Unelma vapaasta tahdosta

Uskoon tultuani minua alkoi askarruttaa kysymys ihmisen vapaasta tahdosta ja uskosta. Onko kyse uskon ratkaisusta, valittavasta asiasta? Vierastin ajatusta vapaasta tahdonratkaisusta. Kuinka kukaan voi itse valita Jumalan Poikaan uskomista?

Seuraavassa käsittelen kysymystä omin sanoin mutta myös tukeutumalla Raamattuun ja Olav Valen-Sendstadin kirjaan ”Unelma vapaasta tahdosta”. Valen-Sendstad kirjoittaa vastaansanomattomasta vakuuttumisesta. Hän puhuu ”ensimmäisestä”, ”toisesta” ja ”viimeisestä” vakuuttumisesta. Näillä hän tarkoittaa ihmisen vakuuttumista omassatunnossaan tilastaan Jumalan lain edessä.

Ensimmäinen vakuuttuminen on sitä, kun uudestisyntymätön ihminen kuulee omassatunnossaan Jumalan lait ja käskyt, pitää niitä hyvinä ja uskoo voivansa täyttää ne. Ihminen luulee tällöin olevansa jo kääntynyt ja uskoon tullut. Toinen vakuuttuminen on sitä, että ihminen on Jumalan Hengen herättämänä kuullut omassatunnossaan myös lain ”toisen sanan”. Hän on kohdannut Jumalan tuomion ja syytöksen teoistaan ja ajatuksistaan ja ymmärtänyt olevansa mahdoton ja turmeltunut.

Lain ”viimeisen” ja ratkaisevan sanan kuulevat vain kääntymisen ahtaalla portilla olevan todelliset Jumalan lapset. Viimeisen sanan ihmisestä lähettää itse Jumala, sillä me itse emme voi omalla ymmärryksellämme sitä tajuta. Jumala saa Pyhän Henkensä välityksellä ihmisen vastaansanomattomasti vakuuttuneeksi siitä, että ihmisen tila Jumalan lain ja pyhyyden edessä on täysin mahdoton. Jumala käyttää tässä hyväksi elämänkokemuksia, Raamatun sanaa ja julistusta tai vaikkapa pieniä hiljaisia tuokioita, joissa ihmiselle palautuu mieleen jotain kuulemaansa tai lukemaansa ja joiden kautta hän saa käsityksen itsestään ja elämästään. Jumala riisuu tällöin ihmisen kaikista luuloista ihmisen omiin mahdollisuuksiin ja voimiin, niin että ihmiselle ei jää mitään mihin vedota Jumalan edessä. ”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Room. 7:21-23.

 Tahto hyvään siis on, mutta voimaa hyvän tekemiseen ei. Paha (synti) riippuu ihmisessä kiinni, ja hän ei tee sitä mitä tahtoo, vaan sitä mitä vihaa. Room. 7:18-21.

Jumalan Hengen valaisemana ihminen tajuaa, ettei voi vedota mihinkään hänessä itsessään olevaan, ei omiin tekoihin, ei omaan uskoon, ei kokemuksiin, ei Jumalan armonvaikutuksiin eli Hengen hedelmiin. Paavalin tavoin on huudettava: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Room. 7:24. Ihminen kokee olevansa vain tomua ja tuhkaa Jumalan edessä. Hän kokee Jumalan olevan kaukana pyhyydessään ja että taivas on suljettu.

Tämä on ”lain kautta kuolemista” (Room. 6:7) tai ”Kristuksen kanssa ristiinnaulituksi tulemista” (Gal. 2:19-20). Lain on saatava ensin tuomita ja kuolettaa, sen on saatava sanoa ensin viimeinen sana, jotta myös evankeliumi voisi vapauttaa ja antaa uuden elämän ja hengen.

Olemmeko ehkä panneet toivomme ja uskomme Jumalan meissä herättämään tahtoon, ymmärrykseen, hyviin tekoihin, omaan uskoon, uskoontuloon, kokemuksiin, hyviin päätöksiin, Jumalan meissä vaikuttamiin tekoihin eli Hengen hedelmiin? Tämä kaikki kadottaa merkityksensä ja hajoaa, kun huomaamme, että tuo kaikki ei kestäkään Jumalan kirkkautta ja sitä kun hän ottaa meidät, tekomme ja elämämme tarkasteluunsa. Jumala haluaa murskata omavanhurskautemme ja kaikki kuvitelmamme omavoimaisuudestamme.

Kun laki on saanut sanoa viimeisen sanan ja ihminen on saanut kuoliniskun omavanhurskaudelleen (tosin se aina uudestaan pyrkii nostamaan päätään), hän ymmärtää, että ei hän ole voinut valita uskoa vapaasta tahdostaan, vaan että tässä on kyse myöntymisestä Jumalan lain edessä. Paavali kirjoittaakin: ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä”. Room. 3:19 Ihminen, jonka suu tukitaan, ei valitse mitään vapaasta tahdosta, vaan hän on pakon edessä. Ihminen ei luonnostaan halua, että joku tukkii hänen suunsa, vaan hän haluaa sanoa viimeisen sanan. Tahtomme haraa tässä vastaan. Mutta jos suu tukitaan, joudumme joko myöntymään tai kieltäydymme myöntymästä. Joko vakuutun syyllisyydestäni ja kelvottomuudestani Jumalan lain edessä tai kiellän sen. Kieltäminen johtaa paatumukseen ja kadotukseen, myöntyminen johtaa Jumalan lapseksi pääsemiseen ja ikuiseen elämään.

Paavali sanoo ”Minä olen lain kautta kuollut pois laista” Gal. 2:19. Voiko ihminen tahdon voimallaan välttää kuoleman? Entä valita elämän ja saada siksi elää? ”Kun Jumalan aika täyttyy ja hän sanoo: ’Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois’, silloin ei kukaan enää voi paeta eikä piiloutua. Samoin on myös silloin, kun Jumala ’osuu’ omaantuntoomme ja sanoo: ’Sinä ole mahdoton – olet kadotettu.’ Kuka voi silloin paeta Herraa Jumalaa? Silloin olemme vastaansanomattoman voiman vallassa, joka sanoo: ’Nyt sinun on oltava Jumalan silmien edessä – mutta sitä sinä et kestä.’ Apostoli itse sanoo siis, että kun laki vakuuttaa heränneen ihmisen omantunnon, se on yhtä vastustamatonta kuin kuolema” (Olav Valen-Sendstad, Unelma vapaasta tahdosta).

Voiko ihminen kuitenkin vastustaa tätä tietoa, vaikka sitä sanotaan vastaansanomattomaksi? Kyllä voi, se kyky hänellä on. Jos hän näin tekee, hän loukkaa syvällisesti totuutta itsestään ja omaatuntoaan. Jumala on ensin lain sanalla ja Hengellään herkistänyt ihmisen omaatuntoa, jotta se voisi ilman oman tahdon vaikutusta, myöntää Jumalan puheen oikeaksi ja hyväksi. Mutta jos ihminen silti kieltäytyy myöntymästä seuraten tässä turmeltunutta järkeään ja lihallista tahtoaan, hän paatuu.

Valen-Sendstad kirjoittaa että ne, jotka ylistävät ihmisen vapaata tahtoa, palvovat luotua enemmän kuin Luojaa ja vastustavat ankarasti sanaa vastustamattomasta vakuuttumisesta. Tuomiopäivänä kukaan ei enää voi vastustaa tätä sanaa, vaan jokaisen Jumalan luoman ihmisen on kumarruttava polvilleen Herran eteen. ”Kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra”. Fil. 2:10-11

”Täällä maailmassa on tosin tunteissaan vaikeaa tulla kadotetuksi syntiseksi, mutta se on Jeesuksessa ollen kuitenkin myös autuasta, sillä Pyhä Henki lahjoittaa meille myös uskon. Mutta on kauheaa kerran langeta elävän Jumalan käsiin suurena tuomion ja tilinteon päivänä ja silloin sisäisestä pakosta tiedostaa syntinsä ja toivoton tilanteensa sekä se, että polvistuminen Jeesuksen eteen, Jeesuksen avuksi huutaminen ja Jeesuksen puoleen huokaileminen onkin kaikki turhaa, sillä hän ei enää pelasta vaan vie ikuiseen kuolemaan.” (O. Valen-Sendstad, Unelma vapaasta tahdosta

Paavali kirjoittaa: Tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi (pelastu) lain teoista eli omilla teoillaan. Gal. 2:16 Paavali ei sano, että hän on valinnut tai päättänyt olla tätä mieltä, vaan että hänellä on tieto tästä eli hän on vakuuttunut tästä asiasta. Aiemminhan Paavali nimenomaan uskoi vanhurskautuvansa lain teoista! Tämä uusi ja käänteentekevä, koko Paavalin elämän uusiksi pistänyt ja tajunnan räjäyttänyt tieto oli Paavalille nyt selvä, ilmeinen, kieltämätön, vastustamaton. ”Tietoa ei voi valita eikä päättää, eikä se perustu arviointiin, vaan se nousee esiin tiedossa itsessään olevasta pakosta”. (O. Valen-Sendstad, Unelma vapaasta tahdosta).

Vastustamaton vakuuttuminen on siis tietoon suostumista eikä ole ihmisen omaa valintaa eikä perustu vapaaseen tahtoon. Ihminen antaa myöntävän vastauksen Jumalalle olemalla samaa mieltä Jumalan kanssa. Tieto ei tule pohdiskelujen kautta, vaan se on välitön ja seurausta siitä, että Jumalan sana on sattunut ihmiseen. ”Jumalan lain sana sulautuu yhteen omantuntomme kanssa.” (Valen-Sendstad). Herran puoleen tosissaan kääntyminen on siis tietoa ja vakuuttumista toivottomasta tilanteesta ja on vastustamatonta sen tähden, että se syntyy sisäisestä pakosta. Jumalan hyvyys ja totuuden Henki vakuuttaa omatuntomme synnistä ja ajaa meidät kääntymään ja Kristuksen luo. Joh. 16:8-9, Room. 2:4

Kukaan ei siis vapaasta tahdosta valitse itselleen Jumalan ankaraa tuomiota ja kuolemaa. Mutta jos me huudamme hädässämme avuksi Herraa, joka on sijaisenamme kuollut Golgatan ristillä syntiemme tähden, on jo siinä huudossa läsnä heikko usko, jolla tarraudumme ja turvaudumme Jeesukseen. Usko, jonka Jumala lahjoittaa ja vahvistaa, auttaa meitä vakuuttumaan Jumalan armosta Kristuksessa ja estää meitä näin joutumasta epätoivoon. Saamme uuden hengen ja mielen, Hengen, joka huutaa ”Abba!, Isä!”. ”Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.” Room. 8:14. ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” Room. 8:16 ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa, että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.” Room. 8:1-4

Jokapäiväisessä vaelluksessaan Jumalan lapsi joutuu usein kiusaukseen luisua pois Jumalan armosta Kristuksessa ja alkaa etsiä itsestään todisteita Jumalalle kelpaavuudestaan. Sen sijaan, että hän luottaisi Jumalan armoon Kristuksessa ja hänen lupauksiinsa, hän alkaa etsiä pelastuksen perustaa omasta uskostaan, kokemuksistaan, palvelualttiudestaan ja armonvaikutuksista. Valen-Sendstad kirjoittaa, että kun Jumala poistaa peitteen, joka saa meidät näkemään oikean todellisen tilamme Jumalan edessä, Hän siirtääkin tämän peitteen silmiemme eteen, jotta emme näkisi armonvaikutuksia ja Hengen hedelmiä itsessämme. Hengen hedelmien on pysyttävä meiltä salassa. Hengen hedelmät eivät ole meitä itseämme varten niitä ihailleksemme, siksi että tällöin perustaisimme uskomme ja pelastusvarmuutemme niihin emmekä Kristukseen. Paavalillekin oli annettu pistin lihaan. Meilläkin on omat pistimemme ja ristimme. Näin täytyy olla, sillä Jumala haluaa kuljettaa meidät kärsimysten ja uskonkoetusten kautta lopulta Taivaaseen.

”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room. 8:38-39