Näin tuomiosunnuntain jälkeisellä viikolla kysymykset taivaasta ja helvetistä – sekä saarnat niistä – ovat olleet jälleen esillä.
Nykyihmisen on usein hyvin vaikea mieltää, mistä on kysymys. Toisaalta nämä kysymykset ovat aivan kristinuskon keskiössä, samoin luterilaisuuden synnyn. Kun Martti Luther naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiään, aloitti hän ne kysymyksellä parannuksesta:
1. Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta.
[…]
4. Sen tähden kestääkin Jumalan rangaistus siihen asti, kunnes ihminen itse tuomitsee itsensä (se on todellinen sisäinen parannnus), nimittäin siihen asti, kun on käyty sisälle taivaan valtakuntaan.
Taustalla oli anekauppa. Kirkollinen katumusrangaistusjärjestelmä oli kehittynyt siihen pisteeseen, että kun ripin tähtäyspisteenä oli ollut sisäinen katumus ja mahdollisesti sitä seuraava hyvitysteko, joka koetteli katumuksen aitoutta, oli painopiste nyt kääntynyt ulkoiseen hyvitystekoon ja sen korvaamiseen aneella. Sisäinen katumus oli latistunut ulkoiseksi rangaistukseksi.
Sama on käymässä helvettiopille.
Vanhassa augustinolaisessa mallissa ajatellaan, että ihmisen mielellä on kaksi suuntaa. Se voi olla joko kääntynyt Jumalaan, jolloin se näkee Jumalan hyvyyden kasvoista kasvoihin ja tulee ilon ja valon täyttämäksi, tai pois Jumalasta, jolloin se pimentyy ja etsii onneaan maallisista asioista, kääntää selkänsä Jumalalle. Kun ihminen tulee näiden maallisten asioiden täyttämäksi ja valtaamaksi (eli pikemminkin sisäisesti tyhjäksi) alkaa niihin liittyvä viisaus ja elämä näyttää ilolta ja valolta, ja Jumala pimeydeltä. Näin Luther ja augustinolainen perinne tulkitsevat Jeesuksen sanoja
”Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!” (Matt. 6:23).
Pimentyminen ja valo alkavat sen mukaan jo tässä elämässä. Kun ihminen on matkalla uloimmaiseen pimeyteen, helvettiin, ei hän ole millään vieraalla tiellä, vaan se kääntyminen pois Jumalasta, joka on jo nyt todellisuutta, pientä helvettiä, täydellistyy ilman Jumalan interventiota ja saavuttaa luonnollisen päätepisteensä. Helvetti ei siten ole ulkoinen, eksternaalinen rangaistus, jonka ilkeä Jumala antaa muuten ihan hyvälle ihmiselle. Se on jatko ja päätepiste sille Jumalasta poispäin kääntymiselle, mikä on jo nyt totta, ellei kääntymistä tapahdu.
Myöskään kääntyminen, parannus, ei ole ulkoinen tapahtuma. Vaikka herätyskristillisessä perinteessä parannus nähdään usein karkean syntisestä elämästä kuten juopottelusta luopumisena, kehottaa Raamattu: μετανοεῖτε, sanoista μετα (ylittää, takana) ja νοῦς (mieli), muuttakaa mielenne. Kyse ei ole mistään ulkoisesta ja konkreettisesta asiasta, vaan mielen muuttumisesta ja transformaatiosta. Se on augustinolaisessa perinteessä tulkittu mielen kääntymiseksi takaisin kohti Jumalaa. Tästä seuraa myös, ettei ihminen varsinaisesti itse uudista mieltään ja käänny, vaan Jumala, joka tunkeutuu ihmisen pimeyteen (tai valoon) ja paljastaa sen pimeydeksi asettamalla sen ylle oman käsittämättömän valonsa. Ja kun pelastus on transformaatiota ja osallisuutta jumalallisesta, on se samalla ihmisen muuttumista jo nyt pieneksi taivaaksi, jossa Jumala on läsnä ja asuu. Läsnäolevan Jumalan valo johdattaa häntä kohti suurempaa taivaallista valoa – Luther käyttää mielellään kuvaa tulenpatsaasta, joka johti israelilaisia läpi erämaan kohti luvattua maata. Tätä valoa hän kutsuu uskoksi. Siksi
4. Sen tähden kestääkin Jumalan rangaistus siihen asti, kunnes ihminen itse tuomitsee itsensä (se on todellinen sisäinen parannus), nimittäin siihen asti, kun on käyty sisälle taivaan valtakuntaan.
Parannus ja taivaan valtakuntaan astuminen ovat sama asia, vaikkakin ne tapahtuvat nyt vasta alkavasti. Tosi parannus ei ole mahdollista ilman Jumalan tuntemista. Parannuksen ja tuntemisen vaikuttaa usko, joka on Jumalan kasvojen valoa. Se tempaa ihmisen ulos hänen luonnollisesta pimeydestään, niin ettei hän ajaudu elämässään uloimmaiseen pimeyteen. Siksi usko pelastaa. Tuomiosunnuntai näyttää tietä kohti adventin ja joulun valoa.
Vanhassa augustinolaisessa mallissa on helppo ymmärtää, miksei Jumala tuosta vain pelasta kaikkia. Jumala pelastaa vain muuttamalla ihmisen, joka pelastetaan. Pelastaminen on tuo muuttaminen, tuomio, kääntymys ja parannus. Sen kautta astutaan sisään taivaan valtakuntaan. Luther vielä muistuttaa, kuinka taivaallisista hyvistä osalliseksi tullut antaa maallisista hyvistään vapaasti, näin täyttäen tuomiosunnuntain evakeliumia sitä erityisesti ajattelematta. Maallisiin tarrautuneelle ihmiselle tuomio ja sen peruste taas on käsittämätön.
Teksti perustuu tutkimuksiini Lutherista ja augustinolaisesta perinteestä.
Juuri näin! Olipa hyvästi kirjoitettu! Tästä Pelastuksesta syntyy Ilo ja Rauha, jonka Jumala antaa ihmiselle Kristuksen kautta. Yli ymmärryksen käyvä Ilo ja Rauha.
”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” Joh. 14:27
”Joka rikkoo yhdessä kohdin, on rikkonut koko lain”. Josta seuraa se että minäkin olen rikkoja ja täydellisen kelvoton ja syntinen. Niinpä kun en voi muuttaa-, enkä korjata tilannetta paremmaksi, niin jäljelle jää vain Jumalan mahdollisuudet. Sellaisen Hän tarjoaa minulle lahjana Jeesuksen sovitustyössä. Nyt saan omistaa täydellisen kelvottomana Vapahtajani täydellisen kelvollisuuden ja sen saan omistaa pelkästään uskolla. Eikä tuo kelvollisuus ole vain teoriassa totta. Olen ihan oikeasti pyhä ja puhdas, vaikka en itse itseäni sellaisena aina koe. Näitä asioita pohtiessa ilo alkaa taas kuplia sisällä.
Tarviiko kirkon rivikristitty koko blogin ymmärtääkseen että Luther puhui Yksin Uskosta minkä Jumala vain voi Ihmiselle antaa sallimuksessaan.
Luther korosti Oikeaa Uskoa edellisessä.
Mitkä olivat edellisen seurauksia.
Talonpojat tulivat raaemmiksi, yleinen siveettömyys kasvoi, aateliset tulivat ahneemmiksi, ja hyväntekeväisyys väheni.
Luther itse harkitsi Wittenbergin taakseen jättämistä moraalittomuuden kasvaessa uusiin mittoihin.
Tämäkö oli Yksin Uskosta synnytetyn uuden kaitselmuksen tavoite pysyä Luojaansa lähellä uudessa tulkinnassa.
Edelleen, tämänkö perusteella katsotaan paikat taivaaseen ja kadotukseen.
Kiitos hyvästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta.
”Parannuksen ja tuntemisen vaikuttaa usko, joka on Jumalan kasvojen valoa.”
Aamen.
Uskossa läsnäoleva Kristus.
Kiitos erinomaisesta blogista!
Karimies:
”Myöskään kääntyminen, parannus, ei ole ulkoinen tapahtuma.”
Kyllä se on, ei ihmisen tarvitse kääntyä muuten kuin, pois pahoilta teiltänsä, jos ne sellaiset ovat. Ulkoisesti se tehdään, eli muutetaan omaa toimintaa. Päätös teapahtuu tietysti ajatuksen tasolla, kuten myös hallinta uudella tiellä.
” Onko minulle mieleen syntisen kuolema, eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja saa elää ” Raamattu
Huono tie voi viedä jopa kuoleman porteille.
Kyllä Tarja on tässä oikeassa.
Katumus ja syyllisyyden huomaaminen omassa elämässä ovat sisäisen työn tulosta mitkä johtavat käytöksessä katsomaan parempia valintoja askelissa. Tämän pitäisi toki liittyä kirkkomme rippiin kuten Ehtoolliselle valmistautumiseen mutta tätähän kirkkomme ei halua myöntää.
Luther yhdisti katolisen synnintunnon ja katumuksen katumukseksi minkä sisältö on Oikeasta Uskosta virinnyt tai syntynyt synnintunto mikä päästetään.
Kun kyse on Oikeasta Uskosta minkä Jumala Yksin voi antaa täytyy kysyä mitä tuli luvatuksi ja päästetyksi ilman uudistumisen prosessiin suostumista omassa elämässä.
Ilman henkilökohtaista prosessiin suostumista elämän virheet odottavat toistumistaan epäuskon hetkillä.
Koettakaa nyt edes katsoa rauhallisesti kirkkomme opetuksen sisältöä missä se arvostaa ja kunnioittaa Ihmisarvoa sen mahdollisuuksissa päästä moraalissaan eteenpäin kuin nousta hiljakselleen myös henkisessä tasossaan.
Patristisessa kirjallisuudessa mielen hallinta nähdään, tärkeänä. Mieli on se kanava, portti jonka kautta demonit hyökkäävät. Kirkolla on tähän vastalääke, sydänmen rukous, joka toimii samalla vartijana” Herra Jeesus armahda minua syntistä” . Rukousta pyritään toistamaan omien voimien mukaan. Jotkut pitkälle ehtineet kilvoittelijat toistavat rukousta tuhansia kertoja päivässä.
Kysymys helvetistä ja taivaasta on vaikea ja haastava, ahdistavakin. Idän /yhtenäisen kirkon perinne tuo myös yhden näkökulman lisää, ns. Tulliportit, joista löytyy useampi kirja suomeksikin.
Miksiköhän kirkossa puhutaan hyvin vähän taivaasta? Hämmästyttävää on myös suoranainen vaikeneminen siitä, että myös kuolema on voitettu Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Eihän Raamattu puhu taivaasta käytännöllisesti katsoen juuri mitään. Muta helvetistä kyllä kohtalaisen paljon. Kun ”Jumalan kuningaskuntakin” saattoi viitata maallisen teokratiaan.
Jospa on niin, ettei siitä (enää) puhuta, mihin ei (enää) uskota. Mihin sellaista kirkkoa silloin (enää) tarvitaan, on seuraava kysymys. Ei tosin koske kaikkia siellä.
Erinomainen kirjoitus, kiitos!
Ilmari
Jälleen kerran olet sanoittanut käsittelemäsi asian erinomaisen selkeästi.
Kiitos sinulle blogistasi!
”On helppo ymmärtää, miksei Jumala tuosta vain pelasta kaikkia. Jumala pelastaa vain muuttamalla ihmisen, joka pelastetaan.” Kaikkivaltiashan siihen pystyy, meidän näkökulmastamme ’tuosta vain’.