Se alkoi ihan viattomasta heitosta. Veli Stiven piipahti tammikuun pakkasilla hakemaan unohtuneen saunakassin ja sanoi:” Pitäiskös kirkossa joskus tehdä jotain repäisevää?” Innostuin saman tien ja kyselin, mitä miehellä oli mielessä. ”Niin siis, pitäiskös seurakuntalaisia oikeasti haastaa ajattelemaan? Otetaan vielä Päivi ja Arpad mukaan, niin saadaan hommaan syvyyttä.” Paiskattiin kättä päälle ja lyötiin agnostikkoiltojen teemat kalenteriin.
Puoli vuotta myöhemmin kirkon opinkappaleet saivat kunnon tuuletusta. Agnostikkoilloissa uskallettiin kysellä ja kyseenalaistaa kirkon keskeisimmät opinkappaleet. Ajateltiin ääneen, laulettiin virsiä ja varottiin opettamasta ketään. Puhuttiin uskosta ja vihattiin uskottelun syntiä. Tuloksena oli keitos, josta vielä tänäkin kesänä olen saanut puhua ventovieraiden kanssa kassajonossa ja terasseilla.
Kuka vielä väittää, etteivät perimmäiset kysymykset kiinnosta ihmisiä? Tietenkin kiinnostavat, koska ihmisrotuumme kuuluu luontainen kaipuu kohti näkymätöntä todellisuutta, selittämätöntä pyhää. Ihmiset ovat vain kyllästyneet kirkon tapaan julistaa ja esittää yksisilmäisiä totuuksia. Kirkko väittää olevansa vuoropuhelun kirkko, vaikka saarnaan jälkeen ei kommenteille ole koskaan varattu aikaa.
Tällä hetkellä odotan tuomiota. Tuomiokapituli antaa päätöksensä 14.8., jolloin ratkeaa olenko syyllistynyt pappisystävieni kanssa kirkon vastaiseen opetukseen. Jotenkin absurdia. Kirkossa ei näytä olevan ongelmaa siinä, ettei tee mitään. Ukkospilvet leijuvat vain niiden yllä, jotka haluavat tuoda kirkon vuorovaikutukseen jotain uutta.
Kirkko elää tällä hetkellä etsikkoaikaansa. Jos se ei ota vakavasti jäsentensä kysymyksiä ja palvelee vain pieneksi kutistunutta uskovaisten joukkoa, sen loppu on käsillä. Kuten viime sunnuntain evankeliumiteksti sanoo:” Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Kirkkoa ei tänä päivänä turmele kristinopin uudet tulkinnat tai homoavioliitot vaan sinnikäs takertuminen valtaan ja rahaan. Haluaisinkin tulevaisuudessa nähdä armollisen kirkon, joka ei jakelisi enää oppituomioita, vaan puuttuisi yhteiskunnan ja kirkon piirissä tapahtuvaan vallan väärinkäyttöön, välinpitämättömyyteen ja julmuuteen.
Jari Raappana:
Miten mahtaisi elintason käydä, jos noihin maihin vietäisiin hyvin organisoitua aineellista ja koulutuksellista apua, mutta ei puututtaisikaan asukkaiden uskontoon? Vaitän, että elintaso kasvaisi kohisten silloinkin.
Lähetyskäsky palveli aikoinaan mainiosti maallisia(kin) hallitsijoita. Jumalallinen oikeutus valloittaa ja ryöstää uusia alueita kelpasi heille ja armeijoille oikein hyvin siinä missä kirkollekin. Periaate on sama nykyisinkin, miekan tilalla vain on pilleripurkki ja läppäri;)
Onko ”hyvinvointiyhteiskunnan alasajolla” mielestäsi yhteys kristinuskon asemaan?
Risto. Olematta millään muotoa menestysteologi, täytyy sanoa, että monissa niissä maissa, joissa todella etsitään Jumalaa ja joissa on voimakas herätys menossa, myöskin saadaan siinä sivussa taloudellista ja sosiaalista hyvää. Sama näkyy toisinkinpäin: Monissa länsimaissa, joissa hyvin pitkälle on käännetty Jumalalle selkä, on menossa valtava koko yhteiskuntaa koskettava taloudellinen, sosiaalinen ja moraalinen alasajo, suorastaan romahdus.
Risto Korhonen.
Paikalliset kirkot ovat monessa maassa kumppaneina myös Suomen valtion kehitysyhteistyöprojekteissa. On vaikea kuvitella, mitä tarkoitat esim niissä projekteissa uskontoon puuttumisella. Suomen kirkon lähetystyössä ei pyydystetä ”riisikristittyjä” silloinkaan, kun kohdemaa ei ole Suomen kehitysyhteistyön kohdemaa. Arvioita ja arvostelua on lupa esittää, jos siihen on perusteita. Muuten puhutaan mutua.
Ihmisten auttaminen on aina yhteistyötä erilaisten toimijoiden kesken. Vastuu on paikallisten. Jostain syystä näyttää siltä, että uskonto ei ole ainakaan huonompi motivoija kuin mitkään muutkaan arvot.
Kansalaisjärjestöjen (myös lähetysjärjestöjen) kehitysprojetkit ja yhteistyökumppanit ovat näkyvillä Ulkoministeriön sivuilla. Sieltä voi tarkistaa kaikki mm nyt pinnalla olevan Etiopian projektit: toimijat, projektit ja yhteistyökummppanit. Sieltä löytyy myös Mekane Yesus- kirkko kahden suomalaisen lähetysjärjestön paikallisena kumppanina.
Jari Raappana:
Sanoisin itse tuon niin, että kehittyneissä maissa uskonnon merkitys ihmisille vähenee hyvinvoinnin ja sivistystason nousun takia.
Länsimaissa on menossa laskukausi, joita on tullut ja mennyt samaan tapaan silloinkin, kun uskonnolla on ollut paljon näkyvämpi asema yhteiskunnassa. Talouden muutokset eivät riipu taivaallisista tuulista.
Jos puhutaan historiallisesta kehityksestä, uskonnolla on ollut suuri taloudellinen merkitys ja on toki vieläkin. Miten arvelet esim. katolisen kirkon valtavan omaisuuden kertyneen? Mahtoiko tulla pääasiassa vapaaehtoisilta lahjoittajilta;)
Ainakaan Suomessa en ole huomannut mitään moraalin romahdusta. Onkohan tässä kyseessä yleinen harhakäsitys, että uskonnollisuus jotenkin lujittaisi moraalista käyttäytymistä?
”Mutta ensin kirkosta pitää tulla se Kristuksen ruumis.” Miten niin sen pitäisi ensin tulla Kristuksen ruumiiksi? Efesolaiskirjeen alun mukaan se jo on: ”Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.”
Seurakunta, eli kaikkina aikoina eläneet kaikki Kristukseen uskovat ihmiset, on Kristuksen ruumis. Kirkko ei sellainen ole, eikä siitä koskaan sellaista tulekaan. Seurakunta ja kirkko eivät ole synonyymejä.
Tässä puhutaan siitä uskovien yhteydestä, jonka evankeliumin sana ja Pyhä Henki synnyttävät. Kirkko on sanan tytär, ei sen äiti. Itse asiassa ilman tuota Efesolaiskirjeessä olevaa Jumalan sanaa – johon Martti Pentti viittaa – me emme voisi uskoa seurakunnan olevan Kristuksen täytetyn työn perusteella Kristuksen ruumis kun näemme siinä niin paljon puutteita, vikoja ja väärinkäytöksiä. Tämä liittyy olennaisesti alkuperäiseen kommenttiini blogitekstiin: kirkolla ei ole evankeliumin sanasta irrallista substanssia, jonka perusteella se voisi säilyä, kunhan vain se palvelee ihmisiä.
Jusa,
Vastaapa ihan reilusti kysymykseen, johon olen aiemminkin viittailut.
Onko Mikko Salmen ehdottama uskonnon ja politiikan sotkeminen sinun mielestasi väärin ja edustamasi luterilaisen regimenttiopin kantilaisen omalakisuustulkinnan vastaista harhaoppia silloin, kun siihen syyllistyy joku viidesläinen (esim. Päivi Räsänen tai Leif Nummela) mutta oikein ja teologisesti hyväksyttävää silloin, kun sitä edustaa joku ei-viidesläinen (esim. Seppo Simola, Mikko Salmi tai Kai Sadinmaa), puhumattakaan körteistä?
Efessolaiskirjeessä käytetään ekklesia elikä ek ulos kaleo kutsua (Novum). Ehkä seurakunnasta voisi kuitenkin puhua siinä yhteen kokoontuvana myös ja siihen ei liene väärin lukea myös kirkko tilanteessa, jossa ihmiset kokoontuvat yhteen sellaisena vähemmän pyhänä asiana.
Jäin miettimään tuota alkuperäistä käsitettä ja siinä ehkä sen Kristuksen ruumiin kasassa pysyminen on enemmän sen Pään tehtävä. Ehkä ihmisen ei ole hyvä lähteä sen todellisuutta arvioimaan.
Samassa kulmassa ja tämän blogin haastavassa hengessä hiukan kysyisin tuosta minun punaisesta vaatteesta, että jos unohdetaan kirkon opit, niin löytyykö perustelua harhaopin alkuperäisessä yhteydessään käsitteelle, jos ihminen turvaa Jeesuksen pelastustyöhön ja sovitukseen? Tarkoitan kirjaimellisesti tätä harhaoppi sanaa?
Kimmo Saastamoinen,
minä en tiedä mitään siitä, miten Mikko Salmi sotkee politiikan ja uskonnon. Nyt on puhe agnostikkoilloista. Ja siitä minulla on mielipide. Mitä tulee regimentteihin, sinulla on historiaton käsitys asiasta sikäli kuin käsityksesi minulle on auennut, ja mitä minä taas ajattelen asiasta, ei ole selvä kenellekään, ei sinullekaan, koska en ole eksplikoinut sitä loppuun saakka itsellenikään. Rivien välit eivät auta. Äärellisen korottaminen äärelliseksi on teema, josta on turha kiistellä.