Parin viimepäivän keskustelunaiheena Kotimaa24:ssa on ollut lehtorinvirka. Toiset näkevät sen edelleen tarpeellisena, toiset eivät kaipaa tynkävirkaa kirkkoon. Tästä aiheesta tehdään nyt pieni sivupolku toisaalle.
Parhaillaan koolla oleva kirkolliskokous ottaa jossain vaiheessa käsittelyyn esityksen diakonivirasta. Edellisessä istunnossa esitys sai takapakkia ja esityksen laatijoille meni herne nenään. Nyt yritetään uudelleen ja on mielenkiintoista nähdä mitä on tulossa.
Asian tiimoilta on esitetty yhtä jos toista. Tässä on oma (ja vain oma) ehdotukseni eri esitysten pohjalta.
1. Kirkossa on yksi virka ja diakonivirka on osa tätä virkaa. Tämän voisi viimein todeta niin selvästi ettei sitä tarvitse jälkikäteen arvuutella.
2. Diakonivirkaan voidaan vihkiä piispainkokouksen hyväksymien kelpoisuuksien mukaan diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä, joilla on kutsu työhön seurakuntaan, kirkon hallintoon tai kristilliseen järjestöön. Vihkimys on edellytys virkaan.
3. Seurakunnissa ei ole diakonivirkoja, vaan edelleen diakonian virkoja ja nuorisotyönohjaajan virkoja. Eihän seurakunnissa ole pappisvirkojakaan, vaan kappalaisen tai seurakuntapapin virkoja tai muita tehtäviä, joihin pappisvirkaan vihityt hakeutuvat töihin.
4. Kun nyt kymmenien vuosien jahkaamisen jälkeen uudistetaan, niin ei tehdä tästä tynkävirkaa, jollaiseksi lehtorinvirka koetaan. Diakonivirkaan vihityt voivat aivan hyvin kastaa, vihkiä avioliittoon, siunata vainajan tai toimittaa kotiehtoollisen. Tässä olisi sitä uudistusta muuttuvan kirkon työntekijätarpeisiin. Ja koulutuksella tästä selvitään, osaamista pitäisi löytyä joka paikallisseurakunnasta vähintään yhden kirkkoherran verran.
Jos näillä lähdettäisiin…
Rukoillaan. Se ei ole keneltäkään pois.
Kiitos Sonja, näin minäkin ajattelin.
Munib on opiskellut papiksi Suomessa ja osaa Suomea hyvin. Fiksu mies. Olen joskus tavannut ohimennen. Rukoillaan myös hänen työnsä puolesta. Kristittyjen asema ei siellä päin ole aivan helppo.
Tärkein pyyntö on se, että Herra antaisi arabeille lisää älyä ja ymmärrystä hyväksyä tosiasiat ja oma
etunsa, jota vastaan he ovat sotineet 67 vuotta.
Se on kaiken hyvän muutoksen alku.
Minua on ihmetyttänyt rukouksen suhteem mm. seuraava asia. Mitä eroa on esirukouksella ja rukouksella ? Jälkirukouksen kiitoksen kyllä ymmärrän esim. että Jumala lopetti toisen maailmansodan.
Kuopion hiippakunta osaa ainakin kertoa eron.
Esirukous on rukousta toisen puolesta. Se on kristillisen lähimmäisenrakkauden muoto, jossa kannetaan kultaisen säännön mukaisesti (Matt. 7:12) huolta toisista ihmisistä ja koko Jumalan luomakunnasta.
Uudessa testamentissa kehotetaan esirukoukseen kaikkien ihmisten puolesta (1. Tim. 2:1–2). Kristilliseen jumalanpalvelukseen esirukous on kuulunut varhaisista ajoista alkaen. Esirukouksen paikka on pääsääntöisesti messun sanaosan lopussa ennen ehtoollisosan alkua. Esirukous valmistellaan tavallisesti erikseen kutakin jumalanpalvelusta varten.
Erityisiä esirukouksen muotoja ovat Pyhä Jumala -rukous (Trishagion) ja litania, joka kuuluu paastonaikaan.
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Esirukous
Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa eli ihmisen sisimmän avaamista vuorovaikutukseen Pyhän Kolminaisuuden kanssa. Rukous voi olla joko sanallista tai sanatonta viipymistä Jumalan edessä. Rukous voi esimerkiksi olla suunnattuna Pyhälle Kolminaisuudelle tai jollekin Jumalan persoonista: Luojalle tai Kristukselle tai Pyhälle Hengelle, jolloin rukous sävyttyy tämän mukaan.
Jumalanpalveluksen liturgisissa rukouksissa kiitetään Isää, käännytään Vapahtajan puoleen ja pyydetään Pyhää Henkeä tulemaan seurakunnan keskelle sekä vaikuttamaan sakramenteissa. Epikleesirukouksessa pyydetään Pyhää Henkeä, että ehtoollinen voitaisiin ottaa vastaan uskossa. Liturginen rukouselämä on muodoiltaan ja sisällöiltään vanhinta kristillistä rukousperinnettä, joka yhä elää messun vietossa. Jeesuksen opettamalla Isä meidän -rukouksella on kirkossa erityinen asema.
Yksittäisen kristityn rukous voi olla tutun iltarukouksen, ruokarukouksen tai Isä meidän -rukouksen lukemista tai vapaata, tilanteen synnyttämää sanallista tai hiljaista, meditatiivista ja sanatonta rukousta. Rukous voi tapahtua yksin tai yhdessä toisten kanssa.
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Rukous
Kiitos Sonja sinulle pitkähköstä tulkinnastasi.
Se tosin vahvistaa ettei niillä ole mitään realistista eroa vaan niitä käytetään milloin mitenkin. Mainitsit, että esirukous on rukousta toisen puolesta ja rukouksessa pyydetään Pyhää Henkeä tulemaan seurakunnan keskelle.. Siis kaikille.
Papit eivät ainakaan minun kuullen ole koskaan käyttäneet niin normaali kuin Tuomas messussa esirukous sanaa.
En malta olla lisäämättä pari ajatusta. Jumala on rakkaus, onko maailmamme rakkaus ? Jumala ei vaikuta planeetallamme vaan se on annettu meidän ihmisten hallittavaksi. Rukoukset tässä mielessä on itsensä ja muiden pettämistä. . Rukouksen merkitys on Jumalan hengessä itsensä psyykkaamisessa ( taivasten valtakunta on sisäisesti teissä ).
Sonja, arvostan kyllä ajatteluasi.
Kiitos Reino, niin minäkin arvostan sinun ajatteluasi. Osittain kyllä se rukous on psyykkaamistakin, itsensä ja toistenkin, mutta kyllä mulla itselläni on tosi kokemus rukouksen voimasta. Ja itse harrastan aika paljon meditatiivista rukousta ja se on mulle tarpeen varsinkin vaikeina aikoina.
Meidän kirkossa kyllä esirukoillaan ja myös rukoillaan Pyhää Henkeä. Ihan tavan messuissa.
Totta kyllä, ettei me voida vastuuta työntää pelkästään Jumalalle, mutta vaikeissa asioissa on helpottavaa, että voi ne asiat tuoda Jumalalle, kun ei itse voi/osaa tehdä mitään. Toki se ihmistä rauhoittaa.
Hieno erittely rukouksen merkityksestä ja sisällöstä Sonjalla. Kiitos!
lähi-itä on esimerkki siitä mihin uskonto pahimillaan johtaa.molemmilla puolilla papit antavat siunauksen väkivallan kierteelle,joka näyttää jatkuvan loputtomiin.ja ulkovallat tukevat molempia.uskonnosta luopuminen olisi rauhan avain.toki muitakin(historiallisia)syitä väkivallan ylläpitoon on,mutta jos uskonnosta pidetään kiinni ei ole toivoakaan rauhasta.me emme voi tehdä oikeastaan muuta kuin boikotoida israelilaisia tuotteita(lähinnä hedelmiä)
En ole tavannut pappia, joka antaisi siunauksensa väkivallan kierteelle Lähi-Idässä.
Tuskin ateistitkaan siellä ryhtyvät sormi suussa tappamistaan vartoomaan… 🙂
Suurimmat verivirrat on synnyttänyt ateistinen ideologia sosialismi, jos pääluvun mukaan lasketaan. Aina ei ole tarvittu sotaakaan, muutama kymmen miljoonaa hoidettiin ihan rauhan oloissa.
Jumalasta vapaa meno jatkuu, eikä Pohjois-Korea pitänyt Paavin vierailustakaan – sehän oli selvä – vaikka sanomansa oli toivon ja rauhan sanoma.
Enpä ole kuullut, että Jordanian luterilaisen kirkon kristityt arabijäsenet piispansa Munibin johdolla olisivat syyllistyneet väkivaltaan.
ateismi ja sosialismi eivät ole sama asia.politiikka ja uskonto ovat täysin eri asioita.niitä ei pidäsotkea keskenään,niinkuin jorma meni tekemään.
Olen samaa mieltä, ettei politiikkaa ja uskontoa pidä sotkea. Kaikissa Suomen poliittisissa puolueissa on tunnustavia kristittyjä. Jo arkkipiispa Simojoki aikoinaan piti kristillistä puoluetta tarpeettomana. Tunnen monia sosialismin kannattajia, jotka ovat kristittyjä ihan tosissaan.
En sekoita politiikkaa ja uskontoa.
Kerroin vain. mitä aikamme uskonto Kommunismi on saanut aikaan!
Uskontohan se on, siksi järjen ja tiedon vastaista sen elämä ja lisääntyminen on.
Onko niitä kommunisteja enää muualla kuin Pohjois-Koreassa ja sielläkin vain diktaattorin pakottamina?
lisäisin vielä että raamatussa kuvatulla jeesuksella oli hyvin vasemmistolaiset ajatukset.suomen sisällissodassa ko.henkilö olisi teloitettu.
Omien toimesta, kuten Venäjällä, Baltiassa ja Espanjassa.
Suomessa aika loppui kesken
Tässä on toisaalta uutta näköalaa, mutta käytännössä tässä mallissa taitaisivat mennä entistä enemmän ”puurot ja vellit sekaisin”. Perinteiden muuttaminen näin radikaalisti voi tuoda uusia identiteettivaikeuksia työntekijöille ja hämmennystä seurakuntalaisille. En usko myöskään, että kaikki diakonian virkaa edustavat haluavat ottaa muutenkin haasteellisen työnsä lisäksi toimituksia kalenteriinsa ja menettää viikonloppuvapaataan.
Mielestäni tässä ei mene vellit ja puurot sekaisin vaan tässä on tehty yhsi monista mahdollisista ratkaisuista käytännöllisen elämänläheinen sovellutus ikivanhasta yhden viran kolmijaosta piispat, papin ja diakonit.
Marko Pasma ehdottaa, että diakonivirkaan vihityt voisivat kastaa, vihkiä avioliittoon, siunata vainajan tai toimittaa kotiehtoollisen.
Toisaalta hän kuitenkin ehdottaan, ettei seurakunnissa ole diakonivirkoja, vaan edelleen diakonian virkoja ja nuorisotyönohjaajan virkoja.
Miksi esimerkiksi vainajan siunaamiseen tarvittaisiin DIAKn monopoliasemassaan antama sosiaalityöntekijän tai nuoriso-ohjaajan AMK koulutus? Eikö esimerkisi yliopistossa välitutkinnon suorittanut teologian kandidaatti soveltuisi tehtävään vallan mainiosti?
Teologian kandi ei ole suorittanut kirkon virkaan edellytettäviä soveltavia opintoja. Tämä siksi, että kirkko edellyttää maisterin tutkintoa. Toisen alan kandit tai maisterit pääsevät ns. siltaopintojen kautta suoraan teologian maisteriopintoihin.