Ei ole enää mikään uutinen, että viime päivät ovat muuttaneet maailmaa radikaalilla tavalla. Euroopassa ei ole pitkään aikaan nähty niin barbaarista toimintaa kuin mitä on Venäjän käymä sota Ukrainassa. Ennen kaikkea kärsijänä ovat tavalliset ukrainalaiset, jotka ovat kuolleet, haavoittuneet tai joutuneet pakoon kodistaan. Ukrainalaiset ovatkin voittaneet maailman sympatian ja empatian puolelleen.
Sodasta kärsitään paljon pienemmässä määrin myös muualla Euroopassa. Nyt en puhu talouspakotteista tai muista tärkeistä uhraamisen toimista, vaan ennen kaikkea esimerkiksi tavallisen suomalaisen huolesta tilanteen kehittymisen suhteen. Sosiaalisessa mediassa moni tuttu ja ystävä on ilmaissut huolensa myös koko maailman ja oman olemassaolon tulevaisuudesta. Eilisestä lähtien monia on huolestuttanut myös ydinsodan uhka, kun Vladimir Putin määräsi strategiset joukkonsa korkeimpaan valmiustilaan. Ei-toivotulla tavalla Venäjän kannalta sujunut sota ja Putinin arvaamaton käytös on herättänyt aiheellisesti huolta vielä paljon isommasta tuhosta, vaikka uhka ei olisikaan välttämättä todellinen.
Tällaiset poikkeukselliset ajat kuitenkin herättävätkin kysymyksen siitä, miten tällaiseen maailmanmuutokseen tulisi suhtautua. Pitäisikö arkea jatkaa enempää miettimättä? Vai olisiko tärkeää tarkkaan seurata tiedotusvälineitä ja pohtia, miten asiaan voisi vaikuttaa tai paheneviin näkymiin varautua? Kumpikin lähestymistapa on mielestäni perusteltu.
Maailman ja elämän kauheat asiat tekevät myös hengellisistä asioista ajankohtaisempia. Kuolemanpelolla ja kärsimyksen uhalla on yleensä tapana tehdä ihmisistä enemmän Jumalaa pelkääviä. Kuolema ja kärsimys saa usein sisimmän kaipaamaan toisenlaista ääntä. Ääntä joka on tämän maailman herroja vielä paljon mahtavampi ja syvääluotaavampi. Näin ainakin minulla.
Vaikka toki omakin tunneilmasto on vaihdellut lähinnä pelon, vihan, surun, empatian ja taistelutahdon välillä, on kriisi jälleen tuonut pastorinkin elämään entistä enemmän hengellistä ulottuvuutta. Se on myös kirkastanut visiota omasta työstä. Pastorin tehtävä on nimenomaan antaa tällaisina aikoina toivoa ihmisille paremmasta tulevaisuudesta – sellaisesta tulevaisuudesta, jossa toisen maailman ääni on voimakas. Sen vuoksi seuraavat sanani on luotu tuomaan lohtua ja toivoa elämääsi vaikeina ja huolestuttavina aikoina:
Muista ystäväni, että et ole yksin. Samanlaisia tuntemuksia käy todennäköisesti moni läpi. Omista huolista kannattaa jutella läheisten tai vaikkapa meidän ammattiauttajien kanssa. Lisäksi et ole yksin siinäkään mielessä, että tapahtuipa ympärilläsi mitä tahansa, kukaan ei voi erottaa sinua Jumalan rakkaudesta. Hän rakastaa sinua ehdoitta ja tukee vaikeina aikoina. Muista siis rukouksessa kääntyä myös Jumalan puoleen, jotta Hän antaa sinulle sellaisen rauhan, jota tämä maailma ei voi koskaan antaa.
Muista myös se, että sateen jälkeen tulee aina auringonpaiste. Menivätpä asiat mitenkä huonosti tahansa, ne usein ajan kanssa paranevat. Hyvyys ja arki lopulta aina tuppaavat voittamaan. Kipu on onneksi usein vain hetkellistä. Kivun keskellä myös auttaa huomion kiinnittäminen muihin asioihin ja ihmisiin. Yksi tärkeä keino on eri tavoin auttaa ukrainalaisia (mm. pakolaisia).
Lopuksi muista, että tällä kriisillä on myös hopeareunus. En ainakaan itse muista, että milloinkaan elinaikanani Ukrainan kansa ja koko vapaa maailma olisi ollut näin yhtenevä. Yhtenevä kärsimys yhdistää meitä ja saa meidät muistamaan, että se naapurimaan tai kaukaisemman maan asukas on lopulta aivan samanlainen ihminen kuin sinä ja minä. Kaikilla meillä on haaveemme, suunnitelmamme, rakkautemme, kipumme, haavamme jne. – jopa mm. taistelukentille kuolevilla venäläisillä nuorukaisilla, jotka eivät välttämättä edes tienneet, minne lähtivät.
Rakentakaamme siis omalla pienellä panoksellamme maailmasta rauhallisempaa ja parempaa paikkaa, auttakaamme eri tavoin muita sekä rukolkaamme toinen toistemme puolesta. Toki myös kaikille maailman päättäjille on syytä rukoilla voimaa ja viisautta etenkin näinä vaikeina aikoina.
Toivorikasta viikonalkua.
