Tänään tiistaina alkaa hallitustunnustelija Petteri Orpon johdolla neuvottelut maamme uudeksi hallitusohjelmaksi. Helsingin Sanomien uutisen mukaan neuvotteluja käydään kahdeksassa teemapöydässä. Niistä kolme ensimmäistä ovat nimiltään ”Kestävä julkinen talous”, ”Toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta” ja ”Hyvinvointi syntyy työstä”.
Juuri näihin teemoihin liittyy Perussuomalaisten aiemman puheenjohtajan Jussi Halla-ahon eilen vappupuheessaan toteama lausahdus: ” Sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa pitää sopeuttaa, jotta työkykyisillä olisi kannustin hakeutua töihin ja jotta Suomi olisi vähemmän houkutteleva kohde sosiaaliturvaturisteille kuin se tänä päivänä on”.
Tavoite, että työkykyisille työn tekeminen on aina kannattavampaa kuin työtä vaille jääminen, on varmasti oikean suuntainen, pois lukien tietysti se, että työkykyisenkin tulee välillä levätä ja toisaalta myös opiskella ylläpitääkseen työkykyään ja osaamistaan. Tästä tullaankin asiaan liittyvään ongelmaan: Suomessa on aloja ja ammatteja, jossa yritystoiminnan ja nykyisen työmarkkinatilanteen kannalta kilpailukykyinen palkka on sellainen, jolla suomalaisen kuluttajan kustannustasolla ei yksinkertaisesti tule toimeen. Tämän asian on toki huomannut myös Halla-aho, jonka mukaan hyvinvointi syntyy siitä, että työkykyisillä on työtä ja että he saavat työstään palkkaa, jolla tulee toimeen. Työpäivän jatkaminen tai jatkuvasti kahden kokoaikaisen työn tekeminen ei puolestaan ole työsuojelullisesti suositeltava ratkaisu, joten ratkaisua on haettava muualta.
Sunnuntaina 30.4. julkaistun Yle:n uutisen mukaan Suomen Yrittäjät katsoo, että tulevalla hallituksella on historiallinen mahdollisuus vapauttaa pienet työnantajat sopimaan työehdoista paikallisesti. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että paikallinen sopiminen on nykyisin täysin mahdollista myös pienyritykselle, kunhan asioista sovitaan laillisen sopimuskumppanin kanssa. Työehtosopimusasioissa laillinen neuvottelukumppani on aina jokin henkilöstöä edustava yhdistys tai sen edustaja, ei yksittäiset yksilöt kukin erikseen esimerkiksi keskuudestaan valitseman luottamusvaltuutetun välityksellä. Järjestelyn tarkoitus on työvoiman suojelu kohtuuttomilta palvelusuhteen ehdoilta, ottaen huomioon seikka, että puhtaasti lakeihin perustuvat vähimmäisehdot olisivat työelämän joustavuuden kannalta varsin jäykkiä.
Paikallinen ”kilpailukykysopimus”, jolla muutoin taloudellisesti kannattamattomille aloille työllistäminen tehtäisiin yrityksille kannattavaa, johtaisi siihen, että matalapalkka-alojen työvoima olisi aiempaakin vahvemmin täysin työllistettyinäkin sosiaaliturvan varassa. Esimerkiksi asumistukea on oikeastaan pidettävä osaltaan yritystukena, jotta matalapalkka-alojen työvoimaa ylipäätään olisi saatavilla myös sellaisilla paikkakunnilla, joilla elinkustannukset ovat keskimääräistä kalliimpia.
Entäpä sitten, jos tähän liitetään Halla-ahon viittaama sosiaaliturvan sopeuttamien? Entäpä jos määritellään uudelleen se, mitä tarkoitetaan sillä, että palkalla tulee toimeen?
Sata vuotta sitten me suomalaiset asuimme nykyiseen verrattuna keskimääräistä ahtaammin, söimme vähemmän monipuolista ruokaa, teimme nykyistä pidempiä työpäiviä vähemmillä lomilla, eikä terveydenhuoltomme ollut lähelläkään nykyistä tasoa. Jos liiketalouden kannalta matalapalkka aloille ei ole varaa maksaa nykyistä korkeampia palkkoja, niin onko yhteiskunnallamme varaa ylläpitää koko väestöllemme nykyisen tasoista hyvinvointia. Nykyinen yhtiskuntamallimme on ratkaisut asian progressiivisen verotuksen kautta. Julkiset palvelut kuuluvat kaikille ja korkeammalla ansiotasolla olevat osallistuvat niiden kustannuksiin myös suhteellisesti isommalla panoksella kuin pienituloiset. Matalapalkka-alojen työntekijöiden verotuksen taso on nykyisellään varsin matala.
Entäpä jos edellä viittaamani yhteiskunnan perusrakenteet murrettaisiin? Miten tätä kysymystä tulisi lähestyä kristillisen etiikan valossa? Tästä pääsemmekin vihdoin otsikon kysymykseen. Seurakunnat eivät voi jättää auttamatta taloudelliseen ahdinkoon joutuneita. Emme halua kenenkään uupuvan talvipakkasella hankeen. Emme konkreettisesti emmekä kuvainnollisesti. Seurakuntien antama diakonia-apu on usein se viimeinen tuki mitä ahdinkoon joutunut vielä saa, kun kaikki muut tuet on jo evätty. Siispä julkisen sosiaaliturvan leikkaukset koituvat herkästi kirkollisveron maksajien kustannettaviksi.
Tänään säätalolle kokoontuvien puolueiden edustajat ovat toki vastuussa maamme talouden sopeuttamisesta, mutta myös siitä, ettei näillä sopeutuksilla aiheuteta vaurioita maamme yhteiskuntarakenteelle ja hyvinvoinnille.
Jos kapitalistisen USA:n mallia tarkastelee historian valossa, niin sen polku on johtanut eriarvoisuuden karmeaan hypoteesiin kaikkien oikeudesta rikastumiseen, hypoteesiin, jonka todellisuudessa vain pieni väestön osa elää kohtuullisessa vauraudessa, suuri osa köyhyydessä ja keihään kärkenä multirikkaat, jotka määräävät
lähes yksin työlle hinnan.
Suomen ei siis kannattaisi ottaa mallia Amerikasta… Ja kuitenkin tuntuu, että kansan ajatuksissa leijuu toive kapitalismin aatoksesta, ja että NATO huuman vanavedessä voisimme menestyä, kunhan vain saisimme halpaa työvoimaa jostain… Ruotsin malli ei myöskään ole onnistunut hyvin… Suomen pitäisi löytää oma tie EU:ssa. Siinä on kova pähkinä purtavaksi, istui hallituksessa kuka hyvänsä.
Päättäjille rukoillaan viisautta lähes, joka sunnuntai ja siinä on vielä tämän maan toivo. ” Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.”
USA:n vaurastumismallin kuului alun alkaen myös vaurastuminen alkuperäiskultuurien kustannuksella, näin ei toiki enää ole sillä siltä saralta lienee jo ammennettu kaikki se mitä ammennettavissa on ollut. Silti edelleenkään eri etnisillä ryhmillä ei ole maassa yhtäläisiä mahdollisuuksia.
Vastaavan tyyppinen ilmiö jatkuu Venäjällä suhteessa Siperiaan, jonka luonnonvarat on valjastettu hyödyntämään Moskovan keskusvaltaa ja kulloisiakin vallanpitäjiä. Vastaavia asetelmia on muuallakin, niitä tässä enempää luettelematta.
Suomalaiseen yhteiskuntaa ei ole syntunyt USAhan ja Venäjään verrattuna vastaavan tyyppistä oligarkiaa. Syitä on varmasti useita ja yhtenä niistä seikka, ettei täällä ollut koskaa varsinaista maaorjuutta. Viimeistään keksrinä palkolliset saivat vaihtaa palveluspaikkaa, säätyjen väliset avioliitot oli sallittuja ns. säätykierto oli ainakin teoriassa mahdollista. Suomessa valtaapitävät ovat siis ainakin osittain edustaneet samaa kansaa kuin köyhälistö, eivätkä vaurastuneet väestönryhmät ole erisräytyneet varattomomasta väestöstä, saati varsin laveasta keskiluokasta.
Selvennyksenä Mikko Niemisen kommenttiin (02.05. 14:14), jonka mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita korjanneista lakihankkeista ”lähes kaikki” olisi viety läpi kansalaisaloitteina:
Samaa sukupuolta olevien seksuaalisuhteiden dekriminalisointi (24.11.1970 äänin 147-18) päätettiin Auran virkamieshallituksen esityksestä, joka tosin oli alunperin Koiviston kansanrintamahallituksen esitys, mutta jäi jarrutuksen (kok+smp) vuoksi käsittelemättä ennen vuoden 1970 eduskuntavaaleja.
Parisuhdelaki säädettiin Lipposen hallituksen esityksestä. Päätös syntyi eduskunnassa 28.9.2001 äänin 98-84.
Samaa sukupuolta olevien parien adopito-oikeus hyväksyttiin JäätteenmäenVanhasen hallituksen estiyksestä 2006.
Hedelmöityshoitojen salliminen myös naispareille tuli lakiin Vanhasen/Kiviniemen hallituksen esityksestä 2009.
Äitiyslain muutos ja translaki olivat Rinten/Marinin hallituksen tuotoksia.
Jorma Hentilä aika vastaansanomattomisti osoittaa, että monet hallitukset 1970-luvulta lähtien ovat aktiivisesti kehittäneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten asemaa ja yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.
Vaikka moni näistä lakimuutoksista on tehty ennen kansalaisaloitteet mahdollistavaa lakimuutosta, lienee siis ihan paikallaan vetää hieman takaisinpäin kommenttiani siitä että ”lähes kaikki” lakihankkeet olisi viety läpi kansalaisaloitteena. Näin ei selvästikään ole.
Kansalaisaloitteiden kautta eduskuntaan on tuotu avioliittolain muutos sekä äitiyslaki. Lisäksi translaista on tehty kansalaisaloite, mutta sen käsittely yhdistettiin Rinteen/Marinin hallituksen vastaavaan lakihankkeeseen ja asia tuotiin eduskuntaan hallituksen esityksenä.
Tässä valossa voisin muotoilla ajatukseni uudestaan ja todeta, että riippumatta nyt todennäköisesti aloittavan oikeistohallituksen arvopohjasta, kansalaisaloitteet ovat viime vuosina olleet merkittävä vaikuttamisen keino ja niillä voidaan tämänkin hallituksen aikana tuoda lainsäätäjälle hankkeita, joihin hallitus ei itse ryhtyisi.
Oman käsitykseni mukaan nyt työnsä aloittanut uusi eduskunta ei ole arvokonservatiivisempi kuin edellinen eduskunta. Keskusta menetti suuren määrän edustajia ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän koko ei kasvanut. Perussuomalaisia voinee pitää keskimäärin arvokonservatiivisena, mutta joukko ei ole kovin homogeeninen eikä sitä johdeta enää yksinvaltaisesti katolisen kirkon opeilla eikä edustaja Niikko ole enää pelottelemassa Jumalan siunauksen menettämisellä.
Vaikka bogin aihe on tällä kertaa ensisijassa talouspoliittinen, on paikallaan kommentoida myös tätä arvopolliittista näkökulmaa.
Translain uudistus tuotiin tosiaan eduskuntaan hallituksen esityksenä ja samasta aihepiiristä tehty kansalaisaloite yhdistettiin hallituksen esityksen käsittelyyn. Tiettävästi useat hallituspuolueiden edustajat edistivät lakiuudistusta ns. hammasta purren ja joidenkin toisien mielestä uudistus jäi puolitiehen. Arvatenkin aiheeseen konsestatiivisesti suhtautuville lienee luvassa jonkin mittainen hengähdystauko riippumatta siitä tehdäänkö aihepiiristä jonkinlainen uusi kansalaisaloite taikka ei.
Tällä erää isompi mielenkiinto kohdistunee monikultuurisuuteen liittyviin arvokysymyksiin. Tarkastelupohjana ei siis ole yksilön sisäisen kokokemuksen suhde ympäröivän yhteisön normeihin ja kokemusseen, vaan kultuurillisen monionaisuuden kokemuksellinen suhde kokemukselliseen yhtenäiskultuuriin. Ääripäässä siis suorsanainen avoin rasismi ja lievempänä maassa maan lakien ja tapojen mukaan ajattelu sekä vastakkaisena kantana vähäksyvä suhtautumien kaikkeen täällä perinteiseen.
Nähdäkseni asiassa tulisi tavoitella ehdotonta yhdenvertaisuutta eri vähemmistöryhmien kesken. Suomessa esimerkiksi on virkakiellinä suomi ja ruotsi sekä puhjoisessa Lapissa saame. Muuta kieltä äidinkielenään puhuvia tulee kohdella keskenään yhden vertaisesti riippumatta siitä, onko heidän äidinkielensä esimerkisi somali, farsi, ranska taikka englanti. Kun käsitellään Suomessa asuvien maahanmuutotaustaisten kotikieliä, ei ole toinen toistaan fiinimpiä kieliä. Ongelmana tosin on ettemme osaa palvella kaikilla kielillä. Ongelma ei ratkea sillä, että alamme palvella kaikkia esimerkiksi englanniksi – jopa suomenkielisiä.
Ehkä voisi vielä lisätä sen, että parisuhdelain säätäminen lähti liikkeelle kansanedustajien lakialoitteesta. Se kävi läpi valiokunta- ja täysistuntokäsittelyn, ja hylättiin yksimielisesti. Eduskunta kuitenkin liitti päätökseen ponnen, jossa kehotettiin hallitusta ryhtymään toimiin parisuhdelain säätämiseksi. Oikeusministeriö asetti toimikunnan valmistelemaan, ja sen ttyön pohjalta hallitus toi esityksen eduskuntaan.
> Muuta kieltä äidinkielenään puhuvia tulee kohdella keskenään yhden vertaisesti riippumatta [heidän äidinkielestään]
En usko, että nykyisen hallituksen sopeuttamisohjelmaan mahtuisi se, että kaikkiin julkisen hallinnon virastoihin palkattaisiin henkilökuntaa, joka pystyy palvelemaan kaikilla maailman kielillä. Näin yhdenvertaista palvelua ei (velkarahalla) toteuttanut edes Marinin sangen vasemmistolainen hallitus.
Ainoa mahdollinen ratkaisu tämän vaatimuksen toteuttamiseksi olisi se, että julkishallinto kieltäytyisi palvelemasta millään muulla kielellä kuin suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Kovin käytännöllinen tämä ratkaisu tuskin olisi, jos samaan aikaan tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa paikkaamaan ikäpyramidia. Tai ikämuffinssia kuten sitä hallitusneuvotteluiden ensimmäisenä päivänä kutsuttiin.
En näe tähän muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa englanninkielen ”lingua franca” asema. Käytännön tilanteissa se usein ainoa kieli, mitä kaksi keskenään eri äidinkielen omaavaa henkilöä pystyy käyttämään keskinäiseen kommunikointiin. Aika järjetöntä olisi virastossa sanoa asiakkaalle, että siellä kyllä osataan puhua englantia, mutta sen puhuminen on kiellettyä…
Esimerkiksi verohallinto ja HUS tarjoavat internet-sivunsa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Mikko Niemiselle huomioksi että kielilaissa englanninkielle ei ole asetettu mitään erityisasemaa. Kielilain 18 §:n mukaan ”Jos jollakulla on lain mukaan oikeus käyttää omaa kieltään, mutta viranomaisen kieli tai asian käsittelykieli on toinen, viranomaisen on järjestettävä maksuton tulkkaus, jollei se itse huolehdi tulkkauksesta tai jollei 2 momentista muuta johdu.” Mainittu 2 momentti koskee hakemus ja riita-asioita käräjäoikeudessa.
Edellä oleva ei tarkoita etteikö asiakaspalvelua voisi hoitaa esimerkiksi englanninkielellä jos molemmat sitä osaa, mutta sama pätee yhtälailla myös ranskaan , venäjään, saksaan, espanjaat taikka jo edellä mainitsemiini farsiin tai somaliin. Seikka että monissa asiakaspalvelutehtävissä edellytetään englannin kielen taitoa ei tee siitä Suomessa virkakieltä eikä tuo kyseisen kieliryhmän edustajille eri oikeutta vaatia Suomessa palvelua äidinkielellään.
Kyllä minä lainsäädännön tunnen. Tarkoitin sitä, että emme me käytännön elämässä pääse yli emmekä ympäri siitä, että englannin kielellä saa suomalaisessa virastossa parempaa palvelua kuin uiguuria, urdua tai tigrinjaa puhumalla.
Eikä tarvitse edes valikoida mitään kovin harvinaista kieltä. Harva virasto pystyy palvelemaan mandariinikiinaksi, hindiksi tai arabiaksi.
Esimerkiksi kaikki veroilmoitukseen liittyvät lomakkeet ovat saatavilla englanninkielisinä ja veroilmoituksen voi jättää englanniksi.
Englannin kieliset sähköiset lomakkeet on perusteltuja, koska se on Suomessa yleisesti hallittu vieraana kielenä. Kotikielinä esimerkiksi venäjä ja eesti ovat Suomessa englantia yleisempiä. Maahanmuuttajien kotoutuksessa tavoite on oppia selviytymään Suomessa suomen tai ruotsin kielellä sen mukaan kumpi on paikkakunnalla enemmistön kieli.
Täydennyksenä blogitekstiin vielä joitakin huomioita maamme perustuslaista:
– Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
– Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
– Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
– Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.
– Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.
– Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.
– Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.
– Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
– Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
– Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.
-Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.
Näitä asioita rajoitettaessa tai niistä leikattaessa törmätään herkästi perustuslailliseen seinään.
Viime mainittua varten Kokoomus otti itselleen – takavuosina ei niin kovin halutun – perustuslakivaliokunnan puheenjohtajuuden. Kai Mykkäsen mukaan: ”– Suomi täytyy laittaa nyt kestävän kasvun tielle jatkuvan velkaantumisen sijaan. Se vaatii reformeja ja näkyy muun muassa perustuslakivaliokunnan sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajuuksien merkityksessä.”
Asiassa on rinnakkaisina laillisuusvalvojina myös oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.
Perustuslaikia hipovia rakenne muutoksia ei Suomessa saa lähtökohtaisesti läpi kapealla enemmistöhallituksella.
Näitä asioita ovat mm eläkeiden kertymään ja sosialiturvan vähimmäistasoon kohdistuvat leikkaukset, omistusoikeuteen ja yritystoiminna vapauteen kohdistuvat muutokset sekä olennaiset muutokset työmarkkinoita säätelevään lainsäädäntöön.
Sikäli jos uudistus saa tukea myös oppositiosta (alkaneella eduskuntakaaudella ilmeisesti SDP ja Keskusta), uudistuksia on helpompi viedä eteenpäin.
Perustuslakivaliokunnalla on muista valiokunnista poikkeava rooli. Muissa valiokunnissa asioita valmistellaan poliittisesti eli kunkin puolueen tavoitteet ohjaavat sitä, miten valiokunta muokkaa hallituksen esitystä sekä mietintöjä ja lausunto valiokunta asiasta kirjoittaa.
Perustuslakivaliokunta toimii eräänlaisena perustuslakituomioistuimena ja vakiintuneen käytännön mukaan se ei tee päätöksiä poliittisin perustein vaan linjaa perustuslain tulkintaa päivänpolitiikan yläpuolella. Sen lausunnot sitovat eduskuntakäsittelyä perustuslaki- ja ihmisoikeuskysymyksissä ja lähtökohtaisesti hallitus-oppositioasetelmalla ei tulisi olla merkitystä perustuslain tulkinnalle
Jos poliittinen päätöksenteko jumiutuisi perustuslakivaliokunnan politisoitumisen johdosta, olisi aiheellista jatkaa keskustelua siitä, pitäisi Suomeen perustaa riippumaton perustuslakituomioistuin, jolloin poliitikot eivät itse valvoisi omien päätöstensä perustuslainmukaisuustta.
On olemassa viitteitä , että perustuslakivaliokunta ”politisoituisi.” Siihen viittaa sekin, että Kokoomus valitsi muistaakseni ensimmäisenä valintanaan (vai oliko toisena) perustuslakivaliokunnan itselleen. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalla on valtaa valiokunnan työssä, kuten huomasimme esimerkiksi Johanna Ojala- Niemelän menettelyssä tietyiltä osin saamelaislakikysymyksen osalta.
Perustuslakivaliokunta ei aiemmin ole niinkään kuulunut niihin valiokuntiin, joita suurimmat puolueet välttämättä itselleen ovat ensimmäisinä tai ollenkaan halunneet. Tästä esimerkkinä, että vasemmistoliiton Annika Lapintie oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana 2015 – 2019. Sinänsä Lapintie hoiti tehtävän erinomaisesti, moitteetta.
Yksi räikeä esimerkki perustuslakivaliokunnan politisoitumisesta tulee Sipilän hallituksen ajalta kun valiokunta käsitteli Aito Avioliitto- kansalaisaloitetta.
Perustuslakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat olivat hyvin yksimielisiä siitä, että avioliitto-oikeuden poistaminen samaa sukupuolta olevilta pareilta rikkoisi perustuslain 6. pykälää. Tuolloinhan elettiin aikaa, jolloin lakimuutos oltiin jo hyväksytty eduskunnassa.
Kaikkien asiantuntijoiden näkemyksen vastaisesti perustuslakivaliokunta päästi Aito Avioliitto -kansalaisaloitteen eduskunnan suureen saliin. Tämä tehtiin vain siksi, että Sipilän hallitus olisi kaatunut, jos Soini ei olisi saanut järjestettyä eduskunnassa homovastaista äänestystä, josta jokainen tiesi jo etukäteen, että kansalaisaloite tulee kaatumaan. Kuten se kaatuikin ja hyvin selvin numeroin.
Vastaavan kaltainen ongelma syntyisi tilanteess, jos yliopistolain (558/2009) 37 §:n tau ammattikorkeakoululain (932/2014) 25 §:n sisältöä muutettaisiin siten ettei kaikki ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot taikka erikoisammattitukinnot tuottaisikaan enää yleistä jatko-opintokelpoisuudesta yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Oikeus maksuttomaan koulukseen säilyy nuorella kunnes hän on suorittanut yleiseen jatko-opintokelpoisuuteen oikeuttaavan tutkinnon taikka täyttänyt 20 vuotta.
Vastaavia ongelmia tulisi esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuuden sivuuttamisesta. Nykyisellään myös järjestäytymätön työnantaja voi sopia ammattijärjestön kanssa rinnakaissopimuksen, mutta työntekijä puolella on aina oltava suopijapuolena yhdistys. Yhdistys sopijapuolena antaa sen jäseninä oleville työntekijöille kollektiivisen oikeusuojan mm. työriitaan liittyvässä tilanteessa. Järjestäytymättömien työntekijöiden valitsema luottavusvaltuutettu on periaatteessa vain yksittäisten henkilöiden tehtäväänsä valtuuttama asiamies, eikä siis edusta mitään juridiseksi sopimuskumppaniksi kelvollista oikeushenkilöä.
Ymmärtääkseni työehtosopimusten yleissitovuus ei ole peruslaissa turvattu asia. Esimerkiksi omalla alallani työehtosopimuksen yleissitovuus on menetetty siksi, että monet työnantajat ovat jättäytyneet pois työnantajaliitosta. Sopimukseen piiriin kuuluvia työntekijöitä ei ole tarpeeksi, että työsopimusta olisi vahvistettu yleissitovaksi.
Perustuslakivaliokunta eikä edes tuomioistuin pysty velvoittamaan työnantajia liittymään teknologiateollisuuden työnantajiin, jotta sopimuksesta tulisi yleissitova.
Seikka että allalla on yleissitova työehtosopimus ei nauti perustuslain suojaa, mutta periaate että myös järjestäytymättömän työnantaja tulee noudattaa vähintään alalla kattavan yleissitovan työehtosopimuksen ehtoja, nauttii perustuslain suojaa, koska kieltäytyminen hyväksymästä ammattiyhdistystä neuvottelukumppaniksi olisi suoraan perustuslain suojaamaan järjestäytymisen vapautta vastaan.
Eihän yleissitovuuden poistaminen ole sama asia kuin kieltäytyminen neuvottelemasta ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Ammatillisen järjestäytymisen vapaus on osa perusoikeuksia ja Suomea sitoo asiassa kansainväliset sopimukset. Suomessa on kuitenkin eurooppalaisittain sangen laaja yleissitovuus käytössä. Pohjoismaista Ruotsissa ja Tanskassa ei ole lainkaan yleissitovuuteen johtavaa lainsäädäntöä. Perusoikeudet on tältä osin toteutettu suuressa osaa Eurooppaa paljon kevyemmällä järjestelyllä.
Mitä sitten tulee yrityksen oikeuteen kieltäytyä neuvottelemasta ammattiyhdistysliikkeen kanssa, Suomessa on sopimusvapaus. Ketään ei voi velvoittaa tekemään sopimusta kenenkään kanssa. Se ei silti tarkoita sitä, ettei työntekijöillä olisi vapautta järjestäytyä. Perustuslaki takaa sen, ettei ammattiyhdistysliikkeeseen kuulumisesta saa seurata työntekijälle sanktiota.
Yleissitovuuden idea on juuri siinä että myös työnantajapuolella on laaja oikeus sopia tai olla sopimatta. Yleissitovuus antaa pojaratkaisun silloin kun yrityskohtaisia sopimusta ei synny.
Yleissitovuuden vuoksi järjestäytymätön yritys ei saa perusteetonta kilpailuetua siitä että jättää kokonaan sopimatta työehtosopimuksella sovittavista asioista. Aloilla joilla ei ole työehtosopimusta tehdään 20 sivuisia työsopimuksia, joissa sovitaan mm. perhevapaiden palkallisuudesta.
Oma työnantajani ei ole teknologiateollisuuden työnantajat ry:n jäsen eikä alan työehtosopimus ole yleissitova. Työsuhteeseeni ei sovelleta mitään työehtosopimusta eikä työnantajani ole myöskään tehnyt paikallista sopimusta ammattiliiton tai työntekijöiden kanssa.
Työsopimuksessani on muistaakseni 2 tai 3 sivua.
Työnantaja on julkaissut sisäisillä internet-sivuilla työsuhteeseen sovellettavat ehdot siltä osin kuin ne poikkeavat työlainsäädännöstä. Nämä ehdot ovat työnantajan yksipuolisesti päättämät ja ne kattavat hyvin pitkälti sen, mitä alan työehtosopimuksissa on tavanomaisesti sovittu. Työsuhteessa sovellettavat ehdot ovat joko samat tai monelta kohdin työntekijän kannalta edullisemmat kuin mitä alan normaalisitovassa työehtosopimuksessa on sovittu.
Työnantajan vuosittain maksamat palkankorotukset mukailevat yrityksen liiketoiminnan tulosta ja siitä syntyvää palkankorotuskykyä ja korotusten taso on tyypillisesti hieman TES korotuksia suurempi.
Työntekijöitä edustava liitto on silminnähden harmissaan siitä, että työnantajani on omalla päätöksellään luonut alan työehtosopimusta paremmat työehdot sopimatta siitä heidän kanssaan. Tavallaan ymmärrän sen, koska se nakertaa vasemmistolaista narratiivia siitä, että työnantaja on paha ja ahne ja työntekijät voivat saavuttaa jotain ainoastaan ammattiyhdistysliikkeeseen kuulumalla.
PS. Niin pitkään kun työntekijöillä on oikeus valita työnantajansa, järjestäytymätön työnantaja ei saa kilpailuetua tarjoamalla niin kehnoja työehtoja, että työntekijät valitsevat mieluummin toisen työnantajan. En ymmärrä tätä ajattelutapaa, jonka mukaan työntekijät olisivat vankeina työpaikallaan täysin työnantajan armoilla.
Teknologiateollusuudella on voimassaolevat yleissitovat työehtosomimukset työntekijöille, toimihenkilöille ja ylemmille toimihenkilöille. Järjestäytymätön työnantaja voi tehdä assiosiointisopimuksen ammattiliiton kanssa, jolloin myöstyöehtosopimuksessa paikallusesti sovittaviksi sovitut asiat tulevat sopimuksen piiriin.
Työnantaja voi yksipuolisesti päättää noudattaa henkilöstölle lakia tai sopimusta edullisimpia ehtoja. Yksipuolisella ilmoituksella ei kuitenkaan voida sivuuttaa sopimuksenvaraisia asioita.
Kaikilla teknologiateollisuuden työnantajat ry:n sopimusaloilla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Oman työnantajani toimialan TES on normaalisitova.
Oman kokemukseni mukaan ammattiliitot eivät ole lähteneet riitauttamaan tilanteita, joissa työnantaja yksipuolisesti päättää soveltaa työntekijän kannalta edullisempia ehtoja asiassa, josta ei saisi sopia ilman työehtosopimusta.
Otsikkoon ”Tyhjeneekö seurakuntien diakoniakassat tai nouseeko kirkollisvero?” viitaten toivon, että mahdollisesta syntyvästä porvarihallituksesta huolimatta niin ei kävisi. Pahalta kuitenkin näyttää, mikäli Orpon suunnitelmat toteutuvat.
Jo Sipilän hallitushan aikoinaan ilmoitti, kuten Orpo nyt, että kaikki osallistuvat leikkaustalkoisiin, jottas saadaan talous kuntoon. Vaan kuinkas sitten kävikään? Leikkauksethan kohdistuivat niihin väestön ryhmiin, jotka heikoimmin tai eivät ollenkaan pystyneet vastaan haraamaan kuten lapsiperheet, vanhukset, opiskelijat, sairaat jne. Muun ohessa koulutuskin kärsi merkittävästi ja sitä yritti edellinen hallitus korjata koronan, sodan, sähkökatastrofin jne ohessa.
Kun nyt vanhaan porvaritapaan taloutta kuntoon laitetaan leikkaamalla, muuhunhan ne eivät näköjään kykene, niin eiköhän taas Kelasta lähetetä väki diakonian huomaan, kun omat eväät loppuvat. Se on ihme, jos niin ei käy.
Menoleikkaukset voidaan kohdistaa myös siten ettei yhteiskunnan köyhyyrajaa koetella, mutta silloin ne osuvat kipeämmin meihin keski- ja hyvätuloisiin ja kostautuvat poliittista valtaa pitäville viimeistään seuravissa vaaleissa.
No niinhän se on Jukka Kivimäki. Porvareiden mielestä hyväosaisilla on aina jotain liian vähän, joten sinne lisää ja heikompiosaisilla aina jotain liikaa, joka budjetin tasapainottamiseksi leikataan.
Onko jossain olemassa tilastoa, joka kertoisi miten kirkon palkkalistoilla olevat henkilöt äänestävät? Tulee mieleen ne Kari Suomalaisen pilapiirrokset, joissa pappi oli aina se lihava mies liperit kaulassa ja pikkuruinen kypärä päässä.
Johanna Kallio, Hannu Lahtinen, Hanna Wass ovat vertailleet sosiaalityöntekijöiden ja diakoniatyöntekijöiden puoluevalintoja vuoden 2011 vaaleissa. Tutkimuksen mukaan suurin osa sosiaalityöntekijöistä äänesti joko SDP:tä (25 %), Vihreää liittoa (23 %) tai vasemmistoliittoa (18 %). Diakoniatyöntekijöiden kannatus vastaaville puolueille oli väheäisemp, eli SDP:lle (15 %) ja Vihreälle liitolle (8 %) vasemmistoliittolle (3 %). Vastaavasti tuolloin suurimman oikeistopuolueen kokoomuksen kannatus oli SDP:tä vähäisempää sekä diakoniatyöntekijöiden (13 %) että sosiaalityöntekijöiden (9 %) keskuudessa. Diakoniatyöntekijöiden suosituimmat puolueet olivat tuolloin Kristillisdemokraatit (31 %) ja Keskusta (23 %).
Johtopäätelmien mukaan diakoniatyöläisten puolueprofiilia voidaan kuvata keskustakonservatiiviseksi, kun taas sosiaalityöntekijät kuuluvat selvästi vasemmisto- ja ympäristöpuolueiden ”punavihreään blokkiin”.
Kirjoittajein mukaan aiemmat tutkimukset olivat osoittaneet osoittavat, että diakonia- ja sosiaalityöntekijöiden asenteet sosiaalipolitiikkaan ovat samankaltaisia esimerkiksi sosiaaliturvan, köyhyyden syiden ja sen suhteen, ansaitsevatko monet heikommassa asemassa olevat ryhmät hyvinvointia. Huomioksi vielä, että tutkimusaineiston lisäanalyysin mukaan 85% sosiaalityöntekijöistä ja 91% diakoniatyöntekijöistä oli sitä mieltä, että tuloerojen pitäisi olla pienempiä.
Asiaan liittyen kirjoittajat viittaavat kristillisdemokraattien sijoittumiseen puoliittiselle kartalle suomalaisessa kontekstissa. Vaikka puolue edustaa perinteisiä moraalinormeja ja arvostaa lakia ja järjestystä, kirjoittajien mukaan sille ei ole ollut ominaista uusliberaalin markkinatalouden edistäminen ja veronalennukset.
https://research.utu.fi/converis/portal/detail/Publication/51633883?auxfun=&lang=fi_FI
https://www.vr-elibrary.de/doi/epdf/10.13109/diac.2020.11.1.5
Kiitos tiedosta. Näköjään ainakin diakonia- ja sosiaalityöntekijöiden asenteet kertovat ymmärryksestä missä mennään ja miten yrittää vaikuttaa asioihin. Papistosta ei liene tietoa. He kai edustavat näitä edellä mainittuja ryhmiä parempipalkkaisia henkilöitä, joten heidänkin äänestyksestään olisi hyvä tietää.
Blogin aihe on tärkeä, koska on todella syytä pohtia kirkkomme mahdollisuuksia auttaa jatkossakin vähäosaisia, jos valtion perustuslaillinen tehtävä huolehtia kaikista kansalaisistaan poliittisilla päätöksillä kuihdutetaan olemattomiin ja lisätään niin köyhyyttä kuin kansan eriarvoistumistakin.