Eivät ainoastaan muutamat meikäläiset vaan jo vanhat kristilliset kirkon opettajat ovat eri tavoin selittäneet sitä uskonkohtaa, jonka mukaan Kristus astui alas helvettiin. Niinpä me tässäkin kysymyksessä jäämme pitämään kiinni yksinkertaisesta kristillisestä uskostamme ”Minä uskon Herraan Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on kuollut, haudattu ja astunut helvettiin.” Noudatamme näin tohtori Lutherin neuvoa, jonka hän meille antaa siinä Kristuksen helvettiin astumista käsittelevässä saarnassa, jonka hän v. 1533 piti Torgaun linnassa. Tunnustus erottaa Kristuksen hautaamisen ja helvettiin astumisen eri uskonkohdaksi. Siinä lausumme julki yksinkertaisen uskomme, jonka mukaan Kristuksen koko persoona, Jumala ja ihminen, on hautauksen jälkeen astunut alas helvettiin, voittanut Perkeleen, kukistanut helvetin vallan ja riistänyt Perkeleeltä koko hänen mahtinsa.
Me emme saa ”rasittaa itseämme yrittämällä syvällisesti ja terävästi pohtien saada selville, kuinka se oikein tapahtui”, sillä tämä uskonkohta ei ole ”järjen ja viisauden aistin” tajuttavissa. Yhtä huonostihan me ymmärrämme edellistä uskonkohtaa, sitä kuinka Kristus istuutui Jumalan kaikkivaltiaan voiman ja majesteetin oikealle puolelle. Meidän on määrä vain uskoa ja pitää kiinni sanasta. Niin säilytämme asian ytimen ja sen lohdun, että ”helvetti ja Perkele eivät saa vangikseen eivätkä pysty vahingoittamaan” meitä eivätkä ketään Kristukseen uskovaa.
Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje/9. Kristuksen laskeutuminen helvettiin (sivu 450)
Miksi Jumalan Poika tuli Taivaasta tänne maanpäälle?
Miksi Jumalan Pojan piti käydä Helvetissä?
Miksi Jumalan Pojan ylösnousemus ja Taivaaseen astuminen on meille tärkeää?
Miksi meidän on (tai ei ole) helppo uskoa Taivaan ja Helvetin olemassaoloon?
Pitääkö meidän pelätä Herraa vai Helvettiä vai molempia?
Kaikki julkaistut blogini:
Hyvä Jari R., kun luen tuota yhtä ja loputonta selvittelyä, ei uskon perusteena näytä todellakaan olevan mikään muu kuin kuuliaisuustyö. Se tulee koko ajan ilmi.
Siinä se harha tavallaan onkin. Kun sitten tutustumme siihen kalvinistis-tyyppiseen pyhitysoppiin, eiköhän se siinäkin tule vastaan?
Sitten kun tutkitaan kirkkokäsitystä ja niitä ajatuksia, joilla perustellaan kirkon kutsumista Baabelin portoksi, ollaan jälleen tässä samassa asiassa, jossa alussakin. Evankeliumista on tullakseen toinen laki.
Jari hyvä, minä ihmettelen, että sinulta jäi entispäivänä tajuamatta sen kommentin idea, vaikka sen lauseen kopsasin. Onhan ihan hassua ruveta argumentoimaan niin, ette ”Jeesus kastanut lapsia”. Liian mona tuntematonta samaan yhtälöön.
Eihän kenenkään luterilaisen uskon perusta ole siinä, kuinka joku on kirkossamme välttynyt synniltä tai jättänyt jonkun aviorikoksen tekemättä.!!
Mehän sanomme: ”Pyhä Henki on minut kutsunut evankelumin sanan kautta”. Miksi se on niin vaikea hyväksyä? Ilmeisesti siksi, että vääristynyt pyhitysoppi on luonut harhan omasta synnittömyydestä.
Samanlainen erimielisyys tulee toisen sakramentin kanssa, kun ajatus Kristuksen todellisesta läsnäolosta ehtoollisessa torjutaan. Siinäkin on kysymys vain siitä, että yksinkertaisesti uskomme Jeesuksen omat sanat.
En voi siis välttyä siltä ajatukselta, että villakoiran ytimenä on se, uskotaanko sana vai järkeilläänkö siinä ohessa hiukan.
Jorma. Ei ole minun tehtäväni kommentoida jonkun toisen kirjoituksia. Vastaan vain omista kirjoituksistani ja mielipiteistäni täällä. Sinun kanssa keskustellessa on se pieni ongelma, että sinä koetat laittaa päähäni ajatuksia, joita en kannata, ja jotka ovat minulle vieraita. Mieluummin keskustelen omilla ajatuksillani ja käsityksilläni, enkä suuhuni laitetuilla pseudokäsityksillä.
Kolme esimerkkiä edellä mainitusta: 1) Uskoni perusta ei ole oma kuuliaisuustyö, vaan Kristuksen täytetty työ. 2) En ole koskaan kutsunut kirkkoa Baabelin portoksi, vaaan olen aina ymmärtänyt, että kirkossa on paljon todellisia Jumalan lapsia. 3) En ole torjunut ajatusta Kristuksen todellisesta läsnäolosta ehtoollisessa. Olen ns. reaalipreesensin kannattaja. Ehtoollinen on paljon enemmän kuin pelkkä muistoateria. Kristus on todellisesti läsnä leivässä ja viinissä. Ei sen ymmärtämiseen tarvita kuin vähän sisälukutaitoa: ”Tämä on minun ruumiini…”
Se on varmasti mukavaa meistä molemmista, keskustella omien näkemysten ja sanojen pohjalta, eikä niiden suuhun laitettujen. Minähän sain tuossa kärsiä itsekin samasta, kun tekstistäni luettiin jotain itse keksittyä ja lisättiin siihen vielä selittävä sana.
Lapsikaste on aika huonosti todistettu väitteellä, ettei Jeesus kastanut lapsia. Väitekin on ihan absurdi. Tiedämme myös, että vakiintuneen seurakunnan tilanne on toinen silloin vuosina 33-
Sen tiedämme, että seurakuntien ja pappien valmius on kovin erilainen kohdata herätykseen tullut ihminen, joka kysyy mistä tie menee taivaaseen. Yleensä neuvotaan joku työ: rukoile ahkerasti niin Jumala….. etc. Herätyskristityillä on taas heti valmiina vastaus: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut…”. Siinä on konkreettinen vastaus, JUmalan sana todistamassa armoa ja sovintoa. Mitä sitten liberaali raamattukäsitys, jossa kaikki venyy ja paukkuu sinne sun tänne, eikä kukaan tiedä mikä oikein on se totuus, eikä kukaan taida siitä niin välitääkään.
Juha: ”Minä ajattelen niin, että kasteesta ei ole mitään hyötyä, jos ihminen ei usko Jeesukseen Kristukseen.”
Olen täsmälleen samaa mieltä. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Mark. 16:16
Jorma: ”Kun sitten tutustumme siihen kalvinistis-tyyppiseen pyhitysoppiin…”
Tarkoitat ilmeisesti ajatusta teoilla ansaittavasta pelastuksesta, jos oikein tulkitsen? Jos tulkitsen oikein, olen tästäkin asiasta aivan samaa mieltä. Teoillaan ei voi mitenkään ansaita pelastustaan, se on pelkkää armoa.
Esim. uskovien kastetta puolustavana ajattelen samoin kuin Kandaken hoviherra: ”Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: ”Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?” Apt 8:35-36
Oliko hoviherra kalvinisti? Oliko tuo kaste itse tehdyn hurskauden hedelmää? Mielestäni tässä julistetaan ensin evankeliumia ja sitten, kun sana saavuttaa sydämen kaste on paikallaan. Hoviherra tahtoi olla kuuliainen kuulemalleen sanalle. Näin minäkin ajattelen.
Lisäksi ajattelen niin, että uskoon voi tulla vain yhden kerran ja uudestisyntyä voi vain yhden kerran. Nämä kaksi tapahtuvat meillä vapaissa suunnissa samaan aikaan, luterilaisuudessa ilmeisesti ne voivat olla erikseenkin? Korjatkaa, jos olen väärässä.
Kaima. Itse ajattelen samalla tavalla kuin sinäkin. Aivan samalla tavalla kuin ihminen syntyy kerran maailmaan fyysisesti, hän syntyy myös yhden kerran hengellisesti. Hengellinen syntymä, uskoontulo tapahtuu siis vain yhden kerran ja silmänräpäyksessä. Hengellinen syntymä, uskoontulo, uudestisyntymä, mitä termiä haluaakaan käyttää, on yksi ja sama asia, ja tapahtuu silloin, kun ihminen ottaa sanan vastaan. Kristitty, uskova, uudestisyntynyt on siis yksi ja sama henkilö, ja sellaiseksi tullaan uskoontulohetkellä. Tällaiselle henkilölle, siis uskoontulleelle kuuluu kaste. Aivan samoin kuin hengelinen syntymä on yksi ainutkertainen tapahtuma, myös uskovalle suoritettu kaste on yksi ainutkertainen tapahtuma.
Ei ole olemassa kahden tason tai asteen kristittyjä, esimerkiksi uskovia kastettuja tai pelkkiä kastettuja. Ihminen joko on sisällä Taivaan valtakunnassa, tai ulkona sieltä. Välimuotoja ei ole.
Kiitos, Jari Niemelä, hauskoista kysymyksistä. Tekisi mieli sanoa, että hoviherra ei saanut uskovien kastetta.
Ajatustemme ero on siinä, että te koko ajan korostatte kasteen menetelmällis-teknistä ja ajallista toteuttamista. Se ei varmaankaan ole ollut tarkoitus.
Emme me korosteta kasteen menetelmällis-teknistä ja ajallista toteuttamista. Korostamme sitä, tai ainakin minä korostan, että kaste, ehtoollinen ja kaikki taivaan tavarat ovat tarkoitettuja vain uskoville ja että usko on se portti, jonka kautta astutaan Taivaan valtakuntaan ja kaikkien taivaan lahjojen omistamiseen.
Uskomatonta ihmistä ei tule suinkaan ohjata ensin kasteelle tai ehtoollispöytään, vaan hänen tulee ensin ohjata uskoon, ja vasta sen jälkeen kasteelle ja ehtoollispöytään. Kasteella tai ehtoollisella ei voi ohittaa uskoa, tai voi, mutta seurauksena on kastettua pakanuutta.
Kiitos kommenteista. Olen samaa mieltä, että kristitty ei ole sellainen, joka ei usko Jeesukseen.
Alla oleva lainaus Hedbergiltä, joka vastaa kysymykseeni:
Miksi Jumalan Pojan piti käydä Helvetissä?
En ymmärrä näitä Jari Raappanan esittämiä määritelmiä. Johtuu siitä, että elävä elämä kertoo toisin.
Aivan selvästi on kastettuja, jotka ovat uskossa ja kastettuja, jotka eivät ole uskossa.
Pitää olla varovainen, ettei aseta Jumalalle jotain tiettyä kaavaa.
Uudestisyntyminen voi tapahtua useammankin kerran. Se on pelkkä käsitekysymys.
Henkilö, joka on erossa Jumalasta, oli kastettu tai ei, hän on hengellisesti kuollut ”ylitsekäymisten ja syntein tähden” kuten Paavali Bibliassa sanoo. Kun Jumala hänet armossaan herättää, ja kun hän palaa armoon, syntyy hän jälleen elämään.
Eihän tässä ole kielipeli kysymyksessä, vaan ydinkysymys on siinä, mitä ihmisen ja Jumalan välillä tapahtuu.
Kuten olemme saaneet täällä nähdä, voi ihminen olla ns. uudesti syntynyt, mutta vielä hengellisesti kuollut, ei ole löytänyt tietä ahtaasta ovesta, joka on Jeesus Kristus. Ihmiset voivat tehdä sääntöjään, muta Pyhä Henki toimii missä JUmala niin tahtoo.. Ainoa seikka on oikea armonjärjestys: suru synnistä, katumus ja sovitus ja ilo ja vapaus Jumalan lapsena.
Olen tullut uskoon, ja minulle kuuluu kaste. Kiitos, olen sen saanut lapsena, ja pidän sen arvokkaana asiana. Olen Jumalan oma.
Jos nyt ottaisin toisen kasteen, kertoisi se siitä, että en luotakaan siihen evankeliumin sanaan, joka on minulle julistettu.