Perjantain järkyttävät tapahtumat Turun keskustassa pysäyttivät, mutta laittoivat samana tien itse kunkin mielen liikkeelle. Mitä, missä, miten, milloin, miksi, kuka, huudahti moni mielessään alitajuinen klassinen sähkeuutisen kaava.
Yksityiskohtia? Silminnäkijähavaintoja. Huhuja. Median nopeita päivityksiä. Liian nopeita johtopäätöksiä somessa. Alun kaaos kestää piinallisen pitkään, mutta vähitellen esiin piirtyy kuva, jonka pystyy joten kuten käsittämään ja joka pitää jotakuinkin paikkansa tosiasioiden kanssa.
Ihmismieli sosiaalisen median aikana on duracelpupu, joka menee koko ajan eteenpäin, haluaa tietää kaiken silmänräpäyksessä. Haluaa ymmärtää heti, vaikka edes perustiedot eivät ole kasassa. Arvailuja tekijän motiiveista. Kannanottoja maahanmuuttopolitikasta. Yleistyksiä. Tunteita. Mikä minä sanoin!
Kauhean asia edessä halu tietää on luonnollista. Tieto auttaa hallitsemaan tilannetta, pysymään rauhallisena ja toimintakykyisenä.
Mutta, joka laukkaa asioiden edelle, on omien asenteidensa varassa. Silloin tulkitsee asioita helposti päin honkia. Uskoo mitä haluaa.
Poliisien tiedotustilaisuudessa toimittajien vimmattu halu tietää törmäsi vaitonaisuuteen. Ei voi kommentoida, ei voi ottaa kantaa, asia ei ole vielä valmis julkistettavaksi, tutkinnalliset syyt estävät. Onneksi edes viranomaiset kestävät epätietoisuutta ja sitä, että kokonaisuus rakentuu pala palalta.
Keskeneräisestä kuvasta syntyy helposti vain keskeneräinen johtopäätös.
100-vuotias Suomi ei olisi tarvinnut tällaista. Kaikkein vähiten se tarvitsee vääriä johtopäätöksiä.
Turun traagisiin tapahtumiin palataan julkisuudessa ja ihmisten puheissa vielä monta kertaa. Niin pitääkin. Silloin käytössä on enemmän tietoa, joka toivottavasti auttaa ymmärtämään mitä tapahtui marokkolaisnuorukaisen pään sisällä, että hän syyllistyi kammottaviin tekoihin.
Se, että ymmärtää, ei tarkoita, että hyväksyisi. Mitä paremmin ymmärtää, sen vähemmän hyväksyy.
Olli Seppälä
Turun tapahtumat antavat nyt tilaa puhua asioista peittelemättä ja avoimesti. Ennen terrorin aikaa, sitä pidettiin hyvälle kristitylle sopimattomana.
Varsinkin näin ’terrorin aikaan’ olisi viisasta miettiä, mitä suustaan ulos päästää. Kuunteleminen on myös avoimmuutta.
Aikakausi muuttui selkeästi. Jäikö Martilta huomaamatta?
Ei muuttunut. Vaikka olisikin, sillä ei pitäisi olla mitään vaikutusta siihen, mitä asialliseen ja rauhantahtoiseen keskustuleluun kuuluu.
Mikä vika minun rauhantahtoisuudessani sitten on?
On kai sillä iso ero, että olen lukenut Koraania ja tiedän mitä siellä on. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että voin aivan hyvin luoda heidän kanssaan, niin hyviä suhteita kuin mahdollista. Juuri hyvät suhteet heihin, saavat aikaan parasta kotoutumista.
Monet ovat lukeneet myös Raamattua mutta eivät tiedä mitä siellä oikeasti on.
Onko tämä Koraanista vai Raamatusta: ”Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'”