Perinnöllisten sairauksien lista on pitkä ja niitä löytyy useimmista suvuista enemmän kuin yksi. Monesti lääkäri aloittaa terveydentilan selvityksen kysymällä, mitä sairauksia lähisuvussa esiintyy. Augustinus laittaisi tuon listan kärkeen yhden, jota syyttäisi kaikista muista, nimittäin perisynnin.
Perisynti on Augustinuksen mielessä kuin perinnöllinen sairaus, jonka ihmiskunta on saanut taakakseen ensimmäisen synnin tähden. Jokainen syntyy sen vaikutuksesta ja sen kanssa. Vaikka perisynnin syyllisyyden saakin kasteessa anteeksi, perisynnin kanssa pitää silti vääntää kättä koko elämänsä ajan aina siitä hetkestä asti, kun mieli on tarpeeksi kehittynyt tekemään omia päätöksiä.
Augustinuksen mukaan perisynnissä on kaksi osaa – tietämättömyys (ignorantia) ja vaikeudet (difficultas). Ne eroavat muista synneistä siinä, että ne ovat rangaistuksia ensimmäisestä synnistä ja lisäksi aiheuttavat muita syntejä.
Tietämättömyyden, tai ”sydämen sokeuden”, tähden ihmiset eivät luontaisesti usko Jumalaan, erota totuutta valheesta, ole viisaita tai tiedä, mitä heidän pitäisi tehdä. Augustinuksen mielestä fiksut ihmiset ovat todella harvinaisia, mutta tyhmiä on liikaakin. Kaikki aloittavat lapsina täydestä tietämättömyydestä ja joutuvat näkemään paljon vaivaa saadakseen tietoa yhtään mistään. Ihmiset ovat erehtyväisiä ja helposti huijattavia tietämättömyyden tähden. Vaikka tietoa olisi paljonkin, silti ihmisen ymmärrys ei riitä kaikkeen, ei oikeastaan edes oman itsensä, saatikka Jumalan, ymmärtämiseen.
Vaikeuksia on ihmiselämässä monenlaisia. Augustinuksen ajatuksissa niistä haastavin on himo, eli konkupiskenssi. Himo (kuten aiemmin rakkauden järjestystä käsittelevässä blogissani kirjoitin) tarkoittaa väärin järjestettyä rakkautta, eli vaikka sitä, että rakastaa rahaa enemmän kuin lähimmäistään. Konkupiskenssin takia ihminen pistää elämässään asiat väärään järjestykseen, nostaa itsensä Jumalan yläpuolelle, tekee valintoja itsekkäistä tarkoitusperistä ja vähät välittää tekojensa seurauksista muille.
Vaikka perisynti onkin nimensä mukaisesti perittyä, se ei Augustinuksen mukaan ole jotain meille vierasta, vaan ihan omaamme. Samoin jos vaikka kärsin jostain perinnöllisestä sairaudesta, ei se hoidu sillä, että pyydän vanhempiani ottamaan lääkettä. Itse se lääke on otettava. Augustinus painottaa, että emme voi syyttää tekemästämme pahasta jotakuta vierasta olentoa, tuuria, kohtaloa tai muuta vastaavaa, vaan ihan itseämme. Meissä oleva paha ei myöskään ole ainetta, vaan hyvän puutetta. Epäjärjestys on järjestyksen puutetta, tietämättömyys on viisauden puutetta.
Perisynti on yhteistä kaikille ihmisille. Augustinus katsoo, että kaikki syntyvät sen kanssa riippumatta vanhempien uskonnollisesta tai aviollisesta statuksesta, kulttuurista tai varallisuudesta. Meillä kaikilla on tämä yhteinen, jaettu taakka, jonka kanssa joudumme elämään. Jokainen tietää, että oppiminen vaatii töitä, että on hankalaa päästä eroon huonoista tavoista ja että päätöksiä tehdessä on usein pään sisällä pieni ääni, joka haluaa mennä oma etu edellä.
Nykyisin turhan helposti mennään vastakkainasetteluun ja jaetaan ihmiset omassa mielessä meihin ja muihin. Tässä mielikuvassa me ollaan hyviä ja muut on pahoja. Augustinuksen perisyntioppi vetää maton tällaiselta ajattelulta. Perisynnin tähden kaikki ihmiset ovat yhtä lailla tyhmiä ja pahaan taipuvaisia, joten kenelläkään ei ole oikeutta asettaa itseään muiden yläpuolelle ja ruveta jakamaan tuomioita. Sen sijaan meidän tulisi tiedostaa oma tilamme ja etsiä apua perinnölliseen sairauteemme. Augustinus opettaa, että armosta voimme oppia viisautta ja saada rakkautta Jumalalta, joka itse on Viisaus ja Rakkaus.
(Tämä ei ole mielipidekirjoitus. Teen väitöskirjaa Augustinuksesta ja tarkoitukseni on näiden blogitekstien avulla avata hänen ajatteluaan nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla.)
Augustiinus lähtee tietnkin Adamin lankeamuksesta mutta VTsta löytyy toinen kin peritty asia. ”Isien pahat teo kostetaan kolmanteen ja neljänteen polveen ..”
Tämä on yksi sellaisi raamatullisia kokemuksia jonka todellisuuden voi jokainen arkielämässä havannoida.
On sanan mukaisesti totta että isien, ja meidän. pahat teot jättävät jälkensä sukupolvia eteenpäin. Siitä seuraa myös syyttömien jälkeläisten kärsimys. Voimme katsomme vaikka vain kahta lähivuosikymmenien kansallisia kriisejä . Sisällissota ja Jatkosota. Niiden jättämät jäljet ja arvet löytyväty nykysukupolvissakin kun hiukkaakin pintaa raaputtaa.
Meidät on tuomittu kantamaan perintöämme ja siitä huolimatta yritettävä elää niin , että meidän jälkeläisemme eivät tarvitse kantaa meidän tekojamme seurauksia.
Kiitos taas Johannalle, Agustinuksen ajatusten avaamisesta. Alkusynnin olemus näkyy kaikkialla ihmisen elämässä ja sen seurauksesta ihminen myös kuolee.
Kristus taas on Elämä kuolleista, jonka Jumalan on suuressa Rakkaudessaan ilmoittanut Poikansa kautta.
Joo, mukava lukea mielenkiinosta taas augustinuksen ajatuksia !
Jos perisynti on sitä, että Eeva söi Hyvän ja Pahan tiedon puusta ja sen seurauksena tuli tietoiseksi hyvästä ja pahasta. Ja myös jälkipolvet ovat tietoisia hyvästä ja pahasta ja se on sitten synti, joka periytyy.
Ja koska nyt laki sanoo, mikä on hyvää ja mikä pahaa, tai, mikä on oikein ja mikä väärin, niin sitä sanotaan synninlaiksi.
Nytpä onkin tehtävä ihmiskoe. Eli muutamia lapsia suljettava jonnekin, kaiken opetuksen ulkopuolelle. Ei kerrota mikä on oikein ja mikä väärin ja mikä on hyvää ja mikä pahaa, ja seurataan mitä heistä tulee, ilman tätä synninlakia.
Perisynnin tunnistaminen muissa on jokseenkin mahdotonta. Sen voi tunnistaa perisynniksi vain se jolle omassa sisimmässä vaikuttava synti on tullut ylivoimaiseksi ja samalla kristityn suurimmaksi murheeksi. Joten koko käsite on oikeastaan kristityn sielunhoidollinen apulainen. Siitä ei ole mitään hyötyä muuhun tarkoitukseen käytettynä.
Tarja, ihminen kuolee synnin tähden, näin Raamattu opettaa yksikantaan, ei siis tarvitse tehdä mitään hyvää tai pahaa kuollakseen. Tästä ”synnissä” on kysymys perimmiltään. Ihminen on luotu iankaikkiseksi olennoksi, mutta synti tuli väliin ja petti ihmisen.
Ihminen siis syntyy kuoleman ruumiiseen, tämä on peritty ominaisuus, jota kutsutaan ”perisynniksi” tai josta maailmalla käytetään ilmaisua ”alkuperäinen synti” josta kaikki maailman kärsimys ja vääryys on saanut alkunsa. Tämän synnin kanssa ihmisen on eläminen maailmassa, johon ihminen on karkoitettu.
Kuolemaa ei voi tyhjäksi selittää kääntämällä se luomisen prosessiksi, koska silloin Raamattu raukeaa tyhjiin. Raamatun mukaan kuolema on vihollisuus, eikä siis Jumalan työväline uuden luomiseksi.
Olemme umpikujassa, jos pidämme Raamatun ilmoitusta Luomisesta virheellisenä ja teemme Jumalasta valehtelijan, kun sanoi: ”Jos siitä syötte, niin te tulette kuolemalla kuolemaan”. Sen sijaan valehtelija sanoi: ”ette suinkaan kuole” ja näin petti ihmisen ja ihminen lankesi vääryyden tielle, eli ohi Jumalan tahdon. (Synnin merkitys on ”harhaantua väärään suuntaan tai ”osua harhaan”” ja ”kääntymisen” merkitys on ”havaita kulkevansa pois päin Jumalasta” )
Evankeliumi on maailmaan Lähetetty, että havahtuisimme näkemään miten harhassa elämme. Olemme siis niin sokeita, että pidämme omaa ”pimeyttä” valkeutena, emmekä ymmärrä, että olemme kuoleman omia jos syntymässä ja tarvitsemme ”ennallistamisen” eli Jumalan lupaaman ja lähettämän pelastuksen, joka rikki polkee kuoleman pään. Siksi on kirjoitettu:
”Herra, sinun kätesi on kohotettu, mutta he eivät sitä näe. He saakoot häpeäksensä nähdä sinun kiivautesi kansan puolesta; kuluttakoon heidät tuli, joka sinun vihollisesi kuluttaa. Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt. Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet muut herrat, et sinä; sinua yksin me ylistämme, sinun nimeäsi. Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa. Sinä olet lisännyt kansan, Herra, olet lisännyt kansan, olet kunniasi näyttänyt, olet laajentanut kaikki maan rajat. Herra, ahdistuksessa he etsivät sinua, vuodattivat hiljaisia rukouksia, kun sinä heitä kuritit. Niinkuin raskas vaimo, joka on synnyttämäisillään, vääntelehtii ja huutaa kivuissansa, niin me olimme sinun edessäsi, Herra. Me olimme raskaina, vääntelehdimme, mutta oli niinkuin olisimme synnyttäneet tuulta: emme saaneet aikaan pelastusta maalle, maanpiirin asukkaat eivät ilmoille päässeet. Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille. Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt. Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä.” Jes. 26:11-21