T.E. on haastamassa meitä käännyttämään itseään. Käännytystyö on kuitenkin jotain, jossa kajotaan henkilön itsemääräämisoikeuteen. Siinä merkityksessä kristillinen usko ei tunne omakseen tätä tehtävää. Vain uskonnollisuuteen voidaan joku käännyttää. Ei uskon luottamukseen. Kristityksi kääntymisen perusteeksi T. E.kaipaa viisaita perusteluita. Niitäkään ei ole tarjolla. Silloin kun joku oikeasti haluaa tulla uskoon, niin siihen ei tarvita avuksi käännyttäjää. Kääntyminen tapahtuu silloin, kun joku itse tahtoo ottaa uskon vastaan. Voimme olla vain johdattamassa uskoon. Eli avaamassa ovia taivaallisiin. Jokaisen on itse astuttava sisälle. Vai mitä mieltä muut on ?
Vanhan körttivitsin mukaan Jumalakaan ei usko itseensä.
Enkä usko, että kukaan ihminen pystyy mitään ”oviakaan” availemaan. Mutta uskottelijoita riittää.
Ovien avaamisessa tärkeää on tietää miten ovi avataan ja että avain on tallessa. Parasta elämässä on aina ollut se, kun olen saanut avata ovea taivaallisiin. Sitä iloa ei mikään voita. En tiedä maanpäällä mitään muuta, mikä voisi tuoda yhtä mittavan määrän iloa. Siinä pääsee vähän mukaan enkelien taivaassa olevaan riemuun. Siihen iloon osalliseksi pääsemistä elämässäni eniten kaipaan nytkin.
Ehkäpä Tuomas Enbuske harjoittaa toivekkuutta. Se onkin usein hyvä tapa katsoa tulevaisuutta asettamalla Itselleen todella vaativia haasteita kysymysten laadussa ja sisällöllisessä merkityksessä, vaikkakin sisäisesti kysymykset voivatkin olla kovasti yksinkertaisempia.
No, Hän on Ihminen joka kääntyy Itse kun on kääntyäkseen ja sitä minnepäin asia tapahtuu en pysty arvioimaan.
Totta kai Enebuske on haaste. Hän on ilmiselvästi ollut jo pitkään prosessissa. Hänhän huutaa että auttakaa minua! Kristityt ovat kautta vuosituhansien käännytelleet ihmisiä sekä pakolla että tarjoamalla vapaaehtoista apua.
Minä otan hänet tässä vakavasti, ehkä vakavammin kun hän itse ottaa itsensä . Hän ei ehkä tiedä itsekään sitä mihin uskoon hän toivoo pääsevänsä. Eikä sillä ole niin väliäkään. Hän , niin kuin kaikki muutkin tarvitsee sopivaa ja viisasta opasta , välittäjää, johon hän alkuvaiheessa voi nojata ja sitten kun hän on löytänyt jotain siitä mitä etsii, hyljätä.
Onhan se selkeästi haaste. Ei kuitenkaan häneltä voi odottaa sitä, että hän voisi käsittää millaisesta asiasta kristillisessä uskossa on kyse. Hän on voinut tarkastella sitä ainoastaan ulkoapäin. Jolloin kuva muodostuu muiden kertoman perusteella. Vasta uskon vastaan otettuaan T.E. kykenee käsittämään käsittämättömän. Silloin sisimpään syttyy valo, jonka avulla voi nähdä, ettei kaikkea tarvitse käsittää. Riittää, kun on löytänyt sisälle totuuteen. Uskoontulo on niin yksinkertainen asia, ettei sitä ja sen sisäistä rakennetta kykene kukaan tavoittamaan. Siinä kyse on ainoastaan sydämen avautumisesta Vapahtajalle. Syntien sovituksen hyväksymisestä omalle kohdalleen. Kaiken sen vastaanottamista , mitä Jumala meille uskon kautta tahtoo lahjoittaa. Ei minkäänlaista omaa ponnistusta uskoa. Eikä tietenkään jonkun käännyttäjän aikaansaannosta. Uskoontulo eroaa kaikesta muusta kokemastamme, niin voimakkaasti, että haluaisimme välttämättä jotain tuttua ja turvallista. Nyt kuitenkin vaaditaan hyppyä tuntemattomaan.
”Kääntyminen tapahtuu silloin, kun joku itse tahtoo ottaa uskon vastaan.” Pekka
Tuossa on hiukan erikoinen ilmaisu. Eikös usko tule kuulemisesta, Jumalan Sanan kautta? Kääntyminen on siis Jumalan teko. Ihminen ei ole siten vapaa, että voisi valita itsessään sellaista mitä ihmisessä ei ole. Ihminen on synnin tilassa ja ns. pimeässä. Kun Valo syttyy, niin onko sen sytyttänyt ihminen vai Jumala?
Jokainen kun vastaa tuohon kysymykseen vain yhdellä sanalla, niin saa selville oman uskonsa alkajan. Muuta ei tarvitse tietää tuosta asiasta.
Usko ei tule ihmiseen valinnan kautta, vaan se syntyy ihmiseen Jumalan Sanan ja sakramenttien kautta. Siksi puhutaan ylhäältä syntymisestä (Hengestä ja Vedestä) tai kuten vähän ontosti sanotaan uudelleen syntymästä. Ei ihminen voi ottaa, jollei Jumala anna.
Kun joku huutaa erämaassa, niin kuka sen kuulee? Johannes sanoi: ”Minä olen huutavan ääni erämaassa: ’Tehkää tie tasaiseksi Herralle’
Kun Jeesus tuli maailmaan, niin Hän toi mukanaan Pelastuksen; Jumalan Pojan Evankeliumin. Kuka sen kuulee ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
Tuo on sellainen kysymys johon emme saa vastausta, mutta voimme luottaa siihen, että Jumala tuntee ja tietää omansa. Jeesus on koko maailman Pelastus, mutta kaikki eivät siihen usko.
Käännyttäminen on taas on uskonnollisten hurmahenkien puuhaa ja sellaisesta on syytä pysyä kaukana. Meille Kristityille taas on annettu tehtäväksi Evankeliumin julistaminen.
Julistaminen tarkoittaa tiedoksi saattamista, Jumala on antanut sen tehtävän Kirkolle omalle perhekunnalleen ajasta aikaan, kunnes Sanoma Kristuksesta on levinnyt kaikkeen maailmaan, sitten tulee loppu.
Tuomas Enbuskelle pitää siis julistaa Evankelumi ja opettaa Jumalan tahto ja Armo Kristuksessa. Ehkä hänkin saa sen Armon mikä meitä monia on jo kohdannut Kristuksessa.
”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.” 1.Kor.5:19-24
En laittaisi uskoontuloa mihinkään kaavaa. Kuulin tarinan uudesta papista, jostain syrjäseudulta. Seuroissa ukot kuuntelivat uuden papin puhetta ja totesivat hänelle: ” kah, pappi ei ole uskossa.” Kaipa tuo keskustelu tapahtui sielunhoidollisesti oikein, eikä kaikkien kuullen, koska pappi kysyi ukoilta, mitä hänen pitäisi tehdä. Neuvo oli mennä kotiin ja polvistua vaimon kanssa, sekä siinä avata siinä sydän Jeesukselle. Seuraavissa seuroissa ukot totesivat: ” kah. pappi on tullut uskoon.”
Tänään viimeksi kohtasin henkilön, joka on pitkään odottanut selkeää Jumalan kutsua. Näitä odottajia on paljon. Jumala pitäisi antaa selkeä kutsu, tai herätys, pysäyttää yms. Ilman sitä nämä odottajat jäävät ikuisiksi odottajiksi. Eivätkä koskaan astu sisään.
En osaa luottaa sellaiseen teologiseen pohdintaan, jossa usko syntyy vain sanan ja sakramenttien kautta. Mikäli tällä tarkoitetaan kirkon sisällä tapahtuvaa toimintaa. Saarnavirka ja sakramenttien jako kirkossamme kuuluu vain papeille. Tietääkseni hyvin harvat ovat tulleet uskoon pappien kautta.
Olet oikeassa uskoa ei voi, eikä kannata laittaa mihinkään kaavaan, toinen on aina uskonut ja joku kääntyy Jumalan puoleen hiljaa kirkon penkissä vanhuuden päivinä.
Lopulta Usko jää Jumalan salaisuudeksi, me vain elämme sen kautta ja siinä.
Ateistikin uskoo, (luottaa) mutta kulkee uskonsa (luottaa itseensä) kanssa Jumalasta pois päin, mutta kun hän kääntyy, niin joku voisi sanoa, että hän tuli uskoon, vaikka todellisuudessa hän on oppinut elämänsä matkalla vain tien Jumalan luokse.
Kääntyminen onkin varsinaisesti sanan mukaan sen havaitsemista, että kulkee harhassa ilman Jumalaa.
Ihminen on kadoksissa ja Jumala löytää hänet, koska Kristus on tullut etsimään kadonneita.
”Ja hän tuli Jerikon kaupunkiin ja kulki sen läpi.
Ja katso, siellä oli mies, nimeltä Sakkeus; ja hän oli publikaanien päämies ja oli rikas.
Ja hän koetti saada nähdä Jeesusta, kuka hän oli, mutta ei voinut kansalta, kun oli varreltansa vähäinen.
Niin hän juoksi edelle ja nousi metsäviikunapuuhun nähdäkseen hänet, sillä Jeesus oli kulkeva siitä ohitse.
Ja tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: ”Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi”.
Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten vastaan.
Ja sen nähdessään kaikki nurisivat sanoen: ”Syntisen miehen luokse hän meni majailemaan”.
Mutta Sakkeus astui esiin ja sanoi Herralle: ”Katso, Herra, puolet omaisuudestani minä annan köyhille, ja jos joltakulta olen jotakin petoksella ottanut, niin annan nelinkertaisesti takaisin”.
Niin Jeesus sanoi hänestä: ”Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin poika; sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on”. Luuk.19:1-10
Pekka voit luottaa sellaiseen teologiaan, jossa usko syntyy sakramenttien, opetuksen ja Sanan kautta ja laajassa kuvassa jokainen Kristitty on myös pappi.
http://www.luterilainen.net/yhteinen-pappeus-maallikko/
”Sillä Moosekselle hän sanoo: ’Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan’.
Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.”
Juuri näin Joni, muuten Armo ei olisi enää Armoa ja silti niin moni pyrkii väkisin Jumalan Valtakuntaan, lain vaatimusten ja omien tekojen kautta. Luther kirjoittaa:
”Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo. Niiden, jotka eivät tunne oikein Kristuksen vanhurskautta, täytyy välttämättä tehdä Kristuksesta laki ja laista Kristus. He näet opettavat, että vaikka usko Kristukseen vanhurskauttaakin, sen ohessa on lisäksi pidettävä Jumalan käskyt, sillä on kirjoitettu: ”Jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” Näin heti kielletään Kristus ja kumotaan usko, kun laille omistetaan se, mikä kuuluu ainoastaan Kristukselle.
Jos Kristukselle annetaan hänen oikea nimensä, hän on meidän vanhurskauttajamme ja vapahtajamme kaikesta synnistä. Jos taas annan tämän kunnian laille, se onkin vanhurskauttajani, joka vapauttaa minut synneistäni, koska teen sen tekoja. Näin laista on tullut Kristus, ja Kristus on kokonaan kadottanut nimensä, virkansa ja kunniansa. Hän on muuttunut sen lain palvelijaksi, joka syyttää, kauhistaa, paljastaa ja lähettää syntisen lain luo, joka voisi vanhurskauttaa hänet. Mutta lain tehtävänähän tämä kaikki on. Kristuksen varsinaisena tehtävänä taas on ottaa vastaan lain vianalaiseksi osoittama syntinen ja vapauttaa hänet synneistään, jos hän uskoo evankeliumiin. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” M Luther