Lukijani!
Hallitustunnustelijaksi nimetyn Petteri Orpon johdolla käydyt hallitusneuvottelut on saatu viimein päätökseen ja työskentelyn tulos, siis hallitusohjelma, on julkistettu. Myös ministerien nimet ovat tiedossamme nyt kun Ruotsalainen Kansanpuolue sai omat henkilövalintansa tehdyksi.
Mitä hallitusohjelma lupaa kirkolle? Vähenevää tukea hautausmaiden hoitoon ja arvorakennuksien suojeluun. Tekstisivuilla asiasta ei mainita, mutta ohjelman liitteestä löytyy maininta jarrusta. Numeroimattomalla sivulla 227 on taulukko, jossa lukee: ”Valtion rahoitus evankelis-luterilaiselle kirkolle sekä avustukset kirkolliseen ja uskonnolliseen toimintaan.” Toimenpiteeksi on ilmoitettu: ”Indeksijarru 1 %-yksikköä vuosille 2024–2027”
Ensimmäisenä vuonna tuen jarruttamisen lasketaan vahvistavan valtion taloutta miljoona euroa ja viimeisenä vuonna toimi johtaa viiden miljoonan säästöön.
Kirkon näkökulmasta yhden prosenttiyksikön jarru lienee suhteutettava siihen noin 120 miljoonan euron summaan, joka tällä hetkellä on budjetoitu kirkon yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen, siis lähinnä hautausmaiden ylläpitoon.
Jos olen ymmärtänyt oikein, niin valtion tuki ei nykyiselläänkään ole ollut täysin riittävä kattamaan niitä kuluja, joita hautausmaiden ylläpito aiheuttaa. Onneksi kuluja kenties hieman vähentää se, että tuhkaus yleistyy. Yhden arkkuhaudattavan vainajan vaatimaan hautasijaan kun voidaan sijoittaa ainakin kuusi tuhkauurnaa.
Tulevan hallituksen ohjelmalla lienee vaikutuksia myös diakoniatyön asiakaskuntaan. Mutta sitä on vaikea arvioida, koska hallitus on luvannut pitää huolta kaikkein heikoimmista.
Sinun
Harmaa rovasti
Oikeistohallitukset ovat aina luvanneet pitää huolta kaikkein heikoimmista (köyhät) leikkaamalla asumistuista,
Tuhkat voi laskea nykyisin mekein mihin vain, eivät vaadi ”hautasijoja”, eivätkä uurnaa. Monilla hautausmailla on olemassa lehtoja sitä vaten,
Kiitos, Charlotta! Se, mitä sanot vainajien tuhkiin liittyen, pitää paikkansa. Evankelis-luterilaisen kirkon velvoite pitää yllä hautausmaita ei tosin poistu ilman lainmuutosta, vaikka kukaan ei enää haluaisi arkkuhautausta ja toivoisi tuhkansa siroteltavaksi mereen.
Mitä asumistukeen tulee, sitä koskevien päätösten lopullista vaikutusta saamme vielä kotvan jännittää. Yleisen asumistuen ehtojen kiristämisen tarkoitus on käsittääkseni ensi sijassa hillitä tukeen oikeutettujen lukumäärän sekä yhdelle hakijalle myönnetyn tuen määrän kasvua.
Jaan ”Harmaan rovastin” huolen. Yhtäältä on tietysti ymmärrettävää, että miljardisäästöt vaativat erilaisia leikkauksia. Toisaalta mikään seurakunta tai seurakuntayhtymä ei käsittääkseni voi vedota siihen, että varat eivät riitä hautausmaan ylläpitoon tai laajentamiseen, jos valtiovallan tulonsiirrot eivät riitä kulujen kattamiseen.
Diskoniatyön haasteet ovat jo nyt kasvussa. En usko, että diakoniatyön ja diakonia-avustusten tarve ainakaan vähenee tulevaisuudessa.
Marko. Kiitos kannanotosta.
Jos seurakunnalle hautatoimeen osoitetut varat eivät riitä, niin on lisättävä muita tuloja tai karsittava menoja. Molemmissa on omat riskinsä. Toki tilanne on pakottanut seuraamaan aiempaa paremmin hautatoimen niitä kuluja, joiden päätellään kohdistuvan puhtaasti hautausmaiden ylläpitoon.
Ansaintalogiikan muutokset ovat saattaneet johtaa myös opettamaan seurakuntalaisia pois niistä vanhoista tavoista, jotka vaativat henkilöstön työaikaa. Tarkoitan esimerkiksi tapaa, jonka mukaan arkkuhauta on peitetty saattoväen toimesta.
Mielenkiinnosta kysyn miten tämä vaatii henkilöstön työaikaa? ”Tarkoitan esimerkiksi tapaa, jonka mukaan arkkuhauta on peitetty saattoväen toimesta.”
Uskon että tämä on totta, miten aiheutuu vain kiinnostaa.
Jari. Haudan peittäminen välittömästi arkun laskemisen jälkeen vaikuttaa ajankäyttöön vain vähän. Peittolapioiden tuominen paikalle, niiden puhdistaminen ja palauttaminen varastoon on jo näkymättömämpää ajankäyttöä. Vaativinta on se vaihe, kun hauta siistitään. Se vie jopa enemmän aikaa kuin haudan koko peitto ammattilaistyönä alusta loppuun tehtynä.
Jari H. Hautaan siunaamisessa on tavallisesti mukana kolme työntekijää: suntio, pappi ja kanttori. Näistä suntiolla on työaika. Seurakunnissamme on perinteisesti ollut erilaisia käytäntöjä siinä, peitetäänkö hauta omaisten toimesta lapioiden hautaan siunaamisen ja muistotilaisuuden välissä vai laitetaanko haudan päälle kansi ja hauta peitetään suntion toimesta bobcatilla esim. seuraavana päivänä. Yleensä pappi ja kanttori ovat nimittäin mukana muistotilaisuudessa. Edellisessä tapauksessa saattoväki on tavannut veisata virsiä riuskemman väen lapioidessa hautaa umpeen. Näin oli ainakin vielä 25 v sitten pohjoisessa. Se, kuinka isoja säästöjä virtaviivaistamisesta syntyy, ja onko se ylipäänsä tarpeen juuri tässä kohden, on eri juttu.
Kiitos vastauksista. Hyvin ymmärrettävää.
Hautaus on jokaisen vainajan kohdalla ainutkertainen. Itse muistan hyvin, kuinka isävainajan haudan luominen umpeen oli tärkeä tapa hyvästellä.
Lapsi ja nuorisotyö sen sijaan vähenee. Ne kun ei ole lakisääteisiä tehtäviä. Konfirmaatiota lukuun ottamatta. Rippikoulut onnistutaan pitämään ilman nuorisopappia tai ohjaajia. Arvorakennusten kunnossapidosta ei varmasti ihan heti luovuta. Hautauksetkin hoidetaan ja jumalanpalvelukset. Ne kun on lakisääteisiä. Laki velvoittaa jumalanpalvelukset pitämään, vaikka ketään ei niihin tulisi. Jos kirkko kutistuu pelkkiin lakisääteisiin tehtäviin, ni paljon ei taida jäädä jäljelle. Kirkkolaki on siis melkoinen kahle kirkon toiminnalle. Toimintaan ei kyetä tekemään järkeviä muutoksia, kun laki määrää niin.
Rippikoululeireistä saatetaan luopua tai tehdä niistä maksullista varakkaiden luksusta.
Pekka Veli ja Martti P. Huolenne ovat minusta vähän ylimitoitettuja. Rippikouluun kuuluu nykyään voimassa olevan rpk-suunnitelman mukaan pakollinen 7 vrk leirijakso, josta poiketaan vain erittäin painavista syistä. Isompi haaste on pienten seurakuntien henkilöresurssien puute. Järjestöjen ripareista voi jo nyt joissakin harvoissa tapauksissa varmasti puhua ”varakkaiden luksuksena”. Silloin ollaan kuitenkin Paavalin jalanjäljillä tai jonkun erikoisharrastuksen ympärillä. Mikä sallittakoon (olen itse käynyt Karmelin hyvin mielenkiintoisen rippikoulun Israelissa joskus 1980-luvulla). Rippikoulu ei jää keneltäkään käymättä varojen puutteen takia. Esimerkiksi meillä seurakunta subventoi nuorten rippikoulukustannuksia ainakin 60 prosenttia ja diakonia tarvittaessa lisää.
On selvää, että niissä seurakunnissa, joissa väki vähenee ja vanhusväestö lisääntyy, nuorisotyötä ja sen resursseja joudutaan jossakin vaiheessa arvioimaan. Ellei sitten työperäinen maahanmuutto ja siitä seuraava evankelioivan nuorisotyön tarve korjaa tilannetta.
Tosipaikan edessä ollaan pääkaupunkiseudulla noin 10-15 vuoden päästä, kun nyt ilman kastetta ja siten myös ilman kirkon jäsenyyttä jätetyt lapset tulevat rippikouluikään.
Marko: ”Tosipaikan edessä ollaan pääkaupunkiseudulla noin 10-15 vuoden päästä, kun nyt ilman kastetta ja siten myös ilman kirkon jäsenyyttä jätetyt lapset tulevat rippikouluikään.”
Jos jaksat, niin selvittäisitkö tätä haastetta vielä hieman tarkemmin. En tällä lukemalla päässyt ongelman jäljille. 🙂
Antero S. Rippikouluun ja konfirmaatioon osallistutaan sinä vuonna, kun täytetään 15 vuotta. Konfirmaatio taas edellyttää kastetta ja kirkkoon kuulumista. Meitä🤔 kiihkouskovaisia 😁 huolestuttaa se, että kastamatta jääneet ovat jo alusta lähtien kristillisen kirkon ja seurakunnan toiminnan ulkopuolella, jolloin myös kynnys rippikoulun käymiseen on korkeampi. Myönteinen puoli on tietysti se, miten rippikoulua kehitetään niin, että nuoret eivät malta olla tulematta mukaan.
Eräs näkökulma rippikouluun. Pidin aikoinaan aikuisrippikouluja runsaan neljännesvuosisadan ajan. Kohderyhmänä oli parikymppisiä asevelvollisia nuoria. Kiinnitin huomioni siihen, että motivoituneimpia oppijoita olivat usein ne, jotka leirijakson päätteeksi kastettiin kirkon jäseniksi.
Vastaavia viidestä kymmeneen hengen aikuisrippikouluryhmiä voitaisiin kenties koota opiskelijakampuksilta. Jospa siis katsoisimme asiaa liikoja murehtimatta mahdollisuuksien näkökulmasta.
Jouni, kiitos hyvästä blogista. Entä, jos kirkko ei saisi ollenkaan valtiolta avustuksia? Mikä merkitys kirkolle on näillä avustuksilla? Kuinka ison osan kirkon budjetista katetaan näillä avustuksilla?
Juha. Kiitos kiittämästä.
Mieluummin tulkitsen kysymäsi asian niin, että hautausmaiden ylläpitoon osoitettu valtion budjettirahoitus on osa diiliä, joka takaa yhteneväisen hautapaikkahinnoittelun tietyn seurakunnan alueella haudattavan eläessään harjoittamasta vakaumuksesta riippumatta.
Jos valtion budjettirahoitus päätettäisiin jostain syystä nollata, niin tuen menettäneen hautausmaan ylläpitäjälle pitäisi palauttaa oikeus hinnoitella muiden kuin oman yhteisön jäsenten hautapaikkavuokra kustannusvastaavalle tasolle. Nyt hinnoitteluperuste voi olla muita alempi vain seurakunnan alueen kunnassa asuville. Muista kunnista tulevat joutuvat yleensä maksamaan enemmän.
Tilavuokrat eivät ole osa diiliä. Niiden hinnoittelu on vapaampaa.
Yritin kaivaa verkosta tietoa siitä, miten suuri osa kuvitteellisen kirkkokonsernin rahoituksesta tulee valtion budjetista. Paras löytämäni arvaus on, että se liikkuu 10 prosentin vaiheilla. Asian paremmin tietävät ystävällisesti täsmentäkööt.
””Jos valtion budjettirahoitus päätettäisiin jostain syystä nollata, niin tuen menettäneen hautausmaan ylläpitäjälle pitäisi palauttaa oikeus hinnoitella muiden kuin oman yhteisön jäsenten hautapaikkavuokra kustannusvastaavalle tasolle””
Mitä tarkoittaa ”muiden kuin oman yhteisön”, käsittääkö ko myös uskonnottomat ja tois uskoiset kuin luterilaiset?
Ari. Pahoittelen sitä, että pyrkimykseni ilmaista asia yleispätevästi johti epäselvään lopputulokseen.
Käsite ”Oma yhteisö” sulkee muut kuin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet ulkopuolisiksi vain suhteessa hautapaikkaan evankelis-luterilaisen seurakunnan ylläpitämässä hautausmaassa.
Uskonnottomien yhteisöjen ylläpitämät hautausmaat voivat vastaavasti hinnoitella hautapaikat omien periaatteittensa mukaisesti. Hautapaikka voi olla yhdistyksen jäsenelle jopa maksuton.
Itä-Suomen aluehallintovirasto vastaa neuvonnasta hautaustoimilain mukaisissa asioissa sekä toimii lupaviranomaisena. Sieltä selviää myös, millaista rahoitusta hautojen hoitamiseen on saatavissa.
” hallitus on luvannut pitää huolta kaikkein heikoimmista.”
Jokainen hallitusohjelman luonnoksen lukenut, täysjärkinen ihminen ymmärtää, että tuo lause on sangen ristiriitainen. Miten voi pitää huolta kaikkein heikoimmista samaan aikaan, kun budjetista leikataan rahat näitten p.o. ihmisryhmien toimeentulosta?
Lienevätkö nämä hallitusneuvottelijat lintsanneet koulun hissantunneilta? Minun opettajani (Kokoomuksen kunnallispolitiikko) vuosikymmeniä sitten kertoi , ettei maailmanhistoriassa ole yhtäkään positiivista esimerkkiä yhteiskunnasta, jossa köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tällaisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta on yleensä ollut seurauksena väkivaltaisuuksia, kapinoita, jopa sisällissotia.
Minulla ei ole mitään Kokoomusta vastaan noin periaatteessa. Itsekin olin nuorena jopa Kokoomuksen ehdokkaana yliopistovaaleissa. Mutta nyt tuo Persujen ja Kokkareiden liitto näyttää kyllä aika rankalle.
Ihmettelen, että RKP nielaisi hallitusohjelman, ihmettelen, ettei KD asettunut köyhien tueksi. Ehkä molempia puolueita yhdisti vallanhalu?
Seija. Otat kouluajoiltasi esille tärkeän opetuksen. Tuloerojen kasvattaminen särkee yhteiskuntarauhan.
Kirjoitin ennen vaaleja (20.3.) näille sivuille blogin otsikolla Kyyhkysensontaa kyykytetyille vai tervettä downshiftausta. Se, mitä olen tuoretta hallitusohjelmaa selaillut, on kuitenkin Sinun näkemyksestäsi poiketen herättänyt minussa tunteen siitä, että hallituspuolueiden poliittinen erilaisuus on pikemminkin johtanut lopputulokseen, jossa pahimmat kyykytykset eivät toteudu. Voin toki olla väärässä.
> Jos olen ymmärtänyt oikein, niin valtion tuki ei nykyiselläänkään ole ollut täysin riittävä kattamaan niitä kuluja, joita hautausmaiden ylläpito aiheuttaa.
Hautaustoimilain(357/2003) kuudennen pykälän mukaan maksun hautasijan luovuttamisesta, hautaamiseen liittyvistä palveluista sekä haudan hoidosta. Maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta syntyvien kustannusten suuruinen ja sen pitää olla sama kaikille.
Lisäksi laki valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolla eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin (430/215) myöntää kirkolle reilun 100 miljoonan euron könttäsumman, jonka käyttöä lain määräämiin tarkoituksiin ei käytännössä valvota.
Kirkko ei saa tehdä hautaamisesta voitollista liiketoimintaa, mutta ei sen myöskään tarvitse hautausmaita tappiolla hoitaa. Kirkko voi asettaa hautaamisesta perittävät maksut siten, että yhdessä valtion avustuksen kanssa hautaustoimen kulut tulevat täysimääräisesti katetuksi.
Mikko. Hautaustoimilain lähtökohtana on yhtenäinen ja neutraali hinnoittelu, kuten kuvaat. Käsittääkseni hautaustoimessa syntyy kuitenkin myös sellaisia välttämättömiä suunnitteluun ja hallintoon liittyviä kustannuksia, joita ei voi periä asiakkailta. Ne on siis katettava kirkollisverolla. Kuta isompi erotus on, sitä ikävämmältä se tuntuu.
Mitä valtion valvontaan asiassa tulee, niin julkisuudessa on todella annettu ymmärtää, että se on kovin vähäistä. Ehkä se pitää paikkansa ylätasolla, mutta seurakuntatasolla seuranta on ymmärtääkseni tarkempaa.
> Käsittääkseni hautaustoimessa syntyy kuitenkin myös sellaisia välttämättömiä suunnitteluun ja hallintoon liittyviä kustannuksia, joita ei voi periä asiakkailta.
Näitä kustannuksia varten valtio rahoittaa kirkkoa reilua 100 miljoonan euron könttäsummalla. Eli lähtökohta on se, ettei kirkon tarvitsisi käyttää näihin kirkollisverotuloja. Kirkollisverotulojen käyttö hautaamisen kustannuksiin olisi yhtenäisen ja neutraalin hinnoittelun kannalta ongelmallista, koska kaikki lain mukaan hautaukseen oikeutetut eivät maksa kirkollisveroa.
Muistini mukaan kirkolliskokous päättää siitä, mikä osuus valtion reilun 100 miljoonan euron rahoituksesta osoitetaan hautaustoimeen. Jos asiakkailta perittävät maksut ja valtion maksama korvaus yhdessä eivät riitä hautaustoimen hoitamiseen, näen että ensisijaisena ratkaisuna on korottaa asiakasmaksuja ja/tai käyttää suurempi osuus valtion rahoituksesta hautausmaiden hoitamiseen.
Tietenkään en halua sulkea silmiäni siltä ikävältä tosiasialta, että julkisen sektorin tulot eivät riitä menojen kattamiseen vaan julkinen sektori pyörii osittain velkarahalla. Ja kun julkisen sektorin menot sopeutetaan vastaamaan tuloja, kyllähän tässä niukkuutta jaetaan valtion rahankäytössä. Kuvaamasi indeksijarru on kirkon osuus näissä säästötalkoissa.
Mikko. Kokonaisuudessaan asia on varsin tarkoin niin kuin eri seikkoja huomioiden kirjoitat. Erot yksittäisten seurakuntien välillä ovat kuitenkin suuria. Helsingissä arkkupaikkoja on myynnissä vain helsinkiläisille hintaan 400 euroa. Jossain pikkuseurakunnassa hinta paikallisille voi olla niinkin vähän kuin 50 euroa.
Kirkon osuus kustannusten sopeuttamistalkoisiin on suuruusluokkaa 16 euroa vainajaa kohden. Se on näkökulmasta riippuen vähän tai paljon, sen verran tunneherkistä asioista on kysymys. Ne seurakuntataloudet, joilla oli tarjota vapaa hautapaikka vielä vuosituhannen alussa, harmistuvat kaiketi varmemmin kuin ne, joille kustannusvastaavuus on ollut tuttu jo vuosikymmeniä.
Meillä lakkautettiin nuorisopapin virka. Jäljelle jäi vain nuorisonohjaaja. Hänkin lähti pois. Saimme kyllä hyvän tyypin tilalle, mutta pelkään pahoin, että työ käy hänelle yksin liian rankaksi. Olin Lapinjärvellä edellisen laman aikana n-ohjaajan sijaisena ja pääsin näkemään konkreettisesti mitä meillä nyt on edessä. Varojen vähetessä toimintamahdollisuudet vähenee.
Lapsia on entistä vähemmän ja seurakunnat eivät kykene niistä huolehtimaan konfirmaation jälkeen, kuin hyvin vähäiseltä osalta. Lapsi ja nuorisotyö tulee olemaan ensin juustohöylän kohteena. Vasta sitten, kun nuorisotyöstä on jäljellä vain rippikoulu, niin on pakko alkaa supistamaan myös diakoniaa.
Minun mielestäni rippikoulu ei ole varsinaisesti edes nuorisotyötä, jollei se oikeasti ole ohjaamassa nuoria seurakunnan n-toimintaan.
Pelkkä rippikoulu on vain kirkon lakisääteinen tehtävä, joka hoidetaan jatkossakin. Se ei sellaisenaan ole edes nuoriin kohdistuvaa toimintaa. Työ tehdään koska laki näin vaatii. Tästä yleisestä asenteesta johtuen en pidä ollenkaan ihmeellisenä, ettei nuoret joukolla seurakunnan toimintaan tule. Ei nuoret ole niin tyhmiä, etteikö ne heti huomaisi tätä epäkohtaa. Rippikoulu jatkossa joudutaan hoitamaan yhä vähemmillä voimavaroilla ja nuorten ongelmat kasvavat jatkuvasti. Joten ei sekään hyvää lupaa rippileirien tulevaisuudelle.
Pekka ihan mielenkiinnosta kysyn mitä on rippikoulun ”kirkon lakisääteys”?
Minkä lain?
Lainsäädäntö ei velvoita seurakuntia pitämään rippikouluja. Tässä mielessä rippikoulun mainitseminen kirkon lakisääteisenä tehtävä on harhaanjohtava.
Seurakunnat velvoitetaan pitämään rippikouluja kirkkojärjestyksen kolmannen luvun kolmannessa pykälässä. Kirkkojärjestys ei ole kuitenkaan lain tasoinen oikeusnormi. Eduskunta ei päätä kirkkojärjestyksestä eikä edes hyväksy sitä vaan kirkkojärjestys on puhtaasti kirkolliskokouksen antama asetuksen tasoinen oikeusnormi.
Eli oikeampaa olisi todeta, että kirkon hallinto on omalla päätöksellään velvoittanut seurakunnat pitämään rippikouluja.
Kiitos Mikko. Tuosta toivoin juuri saavani varmuuden. Eli kirkko voi omalla hallinnollisella päätöksellään jopa luopua rippikoulujen pitämisestä. Sellainen tilanne tulisi vastaan, jos kirkollisvero poistuisi. Eikä vastaavia tuloja kirkolle enää tulisi.
Koskeeko jumalanpalvelusten ajankohtaa ( klo 10) sama. Onko sekin hallinnon oma päätös?
> Koskeeko jumalanpalvelusten ajankohtaa ( klo 10) sama.
Kirkkojärjestyksen toisen luvun A-osa koskee jumalanpalvelusta ja siellä se määrätään pidettäväksi sunnuntaina kello 10. Kirkkovaltuusta tai kirkkoneuvosto voi perustellusta syystä muuttaa aikaa, mutta se vaatii silti tuomiokapitulin hyväksynnän.
Kirkkolaissa on säädetty lähinnä kirkon hallinnollinen rakenne ja toimielinten toimivaltuudet, kirkon virat ja viranhaltijoiden viranomaisrooli sekä kirkon rooli työnantajana. Se on ihan puisevaa hallintoa alusta loppuun. Siellä ei ole säädetty mitään kirkon uskonnonharjoittamiseen liittyvistä asioista eikä niistä päättäminen edes kuuluisi lainsäädäntövaltaa käyttävälle eduskunnalle.
Perustuslain takaama uskonnonvapaus jo itsessään edellyttää, että eduskunnalla ei voi olla roolia uskonnon harjoittamisesta päättämisessä. Jumalanpalveluksen kellonajasta päättäminen ei kuulu poliitikoille. Uskonnolliset rituaalit on puhtaasti kirkon oma asia ja sen omassa päätösvallassa.
Edellistä kohtaa voisin täydentää sillä, että kirkkolaissa kirkkoa ei määrätä edes pitämään jumalanpalveluksia. Vastaavasti kirkkolaissa kirkko velvoitetaan huolehtimaan hautaamisesta, mutta siellä ei velvoiteta kirkkoa toimittamaan hautaan siunaamista.
Ainoa etäisesti uskonnon harjoittamiseen liittyvä pykälä, jonka kirkkolain läpikäymällä löysin, koskee rippisalaisuutta. Kirkkolaki määrittää papin vaitiolovelvollisuuden rippisalaisuuteen liittyen.
Kaikki uskonnon harjoittamiseen liittyvä määritellään kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa. Ne ovat puhtaasti kirkon omia päätöksiä. Kirkko voisi halutessaan ja lakia rikkomatta vaikka lopettaa kaikki jumalanpalvelukset ja korvata ne satubaletilla tai astangajoogalla.
Mikko Nieminen ja Pekka Pesonen. Väite, että rippikoulu ei olisi kirkon lakisääteinen tehtävä on pahantahtoista pilkunviilausta ja demagogiaa. Sekä kirkkolaki että -järjestys kun ohjaavat seurakuntia hyvin velvoittavalla tavalla ja kummatkin löytyvät finlex -tietokannasta. Sitä paitsi rippikoulun pitoa ohjaavat rippikoulusuunnitelma ja erilaiset tuomiokapitulien sekä kirkkohallituksen ohjeet, työehtosopimukset yms. Yksikään seurakunta ei voi omavaltaisesti lopettaa rippikoulun pitoa eikä yksikään seurakunta, jossa on paljon nuoria, suunnittele rippikoulun tai nuorisotyön alasajoa.
Itse asiassa hyvin monet seurakuntien tutuimmista ja tavoittavimmista työmuodoista ovat täysin ei-lakisääteisiä. Kuten esimerkiksi syntymäpäiväkäynnit, diakonia-avustukset ja erilaiset ruokajakelut. Joten ei kannata ”maalata piruja seinille”.
Nuorisotyötä tehdään nykypäivänä eri tavoin kuin 1990-luvulla. Paluuta entiseen ei ole. Sitä paitsi: Se, että jostakin seurakunnasta lopetetaan nuorisopapin virka ei tarkoita samaa kuin nuorisotyön lopettaminen. Kohta voimaan tulevassa uudessa kirkkolaissa ja -järjestyksessä seurakunnat velvoitetaan vieläpä perustamaan nuorten vaikuttajaryhmiä. Toimiiko tämä käytännössä jää nähtäväksi, mutta ainakin nuorison parissa tehtävä seurakunnan työ on saanut vahvan tuen. Nuorten evankeliointi on kai jo aikapäiviä sitten ”ulkoistettu” jäejestöille tai vapaille suunnille.
> Väite, että rippikoulu ei olisi kirkon lakisääteinen tehtävä on pahantahtoista pilkunviilausta ja demagogiaa.
En mielestäni syyllisty propagandaan tai kansan kiihottamiseen väittäessäni, että lainsäätäjä (=eduskunta) ei määrää kirkkoa pitämään rippikouluja tai jumalanpalveluksia. Seison edelleen sen takana kun kirjoitin Pekka Pesoselle, että uskonnon harjoittamiseen liittyvä toiminta on täysin kirkon omassa päätäntävallassa.
Olen samaa mieltä Marko Sjöblomin kanssa siitä, että yksittäisen seurakunnan näkökulmasta jumalanpalvelukset ja rippikoulut ovat pakollisia. Ne ovat pakollisia sen takia, että kirkko (=kirkolliskokous) on niin päättänyt. Ne eivät ole pakollisia sen takia, että lainsäätäjä (=eduskunta) määrää kirkon niitä järjestämään.
Oikeustieteessä termi ”lakisääteinen” tarkoittaa sitä, että jokin asia säädetään laissa. Ja lait Suomessa säätää eduskunta. En heti keksi, että kirkolla olisi mitään sellaista uskonnon harjoittamiseen liittyvää toimintaa, jonka eduskunta olisi määrännyt sen tekemään. Kyseessä on kirkon omat päätökset, jolloin on väärin puhua ”lakisääteisistä velvollisuuksista”.
Kirkolla on viranomaisrooli ja historiallisista syistä sen yhdyskuntajärjestys (=kirkkojärjestys) julkaistaan oikeusministeriön oikeudellisen aineiston tietopalvelussa. Se ei olisi mitenkään välttämätöntä. Kirkolliskokouksen päätökset velvoittaisivat seurakuntia vaikka niitä ei Finlexissä julkaistaisi. Finlexin sisällön tuottaa Edita Publishing Oy. Kirkkojärjestyksen julkaiseminen Finlexissä ei muuta sen asemaa oikeusnormina eli se ei tee siitä lakia.
Mikko Nieminen. Aikaisemmin kirkkolakiin sisältyneet asiat jaettiin kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, kun koettiin kirkkolaki liian ”järeäksi” tavaksi säätää erilaisista asioista. Jos jostakin asiasta säädetään kirkkojärjestyksessä, se kuuluu kirkon työntekijöiden, seurakuntien ja jäsenten näkökulmasta samaan kokonaisuuteen. Kansanomaisesti käsitteellä ”kirkkolaki” viitataan joka tapauksessa käytännössä molempiin säädöksiin. Pointtini tässä ei ole juridinen vaan käytännöllinen. Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon asioista on perinteisesti säädetty kirkkolailla ja -järjestyksellä.
Kirkko (=kirkolliskokous) voi niin halutessaan tehdä vaikkapa esityksen eduskunnalle, että koko kirkkolaki lopetetaan. Tästä ei nyt tietenkään seuraa, että samalla lopetettaisiin jumalanpalvelukset, kirkolliset toimitukset tai rippikoulu ja nuorisotyö. Ei Lähetyshiippakuntaakaan – tai vaikkapa Houm -seurakuntia – koskemaan ole säädetty lakeja tai kirkkojärjestyksiä sanan tiukasti juridisessa merkityksessä. Kristuksen kirkko on aina jotakin muuta ja isompaa kuin lakipykälät. Totta ihmeessä me pitäisimme jumalanpalveluksia ja opettaisimme lapsia ja nuoria vaikka salassa, jos eduskunta kirkolliskokouksen ehdotuksesta saisi päähänsä ne kieltää! Tosin silloin emme enää välttämättä olisi tuolla tavoin toimivan Suomen evankelisluterilainen kirkko -nimisen julkisoikeudellisen yhteisön jäseniä.
Me puhumme nyt toistemme ohitse. Tämä keskustelu lähti liikkeelle sen pohdinnasta, onko kirkolla joitain lakisääteisiä tehtäviä, joista kirkko ei voi itse päättää. Esimerkkeinä Pekka Pesonen nosti rippikoulun ja jumalanpalveluksen aloittamisen kello 10.
Minä vastasin siihen, että mikään kirkon ulkopuolinen taho ei velvoita seurakuntia järjestämään rippikouluja tai aloittamaan jumalanpalvelusta sunnuntaina kello 10. Nämä molemmat ovat täysin kirkon oman päätösvallan alaisia asioita.
Alkuperäisen keskustelun pointti ei ollut se, pitäisikö kirkkojärjestystä kutsua laiksi. Faktisesti se ei sitä ole. Lailla tarkoitetaan valtion suvereenin parlamentin antamaa velvoittavaa säädöstä. Toistan nyt kuitenkin vielä kerran, että emme keskustelleet semantiikasta vaan siitä, määrätäänkö edellä kuvatut asiat kirkon ulkopuolelta vai onko kyseessä kirkon päätösvallassa oleva asia.
Olemme todennäköisesti samaa mieltä siitä, että kirkko saa itse päättää, pitääkö se rippikouluja. Valtiovalta ei pakota kirkkoa pitämään rippikouluja. Vai olemmeko myös tästä itse keskusteltavasta asiasta eri mieltä?
Mikko Nieminen. Olen samaa mieltä ohipuhumisesta. Tosiasiaksi jää, että rippikoulun pito on luovuttamaton ja seurakuntia velvoittava osa Suomen evankelisluterilaisen kirkon toimintaa kunnes kirkko itse toisin toteaa. Toistaiseksi mikään ei viittaa siihen, että rippikouluista tai edes rippikoululeireistä oltaisiin omaehtoisesti luopumassa.
Juridisesta pilkunviilauksesta huolimatta julkisessa keskustelussa on yllä esittämistäni syistä perusteltua puhua tässä tapauksessa lakisääteisestä toiminnasta. 😁
Henkilökohtaisesti en puhuisi lakisääteisestä velvollisuudesta, jos laki ei velvoita vaan kyse on kirkon omasta päätöksestä. En kuitenkaan lähde kenenkään kielenkäyttöä valvomaan.
Sen verran kuitenkin sanon, että pidän kohtuuttomina syytöksiä ”pahantahtoisesta pilkunviilaamisesta ja demagogiasta” jos käytän juridisesti täsmällistä kieltä. Omalta puoleltani keskustelussa ei ole mitään pahantahtoista ja ymmärsin Pekka Pesosen kommentista, että hän oli tyytyväinen siitä, että selkeytin asiaa. Olen hieman hämmentynyt, mistä tässä pitäisi loukkaantua ja kenen.
Kiitos Mikko todella paljon tuosta tiedosta. Kirkon toiminnalliset rakenteet ei ehkä ole sittenkään, niin sementtiin valetut, kuin usein kuulee puhuttavan. Jumalanpalveluksen kelloaikaakin voisi muuttaa, jos kirkossa sellaista halua olisi.
Aika kun on ajalta, jolloin ei ollut Televisiota, nettiä, eikä valvomista myöhään yöhön. Jossain seurakunnissa on aikaa muutettu myöhemmäksi mutta palattu takaisin. Nykyinen vähenevä kirkkokansa kun on tottunut tähän aikaan. Nuorempi polvi vasta heräilee siihen aikaan. Joten heille se aika on aivan liian aikainen.
Vastaavia toiminnallisia rakenteita on useita, jotka ovat jopa esteenä sille, ettei kirkko kykene seuraamaan aikaansa toimintaansa muuntelemalla. Samoja vanhoja toimintamalleja käytetään jatkuvasti, vaikka kaikki tietää ettei ne toimi toivotulla tavalla.
Jaa-a. Mitenkä meidän kristityt esiesiesiesiesivanhempamme Rooman valtakunnassa nousivat kirkkoon ennen kukonlaulua, vaikka sunnuntai ei ollut vapaapäivä vaan työpäivä eikä oikein koko kristinusko ollut edes sallittua.
Muistahan Marko mitkä ovat kirkon viimeiset seitsemän sanaa: ” näin ei ole ennenkään meidän kirkossamme tehty.”
Tärkeä lisäys hallitusohjelman suhteesta kirkkoon.
Ohjelmassa mainitaan kuusi kertaa yhteistoiminta seurakuntien kanssa. Asiayhteys niissä on kolmas sektori ja/tai palvelutuotanto. Diakoniatyö, perhenuvonta ja nuorisotyö voivat ottaa ennakoivasti koppia.
Mitä ohjelma mahtaa tarkoittaa yhteistyöllä? Toivottavasti se ei viittaa ainoastaan yhteiskunnan vastuulla olevien tehtävien sysäämiseen vapaaehtoisille toimijoille.
Kiitos kysymästä, Martti.
Sama huoli nousi mieleeni. Mutta tulkitsen niin, että ainakin kolmessa kohdassa eli 50-prosenttisesti yhteistyötä tehdään rahanippu kourassa.
Kenen rahoja tarkoitat?
Martti.
Kiitos kysymästä. Veronmaksajien rahoistahan tietenkin viime kädessä on kysymys. Mutta sen seikan sietämisessä meitä opastaa Paavalin kirje roomalaisille: ”Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään.” (Rm 13:6)
Muuten: Hyvään yhteistyöhön kuuluu mielestäni neuvottelu, jossa osapuolet sopivat työn ja kustannusten jaosta tasavertaisina kumppaneina. Parhaan yhteistyön voi nähdä sijoituksena, joka haukkuu aikanaan hintansa.
Onneksi vapaaehtoiset voi ottaa viranhaltian vastuita itselleen vain harvoissa tapauksissa. Osan jostakin tehtävästä hän voi hoitaa jopa paremmin. Sillä tuohon yhteen asiaan hän voi paneutua täysillä. Viranhaltian tehtäväkuvaan kuuluu kokonaisuus, josta vapaaehtoinen ei edes ole tietoinen. Joten hän ei voi paneutua samalla tavalla kaikkeen. Vapaaehtoinen voi myös aina lopettaa kesken, eikä ole vastuussa siitä jatkaako joku.
Yhteistyö kirkon ja valtion kanssa voisi kehittää kirkon vapaaehtoistoimintaa omaehtoiseen suuntaan. Jolloin kirkon vapaaehtoinen voisi toimia itsenäisemmin ja oma-aloitteisemmin yhteistyössä valtion ja kunnan toimijoiden kanssa. Siitä olisi valtava hyöty kaikille osapuolille. Samalla siinä olisi pakko ottaa aivan toisenlainen ote asiaan. Kirkossa kun tähän asti tätä asiaa on pyöritelty, kuin kuumaa perunaa hyppysissä.