Männä viikonloppuna eräällä rauhanyhdistyksellä, oli eräs vanhoillislestadiolainen pappi kritisoinut minua ja kirjoituksiani täällä Kotimaassa. Siinä ei mitään; kirjoitukseni ovat julkisia ja niistä voi myös puhua ihan julkisestikin, jos asia tuntuu olevan niinkin tärkeä.
Tuo pappi oli nimitellyt minua, viisikymppistä naisimmeistä Tyttöraasuksi. Mun mielihyväkeskusta ja nauruhermoja suorastaan kutkuttaa mukavasti moinen nimittely. Oikeasti ihanan maukas juttu ja kokemuksena ihan ainutlaatuinen.
Mietin kovin, mitä kaikkea mahtaa tuon tytöttelyn taakse kätkeytyä. Noh, ainakin Tyttöraasun ja Rovastin sen verran iso ikäero, että joskus Rovasti on oikeastikin voinut tytötellä Tyttöraasua, eikä ole sortunut edes liioitteluun. Rovastin kritisoinnin kärki on kohdistunut blogimerkintääni ”Veri ja veressä”.
https://www.kotimaa.fi/wp-admin/post.php?post=21919&action=edit
Hän on voivotellut Tyttöraasun huonoa ymmärtämystä, kun hän ei käsitä verenvuodatuksen olevan ihan oleellinen asia Jumalan pelastussuunnitelmassa.
Mutta nyt hei Rovasti-poika! Eihän siitä ollut kirjoituksessani kyse! Sinä kirkon pappina et osannut mennä ollenkaan pikkutytön sielunelämään, jossa verikuvat saattavat tuntua pelottavilta. En mitätöinyt Jeesuksen ristinkuolemaa, kertomalla pikkutytön tuntemuksistani. Lue vaikka uudestaan kirjoitukseni.
Unohdin muutes kertoa kirjoituksessani toisen kielteisen kokemuksen noista synninpäästösanoista, joka tapahtui ollessani nuori. Hoitokokoukset. Niissä nuo sanat olivat usein kortilla ja kovasti vaikeiden kiemuroiden takana, jotta ne lausuttiin niitä aneleville. Väkisinkin tuo toiminta antoi ikävää väriä helpotusta tarkoittaviin synninpäästösanoihin. Sanoihin liittyy mielessäni siis myös hengellistä väkivaltaa, samoin kuin liikkeen tervehtimissanoihin.
Se oli kuulemma tuntunut kaikista ikävimmältä tuossa seuratilaisuudessa, jossa Tyttöraasua sääliteltiin, kun itse Pyhäinpäivän aihe jäi vähän niin kuin sivuun ja seurakunta jäi ilman Hyvän Paimenen lohduttavaa ja rakkaudellista sanomaa. Joo, ei Tyttöraasun säälittely ketään vahvista ja kanna. Noh, mutta ensi kerralla muista jaella myös lohdunsanoja niitä janoaville.
Toivoit myös Tyttöraasulle palaamisen armoa ”Jumalan valtakuntaan”. Kieltäydyn kohteliaasti lähtemästä mihinkään sijoiltani, sillä armo on omistettavissa tässä ja nyt, ilman että lähden merten ja vuorten taakse tahi rauhanyhdistysten ovia kolkuttelemaan. Näin asian ymmärrän.
Näin me tiellä ja matkalla saamme olla aivan kuin toinen toisemme saattomiehinä, tällä kertaa Rovasti Tyttöraasulle ja Tyttöraasu Rovastille. Ehkä voisimme tehdä sen myös ilman julkisuutta. Mutta käyhän se näinkin.
Juuri ihmissuhteissa näkyy sydämemme tila. Jumalan palvelijoina emme saa provosoitua mistään. Jos mielemme valtaa loukkaantuminen, ärtymys tai arvovallan kolautus emme voi julistaa Sanaa Jumalan kunniaksi emmekä ihmisten parhaaksi. ”Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta” (1Tm.1:5).
Se, joka nöyrtyy tyttöraasun kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.
Oletko useinkin asioinut afrikkalaisten poppamiesten kanssa?
Jos ihminen ei näe eroa papilla ja poppamiehellä, ei kannata ainakaan uskovia ruveta neuvomaan.
”Jos ihminen ei näe eroa papilla ja poppamiehellä…”
Tuskinpa noilla isoa eroa on. Samanlaista loitsua ja rituaalia tulee molemmilta.
Vaikkapa tästä voi ottaa selvää ’rituaalien nja loitsujen’ eroista. http://roadtravelafrica.com/2011/10/10/sangomas-the-african-shamans/
Latinotanssien ja ratsastuksen piirissä on esiintynyt pedofiliaa ihan samassa mitassa. En ole vielä huomannut neuvoja jenkkaan ja pyöräilyyn siirtymisestä.
Rippisalaisuus koskee koko kristikuntaa.
Latinotanssissa ja ratsastuksessa ei moralisoida toisia. VL-liike on muiden tuomitsemisessa ja tekopyhyydessään kammottava. Siinä lyhykäisyydessään se suuri ero ja VL-liikkeen synnyttämän tunnekuohun syy.
En puhunut tunnekuohusta vaan ihan muusta,.
>>>Mutta yritetään sitkeästi..
“…vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan JOKAISELLE, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla.”>>>
Eräs blogisti erehtyi kysymään tätä asiaa, ja sai vastaansa aika monta teologia.
Ei saa kysyä, sanoi eräs tämänkin palstan kirjoitajista.
On oltava valmis vastaamaan. Se on aivan eri asia kuin lupa kysyä.
Odotin, että keskusteluun osallistuttaisiin argumentoimalla väitteitäni vastaan, mutta se on turha toivo.
”Sillä laittomuuden salaisuus ON JO vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää.”
Laittomuus, kreikan anomia, tarkoittaa olla ilman lakia, lain yläpuolella.
Koska laittomuus vaikutti jo apostolien aikana, niin se lähti paisumaan, kun se mikä poistui ”keskeltä”, ei enää pidättänyt.
Laittomuus julistaa avoimesti olevansa ilman lakia.
Katolisen kirkon katekismus:
”Sellaista rikkomusta ei olekaan, olipa se kuinka raskas tahansa, jota ei pyhä kirkko voisi antaa anteeksi. ”Sellaista ihmistä ei olekaan, joka olisi niin paha ja syyllinen, ettei hänen näköpiirissään olisi varmaa toivoa syntien anteeksiantamisesta, kun hän vilpittömästi katuu rikkomuksiaan.”
Ymmärtääkseni pikkuveli lestadiolaisuudessa pätee sama oppi, jonka perusteella vain oman ryhmän papit voivat antaa synninpäästöjä, jotka ovat lippuja taivaspaikoille.
Kun joidenkin mielestä katolislestadiolainen rippisalaisuus on Ut:n mukainen, niin laittakaa esiin jakeet. Samalla voitte pohtia, miksi Ananiakselle ja Safiiralle ei tarjottu synninpäästöä ja armahdusta Pietarin toimesta. Ainakin se on varmaa Ut:n esimerkkien perusteella, että apostoleilla oli erilainen oppi kuin nykykristillisyydellä.
En usko, että missään on sellaista kristillistä yhteisöä, jossa ei olisi rippisalaisuutta.
Millään muotoa en voi sanoa, etteikö lest papin sen koommin kuin roomalaiskatolisenkaan papin julistama absoluutio olisi pätevä. Molempia koskee myös salassapito.
En voi uskoa oikein sitäkään, että eksklusiiviseksi muodostunut seurakuntaoppi sulkee herätysliikkeen kristikunnan tai kirkon ulkopuolelle. Vapaissa suunnissa löytyy myös vastaavaa, esimerkiksi adventistit, jotka
seurakuntakäsityksestään huolimatta pitävät yllä ekumeenista yhteyttä. Joulun aikaan näemme heidän johtajansa kolmen piispan rinnalla Turun tuomiokirkossa julistamassa rauhan sanomaa.
Eksklusiivinen seurakuntaoppi on syntynyt vuorovaikutussuhteessa kirkkomme kanssa. Molemmat puolet ovat siihen vaikuttaneet.
Minusta aika erikoista ottaa esiin Ananias ja Safira, jotka koettivat pettää.
Mitä yksityinen syntinen pettää tunnustaessaan sen, mikä häntä painaa?
Kukaan meistä ei pysty käsittämään syntisyyttään koko laajuudessaan, siksi kirkkomme ei sitä vaadikaan.
>>>“Sellaista rikkomusta ei olekaan, olipa se kuinka raskas tahansa, jota ei pyhä kirkko voisi antaa anteeksi. ”Sellaista ihmistä ei olekaan, joka olisi niin paha ja syyllinen, ettei hänen näköpiirissään olisi varmaa toivoa syntien anteeksiantamisesta, kun hän vilpittömästi katuu rikkomuksiaan>>>>
Tämä on kirkon tehtävä ja siinä se noudattaa minun mielestäni Herramme käskyä. Ihana asia!
Mitä mahtavatkaan olla ne eväät, joiden avulla joku haluaa muuten tulla toimeen?
Aivan oikein, Pentti. Se on jo nähty.
Se, jolla usko on, on valmis mielellään vastaamaan.
Se, jolla ei mitään ole, pahastuu siitä, että asiaa häneltä kysytään.
”Se, jolla usko on, on valmis mielellään vastaamaan.” Riippuu siitä, mitä kysytään. Uskovat eivät ole suinkaan aina valmiita kehuskelemaan omalla uskollaan, vaikka mielellään sen sisällöstä keskustelisivatkin. Koululaiset olivat taannoin saaneet uskontotunnilla tehtäväksi kysyä muutamalta henkilöltä, mitä Jeesus heille merkitsi. Tällaiseen ei ole kiusallista vastata. Sen sijaan klassiset ’oletko uskossa’ -kysymykset vaikuttavat ansoilta. Niitä kun yleensä seuraa vakuuttelu siitä, että ainoastaan kysyjän edustamassa seurakunnassa ollaan oikeassa uskossa.
Uskovan vastaus on kaukana kehuskelusta, mutta se on vapaasta sydämestä annettu vastaus. Pyhä Henki sen vaikuttaa.
Kiitos kysymästä, minut on parannettu ja olen edelleen hänen hoidossaan…
”Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin KAIKKI paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion,
hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä.”
Kun pedofiilit ovat saaneet toimia kaikessa rauhassa vuosia niin lestadiolaisuudessa kuin katolisessa miespappeudessa, niin mitä se kertoo seurakunnasta? Mikäli Jumalan Henki toimii seurakunnassa, niin miten Hän voi sallia luonnottoman tilanteen? Miksi seurakunnassa ei KUKAAN paljasta rikollisten sydämen tilaa? Kun rikosten uhria kiusataan joskus pitkiä aikoia, niin en pysty ymmärtämään, miksi Jumalan Henki ei puuttuisi tapahtuneeseen, jos Hänen Henkensä seurakunnassa vaikuttaa?
Rikolliset ovat saaneet jatkaa pimeyden tekoja yleensä niin kauan, kunnes maallinen laki puuttuu tilanteeseen. Kyllä se antaa seurakunnasta juuri sen todistuksen, jonka jokainen normaalilla ajattelulla varustettu ymmärtää. Hedelmästä puun tuntee.
Mielenkiintoista on huomioida, minkälaisen todistuksen jotkut antavat tässä ketjussa Jumalastaan. En pysty sitä kuvaa mitenkään yhdistämään Jumalan kuvaan, joka löytyy Raamatusta.