Maamme työmarkkinakeskusjärjestöt ovat päätyneet keskitettyyn työmarkkinanratkaisuun, joka tällä kertaa kulkee nimellä ”Työllisyys ja kasvusopimus”.
Tulopolitiikaa siis jälleen tehdään, mutta ”tuposta” ei saa puhua. Pari vuotta sitten vastaavaa sopimusta kutsutiin raamisopimukseksi, sitä ennen elettiin liittokohtaisten kierrosten aikaa. Työmarkkinaosapuolet ovat päässeet jällen yhteiseen pöytään osin siksi, että syksyllä 2009 EK:n kuuluisasta ankkurista katkesi ketju. Vientialat eivät ratkaiseetkaan kattoa muiden alojen palkankorotuksille.
Raamisopimuksen yhteydessä otettiin kantaa myös työelämän laadullisiin tavoiteisiin. Tuolloin soviittiin mm. periaateellinen kanta osaamisen kehittämisestä työlämässä. Kohta selvisi, ettei oltu kuitenkaan yksimielisiä siitä, mitä sopimuksella tarkoitettii. Näin sopimusasioille tuppaa käyvän ilman vahvaa pohhatyötä ja joskus silti. Vaikka pohjatyötä oltaisiin tehty. Osaamisen kehittämisasiassa on nyt sopimuskauden kuluessa edetty ja uusi laki on ilmeisesti tulossa.
Uudessa sopimuksessa otetaan kantaa työajan vakiintumiseen palvelussuhteen ehdoiksi. Nykyään monet työnantajat laativat työsopimuksina ns. nollasopimuksia, eli sopimuksia, jossa ei ole säännöllistä työaikaa, vaan työtä tehdään silloin kun työnantaja työhön kutsuu. Työmarkkinoilla on esiintynyt tilanteita, jossa pohjalla on mainitunlainen nollasopimus tai sopimus osa-aikaisesta palvelussuhteesta, mutta työntekijä on jo pidemmän aikaan tehnyt työnantajan tarjomaa kokoaikaista työtä. Epäselvyyttä on ollut siitä, misä vaiheessa kokoaikatyö vakiintuu palvelussuhteen ehdoksi.
Nyt työmarkkinaosapuolet ovat ilmaiseet olevansa yhtä mieltä siitä, että työaika vakiintuu joissakin tapauksissa työsuhteessa noudatettavaksi työsuhteen ehdoksi työsopimuksessa sovittua työaikaehtoa täydentäen tai sen korvaten. Työmarkkinaosapuolet esittävät, että asetetaan kolmikantainen työryhmä selvittämään ne kriteerit, joiden vallitessa työajan voidaan katsoa vakiintuvan työsuhteen ehdoksi ja ehdottamaan tarvittavia toimenpiteitä tilanteen selkeyttämiseksi. Äkkipäältä vaikutaisi siltä että tästä on tulossa samanlainen urakka, mitä on tehty osaamisen kehittämislain eteen. Toivottavasti syntyy jotakin selaista josta on hyötyä työmarkkinoiden vähäisempi osaisille. Osaamisenkihittämisasiassa he olivat vähällä jäädä muiden jalkoihin. Ydintyövoimaansahan työnantajat kehittävät joka tapauksessa.
Uudessa sopimuksessa on kirkollisia piirejä kaiketi eniten puhuttanut ehdotus kahden arkipyhän siirrosta. Asia ei kuitenkaan ole työmarkkinaosapuolten, eikä edes maan hallituksen yksin päätettävissä. Aloite oikeus lakimuutokseen on yksin kirkolliskokouksella. Pyhäpäiviä on toki siirretty enenkin, eikä niiden siirtäminen olisi mahdotonta nytkään, mutta kumileimasimeksi kirkolliskokous asiassa tuskin suostuu.
Asia tuskin etenee ehdotetuun suuntaan tulevalla työmarkkinasopimuskaudella. Seuraavalla kaudella työmarkkinoiden tilanne voi taas olla kokonaan toinen. Asia on siis kirkollisesti merkittävä kysymys, mutta työmarkkinaratkaisun kannalta se on vai sivujuonne. Jäämme kuitenkin odottamaan mitä tuleman pitää.
Sain kutsun ryhtyä jälleen Kotimaa24 blogistiksi. Yllä mietteitäni tällä erää.
Velkam bäk! Ihan kelpo analyysin tilanteesta kirjoitit mielestäni.
Sillä vajavaisella ymmärryksellä, mikä minulla herätyskristittynä
taloustieteellisestä koulutuksestani huolimatta on, tulee mieleen:
”Paljon porua, vähän villoja!”
Hallituksen esitys on naurettavaa vastuun pakoilua.
Asiat liikkuvat vasta sitten oikeaan suuntaan, kun tulonsiirtoihin
ja tulonsiirroilla elämiseen aletaan todella puuttua.
Palkkoja olisi pitänyt alentaa.
Sääliksi käy niitä, jotka nyt ovat lapsia.
Heille ei paljon elintasoa tällä menolla jää.
Jos jorma tarkoitat suuritulosten palkkojen leikausta, niin heidän suuntaansa ei juuri tulonsiirtoja kohdistu. Jo sitävastoin tarkoitit pienituloisten palkkojen leikkaamista tulosopimuksella, et tosiaankaan ymmärrä mitään kansantalouden dynämiikasta. Kansantalous nimittäin pyyörii ostovoimalla.
Olet ihan oiikeassa, enhän minä mistään mitään ymmärrä.
Minua surettaa tämä korporaatioiden valta, josta puuttuu vastuu.
Sinulle se ilmeisesti on nannaa.
Tarkoitin silti niistä eduista luopumista, joita aikoinaan veitsi kurkulla vaadittiin, samoin niistä tulonsiirroista, jotka ovat nyt muodostuneet kansantaloudelle rasitukseksi.
Emme me Keynesin oppien suurelta linjata siinä poikkea, jos pidämme huolta kilpailukyvystä.
Sitä kulutuksen lisääminen ei tässä globaalissa ja täysin avoimessa taloudessa millään tavalla edistä. Liika on liikaa, ja kohta huoltosuhdekin on lähes katastrofaalinen.
Emme me täällä toistemme pyykkiä pesemällä elä.
Pekkaset voisi hyvin poistaa, samoin lomaltapaluurahat.
1.Tim.6
6 Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
7 Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
8 mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
Miten siis kävisikään jos kaikki eläisivät tuon mukaan??
Pysähtyisikö kansantalouden pyörät?? Eikö silloin maa tuottaisi enemmän kuin tuhlaisi eli kansantalous olisi ylijäämäinen?? Kuinka esim kiinassa ostovoima ”pyörittää” kansantaloutta??
Näin vaan ajattelee asiasta oppimaton
Jorma Ojala, miksi ei myös lomarahaa voisi poistaa, eikö se ole myös ”korvaus” tekemättömästä työajasta??
Jorma & Ari
Asiassa on tosiaan kaksi koulukuntaa. Toisten mielestä kansantalouden kilpailukyky perustuu tuloeroihin, mutta useimmat katsovat nykyään että tuloerojen kannustevaikutusta ratkaisevampaa on että valta väestö kykenee omilla tuloillan turvaamaan perustoimeentulonsa.
”Maaorjuus” ei ole tuottavaa, jos ”maaorja” ei kykene itse hankkimillaa tuloillaan parantamaan omaa hyvinvointiaan. Siksi maaorjuudesta aikanaan luovuttiin.
Ei tässä tuloeroista ole kysymys, ikävä kyllä. Ei kotimarkkinoiden kysynnällä pidetä kansantaloutta pitkään yllä. Kriisiaikana voidaan toki vetkutella hetki, mutta sitten tilanne on taas edessä. Tarvitaan vientiä, ja kustannuksia nostamalla se asia ei todellakaan ratkea, opettivat aikoinaan makrotaloudessa Urpo Kivikari ja Veikko Reinikainen. Uusliberalistisesta on poliitikkojen suulla puhuttu nyt 20 vuotta, vaikka keynesläisittäin tässä on hyvinvointia tuettu. Kun teollisuus siirtyy ulos, loppuu jaettava lyhyeen.
Ei kannata uskoa Arkadianmäen vesseleitä. Kestävyysvajetta on pakko pienentää supistamalla ilmaisen rahan jakoa, se loppuu kuitenkin.
Vartiainenkin meni ensin Ruotsiin, kun realismi ei täällä saanut mitään huomiota. Siellähän asioita alettiin heti laittaa kuntoon. Nyt tuo eläkkeelle siirtymisen alkamisikäkin on muodostunut meillä arvovaltakysymyksi.
Jorma Ojala me puhuimme ilmeisesti eri asiasta.
Sinun teesisi oli että palkoja pitäisi laskea ja että samanaikaisesti tulonsiirtoja tulisi laskea. Tämä on mahdotonta jos yhteiskuntarauhan säilymistä pidetään itseisarvona. Sopimusyhteiskunnasta luopuminen merkitsee sisällisotaa. Sopimusyhteiskunnassa yleinen palkkojen laskeminen merkitsisi väistämättä tulonsiirtojen lisäämistä niille, jonka palkka ei riittäisi perustoimeentuloon.
Sopimusyhteiskunnassa yleissitovalla työehtosopimusjärjestelmällä ja palkkojen inflaatiotarkistuksilla voidaan kokoaikaisen työn vähimmäistulotaso pitää toimeentulotason yläpuolella. Tarpeelliset työt teetetään vähintään vähimmäispalkalla koska niitä ei ole lupa halvemmalla teettää. Ei tarpeeliset työt jäävät tekemättä.
Lokaaleilla työmarkkinoilla tämä toimii, mutta globaalisti liikkuvat työt siirtyvät halvemman toimentulotason maihin. Tämä ei kuitenkaan ole haitallista, jos panostamme siihen missä olemme myös globaalisti kilpailukykyisiä.