Parin viimepäivän keskustelunaiheena Kotimaa24:ssa on ollut lehtorinvirka. Toiset näkevät sen edelleen tarpeellisena, toiset eivät kaipaa tynkävirkaa kirkkoon. Tästä aiheesta tehdään nyt pieni sivupolku toisaalle.
Parhaillaan koolla oleva kirkolliskokous ottaa jossain vaiheessa käsittelyyn esityksen diakonivirasta. Edellisessä istunnossa esitys sai takapakkia ja esityksen laatijoille meni herne nenään. Nyt yritetään uudelleen ja on mielenkiintoista nähdä mitä on tulossa.
Asian tiimoilta on esitetty yhtä jos toista. Tässä on oma (ja vain oma) ehdotukseni eri esitysten pohjalta.
1. Kirkossa on yksi virka ja diakonivirka on osa tätä virkaa. Tämän voisi viimein todeta niin selvästi ettei sitä tarvitse jälkikäteen arvuutella.
2. Diakonivirkaan voidaan vihkiä piispainkokouksen hyväksymien kelpoisuuksien mukaan diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä, joilla on kutsu työhön seurakuntaan, kirkon hallintoon tai kristilliseen järjestöön. Vihkimys on edellytys virkaan.
3. Seurakunnissa ei ole diakonivirkoja, vaan edelleen diakonian virkoja ja nuorisotyönohjaajan virkoja. Eihän seurakunnissa ole pappisvirkojakaan, vaan kappalaisen tai seurakuntapapin virkoja tai muita tehtäviä, joihin pappisvirkaan vihityt hakeutuvat töihin.
4. Kun nyt kymmenien vuosien jahkaamisen jälkeen uudistetaan, niin ei tehdä tästä tynkävirkaa, jollaiseksi lehtorinvirka koetaan. Diakonivirkaan vihityt voivat aivan hyvin kastaa, vihkiä avioliittoon, siunata vainajan tai toimittaa kotiehtoollisen. Tässä olisi sitä uudistusta muuttuvan kirkon työntekijätarpeisiin. Ja koulutuksella tästä selvitään, osaamista pitäisi löytyä joka paikallisseurakunnasta vähintään yhden kirkkoherran verran.
Jos näillä lähdettäisiin…
En pidä hyvänä, että diakoniksi vihitty saisi oikeuden kastaa ja toimittaa ehtoollisen. Se on pappisviran tehtävä. Hautaan siunaaminen ja avioliiton siunaaminen on asia erikseen.
Toisaalta en lähtisi tekemään diakonian virasta toimitusautomaatin virkaa.
Marko pasman listauksesta puuttuvat varsinaiset jumalanpalvelustehtävät, mutta siinä on hautaan siunaaminen, joka on jumalanpalvelus. Mielenkiintoinen valinta. Hautaan siunaaminen kaikkinensa on paljon vaativampi tehtävä kuin jumalanpalvelussaarna. Se on sitä ihmisten kohtaamisen kannalta, teologisesti, puheen valmistamisen osalta ja vielä sielunhoidollisesti. Tällä en tarkoita diakonien ja pappien lahjakkuuksia noin keskimäärin vaan tehtävien luonnetta. Hautaan siunaamisen monivaiheisessa prosessissa pappi on pappeimmillaan. Tai sitten on mahdollisimman väärällä alalla.
Anteeksi sukunimen pieni alkukirjain.
Teemu, jätin ne pois, koska ovat pääosin mahdollisia jo nyt. Hautaan siunaaminen omaisten tapaamisesta mahdolliseen jälkitapaamiseen sakka on varmasti haastava tehtävä ja vaatii keskittymistä ja osaamista. Diakoniatyöntekijöidemme osalta en ole tästä lainkaan huolissaan, jos tehtävä eteen joskus tulisi. Mitä enemmän olen oppinut tuntemaan kollegoita ympäri Suomea, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut heidän osaamisestaan ja taidoistaan kohdata sielunhoidollisesti kriiseissä olevia ihmisiä.
Mitä vanhemmaksi tulen ja myös virkaiältäni vanhemmaksi, sen vähemmän olen vakuuttunut juuri kenenkään valmiuksista kohdata vainajan omaisia ja varsinkaan pitää ruumissaarna. Samalla olen huomannut, että kysymys on paljon muustakin kuin vain jostain ”osaamisesta” tai opitusta sielunhoidollisesta asenteesta.
Tuo nyt on kai selviö että surevan kohtaaminen ei ole vain tekniikkaa ja pedagogina tiedät kyllä, että osaaminen on laajempi asia, kuin lainausmerkeillä annat ymmärtää.
Jos diakonivirka on osa kirkon virkaa ei liene mitään estettä sille, että tehtävänkuva laajenee ja siinä olisi uudistus joka palvelee myös pieniä seurakuntia, joilla on vaikeuksia palkata työntekijöitä. Mitä tulee perinteen muuttamiseen, niin en näkisi tätä kovin dramaattisena, kaikkea tuota jo aika pitkälle tehdään (sairaan ehtoollisen vieminen, muistohetki tuhkauurnan laskemisessa, avioliittoon vihkimisen muistopäivän rukoushetken johtaminen jne.). En myöskään näe todellisena uhkana, että diakonian virka muuttuisi toimitusautomaatiksi, varsinkin kun elämme aikaa, jolloin toimitusten määrä kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä.