Olen viime päivinä lukenut pääni täyteen keskustelua uskonunnustuksen merkityksestä. Ilmiselvää on, että se on tärkeä asia tavalla tai toisella kristityille! Ateistille uskontunnustuskeskusteluun puuttuminen on oman asiantuntemuksensa varassa ulkopuolella tiedon ja tuntemuksen. Miksi siis kommentoida kiihkeästi koko mysteeriä?!
Turhaa mieleestäni on koko negatiivisxen puhevyöryn alkaminen aidosta ja rehellisestä tunnustuksesta, johon kirkonmies omassa lähtösaarnassaan päätyi saarnan lopetuksessa. Hän pyysi seurakuntaa liittymään toivoon ja arkaan luottamukseen, johon meitä kaikkia uskossa Jeesus itse on kutsunut! Mitä muuta olemme kuin toivossa eläviä, luottamukseen nojaavia! Ei toivovan huokaus formaaleita/liturgisia uskontunnustuksia noudata eikä pyrkinyt olemaan sellainen. Uskon, että se kuitenkin tavoitti enemmän kuulijoina olevia tavallisia riviuskovaisia kuin traditionaali kirkollinen tunnustus. Miksi kieltää teolta sen ilmiselvä positiivinen hengellinen vaikutus. Mahdollista opillista päänsärkyä voi potea elävän seurakutayhteyden ulkopuolella, mutta onko se tarpeellista?.
Kyllä kansanedustajien joukkoon hyvin mahtuu myös pappeja, sikäli kun tulevat valituiksi. Ei papin ammatti tee ihmisestä kelvotonta osallistumaan yhteiskunnan asioista päättämiseen. Mielestäni olisi vain hyvä, jos eduskunnassa olisi mahdollisimman monen ammatin edustajia.
Onnea yritykselle!
Olisi parempi, että papit ja piispat hoitelisivat vaan niitä hengellisen regimentin hommia sotkeentumatta maallisiin asioihin. Kirkon väellä voisi olla kansakunnan kaapin päälle päästyään paha tapa jättää liian paljon niitä vaikeampia, koko kansakuntaa koskevia asioita ”Herran haltuun”.
Seurakuntalaisella on ongelma, jos on hyvä ja seurakunnassa pidetty pappi ehdokkaana; jos hyvä pappi valitaan kansanedustajaksi, niin silloin seurakunta ”menettää” hyvän papin. Taas huonoa pappia voidaan äänestetään siksi, että pappi joutuisi eduskuntaan ja seurakunta saisi uuden papin tilalle. Toisaalta eduskuntaan pitäisi äänestää ainoastaan hyvät kansanedustajat, niin vaikeaksi tulee valita ketä äänestää.
Missä Savo-Karjalan vaalipiiristä Enon seurakunnan kirkkoherra Armi Rautavuori (sd.)?
Ei hätää, nyt on Armi Rautavuori paikallaan.
Auta Armias, Olli! 😉
Entäs Teuvo V. Riikonen?
Nyt on Teuvo V Riikonen listalla, samoin Simo Rundgren ja Eila Toikka.
Lista on muuten hyvä, mutta lähes järkyttävältä tuntuu KD-ryhmän vahva ja kattava edustus. (kd-lyhenne tarkoitti aikaisemmin kansandemokraatteja, nyt kristillisdemokraatteja, kun liike omaksui tuon Euroopassa kristillistä oikeistoa ja katolista kirkkoa edustavan nimikkeen.)
Jos joku sotkee regimenttejä niin tämä. Helluntaiseurakuntien edustajien mukanaolon ymmärrän, mutta auta Armias, jos KANSA alkaa sekottaa ev.lut. kirkon ja KD:tit. Kirkon arvovaltainen johto teki näiden eron selväksi aikaisemmin, sen sanoivat selvästi arkkipiispat Martti Simojoki, Mikko Juva ja John Vikström. Ensi vaaleihin mennessä taas kaivattaisi selkeää, luterilaista kannanottoa asiaan. Usko vaikuttaa elämässä ja yhteiskunnassa, mutta vaikka Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin, ei ole oikein edes yrittää sitä, että aasit ratsastaisivat Jeesuksella eduskuntaan.
”, mutta auta Armias, jos KANSA alkaa sekottaa ev.lut. kirkon ja KD:tit.” H. Palmu
Kansa ei ole tyhmää eikä sotke asioita. Mistä ihmeestä on tullut luulo, että kansa pitäisi KD:tä ev.lut.kirkon edustajana? Vastaus taitaa olla, että alunperin media lähetti tuon viestin syyttäessään Päivi Räsästä ties mistä.
On epäreilua epäillä kansaa tietämättömäksi/asioita sekoittavaksi, jos media antaa väärää tietoa.
KD on tehnyt ahkerasti työtä ja löytänyt sopivia ehdokkaita. Toisten puolueiden kannattaa ottaa esimerkkiä. Ei se ole keneltäkään mitään pois, kun KD:llä on paljon edustajaehdokkaita. Vai onko se jonkun mielestä kadehtimisen aihe?
”Jos joku sotkee regimenttejä niin tämä.” H. Palmu
Sotkeentuvatko regimentit vain silloin kun pappi on KD:n edustajaehdokas? Sotkeentuvatko regimentit silloin kun pappi on kokoomuksen tai muun puolueen ehdokas?
Tuorein päivitys 9.1. klo 10.59.
SALME,
me näköjään näemme ongelman hiukan eri tavalla.
Jos lähdetään historiallisesti vähän kauempaa, ajasta ennen Kristillisen liiton tuloa Suomeen. Se tuli kai Norjasta, sikäläisten herätyskristittyjen, seurakuntatiedekunnan jne kannattajien toimesta. Vapaat suunnat olivat vahvasti mukana, Vapaakirkko, helluntaiseurakunnat. ”Kirkonmiehiä” vain joku, kuten Juntumaa Orivedeltä. Siihen aikaan oikeistolaiset puhuivat, ettei uskontoa saa sekottaa politiikkaan. Tietenkin hyvin paradoksaalisesti, koska uskonto on Suomessa aina sekoitettu politiikkaan, sen mannekiinina Kokoomuksen kypäräpappi.
50- ja 60- luvulla siis ne, jotka kielsivät uskonnon ja politiikan sekottamisen, tekivät 180 asteen käännöksen ja perustivat Kristillisen liiton. Sitä ei sanottu puolueeksi, ja myöhemmin, kun Bjarne Kallis, taitava poliitikko oli tekemässä siitä puoluetta, hänet syrjäytettiin ja valittiin Päivi Räsänen, tunnustava kristitty, joka oli naimisissa Kansanlähetyksen johtohenkilön kanssa. Ja onhan Päivi Räsäsestäkin kasvanut taitava poliitikko, hän on osannut ottaa sisäministerin postista irti maksimaalisen julkisuuden.
Ehkä tästä alkoi, tavallaan ev.lut. Kansanlähetyksen kanssa kirkon ihmisten kiinnostus poliittiseen toimintaan. Tiukkapipoisuus, tiukka uskovaisuus nostettiin itse liikkeen tavaramerkiksi ja olihan siinä tietysti huumorikin mukana. Kaksi aijemmin ehdottomasti ristiriidassa ollutta asiaa yhdistettiin:1) halu vaikuttaa, hoitaa yhteisiä asioita eli halu vallankäyttäjäksi ja 2)aktiivinen uskonnollisuus. Kun ev-lut. kirkko ei enää tehnyt hajurakoa, yhä useampi kirkon työntekijä kiinnostui uudesta vaikutusmahdollisuudesta.
Kansa ei ole tyhmää, ei, mutta jos kansa näkee, että ei vain Ev.lut.Kansanlähetyksen, vaan myös Ev.lut.kirkon työntekijät sankoin joukoin hakeutuvat Kristillisdemokraattien riveihin ja vaikuttajaksi, osa kansasta saattaa käsittää tämän väärin ja kuvitella näiden kahden ev.lut. liikkeen välille jonkinlaista yhtäläisyysmerkkiä.
Oma kiinnostukseni asiaan liittyy osaksi siihen, että olen tutkinut Suomen kristillistä työväenpuoluetta, joka oli eduskunnassa viime vuosisadan alussa ja 20-luvulle asti. Se perustettiin sosialidemokraattien vastavoimaksi pappien toimesta, mutta joutuikin sitten työläisten käsiin ja vasemmistolaistui.
SALME, mitä ajatuksia sinussa herättää se, että Suomen poliittiseen historiaan mahtuu kaksi poliittista kristillistä liikettä, vasemmistolainen ja oikeistolainen?
Heikki,
minä en henkilökohtaisesti laita kovin paljoa painoa sille, kenen kanssa kukin kansanedustaja tai ministeri on naimisissa, siis sidosryhmiä ajatellen. Ns. tavalliset tallaajat eivät taida tietää kovinkaan paljoa kirkkomme herätysliikkeistä tai niiden nimistä tms. Mutta toki ns. uskovaisten piirissä seuraava esittämäsi ajatus voi olla tottakin ”jos kansa näkee, että ei vain Ev.lut.Kansanlähetyksen, vaan myös Ev.lut.kirkon työntekijät sankoin joukoin hakeutuvat Kristillisdemokraattien riveihin ja vaikuttajaksi, osa kansasta saattaa käsittää tämän väärin ja kuvitella näiden kahden ev.lut. liikkeen välille jonkinlaista yhtäläisyysmerkkiä.”
Kysyt: ”SALME, mitä ajatuksia sinussa herättää se, että Suomen poliittiseen historiaan mahtuu kaksi poliittista kristillistä liikettä, vasemmistolainen ja oikeistolainen?”
Ensimmäiseksi mieleeni nousee ajatus, että kristittyjä on politiikassa mukana sekä vasemmalla että oikealla ja varmaan siinä keskelläkin. En ole tutkinut asiaa historian valossa kuten sinä, mutta oletan, että kristillisen työväenpuolueen edustajat halusivat aikoinaan toteuttaa Jeesuksen käskyä rakastaa ja auttaa köyhiä, nälkäisiä, vankeja, orpoja, sairaita jne. Kaikilla puolueilla on sekä kannatettavia että muunlaisia puolueohjelmia riippumatta siitä ovatko ne vasemmalla vai oikealla puoluekentässä.
SALME,
voihan se olla niinkin, että vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus ovat kumpikin haalistuneet ja liudentuneet. Kun itse olen jonkun sortin sosialisti, vasemmistolainen, minulta on monesti kysytty, kuinka voin kristittynä tukea vasemmistoa. Ja minusta siinä ei ole mitään kummallista, enempi ihmettelen, kuinka voi Jeesuksen eettisen julistuksen ja UT:n pohjalta tukea oikeistoa ja porvareita. Onko Sinusta liian naiivia kysyä, kumpi asettuu heikon ja sorretun puolelle?
Heikki,
uskon, että molemmat haluavat asettua heikon ja sorretun puolelle, ainakin vaalipuheissa. Voi olla, että ns. vasemmisto kykenee paremmin samaistumaan ko. ryhmiin historian ja elämän tuoman kokemuksen kautta. Toisaalta, myös oikeistolaisissa on nykyisin paljon vähä- ja keskituloisia ihmisiä.
En ole ajatellut asiaa tuolta kannalta aiemmin, joten tämä on nyt tällainen mututuntuma.
Pappien on hyvä saada palautetta. Heillä ei ole useinkaan mitään käsitystä siitä, miten seurakunta messun kokee. Eilenkin käytiin kirkossa Lahdessa ja pappi veti uskontunnustuksen niin nopeasti, ettei sitä ehtinyt lainkaan ajattelemaan. Homma kun hoituu rutiinilla, niin noin helposti käy.
Mitä todella tarkoitti tunnustaa usko Jeesukseen?
Heti Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen alkoi vainot Jeesuksen seuraajia kohtaan, siis kun tunnusti Jeesuksen niin siitä sai maksaa jopa hengellään, miksi uskovat siis sen tekivät?
Olenkohan ymmärtänyt historiasta oikein kun muistelen että sirkuksissa roomanvaltakunnassa kristittyjä syötettiin leijonille, siis niitä jotka tunnustivat Jeesuksen Herrakseen.
Entä mitä tapahtui kun tuo tunnustaminen kääntyikin toisinpäin eli oli pakko tunnustaa uskoa ettei joutunut vainottavaksi, siis kuinka roomanvaltakuntaan tulikin ”kristinusko” pakolliseksi ja sitä puolustettiin ja levitettiin miekalla? Oliko tämä muutos Jumalasta vai mistä?
Kuinka suomessa ensinnäkin oli pakko tunnustaa katolilaisuutta ja sitten ns ”uskonpuhdistuksen” jälkeen luterilaisuutta, oliko tunnustaminen vapaaehtoista vai pakko? Kumpi oli yhteiskunnan taholta rangaistavaa, tunnustaminen vai tunnustamatta jättäminen?
Luin Pekka Simojoen kolumniin laittamasi kommentin, jossa viittasit myös minun blogiini uskoon tulon tarpeellisuudesta. Huomasin myös aiemman blogisi Uskoon syntyminen – uskoon tuleminen. Kiitos niistä.
Kuten itsekin blogissani totesin, jotkut – onnelliset – voivat kasvaa uskoon jo lapsuuskodissaan, jolloin kasteessa saatu Jumalan lahja tulee alusta asti käyttöön. Näin tietysti toivoisi aina tapahtuvan, mutta se edellyttää mahdollisuutta elää Jumalan sanan vaikutuspiirissä.