Hiljaisena lauantaina nousee aina välillä keskustelua siitä, miten uskontunnustuksen sanat Kristuksesta ”astui alas tuonelaan” tulisi ymmärtää. Reformaation jälkeläisten – luterilaisten ja kalvinistien – välisessä keskustelussa on ollut vanhastaan kaksi kantaa. Kannat liittyvät siihen, että tuonela ja helvetti ovat toisilleen rinnakkaisia asioita, joihin molempiin voidaan viitata esim. saksankielen sanalla Helle/Hölle. Tästä seuraa uskontunnustuksen kohdalle kaksi tulkintaa.
Ensimmäisen näkemyksen mukaan Kristus kärsi ristillä helvetin tuskan, jota oli ennen kaikkea hänen eronsa Isästä hänen kantaessaaan maailman synnin. Tätä ilmaisi Kristuksen huudahdus ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”
Helvetti ymmärretään tällöin ennen kaikkea sielun sisäiseksi kokemukseksi: epätoivoksi ja eroksi Jumalasta. Martti Luther kirjoittaa 95 teesinsä teesissä 16: ”Kuten minusta näyttää, eroavat helvetti, kiirastuli ja taivas toisistaan aivan samoin kuin täydellinen epätoivo, miltei epätoivoon joutuminen ja varmuus pelastuksesta.” Reformoidun Heidelbergin katekismuksen (1563) tuonelaan laskeutumista selittävä kohta (44) tulkitsee tätä mallia seuraten tuonelaan laskeutumisen helvetin ahdistukseksi ja kivuksi, jonka Kristus ”sielussaan kärsi ristillä ja sitä ennen”.
Tällä näkemyksellä on myös mielenkiintoisia seurauksia. Jos sitä seurataan johdonmukaisesti, voi ihminen kokea helvetin tuskaa jo tässä elämässä. Luther kuvaa tätä kokemusta teoksessaan 95 teesin selitys seuraavasti: ”Mutta epätoivosta puhuessani olen lisännyt ’miltei epätoivon’, koska tämä epätoivo tulee viimein päättymään. Tosin niin kauan kuin sielu on kiirastulessa se ei tunne muuta kuin epätoivoa, mutta se ei ole toivottomassa tilassa, vaan siinä määrin hämmennyksissä ja pelon sekoittama, ettei se tunne itsessään toivoa. Ainoastaan Henki auttaa sieluja heikkoudessa niin paljon kuin suinkin rukoilemalla niiden puolesta sanomattomilla huokauksilla. Ne, joille näin tapahtuu ja joita on näin koeteltu tässä elämässä, eivät nimittäin itse tiedä, onko heillä toivoa vai ovatko he toivottomassa tilassa. He todellakin näyttävät olevan vailla toivoa, heissä on jäljellä vain avunhuokaus, ja vaikka he eivät itse sitä tiedä, niin toiset käsittävät, että heillä on vielä toivoa.”
Usein ajatellaan, että Jeesuksen läheiset, opetuslapset ja Maria seisoivat ristin juurella tuskissaan, ja Jeesus lohdutti äitiään antamalla hänet Johanneksen hoiviin (Joh. 19:25-27). Ehkä voi myös ajatella, että heidän läsnäolonsa lohdutti Jeesusta. Luther ajattelee nimittäin, että näissä syvimmissä ahdistuksissa, joita hän kutsuu helvettiin laskeutumiseksi, auttaa voivat vain Pyhä Henki ja viisas, kokenut vierellä oleva sielunhoitaja, jotka näkevät toivon siellä, missä ihminen ei enää sitä itse näe. Näin helvetti voi muuttua kiirastuleksi ja lopulta taivaaksi.
Yllä mainittu reformoidun katekismuksen tulkinta aiheutti kuitenkin epäilyksen, kiellettiinkö siinä helvetin olemassaolo todellisena paikkana ja tehtiin siitä vain kokemus. Kysymys oli rinnasteinen sille, saattoiko Kristus olla läsnä ehtollisaineissa monessa paikkaa. Oliko hän tuonelassa hänen ruumiinsa ollessa haudassa? Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluva Yksimielisyyden ohje viittaa siksi Lutherin asiaa käsittelevään ns. Torgaun saarnaan, jossa Luther esittää periaatteen, jonka mukaan ei kannata yrittää ”lausua suulla tai käsittää järjellä, millä tavalla sellainen, joka on niin etäällä ja kaukana tästä elämästä, on tapahtunut”. Usko tarttuu uskontunnustuksen yksinkertaiseen sanaan.
Sekä tuonela että taivas ovat Lutherin mukaan paikkoja, jotka ovat kaukana tavallisesta kokemuspiiristä. Siksi niitä voi ajatella kuvien ja uskontunnustuksen sanojen kautta kunhan ymmärtää samalla, että se todellisuus, jota ne yrittävät kuvata, on jotakin muuta kuin konkreettista ja käsin kosketeltavaa. Kun ihminen tarttuu uskontunnustuksen sanaan uskolla, hän saavuttaa Lutherin mukaan ”toisenlaisen näkökyvyn, joka voi nähdä tämän kuoleman läpi ylösnousemukseen, ajatella sitä ja tarttua elämän kuvaan”.
Siksi Yksimielisyyden ohje tiivistää uskonkohdan sisällön:
”Riittää, kun tiedämme, että Kristus on astunut alas helvettiin, tehnyt lopun koko helvetistä, sikäli kuin se uhkasi uskovia, ja pelastanut uskovat kuoleman vallasta, Perkeleen kidasta ja iankaikkisesta helvetin kadotuksesta. Mutta kuinka se oikein tapahtui, sen kysymyksen me säästämme tulevaan maailmaan.” (FC SD IX)
Uskonkohdan olennaiseksi sisällöksi jää siis Kristuksen voitto tuonelasta, kuolemasta ja helvetistä. Hän on tuonut toivon sinne, missä sitä ei muuten näyttäisi olevan.
Hyvä selvennys ajankohtaiseen keskusteluun. Mielestäni Luther sitaatti vihjaisee siitä että Hän omakohtaisesti oli kokenut sitä mistä hän kertoo. Helvetti tai Tuonela-kokemus jo maanpäällä elettäessä ei valitettavasti ole mikään harvinaisuus. Uskovaisten eivät ole suojattuja Helvin matkoja vastaan mutta heillä on etuoikeus siinä ,että hänellä on kanssa karsivä ristiinnaulitussa joka laskeutui Helvettiin ja joka perinteen mukaan saarnasi siellä oleville lohdutusta ja pelastusta .
Kiitos tästä blogista, joka vastasi erääseen mieltäni pitkään askarruttaneeseen kysymykseen. Nimittäin että mistä on peräisin tuo vanhan uskontunnustuksen maininta “astui alas helvettiin”. Jeesuksen huudahdus “Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut” on siis ymmärretty hetkellisenä helvetissä käyntinä. Vai ymmärsinkö sittenkään oikein? Onko helvetissä käynti jonkun mielestä siis sama kuin ”äärimmäisen paha olo”? Mitä itse ajattelet?
Raamattu sanoo suoraan, että Jeesus meni kuoltuaan tuonelaan, josta kreikkalainen puoli käyttää sanaa haades ja heprealainen osa sheol. Apostolien teoissa lukee näin: “(Daavid)näki ennalta Kristuksen ylösnousemuksen. Sitä hän tarkoitti sanoessaan, ettei Herra hylkää häntä tuonelaan(haades) eikä hänen ruumiinsa maadu.”(Apt2:31) Biblia1776 kertoo “ettei hänen sieluansa annettu ylön helvetissä”, mitä se sitten tarkoittaakaan?
Sana helvetti on suomalaisissa nykykäännöksissä käännetty sanasta gehenna. Markuksen evankeliumissa Jeesus varoittaa meitä näin: ”Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin(gehenna), sammumattomaan tuleen.”(Mark9:43)
Ilmestyksessä ei käytetä sanaa helvetti, mutta tulen kesto on yhtä ikuinen kuin evankeliumeissa: ” Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.”(Ilm20:10) Muutamaa jaetta myöhemmin myös Tuonela nakataan samaan loppusijoituspaikkaan: ”Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.”(14)
Blogissa siteerasit ”Yksimielisyyden ohjetta”: ”Riittää, kun tiedämme, että Kristus on astunut alas helvettiin, tehnyt lopun koko helvetistä, sikäli kuin se uhkasi uskovia.” Miten tuollainen ajatus on Raamattuun kirjoitettu? Eikö helvetti Markuksen tekstin mukaan edelleen uhkaa ihan kaikkia, jos ole valmis luopumaan kuvaannollisesti ilmaistuna jopa omista ruumiinosistaan?(Mark9:43-48)
Blogin loppu oli Jeesuksen antamaa uhria hyvin kuvaileva: ”Hän on tuonut toivon sinne, missä sitä ei muuten näyttäisi olevan”.