Ukrainan historiaa voidaan verrata Irlantiin: molemmilla mailla on niiden entisiin emämaihin verrattuna pitempi historia. Sekä Irlanti että Ukraina olivat alueita, joista kristillinen kulttuuri levisi Britanniaan ja Venäjälle. Irlannissa ja Ukrainassa on valtaa historian aikana pitänyt pääasiassa ulkopuolinen artistokratia, joka on vienyt maahan oman kielensä ja poliittisen järjestelmänsä.
Ukrainan geopoliittinen asema riippuu Venäjä–suhteista ja Venäjän geopoliittinen asema suhteista Ukrainaan. Maiden suhteiden alku ei tapahtunut vuonna 1991 vaan juontaa juurensa vuosisatojen taakse.
Venäläisen historiatulkinnan mukaan Kiova on ”Venäjän kaupunkien äiti”, josta sen perintö siirtyi mongolivallan voittamisen myötä 1300-luvulla pohjoiseen ja muodosti yhden Venäjän, Valko–Venäjän ja Ukrainan alueella olevan slaavilaisen sivilisaation. Ukrainalaisten mielestä Kiovan kaupunkivaltion kulttuuriperintö jäi elämään mongolivallan tuholta säästyneellä alueella Galitsian ja Volynian ruhtinaskunnassa.
Ukrainalaiset ovat suhtautuneet aina varauksella Moskovassa hoettuun mantraan slaavilaisten kansojen solidaarisuudesta. Ukrainalaisille teesi on saman venäläisen imperialismin läpitunkema, joka kantaa vastuun hetmanni Bogdan Khmelnitskille annettujen lupausten pettämisestä 1600–luvulla, kasakkahallinnon kaatamisesta 1700–luvulla, Aleksanteri III venäläistämispolitiikasta 1800–luvulla ja Stalinin toimeenpanemasta kansanmurhasta viime vuosisadalla.
Ukrainan tie itsenäistymiseen avautui yllättäin runsas 20 vuotta sitten, mutta oman identiteetin luominen on ollut vaikeaa. 340 vuotta Venäjän vallan alla on hämärtänyt käsitteen ukrainalaisuudesta. Maan väestön etninen kirjo merkitsee sitä, että identiteetin perustaksi ei voi tulla yksi kieli tai uskonto. Ukrainalaisuuden lähtökohdaksi onkin syntynyt pragmatiasta kasvava toteamus ”elää yhdessä”.
Euroopan keskellä sijaitseva 46 miljoonan asukkaan suurvalta Ukraina on riippuvainen sekä idästä että lännestä. Paradoksaalista on sekin, että Ukrainan integroituminen Länsi–Eurooppaan ei voi jälleen kerran tapahtua ilman Venäjää.
Ukrainassa käydään samaa taistelua, josta Suomikin sai kärsiä itsenäisyytensä 7 ensimmäistä vuosikymmentä.
Slaavilaiseen kulttuuriin integroitu julma vallanhimo, joka ei tippaakaan piittaa kansojen ja yksilöiden hyvinvoinnista tai onnesta. Samalla se on tekijälleen sairaus ja syöpä, joka estää sitä nousemasta sivistysvaltioiden joukkoon. Siinä hengessä on vahva aasialainen pohjavire, Kultaisen Ordan henki, jossa orjan sielu ei osaa ihailla vapautta, vaan suuruutta ja isännän valtapiirin laajuutta.
Hyvä kirjoitus. Huomauttaiisin yhdestä asiasta. Melkomoinen osa Ukrainaa oli aikanaan osa Puola-Liettuaa ja vielä maailmasotien välisenä aikana Länsi-Ukraina oli osa Puolaa. Tämä läntinen osa on eurooppalaisin ja kansallismielisin osa Ukrainaa. Siellä on myös vahvana kirkkona kreikkalais-katolinen eli Katolisen kirkon itäiseen riitukseeen (ns uniaatteihin) kuuluva kirkko. Nyt käynnissä oleville prosteille on tullut tukea Konstantinoopilin patriarkan alaisen ukrainalais-ortodoksisen kirkon ja mainitun kreikkalais-katolisen kirkon johtajilta. Mutta ei tietenkään Ukrainassa myös vaikuttavan Moskovan patriarkaatin alaisen venäläis-ortodoksisen kirkon johdolta.
Piti olla protesteille…
Ja piti olla myös Konstantinopolin…
Hieman minua mietityttää tuo jutun johtopäätös, että Ukrainan kohtalo olisi nytkin kuten aina riippuvainen Venäjästä. Tämä on sitä samaa logiikkaa, jolla aeimmin väitetty että Puolan tai Baltian maiden kohtalona olisi Venäjä. Kyllä viime päivinä on käynyt selväksi että Ukrainan opiskelijat, nuoristo on kertakaikkiaan sanoutumassa irti Venäjän satelliitin osassa.
Tuntuu siltä, että sisarkirkkomme edustajilla on samanlainen epälooginen suhde itään kuin
eräällä vasemmistopuolueella aikoinaan.
jorma ojala :” Tuntuu siltä, että sisarkirkkomme edustajilla on samanlainen epälooginen suhde itään kuin eräällä vasemmistopuolueella aikoinaan.”
Sodan aikana ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin todistettavasti syyllistyneen ”erään vasemmistopuolueen” Kreml-myönteinen asenne omaksuttiin 60-70 –lukujen ”keittiövallankumouksessa” myös ”eräissä muissa puolueissa” ja Moskovan johtamismallista ja ”mielipiteestä” tuli Suomen valtion tärkein ”lähidemokratia”, joka vaikutti sekä Suomen ulko- että sisäpolitiikkaan. Kun Venäjän arkistokomitea halusi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen perustaa Venäjän ja Suomen yhteisen arkistokomitean ja avata NKP:n arkistot suomalaistutkijoille, niin vielä 1992 Paavo Väyrynen sanoi eduskunnassa , että Suomi ei sitä halua.
Käsityksenii mukaan Suomen ortodoksikirkolla on läheinen suhde alkuperäisiin juuriinsa eli siihen bysanttiin, jota edustaa alkuperäinen Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti ja johon myös Novgorodin slaavilaiset ortodoksit kuuluivat ennen kuin Moskovan vallankäyttäjät hävittivät sen.
Varjagien idän kauppatien tärkeimpiin tukikohtiin kuulunut Novgorodin maa oli slaavien ja suomensukuisten kansojen hallitsema tasavalta, joka valitsi itse ruhtinaansa ja jota johti vetše-kokous. Moskovalaiset alistivat Novgorodin maan v. 1471, mikä johti v. 1478 Novgorodin tasavallan purkautumiseen ja Iivana Julman v. 1570 toimeenpanemaan Novgorodin hävittämiseen.