Ulkoministeri Timo Soini haluaa blogissaan 6.9.2015 tietää, edustaako Suomen Lähetysseuran varatoiminnanjohtaja Rolf Steffanssonin lausunto Helsingin Sanomissa Suomen Lähetysseuran virallista kantaa.
Sääntöjensä mukaan Suomen Lähetysseura osallistuu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kansainvälisenä toimijana kolmiyhteisen Jumalan lähetykseen maailmassa julistamalla evankeliumia niiden keskuudessa, jotka eivät ole kristittyjä ja toteuttamalla lähimmäisenrakkautta.
Keskeinen arvo Suomen Lähetysseuralle on lähimmäisenrakkaus. Työmme perustuu Jumalan rakkauteen, jonka kohteena on jokainen ihminen ja koko luomakunta. Lähimmäisenrakkaus kutsuu meitä poistamaan raja-aitoja, puolustamaan heikkoja ja jakamaan omastamme.
Suomen Lähetysseuran vuosikokouksen hyväksymässä strategiassa vuosille 2010-2016 tavoitteina ovat muun muassa köyhyyden poistaminen, ihmisoikeuksien toteutuminen ja kestävä kehitys, jotka turvaavat luomakunnan ja inhimillisen elämän edellytyksiä tuleville sukupolville.
Lähetysseuran toimintaperiaatteissa sitoudumme puolustamaan kaikkien ihmisten ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia. Emme syrji ketään syntyperän, uskonnon, poliittisen tai aatteellisen vakaumuksen, etnisen taustan, sukupuolen, yhteiskunnallisen aseman tai iän perusteella. Uskonto tai kääntyminen tiettyyn uskontoon ei ole koskaan ehto avun saamiselle tai kehitysyhteistyötoimintaan osallistumiselle.
Syrjimättömyys kuulu vahvasti Lähetysseuran eettisiin ohjeisiin. Sen lisäksi, että ajatus nousee meidän vakaumuksestamme, myös ulkoministeri edellyttää tällaista sitoutumista yhteisissä kehitysyhteistyö- ja katastrofihankkeissa. Soinin johtaman ulkoministeriön omissa eettisissä ohjeissa sanotaan: ” Kaikille kehitysyhteistyöhön osallistuville taataan ihmisarvon, ihmisoikeuksien, kulttuurin, uskonnon ja aatteen kunnioitus vapaana kaikista syrjinnän muodoista. Valtion tuella toteutettavan kehitysyhteistyön tulee olla vapaa kaikesta syrjinnästä.”
Linjauksissamme koskien ihmisoikeuksia olemme vahvasti ottaneet kantaa uskonnonvapauden toteutumisen puolesta. Lähetysseura osallistui asiantuntijana Suomen Ekumeenisen Neuvoston ”Uskonnonvapaus ja ulkopolitiikka”-dokumentin laadinnassa.
Asiakirjan suositukset on luovutettu ulkoministeriölle uskonnonvapaus-strategian laadintaa varten. Toteamme tyytyväisinä, että ulkoministeri Timo Soini haluaa edistää uskonnonvapauden toteutumista kaikille eri puolilla maailmaa. Korostamme että tämän vapauden täytyy koskea kaikkia uskontoja YK:n ihmisoikeusjulistuksen asettamien rajojen puitteissa.
Helsingin Sanomien kirjoituksessa huomautin, että ei pidä asettaa eri ryhmien ihmisoikeuksia vastakkain eikä suosia uskonnon perusteella, koska se tuottaa ongelmia sekä Suomessa että kriisimaissa. Sen sijaan uskonnonvapautta voisi korostaa enemmän Suomen ulkopolitiikassa. Tämä on linjassa Suomen Lähetysseuran päättävien elimien laadittujen toimintaperiaatteiden ja ohjeistusten kanssa. Pidämme myönteisenä, että lausunto ei tuottanut ulkoministerille yllätyksiä. Toisenlainen vastaus olisi merkinnyt, että Lähetysseura olisi tehnyt muutoksia ulkoministeriölle ilmoittamiinsa linjauksiin.
Rolf Steffansson
Suomen Lähetysseuran varatoiminnanjohtaja
”Toisenlainen vastaus olisi merkinnyt, että Lähetysseura olisi tehnyt muutoksia ulkoministeriölle ilmoittamiinsa linjauksiin.” kirjoittaa edellä Rolf Steffansson. Rahan ääni puhuu ja määrittää siis ilmoitetut linjaukset ministeriölle tarpeen mukaan. Uskottavuus linjauksiin ja niiden todellisuuteen laskee tällaisen lausuman johdosta.
Miten voi julistaa Jeesusta pelastajana syrjimättä samalla esim. islamin uskoa? Siksi et saa avoimesti julistaa, et myöskään opettaa Jeesusta islamin uskoisessa maassa ja olet julistaessasi hengenvaarassa. Jos kumarrat johonkin suuntaan, niin etkö samalla pyllistä toisaalle?
Onko kristityn maan kirkon virallinen lähetysjärjestö tekemässä Jeesuksen kehottamaa lähetystyötä ja kertomassa Jeesuksesta vai vaikenemassa tässä tilanteessa Raamatusta ja Jeesuksesta rahan voimalla? Tällaisia mietteitä synnytti edellä lukemani.
Ilman valtion rahaa ja valtion rahan saannin poliittista säätelyä, voi toimia Raamatun Sanan pohjalta lähetystyössä ja auttaa lähimmäisiään hädässä. Julistetaanko Jumalan Sanaa vai toteutetaanko globaalia yhteiskuntapolitiikkaa lähetyskentillä?
Lähetysjärjestöjen ja ulkoministeriön väliset sopimukset antavat aiheen tarkastella kriittisesti kristillisen toiminnan rahoituspohjaa. Jos talous on kovin suurelta osin riippuvainen valtionavuista, on vaarana se, että valtiovallan kulloinkin ajama poliittis-ideologinen linja pääsee liiaksi sanelemaan myös avustusta vastaanottavan järjestön toimintatapoja. Toimintavapauden säilyttämiseksi on parempi toimia vaika niukemminkin talousresurssein lahjoitusvarojen varassa.
Kaksi asiaa: kirkon järjestöt käyttävät valtion rahaa, koska se on järkevää. Niillä rahoilla on mahdollista järjestää esim. koulutusta ja terveydenhoitoa ilman, että raha käytettäisiin kirkon kasvuun varatuista rahoista.
Toiseksi kannatta opetella sisälukutaitoa. Kirkkomme järjestöt eivät suunnittele työtään sen mukaan, miten saisi valtiolta rahaa. Eikä Steffansson niin väitäkään. Mutta siinä vaiheessa, kun valtiolta anotaan rahaa, pitää olla riittävät selvitykset siitä, miten rahoja aiotaan käyttää. Ulkoministeriltä aikamoinen floppi pyyttää järjestöä toimimaan vastoin hankkeitten suunnitelmia. Jos niin tekisi, tulisi varsin nopeasti noottia valtion tarkastajilta.
Missä raha ja evankeliumi kohtaavat, useasti raha ottaa yliotteen. Eiköpä jossain Afrikassa käynyt ihan tarkastaja tutkimassa, ettei valtion rahan yhteydessä evankeliumi ole esillä. Jos tarkoituksena on vain humanitäärisen avun antaminen ilman evankeliumin sanomaa, niin kirkollisilla järjestöillä ei siinä ole tai ei pitäisi olla mitään roolia, koska apua osaa antaa siihen koulutettu ihminen ihan hyvin.