Hyvä etten poistanut edellistä blogiani.
Keskustelu pysyi asiassa.Suunnitelmaa jonka tavotteena on kirkon arvojen romuttaminen liittyy vallankumosteorioiden joukkoon. Hyvä oli etten sitä opiskellessani ottanut siitä sivusta kopiota.
Koska nyt en voi asiaa todistaa mitenkään ja tämä teksini voidaan sivuuttaa.
Jos mulla olisi se paperi näyttää, niin olisin jatkuvasti lirissä sen kanssa.
Luin silloin avoimessa kavatustieteissä kurssiin kuuluvia vallankuomusteorioita. Yritin äskettäin käydä läpi niitä tenttikirjoja, mitä silloin aiheesta luettiin, mutta en löytänyt kyseseistä teosta.
Se kirja taisi olla jotain oheislukemista, jota vain suositeltiin.
Varmman joku, joka oli samalla kurssilla, voisi muistaa sen kirjan nimen.
Nyt täytyy vain yrittää muistella, mitä niillä kursseilla opin vallankuomusteorioista:
Tähän astiset kuomkset ovat lopulta tuottaneet vesiperän, siksi että ihmisten arvomaailmat lopulta toimivat niiden vastaisesti.
Joten teorian mukaan arvomaailmat on ensin muututtava, jotta uusi järjestys voidaan saada aikaan.
Kirkon arvot on yksi tärkeimmistä yhteiskunnan arvojen ylläpitäjistä. Joten kirkon arvot on ensin saatava romutettua, muutoin asiassa ei voi menestyksellisesti edetä.Homoseksuaalisten arvojen tuominen kirkkoon on teorian mukaan vain yksi vaihe ja väline uudenlaisen arvomaailman luomisessa.
Puheet jostakin salaliittoteorioista ovat juuri sitä unihiekkaa, jolla toiminnan toteutus voidaan kaikessa rauhassa stoteuttaa .Ssalaliittoa ei uunnitelman toteuttamiseen tarvita.Riittää aivan hyvin, että on vedottu ihmisen luontaiseen oikeudenmukaisuuden käsitykseen. Jolloin monet tahot ottavat asian omakseen ja vievät tavoitetta eteenpäin.
Omalla kohdallani uniekkaa huomasin silmissäni ja aloin kyselemään; miksi kirkon on annettu mennä tähän tilaan, jossa sen omia keskeisiä arvoja romutetaan? Olisiko syynä se, että näin vain pitääkin tapahtua. Ehkä kirkon rakenteet pitääkin romuttua.Jos kerran unihiekkaa on taivaasta ripoteltu, niin mikä minä olen asiaa korjaamaan. Varsinkaan minun ei pidä enää vedota kirkon valtarakenelmiin asioiden korjaamisen suhteen.Silloinhan tukeudun juuri niihin rakennelmiin, jotka on katomassa.
Oivasin samalla sen miten minutkin on saatu asettumaan toisia vastaan.Tajusin ajattelevani jopa niin jopa niin ettei avankeliumi kuulu vastapuolella, vaan vain meille. Muistaakseni jossain on kirjoitettu kuitenkin, että evankeliumi kuuluu kaikelle kansalle.Joten yritän nyt tosissani irrottautua tuosta vastakkainasettelusta.
Yritän lopettaa taisteluni tuulimyllyjä vastaan. Vaikeaa se näköjään on, kun olen tätä intohimoisesti vuosia harrastanut. Onhan tässä se hyöty, että nyt voin rauhassa paneutua asioihin joihin voin oikeasti vaikuttaa.
Irrottautumista auttaisi, jos joku kertoisi miten kommenttoinnin voi estää. Niin ei tarvitsisi keskustelua jatkuvasti seurata.Jolloin voin keskittyä rauhassa ihan muihin asioihin. Niitä kun nyt on ihan riittävästi käsissä.
Kyllä on vaikeaa uskovaisilla, kun eivät tiedä, miten uskoa. Eikö usko Jumalaan riitä. Tavallinen rivijäsen viisveisaa ihmisten tekemistä ”säännöistä”. ”Arvotkin” vaihtelevat ihmisestä toiseen. Toisen ”arvo” on toiselle arvoton. Rikollisellakin pitää olla tilaisuutensa. Kirkko ja usko kun ovat aivan eri asioita.
Eikö uskon pitäisi olla yksinkertainen asia kuten kelakortti (vero), jolla saa apteekista (kirkko) tarpeelliset reseptilääkkeet (sitä mitä kukin tarvitsee, vaikka niitä ”arvoja” ).
Usko on ihmiselle liian yksinkertainen asia. Se tekee meille siitä hankalan. Hengellinen elämä on täynnä vastaavia paradokseja, joihin sisältyy paljon syvällistä viisautta. Ellei näiden paradoksien kanssa suostu elämään, niin ei voi löytää uskoa. Jollei voi ottaa näitä asioita vastaan sellaisenaan, niin kuin pieni lapsi asiat ottaa, niin ei voi löytää Kristillisen uskon keskeistä olemusta.
Eräs uskontulkinta : Finland Covoyn – sekoilun alullepanija on helluntailainen lääkäri. Oikeudenmukaista ?
> Miksi kirkko on nyt kovin valmis luopumaan keskeisistä rakenteellisista arvoistaan?
Jos pohdin tässä vielä noita arvoja, jotka Pekka Veli listasi itselleen tärkeiksi.
1. Kirkon jäsenyyden arvostaminen – Tämä on aika haastava, koska tämä ei ole kirkon sisäinen asia. Tämä voidaan avata yksilötasolla pyynnöksi ”arvosta minua, koska olen kirkon jäsen” tai kirkon tasolla pyynnöksi ”arvosta kirkkoa ja liity sen jäseneksi”. Ajattelen, että kummassakin tapauksessa arvostusta ei saa pyytämällä vaan se tulee teoilla ansaita.
2. Raamatun ehdoton ja ensijainen arvovalta – tämä saa minussa aikaan kaksi pohdintaa:
2a) Evankelisluterilaisessa kirkossa ei ole viime vuosikymmenien aikana ollut tapana pitää Raamattua erehtymättömänä paperipaavina. Kirkolle on tyypillisempää ajattelu, että Raamattu on sana Jumalasta kuin että se olisi kannesta kanteen erehtymätöntä Jumalan sanaa.
2b) Tästä tulee helposti mieleen seuraavanlainen päättelyketju: Minä luin Raamattua. Minä tulkitsin lukemani tekstin tällä tavalla. Minä olen oikeassa. Jos olet kanssani eri mieltä, sinä et arvosta Raamattua ja sen ehdotonta arvovalta.
3. Kirkon oppi – olisin voinut sanoa jos edellisen kohdalla, mutta säästin sen tähän kohtaan, että nämä näyttäytyvät hyvin konservatiivisina arvoina. Yhtäältä vaaditaan arvostusta yhteisön jäsenyyttä kohtaan ja seuraavaksi esiin kaivetaan säännöt. Se on hyvin tyypillinen konservatiivinen ajattelutapa, että tarvitaan säännöt ja oikeat vastaukset ja sitten niitä pitää kunnioittaa ja noudattaa. Mä en sano, että siinä on mitään pahaa, mutta tässä kohtaa pitää ymmärtää, tämä ei ole se tapa, jolla liberaali mieltää maailman.
Yhteiskunnassa onkin liberaalit arvot kunniassa ja ne joutuu välttämättä ristiriitaan ns. konsevatiivisten arvojen kanssa. Liberaali Raamatun tulkinta antaa kärjistetysti ymmärtää ettei se mitä tuossa kirjassa lukee velvoita millään tavalla kirkkoa. Kirkko voi tällöin päättää siitä, mikä Raamatussa on huomion arvoista ja mikä toisarvoista.
Mielestäni sinä et nyt suhtaudu tähän tilanteeseen kovin rakentavasti ja oikeudenmukaisesti.
Raamatun tekstit voi ymmärtää monella tavalla. Konservatiivit tulevat omassa raamatuntulkinnassaan yhteen johtopäätökseen. Liberaalit tulevat omassa raamatuntulkinnassaan toiseen johtopäätökseen. Kumpikin osapuoli on uskollinen Raamatulle, mutta päätyy omassa ajattelussaan erilaiseen johtopäätökseen.
Se on selvä, että konservatiiviset ja liberaalit arvot ovat väistämättömässä ristiriidassa. Tämä on ollut tilanne koko ihmiskunnan historian ajan. En usko, että se tulee koskaan muuttumaan. Autoritäärisessä yhteiskunnassa harvainvalta päättää, miten toimitaan. Demokraattisella yhteiskunnalla on taipumus navigoida arvomaailmojen massakeskipisteeseen. Mitä lähempänä ääripäitä yksilön oma arvomaailma on, sitä syvemmällä paitsiossa hän kokee olevansa demokraattisessa yhteiskunnassa.
Pekka Veli Pesonen, minusta tulkitset ”liberaalia Raamatun tulkintaa” – adjektiivi liberaali ei tähän yhteyteen oikein sovi – kovin mustavalkoisesti, yksioikoisesti. Ymmärtääkseni ”konservatiivitkin” katsovat, että Raamatussa – erityisesti Vanhassa testamentissa, mutta myös Uudessa testamentissa – silloiseen aikaan ja yhteiskuntaan sidottua ainesta, jonka siirtäminen suoraan tähän aikaan on anakronistista.
”Liberaalina” Raamatun tulkitsijana – tähän kastiin kaiketi kuulun – löydän kuitenkin Vanhasta testamentistakin paljon sellaista, joka puhuttelee myös tätä aikaa, esimerkiksi eräät profeetat. Minusta taas Paavalin kirjeitä, jotka ovat saaneet varsinkin ”konservatiivisessa” raamatuntulkinnassa jopa ylivertaisen aseman, tulkittaessa pitää kysyä, keille Paavali kirjoittaa, minä ajankohtana, mistä asiasta ja missä tarkoituksessa – siis, mikä on kirjeen intentio. Etsimällä vastausta näihin kysymyksiin voimme nähdä, mitä kertoo meille tässä ajassa.
*Konservatiivi’ ja ’liberaali’ toimivat myös naamioina. ’Konservatiivit’ saattavat ottaa raamatuntulkinnassaan hyvinkin uusia vapauksia ja ’liberaalit’ taas haluavat säilyttää kristillisyyteen aina kuulunutta avarakakatseista joustavuutta.
Katsopa Pekka hieman ihmiskunnan historiaa ja mitkä arvot ovat siinä mitäkin aikaan saaneet? Päättelyn avuksi voisi ottaa vaikkapa filosofi Bertrand Russelin ’Älyllisen hölynpölyn pääpiirteet”,
”pitää kysyä, keille Paavali kirjoittaa, minä ajankohtana, mistä asiasta ja missä tarkoituksessa – siis, mikä on kirjeen intentio. Etsimällä vastausta näihin kysymyksiin voimme nähdä, mitä kertoo meille tässä ajassa.”
Konsu ja libiraali tutkii tarkasti tuon kaiken ja silti tulos on hyvin erilainen.
Osaatko Jarmo kertoa miksi näin käy?
’Konservatiivejakin’ on monta lajia, joiden raamatuntulkinnat eroavat jyrkästi toisistaan. ’Liberaalit’ taitavat olla sikäli mukavampaa joukkoa, että he voivat rauhassa keskustella keskenään erimielisyyksistään.
PVP : … ”ei voi löytää uskoa”. Eikö usko anneta lahjaksi etsimättä ja löytämättä ?
Kiitos C.L. hyvästä kysymyksestä. Äitini sanoi usein , ettei ole niin pientä pilaa, ettei olisi totta toinen puoli. Joten vastaan sinulle näin. Kirkossamme hoteaan mantaran tavoin opillisia asioita. ikäänkuin niiden hokeminen avaisi asioiden todellisen olemuksen. Hokijat saattavt hyvinkin ymmärttää näiden hokemien oikeaa sisältöä, mutta muille ne jäävät vieraiksi. Silloin käy juuri näin, että kuulija selittää kuulemansa itselleen sillä käytännöllisellä ymmärryksellä joka hänelle on suotu.
Opllinen hokema on se, että Uskon syntyminen on kokonaan Pyhän Hengen työ. Joten emme voi uskoa itsestämme saada aikaan. Niinpä nyt moni käsittää tuon hokeman niin, ettei asiaan voi mitenkään itse vaikuttaa ja jää turhaan odottamaan sitä P:H:n työtä. Sitä kun ei kuulu eikä näy, niin jäädään uskonelämän ulkoupolelle. On totta, että työ on kokonaan Pyhän Hengen vaikuttamaa, mutta meidän osuutemme siinä on vasaan hangoittelu. Voimmme helposti estää Hänen työnsä meissä.
Vielutaiteilijankin on joka aamu otettava viulunsa käsiin ja annettava sen soida, jotta pysyy itse vireessä. Samoin on meidänkin joka aamu annettava Pyhän Hengen tehdä meissä työnsä.
Hän tekee sen jos me emme hangoittele vastaan ja luemme heti aamusta Raamattua ja käytämme aikaa rukoukseen. Jos emme näin tee, niin tottakai vieraannumme Pyhän Hengen työstä. Emmekä anna hänen vaikuttaa meissä uskoa syntien anteeksisaamiseen ja siitä tulevaan iloa ja rauhaa Jumalan kanssa. Ainakin itse huomaan että joka aamu tarvitsen tämän virityksen. Jos hangoittelen vastaan ja ryhdyn muihin puuhiin ensin, niin illalla huomaan, että virttyminen päivään ja hengelliseen todellisuuten unohtui.
Mikko Nieminen. Minulla ei aina aukea Vastaa-valikko oikeasta kohdasta. Syytä en tiedä.
Vastaa nappi löytyy aina päätasolla olevan kommentin alta. Eli jos kommentoi pitkää keskusteluketjua, pitää kelata ylöspäin.
Tää konservatiivien hätä on selkeästi ymmärrettävissä, kun kirkko on ollut koko historiansa ajan ”lain alla” eli jo perusta ”kenen maa sen uskonto” on selkeää lakia eli jos ei alistunut ruhtinaan ”oikeaan uskoon” ei ollut mahdollista elää siinä maassa. Onhan se ”turvallista” uskoa ja elää kun ylhäältä määrätään kuinka tulee uskoa ja elää, kaikki tämä rangaistuksien pelossa ja pakosta.
Entäpä nyt kun demokratian peikko onkin tullut kirkkoon eli ei enää olekkaan ”ylipaimenta” joka ohjaisi laumaa vaan kovimmin määkivät lampaat saavat(valitsevat) paimenet mukaansa toteuttamaan tahtoaan ja hyväksymään kaiken mitä lauma haluaa, siis kuinka uskoa ja elää.
Miten käy konservatiivin joka on luottanut oman elämänsä Lutherin sanoihin armosta, kaikki omat synnit saa anteeksi, mutta kun Raamatussa lukee että on syntejä (toisten) joita ei saa toteuttaa ja nyt nämä liberaalit tuovat nämä synnit kirkkoon hyväksyttäviksi että niinkin voi elää ja olla ”oikeassa uskossa”, on siinä konservatiivillä ihmettelemistä kirkon raunioita katsellessa?
> Miten käy konservatiivin joka on luottanut oman elämänsä Lutherin sanoihin armosta
Epäilen, että liberaalien synnit eivät vie konservatiivin taivaspaikkaa.
Katsotaanpa, mihin tämä kommentti traditiosta tipahtaa 🙂
Sami, olen jo aiemmin todennut, että puhe uskonpuhdistuksen muoto- ja sisältöperiaatteesta on 1840-luvulla silloisen liberaaliteologien koululunnan (Liberale Theologie) piirissä valistusteologian pohjalta syntynyt tulkinta uskonpuhdistuksesta, jonka monet muutkin omaksuivat tunnustuksellisia luterilaisia myöten. (Näin Handbuch der Theologie- und Dogmengeschichte 2. laitos).
Traditio on monitulkintainen asia, koska sillä voidaan tarkoittaa mm (1) koko kristinuskon virtaa, (2) apostolien oppia ja sen välittämistä ja (3) kirkollisia käytäntöjä ja tapoja. Itse asiassa siitä, kuinka uskollisesti ortodoksisen kirkon teologia kaikilta kohdin palautuu apostoleihin, voidaan ymmärtääkseni olla nimenomaan tutkimuksen ja lähteiden valossa eri mieltä. Ei siinä ole minulle mitään uutta, että molemmat vanhat kirkot ovat pitäneet luterilaisuutta uutuutena, joka poikkeaa kirkon opista. Keskeinen ero on tietenkin siinä lähtökohdassa, onko apostolinen usko osittain ilmoitettu Raamatussa ja osittain apostolien perimätiedossa vaiko vain Raamatussa (muistinvaraisesti Cleopa Ilieltä). Tuo romanialainen kirja on hyvä. Mutta minusta sen kritiikki osuu paremmin ns. vapaiden suuntien käsityksiin kuin luterilaisuuteen. Koska me asiallisesti nimenomaan arvostamme traditiota. – Minä en lue Raamatustani käskyä vaikkapa ristinmerkin tekoon. Mutta käytän sitä, koska se on osa kirkon liturgista traditiota ja monella tapaa yhteensopiva Raamatun kanssa. Ja minusta on outoa, jos tehdään kirkkoja ja kristittyjä toisistaan erottavia linjauksia sen mukaan, käytetäänkö kahta vaiko kolmea sormea ja vasemmalta oikealle vaiko oikealta vasemmalle. Se on mielestäni raadollista, mutta minun tarkoitukseni EI ole tässä arvostella toista kirkkokuntaa, jota en syvällisesti tunne.
Marko, kristillistä traditiota ei ole vaikea ymmärtää kun on sen asian itselle selvittänyt, miten se on kristikunnassa ymmärretty ennen uskonpuhdistusta. Uskonpuhdistuksen jälkeen protestanteille traditio on ongelmallinen. Hyvin ongelmallinen. Sitä hallitsee juuri tämä muotoperiaate, jopa kansanhurskaudessa. Tämä ongelmallisuus on hyvin läpäisevää koko protestanttisessa kentässä, kuten myös luterilaisuudessa.
Traditio tarkoittaa Raamattua, uskontunnustusta, ekumeenisten kirkolliskokousten säädöksiä ja isien kirjoituksia, kanoneja, jumalanpalveluskirjoja, pyhiä ikoneja – itse asiassa koko oppijärjestelmää, kirkkohallintoa, jumalanpalvelusta ja sitä taidetta, joka on liittynyt ortodoksiseen kirkkoon kautta aikojen. Kirkon tietoisuudessa traditio on pyhien kirjoitusten erehtymätön selittäjä ja estää yksipuolisen Raamatun tulkinnan. Traditioon perustuvat Kirkon eri lait ja kanonit, samoin jumalanpalvelusten eri muodot. Pyhän Basileios Suuren mukaan kirjoitetulla opetuksella ja suullisella perinteellä on yhtäläinen voima. Traditiota tulee kuitenkin aina verrata Pyhiin kirjoituksiin. Varhaisvuosisatojen harhaopit vältettiin juuri sillä, että tradition avulla varmistettiin, mikä oli oikeaa ja aitoa ja mikä taas ei. Kuitenkaan kaikki kirkollinen ei kuulu pyhää traditioon. Jotkut asiat kirkon elämässä ovat vain ajallisia ja väliaikaisia, vain ihmisten tapoja ja perinteitä, ilman ikuista ja pysyvää merkitystä. On tärkeää erottaa maalliset, ihmisten luomat perinteet ja aito, pyhä perimätieto. Kirkon piirissä on myös asioita, jotka eivät kuulu pyhään traditioon eivätkä Kirkon myönteisiin, inhimillisiin perinteisiin. > jatkan vielä…
Eräs hyvä näkökulma tradition ymmärtämiseksi löytyy tästä;
” Pyhä Basileios Suuri sanoo tästä seuraavaa: ”Kirkon säilyttämistä opetuksista ja kielloista jotkut ovat säilyneet kirjallisina, mutta jotkut niistä olemme saneet apostolisesta perinteestä kahdenkeskisenä seuraantona. Sekä edellisillä että jälkimmäisillä on sama jumalisuuden voima. Ja tätä ei kiistä kukaan, jolla on vähänkään tietoa Kirkon säädöksistä. Sillä jos rohkenisimme hylätä kirjoittamattomat tavat, ikään kuin niillä ei olisi suurempaa merkitystä, meidän tunnottomasti turmelisimme evankeliumin, jopa kaikkein oleellisimmilta osin, sillä apostolien opetus jäisi vain tyhjäksi nimeksi. Esimerkiksi mainitkaamme ennen kaikkea muuta kristittyjen kaikkein ensimmäisin ja tavanomaisin toimenpide: että niiden, jotka luottivat Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, tulisi merkitä itsensä ristimerkillä. Kuka opetti tämän kirjoittamalla? Entä rukoiltaessa itäänpäin kääntyminen? Mistä Raamatun tekstistä tämä löytyy? Siunattaessa Eukaristian leipää ja viiniä Pyhän Hengen avuksikutsumissanat niiden muuttumiseksi? Kuka pyhä jätti ne meille kirjoitettuna? Sillä me emme tyydy niihin sanoihin, jotka apostoli tai evankeliumi on merkinnyt muistiin, sillä ennen niitä ja niiden jälkeenkin me lausuimme myös muita sanoja, joilla uskomme olevan suuri voima sakramentille, vaikka olemme saaneet ne kirjoittamattomana opetuksena. Minkä Raamatun kirjoituksen mukaan me sitten siunaamme kasteveden, voitelun öljyn, ja itse kastetun henkilön? Eikö salaisen ja hiljaisen tradition mukaan? Mitä vielä? Itse varsinainen öljyllä voitelemiskäytäntö: mitä kirjoitettuja sanoja meillä on siitä? Milloin on annettu sääntö kolminkertaisesta upottamisesta? Entä muista kasteseremonioista; Saatanasta ja hänen enkeleistään luopumisesta, mistä Raamatun kirjasta ne on otettu? Eivätkö ne kaikki ole tästä julkaisemattomasta ja yksityisestä opetuksesta, jonka isämme pitivät varastossa, jonne ei ollut pääsyä uteliaisuudesta eikä maallisia tutkimuksia varten, koska ensimmäisenä periaatteena oli opetettu vartioimaan mysteerien pyhyyden salaisuuksia? Sillä kuinka sopivaa olisi julkaista opetusta kirjoittamalla noista asioista, joita kastamattomat eivät saaneet nähdä?” (Basileios Suuri: De Spiritu Sancto, kpl. 27)”
Perustuuko lasten kastaminen tariditioon ?
Raamatusta löydämme kaste käskyn. Alkukirkossa kaste käytännössä on monia nyansseja. Päälinja oli se, että kaikki kastettiin, jotka halusivat tulla kirkon jäseniksi. He saivat myös ehtoollisen aikuiset, lapset ja sylilapset.
Kuinka Jeesus kastettiin ja kuinka Jeesus ja Hänen opetuslapsensa kastoivat kuten myös Johannes kastaja, eikö näistä ole selkeästi kirjoitettu evankeliumeihin, lukekaa sieltä?
Saisinko Sami selkeän vastauksen siihen kysymykseeni, että perustuuko lasten kastaminen traditioon? Siihen on vain kaksi mahdollista vastausta.
Uskovia alettiin kutsua Antiokiassa Kristityiksi. On luonnollista että uskovat kastoivat ja kastavat yhä lapsensa . Nyt Kristityn nimen saa, kun on kastettu kristillisesti. Kristilliseen uskoon sitoutumista ei enää edellytetä. Joten voimmeko tästä huolimatta todeta, että kirkko on yhä uskovien yhteisö? Minua kiinnostaa tietää, mikä asema traditiolla on tässä? Tradition on täytynyt ohjata tähän nykyiseen tianteeseen, jossa uskovat ja uskonsa kieltävät ovat yhtähyviä Kristittyjä.
Raamatussa meillä on kastekäsky ja kuvauksia siitä, miten uskoon tulleet kastettiin, mutta missään en näe viittaustakaan siihen, että olisi kastettu ketään, jolla ei ole uskoa. Onko tässäkin sitä unihiekkaa silmiin ripoteltu?
Pekka Veli, kysyt toistamiseen perustuuko kristillinen kaste traditioon. Mielestäni vastasin sinulle, että Raamatussa meille on selvä käsky. Raamattu on osa traditiota.
Sitten ihmettelet; ”mutta missään en näe viittaustakaan siihen, että olisi kastettu ketään, jolla ei ole uskoa. ” Raamatussa ei kerrota tietenkään kaikkea. Ei siellä kerrota suoraan, että Jumala on kolmiyhteinen ja tasavertainen jumaluudessa. Kaste ei tietenkään edellytä, ei edes luterilaisen opin mukaan uskoa. Kaikki kastettiin, myös sylivauvat. Apostolien teot olivat myös siirtymäajan kuvausta Uuteen liittoon, joten niistä ei voi vetää kovin suoria linjoja. Kyllä kristitty voi olla ilman kastetta, mutta se on poikkeustilanne, ja ihmisen tulee saada kaste mahdollisimman pian, kun se on mahdollista.
Toisinkuin monesti väitetään, Luther ei pyrkinyt murtamaan Kirkon traditiota, eikä vastustanut muita, kuin tekopyhiä tapoja ja kumarteluja. Hän ei hyljännyt Apostolista suksessiota, joka säilyi läpi uskonpuhdistuksen ja välittyi myös Suomen Kirkkoon aikoinaan.
Luther siis, pysyi Kirkon poikana, toisin, kuin ne hurmahenget, jotka irtaantuvat tuona hajaannuksen hetkenä (1500 luvulla) kaikkinensa Kirkon traditiosta ja keksivät omat oppinsa, uudelleen kastamisineen ja järjestätymisineen.
Lutherilainen Kirkko ei siis edusta ns. ”Vapaita suuntia” joiden mielestä Luther jätti aikoinaan homman kesken… Vapaat suunnat yrittävät edelleen juurtua Apostoliseen suksessioon ilman traditiota ja usein heidän opetuksensa ja oppinsa on sekavaa ja ilmassa leijuvaa.
Luther kirkasti Raamatusta löytyvän Apostolisen uskon ja nojautui varhaisiin Kirkko isiin ja Apostoliseen suksessioon. Kristillisen Kirkon oppi on edelleen hyvin tunnettua Lutherilaisessa itseymmärryksessä, toisin on esim. Helluntalaisuudessa, joka on uudehko haara Kristillisen historian perspektiivissä…
Se mitä ”Idän” ja ”Lännen” Kirkossa tapahtui aikoinaan, ei liity reformaatioon, joka liittyi vain Roomalaisen Kirkon harha-askelista luopumiseen. Tätä Luther itse ajoi takaa, siis Roomalaisen Kirkon puhdistamista turhasta kuormasta.
Ismo malinen selitäppä nyt selkeästi kuinka mainitsemasi ”Apostolinen suksessio” säilyi kun vainottu alkuseurakunta vaihtui rooman kirkoksi joka alkoi pakottaa kansaa tähän ns ”kristilliseen kirkkoonsa” ja alkoi itse vainota toisuskoisia?
Ari. Katso Wikibediasta. Sieltä saa kysymyksiin parempia vastauksia, kuin mitä näihin kommentteihin kukaan jaksaa napautella. Minusta on aika outo ajatus , että vain piispojen välittämä evnkeliumi olisi ainoa oikea. Tähän väitteeseen käsitän susseksion perustuvan.
Olenko väärässä?