Kulttuurin moniottelijalla ja lyhytaikaisella ministerillä Arvo Salolla oli sana tunnetusti hallussa ja hänen parhaille lohkaisuilleen ei edes ajan hammas ole mahtanut mitään. Ministeriaikanaan hän muun muassa kertoi pohtineensa mikä olisi sopiva määrä sortoa että kulttuuri voi hyvin, monet kulttuurimme suurimmat saavutukset kun ovat sortovuosilta peräisin. Minua on aina puhutellut hänen toteamuksensa; sinä tuomitset että sinut tuomittaisiin, minä tuomitsen että minut huomattaisiin. Ovela viittaus siihen, että ihmisen kannattaa etsiä farisealaisuutta myös omasta itsestään, ei pelkästään kanssaihmisistä. Aika on sopiva juuri tällaisten pohtimiseen, tuomiosunnuntai on hiljan vietetty.
Niin on vietetty myös pienimuotoinen Juhani Rekolalle omistettu ilta, jota olin mukana järjestämässä. Monet Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun- kirjan lauseet olivat jälleen tässä ja nyt vaikka kirja oli pitkään lainassa. Helvetin tulella pelottelu on aina kuulunut kirkon ja uskonnollisten liikkeiden vakiosanastoon, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Rekolaa helvetti askarrutti, hän kirjoitti koko tuotantonsa pääosin 1970-luvulla jo tuohon aikaan varsin maallistuneen Ruotsin kirkon suomalaisena pappina ja hänen mielestään kirkko on pienellä petoksella yrittänyt selviytyä helvetistä, kun ei sitä kokonaan kieltääkään voi. Yhtä kaikki, samalla on yleensä julistettu myös armoa, anekaupalle me luterilaiset olemme enimmäkseen hymähdelleet. Synnin palkka ei enää aikoihin ole ollut yksiselitteisesti kuolema. Tai niin me ainakin luulimme. Tuomittuja me ihmiset olemme joka tapauksessa, vain synnit vaihtelevat. Trendikäs ilmastoajattelu ei Rekolan aikaan vielä kuulunut.
Jumala armahtaa, minä en sanoo tänään luonnonsuojelujärjestön satraappi. Sinun pahat tekosi kantavat kolmanteen ja neljänteen polveen. Oikeassa on se, joka voi itse määritellä totuuden. Katkismus on kirkossa jo vähän niinkuin out, Kirkon ympäristödiplomin käsikirja sen sijaan luettelee synnit tarkasti, valita voi esimerkiksi PowerPoint-esityksen tai peedeeäffän, ihan miten vaan. Synnintunnustuksena palvelee peruskartoitus, mutta synninpäästö julistetaan vasta monivaiheisen käsittelyn jälkeen ja käytännössä siitä on aina maksettava. En ryhdy tässä niitä syntejä luettelemaan, katsoo siitä kirjasta vaan kun ne siellä kerran ovat.
Tuomio on aina silloin tehokkain, kun tuomittu itse ymmärtää tekonsa tuomittavuuden eli kokee aitoa syyllisyyttä. Olisikohan niin, että ympäristösaarna tehoaa lapsiin parhaiten silloin, kun he huomaavat omien vanhempiensa toimivan väärin? Panevat pöytään ja evääksi kinkkuvoileipää, kun juuri on saanut kuulla, että lihansyönti on niin väärin ja eläimen teurastaminen on rikos? Ja entäs sitten jos ne vanhemmat ovat peräti maataloustuottajia? Nuo syy- ja seuraussuhteetkin ovat joskus hankalia vaikka panisi kirkkokahveilla pöytään kinkun sijasta juustoa sillä pitää se lehmä kuitenkin joskus lahdata ja siinä sitä taas ollaan.
Olen sitäkin joskus miettinyt, mikä mahtaa olla se varsinainen kuolemansynti näissä ympäristöasioissa, siis se jota ei saa anteeksi. En ole varma, mutta ehkä se on se, ettei usko korkeampaan valaistuneiden totuuteen ja sanoo sen ääneen. Antti Eskola kirjoitti kirjan, joka sai nimekseen: Vaikka en niinkuin kirkko opettaa. Vertaillaanpa tätä nyt ilmaukseen: Vaikka en niinkuin ympäristödiplomi opettaa. Ihan tavallista vaatimatonta elämää vaan ilman mitään jalanjälkien mittailuja? Ihan tavallisia seurakuntailtoja ilman, että rukoukset luetaan jostain vihreästä kirjasta? Kovin paljon tällaiset Antti Eskolat eivät voi elintilaa saada diplomiseurakunnassa ennen kuin auditoijat sen huomaavat ja sitten pitää ryhtyä määrätietoisiin toimenpiteisiin. Olisivat nyt ainakin hiljaa ja olisi siellä salissa paikkoja vähän syrjemmälläkin.
Sattumoisin tulin juuri tätä kirjoittaessani lukeneeksi pitkän lehtiartikkelin, jossa yksi eduskuntakysely sai Suomessa koko järjestelmän polvilleen. Kysymys oli koulun historiankirjasta, jossa kerrottiin pieni yksinkertainen totuus Neuvostoliitosta, 1970- luvulta tämäkin tapaus. Artikkeli toteaa, miten vaikeaa meille on viidenkymmenen vuoden jälkeen ymmärtää missä maailmassa me tuolloin elimme ja mikä silloin oli hyväksyttävää käyttäytymistä. Nyt on ehkä helpompaa ymmärtää miten jumalatonta puhetta tämä kaikki edellä oleva on tänä päivänä.
Missä sinun aarteesi on siellä on sinun sielusikin. Entä jos saa valita vain yhden? Jeesus vai norppa?
Jeesua vai norppa ?
Onko seurakuntien luottamusmies koskaan lukenut Raamattua ja huomannut esimerkiksi sitä, että Profeetta Jesajan luvussa 7, on lause: ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ”, Ja kuinka tämä poikalapsi syntyy jo luvussa 8, sanoilla; ” Niin minä lähestyin profeetta vaimoani ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan”.
Lause,” Katso, Neisyt tulee raskaaksi..” jne. on kuitenkin siirretty evankeliumiin väitteillä, että se on ennustus Jeesuslapsen syntymästä, ja Marian neitsyys perustuu myös tuohon jakeeseen. Sana SYNNYTTI, tarkoittaa tietysti, että lapsi syntyi jo Jesajan aikana. Hän oli paikalla. Luvussa 7 oli ennustus ja se täyttyy jo luvussa 8.
Kun Profeetta ilakoi sanoilla ;” Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu…”
Niin ompa tätäkin lausetta pidetty Jeesukseen liittyvänä, vaikka Profeetta vaikutti
700-vuotta ennen Jeesuksen syntymää, ja sana SYNTYNYT ilmaisee tietysti sen, että syntyminen tapahtui jo Jesajan aikana, eli 700-vuotta ennen Jeesuksen oletettua syntymäaikaa.
Miksi minä sitten tämän karroin? No siksi, kun kirjoittaja antaa kaksi vaihtoehtoa Jeesus vai norppa, ja koska Jeesuksen alkuun lähtö jo perustuu valheisiin, ja niitä valheita nousee esiin pitkin matkaa, niin oliko häntä edes olemassa, vai syntyikö hän sanoista ja koottiinko lauseista, kuin palapeli. Ja miten paljon verta ja kyyneleitä valheet ovatkaan saaneet aikaan.
Lopuksi voisi kysyä, että missä valhemaailmassa me olemme koko ajan eläneet, kun olemme luottaneet auktoriteetteihin, jotka syöttävät meille valheita uskoen, että ne ovat meille hyväksi. Väärän todistuksen antaminen on synniksi luettu jo kymmenessä käskyssä.
Mutta laki on vielä ollut armollinen, eikä ole tarttunut asiaan.
Pidän herjauksena väitettä, että valehtelisin, kun ev.lut.kirkon pappina olen puhunut pappislupaukseni mukaisesti kristillisten uskontunnustusten ja myös oman uskoni mukaisesti.
Tarja Parkkilan kommentti on yhtä vähän herjaava kuin kysymykseni luomiskertomuksen asiasta sen kahdeksantena päivänä jolloin Jumala kielsi kuudennen päivän anomaliaa nyt edellisen erijatkuvuutena.
Kuudennen päivän anomaliaa Ihmisessä Jumala käski.
Kirkkolaitoksen totuus on asiansa mutta Vanhaa Testamenttia saa kait ymmärtää kykynsä mukaan vaikkei oikeilla laseilla tunnustetuilla uskontotuuksilla kirkastettuna.
Milloin Ihmisen anomalia Vanhassa Testamentissa sai vielä silloin orastavat kykynsä omassatunnossa ja kyvyssään tehdä valintaa kohotakseen historiassaa korkeammalle moraalisessa huomaamisessaan kuin kohotakseen ajassa henkisessä tasossaan Isien perintönä.
Kun kirkkolaitoksesta on kiinni tätä ei haluta tapahtuvan, vaan yhdenlainen pakko katsoo kirkkolaitoksen asiana aina suvullisesti siirtyvän perisynnin mahdollisuuksiin mikä on Ihmisarvon loukkaus.
Minäkin olen loukkaantunut kuten Yrjö Sahama.
” kun ev.lut.kirkon pappina olen puhunut pappislupaukseni mukaisesti kristillisten uskontunnustusten ja myös oman uskoni mukaisesti.”
Ei pitäisi luvata levittää kaikenlaista minkä todenperäisyydestä ei voi olla varma – saatikka, että pitäisi uskoa kaikkea – mitä yritetään itselle totuutena syöttää.
Kimmolle: Voidaan perustellusti väittää, että uskon totuudet ovat varmempia kuin tieteelliset totuudet, siilä uskon totuudet ovat pysyviä, kun taas tieteen totuudet voivat muuttua tutkimuksen edistyessä.
No tuota, tämäntyyppiset asiat eivät kyllä ole olleet mielessäni, Piti vain ääneen hieman ihmetellä sitä, millaisen osuuden sinänsä tärkeä luonnonsuojelu voi seurakuntien arjesta ja pyhästä haukata ilman, että se alkaa työntää syrjään jotain sellaista, jonka edelleen miellän seurakunnan ydintehtäväksi. Tämä taas ei tarkoita, että kyseenalaistaisi ilmastonmuutosta mitenkään, päsmäröinnin ja paasaamisen kanssa on sitten jo toisin. Muistelen Pentti Tepsan kirjoitelleen taannoin jotain samansuuntaista.
Blogisti on oikeassa mutta synnintunnustamisesta kirjoititte.
Jumalanpalveluksemme synnintunnustuksen tulisi kait katsoa Lutherin rippiä.
Luther yhdisti katolisen synnintunnon ja katumuksen katumukseksi, mutta Lutherin katumuksen sisältö on Oikeasta Uskosta virinnyt synnintunto mikä päästetään. Miten nyt käy päästetylle asialle useasti epäuskonhetkissä.
Vaivana asiassa on syyllisyyden ja katumuksen käsittelemättömyys. Kun edellisiä ei käsitellä perskohtaisesti on asian kestävyys heikolla pohjalla muutosta varten eteenpäin. Kuriositeeteillä eivät mallit ja solmut Ihmismielessä aukene uudistuakseen vaan helposti katsovat vanhaa ja jo hyvin opittua.
Näin kirkkomme sielunhoito Jumalanpalvelusyhteydestä alkaen tarvitsee uudistumista eikä vanhan kertaamista.
Yrjö Sahama
Aina on pidetty herjauksena sitä, kun mielipide ei vastaa kirkon ’oikeaoppisuutta.’
En ole keksinyt omasta päästäni sitä mitä kirjoitin, Raamatun mukaan se on kirjoitettu.
Jos olet eri mieltä, niin kerro kuka on se lapsi, joka ennusteaan Jesajan luvussa 7 ja syntyy luvussa 8. Minä en näe hänestä kristillistä mainintaa missään. Päinvastoin, hänen ylitseen on kävelty, kuin hän olisi kynnysmatto ja otettu sieltä vain jae, jossa lapsi ennustetaan ja kerrottu sen tarkoittavan 700-vuoden kuluttua toisessa uskonnossa syntyvää Jeesusta.
Aina on sanottu ja kirjoitettu, että juutalaisilla on peite kasvoilla, he eivät ymmärrä kirjoituksia, mutta jos se peite onkin kirkolla, joka ei ymmärrä edes aikamuotoja. Kun toiselle kuoppaa kaivaa, niin itse siihen lankeaa.
Toinen asia;
Kun selvisi, että Daavidin poika ei ollutkaan Jeesus, vaan kuningas Salomo, otti Paavali Psalmista aiheen ja teki Jeesuksesta Daavidin Herran ja läpi meni sekin
väite. kun kirkko otti siitä kopin.
” Herra sanoi minun herralleni, istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle ”
Tästä lähti myös sanonta: ” Istuu Isän oikealla puolella ”. Annetaan ymmärtää, että Psalmissa Daavid puhuu ja kertoo, että Jumala sanoo Jeesukselle, jota Daavid kutsuu Herrakseen, että ”Istu minun oikealle pouolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi. ” Hupsista, onko kysymys Jeesuksen vihollisista?
Ei ole, Kysymys on Daavidin vihollisista, Daavid vaikutti tuhat vuotta aikaisemmin, ja koska tätä sanotaan Kruunajaispsalmiksi, niin selvästi kruunajasissa puhuu joku henkilö, jolle Daavid on Herra, joka istuu oikealla puolella, mikä on kuvakieltä ja tarkoittaa, että hänen tulee toimia niin, että hän saa Jumalan avun toimilleen, myös vihollisia vastaan. Psalmi pitää lukea kokonaan niin tämäkin selviää.