Maassamme on puoli miljoonaa alkoholin riskikäyttäjää. Tähän lukuun ei sisälly varsinaiset alkoholistit.
Alkoholi on työikäisissä merkittävin kuoleman aiheuttaja.
Uusien tutkimusten mukaan ovat naiset ryhtyneet entistä enemmän käyttämään alkoholia ja varsinkin jo eläköityneet naiset.
Tämän seikan ovat erityisesti panneet merkille kodinhoitajat, jotka käyvät auttamassa iäkkäitä senioreita heidän kodeissaan.
Maassamme saa ihan vapaasti jokainen juoda itsensä hautaan, niin halutessaan. Kukaan ei puutu peliin. Koska mitään ei voi tehdä, jos alkoholin suurkäyttäjä ei ole vaaraksi itselleen ja muille.
Voi vain kuvitella läheisten tuskan, kun he seuraavat sivusta tätä kärsimysnäytelmää. Alkoholismi on luokiteltu sairaudeksi. Muut sairaudet pääsääntöisesti hoidetaan yleensä sairaalassa eikä sairasta jätetä yksin. Minusta tämä on suurta välinpitämättömyyttä näiden päihderiippuvaisten kohdalla.
Yhteiskunnan ja kirkon tulisi edes yrittää ottaa koppia näistä sairaista ihmisistä jossakin vaiheessa. Yksi tällainen tilaisuus olisi siinä vaiheessa, kun päihderiippuvainen tulee katkaisuhoidosta. Ei anneta hänen palata siihen entiseen huonoon elämäntyyliinsä, joka tarkoittaa lähipubia ystävineen. Vaan koettaisimme houkutella häntä johonkin vaihtoehtoon. Mitä se voisi olla? Se voisi olla ohjausta matalankynnyksen olohuoneeseen, jossa olisi hänellekin mieluisaa tekemistä ja uusia ystäviä tarjolla. Siellä ei ryhdytäkään heti pakkoraitistamaan, vaan tarjotaan siis virikkeitä erilaisiin harrastuksiin tai viritellään erilaisia mahdollisuuksia lähteä uusille poluille. Joillekin ne polut voivat todella olla alku raittiille elämälle. Läheisten tuki on tärkeä asia parantumisprosessissa.
Kaikki alkoholistit eivät pysty menemään AA- kerhoihin, niin hyviä kuin ne ovatkin.
Tulee muistaa, että monilla päihderiippuvaisilla on myös mielenterveysongelmia, jotka tekevät kaikki asiat vielä vaikeammaksi.
Laajamittaisen etsiväntyön käynnistäminen ja sen myötä sitten avun tarjoaminen näille riskiryhmille ja muillekin päihderiippuvaisille olisi nyt toivottavaa niin kirkon kuin kuntienkin taholta.
Maassamme on lukuisia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka ihan vilpittömästi haluavat auttaa alkoholisteja. Mutta monien näiden yhdistysten ikävänä piirteenä on liika sisäänpäinlämpiävyys eikä huomatakaan, että juuri yhteistyö toisi voimavaroja ja vapaaehtoisia enemmän tärkeään työsarkaan.
Seurakunnat hakevat nihkeästi EU – rahaa , vaikka sitä on tarjolla. On muitakin rahoituskanavia.
Nyt pitäisi seurakuntien, kuntien ja eri järjestöjen aloittaa yhteistyö näiden turvaverkosta pudonneiden hyväksi.
Tiedonkulku sektorilta toiselle paranee merkittävästi, kun aloitetaan yhteinen hanke.
Käsittääkseni tällä hetkellä kirkon apu on yksittäisten diakonien varassa ja sielunhoitoa saa varmasti tarvittaessa.
Erilaisilla yhdistyksillä on jonkinlaista päivätoimintaa, ruoanjakelua, hartaushetkiä jne.
Kuntien apu on se perinteinen, kodinhoitaja tai lähihoitaja käy tarvittaessa katsomassa miten asiakas jaksaa.
Mutta nyt pitäisi kaikkien eri sektorien siis yhdistää voimavarat ja luoda selkeät suuntaviivat, miten tällä hetkellä ja tulevaisuudessa kohtaamme tämän alkoholin aiheuttamat suuret ongelmat .
Tänä kesänä Porissa SuomiAreenalla on myös Kirkko mukana keskustelemassa aiheesta : ” Työelämä – ja hoivaratkaisut ovat ihmisarvokysymyksiä.”
Arvoisa arkkipiispa Kari Mäkinen ja arvoisat muut keskusteluihin osallistujat, ettehän unohda puheissanne tätä maatamme jäytävää ongelmaa, alkoholin aiheuttamaa tuskaa sen koko laajuudessaan.
Juuri alkoholistit kokevat, että heillä ei ole mitään ihmisarvoa.
Meillä ei ole yhteiskuntana enää varaa piilotella tätä ongelmaa, vaan siihen on tartuttava juuri nyt.
Hyvä kirjoitus ja kiinnitää aivan oikein huomion vaarallisen suureen (yli 500 000) etanolimyrkyn suurkuluttajaan. Viinabisnes kun haluaa puhua vain alkolistivähemmisstä ja kohtuukäyttäjistä, jotka kuitenkaan eivät ole suurkuluttajien ja alkoholistien yhteismäärään nähden välttämättä enemmistö kun mukaan ei lasketa lapsiaja varhaisnuoria ja toimintakyvyttömiä.