Tyttöraasu ja tiskirätti

Tuo tyttöraasu on tottunut ikänsä pyörittelemään kotonaan tiskirättiä, keittämään isolla kattilalla pottuja, kurittamaan valtaisaa pyykkivuorta, juoksemaan sinne sun tänne perheen perushoidollisissa asioissa ja siitä kaikesta, kodista kotitöineen on muodostunut hänen turvallinen mukavuusalueensa, josta on ajoittain ollut jopa pelottavaa lähteä pois. Neljän seinän sisältä ei ole ollut helppoa lähteä ulos avaraan maailmaan kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät elä vaippahöyryjen keskellä ja pää sumussa kaikesta ”tiskirätin” pyörityksestä.

Tuolle tyttöraasulle muodostui jossakin vaiheessa erinäisistä syistä johtuen pakottava tarve kirjoittaa neljän seinän sisältä kaikesta kokemastaan ja se homma ajoi hänet lopulta kertakaikkisen totaalisesti pois hänen mukavuusalueeltaan.

Toki oli monta harjoittelukokemusta tiellä ja matkalla kohti epämukavuusaluetta, mutta kyllä jännitystä siltikin lopulta piisasi H-hetken koittaessa.

Cafe-Ekbergin toisen kerroksen juhlatilat ja Tieto–Finlandia-palkinnon ehdokkuus yhdessä toisen Tyttöraasun kanssa. Kaikki palkintoehdokkaat ohjattiin nk. vihreään huoneeseen odottamaan tilaisuuden alkua ja kuuntelemaan protokollaa tilaisuuden aikana. Tunnelma tuossa huoneessa oli jännittynyt, mutta mieleenpainuvan lämminhenkinen. Esittelykierroksen jälkeen jutustelu kirjailijoiden välillä kävi vilkkaana ja välillä sai kuulla myös iloisia naurunpurkauksia. Tilaisuus oli siis kaikille huoneessa olijoille ilmeisen mukava ja mieleenpainuvan ainutlaatuinen. Lopulta myös minulle, tiskirättiä ikäni pyörittäneelle Tyttöraasulle, kun pahin jännitys hellitti hieman otettaan.

Jokainen palkintoehdokas kutsuttiin vuorotellen ”näyttämölle” kelloa kilistämällä. Kun meidän vuoromme tuli vihdoin astua esiin, sydämeni hakkasi niin että ajattelin sen näkyvän kilometrien päähän. Noh, eihän siinä auttanut muu kuin yrittää vaan olla mahdollisimman asiallisena ja jämynä.

Sinä kun seisoimme kaksi Tyttöraasua ylen wiisaitten ihmisten edessä arvioitavina kirjamme tiimoilta, viimeisetkin jännityksenrippeet katosivat kuin höyhen kanalanovesta tuuliin ja pilviin, kun yksi valintalautakuntaan kuuluvista henkilöistä aloitti lukemaan kriteereitä, joidenka perusteella kirjamme tuli valituksi kuuden parhaimman joukkoon.

”Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirja kuljettaa lukijansa voimakkaalla otteella keskelle vanhoillislestadiolaisten arkea. Se käsittelee herätysliikkeen nykyisten ja entisten jäsenten ajatuksia ja kokemuksia perheestä, yhteisöstä ja uskosta ja kysyy tuleeko avioparin todella ottaa vastaan niin monta lasta kuin Jumala suo. Autenttisen haastatteluaineiston kuljettaminen läpi kirjan hiljentää miettimään perustavanlaatuisia kysymyksiä elämästä, perheestä, naisen asemasta ja lapsen oikeuksista. Kirja on poikkeuksellisen rohkea avaus kipeästä aiheesta.”

Suuri kiitos valintalautakunnalle noista sanoista. Niitä kuunnellessa tuli vahva tunne siitä, että he olivat ymmärtäneet keskeltä kirjamme sanoman. Enää en ollutkaan yhtäkkiä epämukavuusalueella, vaan minulla oli harvinaisen hyvä olla. Meitä, Ailaa ja minua oli kuultu ja meidät oli otettu vakavasti, jopa arvostusta osoittaen. Harras toivomukseni on, että myös vanhoillislestadiolaisuudessa otettaisiin kirjan aihepiiri vakavasti ja liikkeen painostavasta ja pelottelevasta opetuksesta ottaa kaikki lapset vastaan luovuttaisiin. On yksinkertaisesti väärin painostaa ja pelotella ihan ketään synnyttämään, sillä ei ole kuin huonoja seuraamuksia. Vapaaehtoisuus on asia erikseen.

Tieto-Finlandian ehdokkuus on jo itsessään se ”täytekakku”, voitto olisi kermavaahto koristuksineen kakun päälle. Eli iloitsen suuresti ehdokkuudesta ja suon mielihyvin palkinnon sille, joka sen saa ja se selviää sitten 19. päivä tätä kuuta. Kiitos kaikille ”finalisteille” ja pitäkäämme peukkuja toistemme puolesta.

Suuri kiitos myös kaikille kirjamme informanteille ja runoilija Krista Ojalalle, jonka runo herkisti ja kaunisti kirjaamme. Kiitos myös rakkaille ystävilleni, joidenka kanssa kävin lukuisia keskusteluja kirjamme aihepiirejä koskien. Teiltä sain valtavasti tukea ja myös apua oivaltamaan monia asioita. Eli te kaikki olette yhdessä Tyttöraasujen kanssa ehdokkaina Suomen Tieto-Finlandiassa. Sydämelliset Onnittelut!

Ps ja jälkeenpäin lisätty kirjoitus:

Sain palautetta tästä blogimerkinnästäni, että valitsijalautakunnan perustelussa valita Tyttöraasut TF-ehdokkaiksi kirjansa kanssa, on unohdettu mainita kokonaan vl-isät. Palautteen antaja, suurperheen vl-isä, oli sitä mieltä että joskus on niinkin, että koko muu perhe hyväksyy iloiten ja sata lasissa kaikkien lasten vastaanottamisen eivätkä kärsi hommasta ollenkaan ja ainoa kärsijä onkin perheessä isä. Mutta otetaanko hommassa koskaan huomioon isän terveys ja uupumus, saati mielenterveys? Voisin sanoa, että kaikki mahdolliset helpotukset koskevat lähes aina äitiä; jos äidin terveys on uhattuna, jos äiti on uupunut tai mielenterveysongelmainen, silloin voidaan harkita ehkäisyn käyttöä.