämä ateistikansanedustajat ovat evankelisluterilaisen kirkon suhteen kiusallisen tarkkanäköisiä ja suorapuheisia. Seuraavassa lainaus Jussi Halla-ahon Scripta-blogista:
”Onko kirkolla jokin uskonnollinen sanoma, vai onko kirkon opillinen sisältö redusoitunut antautumiseen ja toisen posken kääntämiseen? Onko kirkon tärkein tehtävä avata ovia kilpaileville uskonnoille? Onko luterilaisesta kristinuskosta tullut kirjaimellisesti suvaitsevaisuususkonto, jossa ihminen pelastuu yksin suvaitsevaisuudesta?”
http://www.halla-aho.com/scripta/allah_rantautuu_simola_antautuu.html
Hyviä kysymyksiä ja oivalluksia, melkeinpä parempia kuin mitä PS:n kristityt kansanedustajat ovat koskaan ”uskonasioista” esittäneet.
Jokos se Johan Bäckman on liittynnyt perussuomalaisiin? Sieltähän tulisi lisää Venäjän tuntemusta jytkypuolueelle.
Vaikka kuinka luen uutista, en löydä siitä mitään minkä voisi liittää sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistön asioihin. Sikäli ihmettelen asiaa, että tähän asti se on ollut Kotimaa24:n ainoa ”journalistinen” peruste uutisen julkaisemiseen. Viis siitä onko asia mitenkään kirkkoon liittyvä.
Kirkko ei ota kantaa kun olemme perisynnin alaisia missä tapahtunut ja tapahtuva on siunaus uskoville odottamassa täyttymystään elämänkierrossa.
Kun edes joku jääräpää viitsisi katsoa Yrjö Kallista edes hetkisen voisivat Hänenkin silmänsä aueta.
Yrjö Kallisen ’Elämmekö unessa’ on varsin puhutteleva. Kallinen oli pasifisti ja teosofi ,joka paradoksaalisesti toimi myös puolustusministerinä. Hän sai sisällisodan jälkeen peräti 4 kerta kuolemantuomion: Hän muistelee:
»Se oli silloin -18, kun tovereineni seisoin haudan reunalla. Olimme itse kaivaneet sen haudan. Teloitusryhmä oli aseineen valmiina ampumaan meidät. Silloin kysyin komentavalta upseerilta, että saisinko sanoa tovereilleni pari sanaa ennen teloitusta. Sain luvan ja rupesin puhumaan. Kun olin lopettanut, toverini itkivät, ja se teloitusryhmä itki. Ja se upseeri sanoi, että Kallinen astuu ulos rivistä.”
Wiki: Valtiorikosoikeus antoi hänelle heinäkuussa 1918 uuden kuolemantuomion, vaikka useat valkoisten tukijatkin vetosivat hänen puolestaan. Ainoana kuolemaantuomituista Oulun punaisten johtajista Kallinen kieltäytyi anomasta armoa valtiorikosylioikeudelta, mutta hänen tapauksensa lähetettiin silti sen käsiteltäväksi.[12] Kallinen sai kuolemantuomion yhteensä neljä kertaa, mutta sitä ei koskaan pantu täytäntöön. Tuomio lievennettiin syksyllä elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi, jota hän kärsi eri vankiloissa. Kallinen kieltäytyi tekemästä armonanomusta tasavallan presidentille, mutta hän vapautui yleisellä armahduksella joulukuussa 1921.