Tunnustuskirjat – Yksimielisyyden ohje

Eivät ainoastaan muutamat meikäläiset vaan jo vanhat kristilliset kirkon opettajat ovat eri tavoin selittäneet sitä uskonkohtaa, jonka mukaan Kristus astui alas helvettiin. Niinpä me tässäkin kysymyksessä jäämme pitämään kiinni yksinkertaisesta kristillisestä uskostamme ”Minä uskon Herraan Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on kuollut, haudattu ja astunut helvettiin.” Noudatamme näin tohtori Lutherin neuvoa, jonka hän meille antaa siinä Kristuksen helvettiin astumista käsittelevässä saarnassa, jonka hän v. 1533 piti Torgaun linnassa. Tunnustus erottaa Kristuksen hautaamisen ja helvettiin astumisen eri uskonkohdaksi. Siinä lausumme julki yksinkertaisen uskomme, jonka mukaan Kristuksen koko persoona, Jumala ja ihminen, on hautauksen jälkeen astunut alas helvettiin, voittanut Perkeleen, kukistanut helvetin vallan ja riistänyt Perkeleeltä koko hänen mahtinsa. 

Me emme saa ”rasittaa itseämme yrittämällä syvällisesti ja terävästi pohtien saada selville, kuinka se oikein tapahtui”, sillä tämä uskonkohta ei ole ”järjen ja viisauden aistin” tajuttavissa. Yhtä huonostihan me ymmärrämme edellistä uskonkohtaa, sitä kuinka Kristus istuutui Jumalan kaikkivaltiaan voiman ja majesteetin oikealle puolelle. Meidän on määrä vain uskoa ja pitää kiinni sanasta. Niin säilytämme asian ytimen ja sen lohdun, että ”helvetti ja Perkele eivät saa vangikseen eivätkä pysty vahingoittamaan” meitä eivätkä ketään Kristukseen uskovaa.
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje/9. Kristuksen laskeutuminen helvettiin (sivu 450) 

b2ap3_thumbnail_Jeesus-polki-rikki-krmeen-pn.jpg

Miksi Jumalan Poika tuli Taivaasta tänne maanpäälle?

Miksi Jumalan Pojan piti käydä Helvetissä?

Miksi Jumalan Pojan ylösnousemus ja Taivaaseen astuminen on meille tärkeää?

Miksi meidän on (tai ei ole) helppo uskoa Taivaan ja Helvetin olemassaoloon?

Pitääkö meidän pelätä Herraa vai Helvettiä vai molempia?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Minusta kristikunnan tilanne hyvin vastaavan kaltainen, kuin se on ollut jo aikoinaan. Sen sisältä, ulkopuolta ja liepeiltä löytyy osapuolia, kuin löytyy esim. Schmalkaldenin opinkohdista, kun ne lukee lävitse. Vrt. Synti, Laki, Parannus, Paavilaisten väärä parannus, Evankeliumi, Kaste, Lasten kastaminen, Alttarin sakramentti, Avaimet ja Rippi. Antinomistit ovat toisella puolella ja toisella puolella ovat väärän paavillisen parannuksen tekijät, omiin tekoihinsa luottavat.

    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html

    Tunnuskirjoista on kirjoittanut hyviä johdantoteoksia mm. piispa Martti Simojoki ja piispa Yrjö Sariola. F.G. Hedberg kirjoitti myös erittäin hyvän esipuheen Luterilaisiin tunnustuskirjoihin, jonka voi lukea F.G Hedbergin neljästä kultajyvästä etsivälle. Evankelisen liikkeen juhlakirjasta. Kaikki ne kannattaa lukea, koska niissä opettavat maltilliset, koetellut ja taitaviksi opettamaan todennetut opettajat.

  2. Raamatussa Kristus on meille ilmoitettu ja annettu uskottavaksi.
    Tunnustuksemme mukaan Jumala ei tahdo olla ihmisten kanssa tekemisissä muuten kuin ulkonaisen sanan ja sakramenttien kautta. Jeesuksen oma toiminta koko ajan vahvsti sen, mitä kirjoituksissa oli sanottu.

    Jorma, kiitos selkeästä kommentista. Jumalan sana on totuus!

  3. Tero Hokkasen tekstin johdosta. Olen samaa mieltä, historia toistaa itseään. Se johtuu siitä, että ihminen on aina sama ja hänen pyrkimyksensä aina samat. Esimerkiksi itsevanhurskaus, se on aina johdattamassa harhaan.
    Itsevanhurskauden ilmentymää on esimerkiksi tämä kuuliaisuuskasteen synnyttämä avoin haava, joka tulehtuneena haittaa koko kristikuntaa.
    Kiitos aion lukea tuon HGH:n testamentin.

  4. Ei kai kuuliaisuudessa ole mitään pahaa? Monet nykykristillisyyden ongelmathan nousevat nimenomaan siitä, ettei ole oltu kuuliaisia Raamatun sanalle. Koko kristityn elämän ja kristillisen seurakunnan elämän tulee perustua kuuliaisuudelle, koskee se sitten kastetta, ehtoollista tai vaikkapa seurakunnan järjestäytymistä. Ei kuuliaisuus Raamatun sanalle esimerkiksi kastekysymyksessä aiheuta kristikuntaan haavoja, vaan Raamatun sanasta poikkeaminen. Se avaa portit Raamatulle vieraille ilmiöille, niin kuin kirkkohistoria, ja varsinkin nykytilanne hyvin selvästi osoittaa.

  5. Mielestäni kuuliaisuus on tuosssa muodossaan mitä haitallisin asia, koska se asettuu uskon edelle ja aivan selvästi perustaksi sille, että ollaan kristitty. Ei sen vuoksi, että oltaisiin uskottu evankeliumin vapauttava sana Kristuksesta omalle kohdalle, vaan s e n takia, että nyt on tehty jotakin, jota puolittain järjen avulla tutkien pidetään eräänalaisena vaatimuksena ja edellytyksenä, vasta sitten jne…….
    Et eilen huomannut mitään erikoista Arin viestissä, vaikka tuon lauseen poimin erikseen. Se oli minusta aika hämmästyttävä asia. Perustelin.

    Kuulaisiuus on parempi kuin uhri, sanottiin Saulille.
    Se on hyvä sivupolku tuohon Raamatullisuuskeskusteluun.
    Mitä hyötyä on sovintouhrista silloin, jos ehdoin tahdoin ollaan ei-kuuliaisia Jumalan sanalle. Jeesus antaa siitä varsin selvän moitteen anteeksiantamista koskevassa asiassa: ”jätä lahjasi alttarille ja sovi ensin veljesi kanssa….”. Miten me koskaan voimme vedota Kristukseen, jos emme ole elävässä uskossa, mistä seuraa myös rakkaus??? Tarkoitan sitä, että uskoa seuraa aina rakkaus. Viha seuraa taas jotakin muuta henkeä.

  6. >>Raamatun sanasta poikkeaminen. Se avaa portit Raamatulle vieraille ilmiöille, niin kuin kirkkohistoria, ja varsinkin nykytilanne hyvin selvästi osoittaa.>>>
    Tämä on hiukan turhaa puhetta sikäli, että luterilainen tunnustus on selvä ja varma esitys. Maallistuminen ei ole seurausta kasteesta, vaan opetuksen laiminlyömisestä. Kukaan ei osaa johdattaa toista sellaiselle tielle, jota itsekään ei ole käynyt.

  7. Jari, Jorma, Panu ja Ari, kiitos kommenteista.

    Lainaan Hedbergin testamentista pätkän, jossa selviää minkälaista on Jumalan mielen mukainen murhe, parannus ja kuuliaisuus:

    Oikea, evankeliumin mukainen katumus syntyy siis osallisuudesta Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan. Se on alituista tyytymättömyyttä ja Jumalan mukaista murhetta, joka asuu kaikkien kristinuskovaisten sydämessä, mitä heihin itseensä tulee, sellaisina kuin he ovat Aadamista eli lihassa. Aivan samoin ainoa tosi parannuskin eli uudistus syntyy, – ei suinkaan omista aikomuksistamme, ei liioin lain käskyistä ja määräyksistä (päin vastoin! Room. 7:9-13), – vaan yksinomaan ja pelkästään meidän puolestamme kuolleista nousseen Vapahtajan Hengestä ja elämästä (Room. 8:2) Sen vuoksi apostolikin kehottaa meitä Hengellä kuolettamaan ruumiin teot, sillä niitä ei ikuisesti milloinkaan voida kuolettaa muulla tavalla, ei edes Jumalan pyhällä kadotukseen tuomitsevalla lailla. Synti päin vastoin saa käskysanasta aiheen, ja tulee ylenmäärin synnilliseksi (Room. 7: 11, 13). Näin erehtvvät suuresti kaikki ne, jotka luulevat, että synnin valta on kuoletettava lailla: sitä ei Jumala itsekään kyennyt lain kautta tekemään, koska laki oli lain kautta heikoksi tullut, Room. 8:3.

    Kristillinen parannus eli uudistus tapahtuu sen sijaan yksinomaan hengen kautta, nimittäin Kristuksen Hengen kautta, joka asuu uskovissa. Siksi sanotaan: ”Uudistukaa mielenne hengeltä,” se on teidän mielessänne asuvan Kristuksen Hengen kautta (Ef. 4:23). Ja taas apostoli todistaa: ”’Te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.” (Room. 8:9.) Siksi kristillinen parannus eli uudistus ei ole mitään raskasta tai orjanomaista työtä, niin kuin oma parannus lain alaisena on (synti sen aina uudestaan kaataa). Se on sen sijaan Kristuksessa sovitetun ja vapautetun sielun uuden elämän ilmaus, hänessä asuvan Jeesuksen Kristuksen Hengen vaikutuksesta. Sitä tosin täytyy evankeliumin kehotussanoin aina uudestaan herätellä ja viritellä henkiin. koska me asumme syntisessä lihassa. Huomaamme myös, että Herran apostolit kirjeissään lakkaamatta kehottavat uskovia Jumalan laupeuden kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen voimalla tekemään täydelliseksi pyhityksensä Jumalan pelossa. Mutta Jeesus itse on kertonut meille: ”Minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä” (Matt. 11 :30), niin kuin hänen rakastamansa Johanneskin on todistanut: ”Hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:3).

    Hedbergin Lähetyskirje 1869 (lainaus on vain pieni osa koko kirjeestä)

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.