Unelma Lapista

Hyvät muistot nuoruudesta nostit mieleen Pirjo P.

Seurakuntamme nuorisonohjaajat keksivä, että tehdään nuorten vaellus lapin maisemiin. He valitsivat kohteen kartalta ja me nuoret innolla hankkimaan tarvittavia varusteita. Tuo vuosi osui olemaa viimeinen sopulivuosi. Joten näitä pikkueläimiä sai nähdä paljon ja joka paikassa. Jonkun makuupussiinkin sellainen tietysti piti tunkea. Oli ne hauskoja ja rohkeita, kun polulla tuli vastaan niin nousivat kahdelle jalalle ja ryhtyivät säkättämään, eikä niiden mieleen tullut lainkaan väistäminen . Lappi näytti meille parhaat puolensa. Olin kovasti ihastunut yhteen tyttöön, mutta hän ei ollut minusta kiinnostunut. Ehkä en olisi ollut siinä suhteessa kovin malttamaton, jos olisin tiennyt että tuon tytön kanssa tulisin elämään pitkän ja antoisan yhteisen taipaleen vielä.

Olin tehnyt tuohesta sormuksen ja onnistuin jopa jossain käänteessä, sen hänelle antamaan. Emme silloin tienneet sitä vanhaa sanontaa, että tuohisormuksella kihlataan. Oikeisiin kihlajaisiin siitä meni vielä useita vuosia. Kannatti olla sinnikäs ja sain hyvän vaimon.
Lapista jäi mieleen erityisesti se tunturi, jonka läheisyyteemme leiriydyimme. Siitä sitten teimme retkiä ympäristöön. Kerran menin yksin sen tunturin huipulle ja istuin kivellä nauttimassa hiljaisuudesta, yksinäisyydestä ja avarasta maisemasta.

Kapustarinta huuteli jotain rinteellä. Niitäkään en ole sen jälkeen tainnut kohdata. Lapin luonto valloitti mieleni ja sille kivelle tekisi mieli istahtaa uudelleen ja katsella samaa maisemaa.
Tuskin se enää olisi sama ja taitaa olla paras, että säilytän hyvät muistot viidenkymmen vuoden takaa ja sen erityisen luotokokemuksen, jonka silloin sain.

Vai pitäisikö kuitenkin vielä kiivetä kerran sen tunturin päälle ja istua yksin sinne tunturin rinteelle?

Pekka Veli, hauskoja muisteluksia! Muistot ovat elämän rikkautta, eletty elämä pääomaa, jota ei voi kukaan viedä.

Kirjoittamalla se jää vielä elämän rikkaudeksi jäljelle jääville.

Avioeroni jälkeen halusin järjestää vaimolleni ja minulle hyvät välit ja muutin Rovaniemelle vaimon mennessä Tukholmaan, joten saatiin väliin 1000 km.
Rovaniemellä viihdyin 14 vuotta, sain siellä paljon hyviä ystäviä ja alueteatteritoiminasta jäi mieleen monet matkat ja esitykset tunturimaisemissa aina Inaria myöten. Ruska-aika oli kaunista ja varhaiskevät. Kesät vietin etelässä mäkäräisiä paossa ja ne herkimmät ihmissuhteetkin olivat paljolti täällä.
Talvisin rovaniemeläiset viihtyivät kylkikyljessä pienissä ja isoissa ravinteleissa, joita Roissa piisasi. Tupsu-niminen karvahattupaikka Lappia-talon vieressä oli siitä jännä mesta, että maanantaisin siellä istui yliopiston krapulaiset proffat siinä missä tärisevät pultsaritkin muun porukan notkuessa baaritiskillä.
Raitistuttuani en hylännyt Tupsua, kävin siellä vielä monta vuotta säännöllisesti syömässä ja juomassa non-alkoholicia. Ruoka tekevällä keittiömestarilla oli lempinimi Mössö ja monet Mössön mössöt tuli pistettyä poskeen.
Tunnettuna komeljanttarina olin kerran ehdolla vuoden rovaniemeläiseksikin yhden lehden äänestyksessä mutta jäin toiseksi kun ei kai naisystäväkään wanhaa äänestänyt…
Että näin: tulipahan nostalgiaa tuvan täydeltä. Jos elän ja korona suo, menen toukokuussa käymään Roissa, tuttuja lienee edelleen kuppiloissa ja ainakin hautuumaalla.

” Etelän hetelmillä” on merkillinen taipumus tehdä elokuvia suomalaisesta maisemasta hyvin kurjana, köyhänä, likaisena, ja raadollisena. Se on olevinaan taidetta.

Lappalaisia on aina kuvattu joikhaavina pakanoina, jotka juoksevat seitakivelle uhraamaan poronsarvia, keittävät taikaliemiä, ja muuttuvat itsekin kuoltuaan poroiksi. Pukeutuvat värikkäästi, vaikka mustaa ja harmaata pitäisi olla. Naivatkin ihan omalla luvalla ja tuvalla. Ja sukkien sijaan käyttävät heiniä kengissä.

Etelän fiksut tulevat sitten kaivamaan lappalaisten kullat, tuovat viinat ja kapakat lait ja asetukset, peitetarinana, vaikka oikeasti tuo viina ja laatimansa lait saavat lapinmiehen myymään halvalla maitaan kaivauksille ja jäämään itse tyhjän päälle. Ja näin syntyykin naurettava lapin mies, joka on aina humalassa, huvittava ja tyhmä, joka juoksee vain viinan perässä, silmät sameanna, neljäntuulen hattu vinossa ja heinät kengistä tursuten joighaa tunturiin ’ ennen kuolemaa varmaan.’
……………….

Jokin aika sitten tuli toinen elokuva, nimi oli jotain ; ” Kaikki synnit ” ja siihen oli tosiaan ympätty kaikki mahdolliset synnit ja ne oli sijoitettu Hailuotoon.

Elokuva tai sarja antoi ymmärtää, että hailuodossa tapahtuu vain murhia, kaikki ovat lestadiolaisia, eikä ulkopuolisia hyväksytä, ja vanhemmat hylkäävät lapsensa jos se on homo. Ja lasten hyväksikäyttäjiä suojellaan, kirkko suojelee, koska he ovat miehiä. Murhien selvittäjän pitää tulla etelästä, tai jostain muualta kuitenkin.

Paikkakunalle on muuttanut myös pari ulkomaalaista, isä ja poika, Pizza-paikan pitäjiksi. Paikkakunnan tytär on nähty juttelemassa pojan kanssa, josta syytä kaikki yhteisön pojat pieksävät ulkomaalaisen, ja rikkovat ikkunat sekä tuhoavat kaiken heidän omaisuutensa. Tytär kutsutaan kirkkoon nuhteluun ja anteeksipyytelemään vanhemmiltaan, koska pojat ovat tehneet valituksen papille tästä sisaren suuresta synnistä.
Kuvaan kuuluu sekin, että kaikilla naisilla on murheellinen ilme ja rasvainen tukka, vanha roikkuva leninki ja miesten alamaisuus.
Pirtissä on yksi sivusta vedettävä sänky, jossa kaikki istuvat vieretysten ja yläkerrassa on sairas isä. Kaikki vaikuttaa siltä, että tähän ei auta muu kuin pommi, kuten eräs suomalainen sanoi Egyptissä, nahtyään Kairon slummit.

Jos tällaiset tarinat lisäävät matkailua, niin voi tulla pettymys, koska ainakin päällisin puolin Hailuoto on hyvin siisti ja vauraan näköinen paikkakunta. Kävin viikko sitten Hailuodossa, jäätietä pitkin, oli hyvin aurinkoinen päivä ja meren läheisyyden tuoma huimaava avaruuden tuntu, on kokemuksena mielennpainuva. Sen voi kokea jäätiellä, mutta myös ajamalla Marjaniemeen saakka.

Jos olisin hailuotolainen, olisin loukkaantunut kyseisestä elokuvasta.

Pirjo Pyhäjärvi

En muista katsoneeni sarjaa ’ Unelma lapista,’ joten mielipiteeni ei ollenkaan liittynyt siihen, vaan vanhoihin kotimaisiin elokuviin ja viihdesarjoihin. Itse olen asunut, jos voisi sanoa, Lapin portilla, ei siis ihan lapissa, mutta en kaipaa sinne takaisin ollenkaan, liian pitkä talvi, eikä tarpeeksi lehtipuita. Kosket on laskettu ja vedetty nuotalla muikkua, saavikaupalla.
————–
Jostakin minulle on muodostunut käsitys, että sarjaa ’ Kaikki synnit’ olisi kuvattu Hailuodossa, josta tietysti tulee se mielikuva, että kertoo Hailuodosta, miksi muuten mennä niinkin hankalan matkan taakse kuvaamaan.

Jonnekin Pohjois-Pohjanmaalle se kuitenkin on sijoitettu, lestadiolaiskylään Oulunseudulle, Oulunsalo, Varjakan kylä, Koppanan leirikeskus, kuvitteellinen kylä ja niin edelleen. Ainakin siinä oli Lumijoen kirkko.

En ole mitenkään lestadiolaisten puolestapuhuja tai muutenkaan jäsen, en ole edes kristillinen, mutta oikeudenmukaisuuden näkökulmasta liika on liikaa, heidänkin niskaan viskottuna ja vielä ulkomaiseen levitykseen tähdättynä.

Tarkoitus ei ole alkaa kinaamaan tästä aiheesta, joten annetaan olla.