Kirkoissamme tunnustetaan yksimielisesti Jumalan sanan perusteella ja Augsburgin tunnustuksen mukaisesti, että me kurjat syntiset tulemme Jumalan edessä vanhurskaiksi ja pelastumme ainoastaan uskomalla Kristukseen. Vanhurskautenamme on siis yksin Kristus. Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, koska jumalallinen ja inhimillinen luonto ovat hänessä persoonallisesti yhdistyneet, (Jer. 23:6; 1. Kor. 1:30; 2. Kor. 5:21). Kun tältä pohjalta on kysytty, kumman luontonsa puolesta Kristus on meidän vanhurskautemme, on joihinkin kirkkoihin päässyt leviämään kaksi keskenään ristiriitaista harhaa.
Toiset ovat olleet sitä mieltä, että Kristus on vanhurskautemme ainoastaan jumaluutensa puolesta, kun hän uskon kautta asuu meissä. Tähän meissä uskon kautta asuvaan jumaluuteen verrattuna kaikkien ihmisten synti on kuin pisara mereen verrattuna. Toiset taas ovat ajatelleet, että Kristus on ainoastaan ihmisluontonsa puolesta meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä.
Kristillisen kirkon puhdas, kumpaakin edellä mainittua harhaa vastustava oppi
1. Kumpaakin mainittua harhaa vastustaen me uskomme, opetamme ja tunnustamme yksimielisesti, että Kristus on meidän vanhurskautemme molempine luontoineen, ei siis ainoastaan jumalallisen tai inhimillisen luonnon puolesta. Hän on kokonainen Kristus, joka on vanhurskautemme yksin sen kuuliaisuuden tähden, jota hän Jumalana ja ihmisenä on osoittanut Isälleen aina kuolemaan asti. Näin hän on ansainnut meille syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän, niin kuin on kirjoitettu: ”Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden ihmisen kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi” (Room. 5:19).
2. Näin ollen me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että meidän Jumalalle kelpaava vanhurskautemme tarkoittaa sitä, että Jumala sulasta armosta antaa meille synnin anteeksi vaatimatta meiltä mitään edeltävää, samanaikaista tai myöhempää suoritusta, ansiota tai arvollisuutta. Jumala lahjoittaa meille ja lukee hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, joka on yhtä kuin hänen kuuliaisuutensa. Sen vanhurskauden perusteella Jumala ottaa meidät armollisen suosionsa piiriin ja pitää meitä vanhurskaina.
3. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että usko on ainoa keino ja väline, jolla tartumme Kristukseen ja Kristuksessa siihen ”vanhurskauteen, joka kelpaa Jumalalle”. Kristuksen tähden se ”usko luetaan vanhurskaudeksi” meille (Room. 4:5).
4. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että tämä usko ei ole pelkkää Kristuksen historian tuntemista vaan se on Jumalan lahja, jolla me evankeliumin sanasta opimme oikein tuntemaan Kristuksen lunastajanamme ja luottamaan häneen, opimme uskomaan, että meillä armosta, yksin hänen kuuliaisuutensa tähden on syntien anteeksiantamus, niin että Isä Jumala pitää meitä hurskaina ja vanhurskaina ja me tulemme ikuisesti autuaiksi.
5. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Raamatun kielenkäytön mukaan sana ”vanhurskauttaminen” merkitsee tässä yhteydessä samaa kuin absoluutio, synneistä vapaaksi julistaminen. Sananl. 14:15: ”Se joka vanhurskauttaa jumalattoman ja tuomitsee vanhurskaan, on Herralle kauhistus.” Room. 8:33: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” Jos sen asemesta käytetään sanoja regeneratio ’uudesti syntyminen‘ ja vivificatio ’eläväksi tekeminen‘, kuten Puolustuksessa tehdään, annettakoon niillekin sama merkitys; muutoinhan vm. käsitteet pidetään erillään uskon kautta tapahtuvasta vanhurskauttamisesta ja niillä tarkoitetaan ihmisen uudistumista.
6. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme vielä seuraavan: Vaikka oikein uskovilla ja todella uudestisyntyneillä vielä on paljon heikkoutta ja vajavuutta aina hautaan asti, heidän ei silti pidä epäillä heidän omakseen uskon kautta luettua vanhurskautta eikä sielujensa pelastumista, vaan heidän on oltava varmoja siitä, että Jumala on heille armollinen Kristuksen tähden, lupauksen ja pyhän evankeliumin sanan perusteella.
7. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Jos on määrä säilyttää puhdas oppi Jumalalle kelpaavasta uskonvanhurskaudesta, on tarkasti säilytettävä ne sanat, joilla pyhä apostoli Paavali sulkee meidän omat tekomme kokonaan ulkopuolelle ja erottaa ne Kristuksen ansiosta. Näin kunnia annetaan yksin Kristukselle. Sellaisia sanontoja, particulae exclusivae, ovat: armosta, ilman ansiota, ilman lakia, ilman tekoja, ei tekojen perusteella. Kaikki nämä sanonnat korostavat sitä, että me tulemme vanhurskaiksi ja autuaiksi ”yksin uskosta”, yksinomaan uskomalla Kristukseen.
8. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Edeltävä katumus ja sittemmin tehtävät hyvät teot eivät tosin kuulu Jumalalle kelpaavaa uskonvanhurskautta käsittelevää opinkohtaa, mutta silti ei pidä kuvitella, että on olemassa sellaista uskoa, joka esiintyy ja säilyy rinnallaan paha aikomus tehdä syntiä ja toimia vastoin omaatuntoa. Päinvastoin, samalla kun ihminen on vanhurskautettu uskon kautta, hänellä on todellinen, elävä, ”rakkauden kautta vaikuttava usko” (Gal. 5:6). Vanhurskauttavaa uskoa seuraavat siis aina hyvät teot, niiden varmasti huomataan liittyvän siihen, yhtä varmasti kuin tämä usko on todellinen ja elävä. Usko ei milloinkaan ole yksin, vaan sen seurassa ovat alati rakkaus ja toivo.
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä/3. Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus (sivut 434-435)
Miksi Jumalalle kelpaava vanhurskaus on 100 % Jumalan työtä; oikeudenmukaista vai ei?
Miksi omavanhurskaat luottavat omiin tekoihin (parannus jne.) ja luulevat niiden perusteella kelpaavan Jumalalle?
Näemmekö jotkut ihmiset itseämme syntisempänä, Jumalalle kelpaamattomana?
Pelastummeko uskon kautta vai uskomme tähden; miten voimme perustella tämän?
Kaikki julkaistut blogini:
Juhalla on rehtinä ja hyvää ajattelevana miehenä kaunis käsitys kristikunnan tilanteesta. Niinpä hän toteaa, että Kristus etsii ja löytää (?). Minä pessimistinä en näe elämää ympärilläni avain niin kauniina, vaan pelkään, että suuri osa jää tunnottomana ja heräämättä kokonaan löytymättä ja eksyksiin.
Sitten kun ollaan palvelukodissa tai laitoksessa enemmän tai vähemmän dementoituneena, sitten on vaikeaa ottaa edes vastaan, jos joku tulisi evankeliumin sanaa tarjomaan.
Moni on aktiivivuosinaan ollut satavarmasti sitä mieltä, että he eivät ole tehneet syntiä, Jumala on siksi suorastaan velvollinen kutsumaan taivaaseen – jos hän joku kunnollinen Jumala on….
Omaiset eivät tällaisia asioita juurikaan ajattele, harvoin kutsutaan laitoksissa pappia kalkkiviivoille ehtineen sukulaisen luo. Ne, jotka aktiivisen elämänsä aikana ovat kilvoitelleet, ne janoavat elmän vettä laitoksessakin. Surulista.
Ennen kyseltiin, ja ennen uskottiin ja toivottiin, M. Pylkkänen!
>>Sillä Jumala voi pysähdyttää kokovikaisia>>>
Niin, M.P.! Minä olen itse näitä kokovikaisia. On minua pysäytetty.
Tarkoitan vaan, että löysät puheet ja sosiaalievankeliumi ei pysäytä ketään, vie korkeintaan lain alle.
Täällä blogeissa on kovasti vastustettu sutä, että kysytään: ”Onko Jeesus sydämessä?”.
Mielestäni vastaus sinänsä kertoo kysyjälle, miten asianlaita on. Jeesuksen neuvo tavallaan viittaa siihen:
”Jos siellä on rauhan lapsi, teidän rauhanne jää hänen päällensä, mutta.,,,, se on palaava teille”.
Uskon, että valon lapset eli rauhan lapset ilahtuvat siitä, kun kysytään, kuka on heidän oikea isänsä ja kuka heidät kivulla ja vaivalla synnyttänyt on….
Martti, kiitos kommentista. Jumalalle kaikki on mahdollista, jopa uskon antaminen mahdottomalle.
Kiitos kommentista, Jorma. Jumala lahjoittaa uskon niin dementoituneelle vanhukselle kuin pienelle vauvalle. Kaikki on Kaikkivaltiaan Jumalan käsissä. Meidän tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja Jumala hoitaa varsinaisen työn yksin. Ainakaan minun ihmistuntemus ei riitä kertomaan sitä, että kuka uskoo Jeesukseen tai kuka tulee uskomaan ja pelastuu tai kuka luopuu uskostaan elämän ehtoopuolella eikä pääse perille Taivaaseen.
Olen ainakin yrittänyt, JUha, selittää niin huolellisesti kuin osaan, en voi sille sitten mitään, jos sanani menevät ohitse!
Olisiko esteenä jonkunlainen vastenmielisyyys aihettani kohtaan?
Niin se meidän hyvä Jumalamme lahjoittaa, kuten sanot, mutta jättää usein myös lahjoittamatta.
Kiinnitän huomiota sanoihisi ”pitää evankeliumin sanaa e s i l l ä”.
Mitä sitten, kun evankeliumin sana ei ole esillä, eikä kukaan huolehdi siitä, että se on esillä? Jospa omaiset eivät ole kiinnostuneita siitä, että se on oman läheisen ihmisen elämässä esillä – tilanteessa, jossa tämä ei enää itse osaa sitä pyytää esille?
Omaisilla ja läheisillä on vastuu laitoshoidossa olevien sukulaistensa sieluista. Vähintä, että saisivat ennen lähtöään edes ehtoollisen.
”Usko tulee kuulemisesta”. Minusta on aika rohkea ajatus sellainen, että koko elämänsä Jumala paossa ollut ihminen viime hetkillään noin vain itsekseen tulee uskoon. Mieleeni tulee, mitä Apologia Augustana sanoo ulkoisen sanan välttämättömyydestä.
Kuka on uskossa? Olemme kenties eri mieltä siinä, kun mielestäni uskossa oleva ihminen ei voi ajatella olevansa synnitön ja Jumalan olevan hänelle velkaa, kuten edellisessä viestissäni tuttua tilannetta uonnehdin. Ehkä tämä käsitykseni on sitten sitä vierastamaasl luokittelua, mutta en voi asialle mitään. Olen oppinut niin, että usko säilyy vain Hengen yhteydessä Kristukseen. Jos Hengen yhteys on olemassa, ei Jumalan sanan kuuleminen ja harjoittaminen ole vastenmielistä tai vierasta.
>>>>Sillä Jumala voi pysähdyttää kokovikaisia, kuten katekismuskin opettaa , silloin uskalletaan kysyä: ” Rakas ystävä, mitä minun pitäisi tehdä, että tulisin autuaaksi” ? Ainoan hyvän ja oikean vastauksen antaa apostoli Paavali: ” Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi” ( Apt. 16: 31 )>>>>
Olisin kiinnostunut tietämään, kuinka moni pappi tai uskova veli/sisar on tällaisen kysymyksen viimeisen vuoden aikana kuullut – jotta voisi oikean vastauksen antaa. Elämme varmaan ihan eri läänissä!
Oma juttunsa on se, ettei kaikilta ole tuota vastausta kysyttäessä löytynyt. Tunnen monia.
Jorma, ihan hyviä ajatuksia sinä kirjoitat; kiitos! Itse käyn luterilaisessa messussa, jossa joka sunnuntai kuulee Jumalan lakia ja puhtaasti evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta. Meistä jokainen tarvitsee oikeaa ravintoa, kuten kirjoitit, jottemme eksyisi ja luopuisi uskosta.
Niin, Juha. Olethan aikaisemminkin kertonut missä sinä käyt. Minä taas ajattelen tätä kokonaistilannetta maassamme.
”Hänen henkensä todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapset”. Eräs lukija tahtoi tämän raamatunlauseen saattaa tietoomme.
Jorma, kyllä olemme Jumalan lapsia.
”Hänen henkensä todistaa meidän henkemme kanssa…”
Uskon tuntemattoman lukijan halunneen tuoda esiin se, että elävä usko on myös tunnettavissa, eihän muuten olisi mitään hengen todistusta.
Sielujen vihollinen haluaa tietysti vaimentaa tämän ja ohjata epätoivoon, mutta uskova saa silloin turvautua sanaan.
Mitä Vapahtaja mahtaa tarkoittaa sanoessaan ”Hedelmistään te heidät tunnette…”.