Kirkkomme elämän ja toiminnan yksi vahva piirre viime aikoina on ollut sekä polarisoituminen että moninaisuus. Ehkä kirkon kohdalla ei pitäisi puhua moniarvoisuudesta. Jotkut ovat jo ehdottaneet puolivakavissaan, että eri ryhmien pitäisikin toimia omina ryhminään kirkon sisällä ja että pitäisi hyväksyä tällainen erilaisuus. Itse näen tärkeänä, että kirkossamme siedetään erilaisuutta melko pitkälle.
Erilaisuus koskee perinteitä ja painotuksia ja liittyy muiden muassa herätysliikkeisiimme. Samalla se liittyy nykypäivän maailmaamme, jossa saamme vaikutteita kirkon elämään ja kaikkeen muuhunkin jatkuvasti maailmalta monin eri tavoin. En kuitenkaan kannata sitä, että kirkkoamme ryhdytään tietoisesti jakamaan enää eri ryhmiin vaikka jakoa tehtäisiin toiminnallisen näkökulman pohjalta.
Kaiken kirkkomme elämän, keskustelun ja myös polarisoitumisen keskellä kyselen, unohdammeko keitä olemme ja mikä on meidän yhteinen identiteettimme kirkkona ja kristittyinä? Unohdammeko olevamme luterilaisia ja sen, mitä se meille on antanut ja antaa?
Uskonpuhdistuksen löydöt ja uudistukset olivat omana aikanaan mullistavia. Niillä on edelleen merkitystä vaikka myös uskonpuhdistuksen perintö pitää ”maastouttaa” eli soveltaa tämän ajan maailmaan. Uskonpuhdistuksen aikaan liittyy voimakkaita taisteluja, joita emme sieltä tai muualta kaipaa.
Luterilaisuus merkitsee meille sitä, että kirkkomme elämä nousee apostoliselta perustalta. Lutherin toiminta aiheutti kirkon jakautumisen, mutta sisältöasioissa Luther halusi nojata nimenomaan jakamattoman kirkon perinteeseen. Taustaltamme kuulumme läntiseen kristikuntaan ja samalla meillä on läheinen yhteys itäiseen kristikuntaan Venäjän ja oman ortodoksikirkkomme kautta. Kirkkomme elämä nousee katolisen kirkon taustasta ja siihen koemme läheistä yhteyttä, vaikka katolinen kirkko katsookin meidät huomastaan erkaantuneiksi.
Laajemman kuvan katsominen vie katsetta pois omista pienistä kuppikunnistamme.Uskonpuhdistuksen ”lapsina” meillä on myös pohjaa nähdä protestanttisuuden piirissä syntynyttä kristikuntaa, vaikka opillinen yhteys vapaiden suuntien suuntaan onkin hieman hankalampaa kuin ns. vanhojen kirkkojen suuntaan.
Luterilaisina meille on tärkeää Raamattu, evankeliumi, sakramentit ja syntisen vanhurskauttaminen yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden. Tärkeää on evankeliumin välittäminen ihmisten omalla kielellä sekä seurakunnan ja kirkon arvostaminen uskon ja rakkauden yhteisönä. Meillä on piispuus ja paimenvirka muutenkin. Meillä on jokaisen kastetun oikeus ja vastuu seurakuntayhteisön jäseninä. Luther korosti kristityn arjen kutsumusta Jumalan ja lähimmäisen palvelemisen paikkana.
Me luterilaiset korostamme Jumalan työtä sanan ja sakramenttien kautta. Ihmisen oman elämän onnistuminen tai epäonnistuminen ei ole edellytyksenä Jumalan työlle eikä merkki Jumalan siunauksesta tai sen puuttumisesta. Luther korosti ristin teologiassaan Jumalan toimintaa vastakohdissaan ja niiden kautta.
Luterilaisina meille on tärkeää Kristus, joka on jakamaton. Pitäisikö meidän enemmän muistaa nämä perinteiset ”perusprinsiipit”? Kirkon työkin voisi toimia paremmin, jos huomio olisi enemmän näissä kuin meidän omissa erilaisissa ryhmissämme ja niiden intresseissä.
Toivo Loikkanen
Että ihminen olisi uskottava hänen tulisi elää niinkuin opettaa, kirkossa erityisesti. Toivottavasti tässä ko. tapauksessa ei käy niin, että Maria opettaa niinkuin elää.
Neljäs käsky.
Vai onko niillä käskyillä enää mitään painoa evl-kirkkomme henkilökunnalle millään tasolla?
Haastattelija ihmetteli:
”Jollakin vaikeasti määriteltävällä tavalla tuntui kovin hankalalta, että hän on seurakunnassa töissä. ”
Kirkon ihmisille pitääkin tuntua hankalalta, se on osoitus, että ehkä kunnioittaa kymmentä käskyä.
Jokainen elää myymällä jotakin. Tuo lause on monissa parhaissa ja arvostetuimmissa markkinoinin strategioiden opetukseen erikoistuneissa oppilaitoksissa ihan avoimesti kurssien motto. Tästä lähdetään nykyään. Markkinataloudessa ainakin. On pakko. Sitäpaitsi, pelkkää perinteistä prostituutiota vaikeampi duuni on myydä sieluaan vaikkapa tv:n reality ohjelmissa tai viidetaiteilijana baareissa, joissa kukaan ei sitä välttämättä edes halua ostaa. Näin väitän.
Joo, joku myy heroiinia, mutta myyhän joku toinen limuakin.
On näissä myytävissä hieman eroakin.
Sekä huumeiden, että seksin myynti orjuuttaa niihin addiktoituneita, ja aiheuttaa kärsimystä ostajien omaisillekin. Tiedän kokemuksesta.
Ei noin saa tehdä. Mutta jos tekee, anteeksianto on auki, kun sitä sydämestä haluaa ja etsii.
Kirkolla on ollut runsaasti (eläke)varoja sijoitettuna ulkomaisiin veroparatiiseihin, olisi ristiriitaista tuomita ”Maria,” joka myy itseään (vaikka hän olisi pappi).
Jos eläkerahaston varoja on veroparatiisissa, se on vain positiivinen asia. Ei rahastojen tuotosta pitäisi veroa maksaa, koska ne menevät eläkkeiden maksamiseen. Vielä parempi olisi, jos ne voisi kotimaassa sijoittaa verottomasti. Mutta kotimaassa ei oikein saa kunnon tuottoa sijoituksille.
Toki, toki. Kun kohta saamme maalaisliittolaisen miljöönäärin pääministeriksi, ehkä Teemunkin toive toteutuu.
No ei se minun etuani aja. Eläkkeen saamiseen on vielä pitkä aika ja se näyttää etääntyvän horisontin mukana. Mutta työeläkejärjestelmä on lakisääteinen ja eläkkeen maksaminen on yhteiskunnan velvollisuus. Siksi on nurinkurista, että sama yhteiskunta verottaa muihin tarkoituksiinsa varoja, joiden pitäisi mennä lyhentämättöminä eläkkeisiin.
Niin, en osaa sanoa, onko pelkästään makuasia, että kirkko osallistuu eläkevarojensa sijoittelussa aggressiiviseen verosuunnitteluun. Kirkon eläkerahasto sijoittaa erittäin runsaasti Luxemburgilaisiin ja Irlantilaisiin rahastoihin, joita yleisesti pidetään veroparatiisisijoituksina.
Kysymys on tietysti poliittisesti arin mahdollinen, koska kyseessä on kirkon tuhansien työntekijöiden tulevat eläkerahat. Ymmärrän erittäin hyvin, että silloin kiusaus pitää vähintään vasenta kättä sormet ristissä selän takana on hurskaimmillekin lähes ylivoimainen.
Ainoa seikka, joka eläkevarojen sijoittamisessa veroparatiisiin voisi olla, on se että mukana olemisella tuetaan järjestelmää. Toinen ongelma voisi olla eläkevarojen sijoittaminen sellaiseen toimintaan, joka on globaalisti vahingollista, esim luonnonvaroille. Mutta vero ei ole ongelma.
Jos suurkapitalistit ja -yritykset vievät omaisuuksiaan veroparatiiseihin, on kysymyksessä yhteisten velvollisuuksien pakoilu ja välttämänien. Suurista pääomista ja voitoista pitäisi maksaa veroa yhteiseksi hyväksi. Mutta eläkerahaston tuotot ovat eri asia, koska ne joka tapauksessa tuloutetaan yhteiseksi hyväksi, eli maksetaan eläkkeinä. Miksi pitäisi maksaa veroa rahasta, joka on matkalla eläkkeensaajille? Varsinkin kun eläkkeensaajat maksavat vielä itse seuraavassa vaiheessa veroa eläketuloistaan.
Isompi eettinen ongelma on eläkeyhtiöiden johtajien käsittämättömän suuret palkat ja muut edut.
Ei ole syntioikeutta. Inhimillisesti punniten hyviä tyyppejä voivat lähietäisyydeltä olla kaikki eri alojen syntiset.
Tämä on käsittämätöntä ja kauheaa. Vaikka olemme kaikki koko ajan anteeksiantamusta tarvitsevia niin tuollainen aviorikoksen harjoittaminen toisen aviopuolison kanssa on kauheaa. Hän sanoo ettei hyväksyisi aviorikosta omalla kohdallaan, mutta itse harjoittanut sitä avioliitossa ollessaan ja nyt sitten harjoitaa haureutta toisten aviopolisoiden kanssa.
Jumala ja hänen henkensä ei ole petettävissä. Ei hän tällaista työtä eikä työntekijää voi siunata.
Nyt äkkiä sielunhoitajan kanssa apua Herralta etsimään. Hän haluaa sanoa kuten aikoinaan: ”mene äläkä enää syntiä tee”. Hänen sanoissaan on voima vapauttaa synnistä.
Jos Maria olisi mies ja myisi seksiä miehille, kukaan ei uskaltaisi kyseenalaistaa hänen toimintaansa.
Ihmisenä totean, että surullista, oli sitten todellinen tai hypoteettinen tapaus. Naisena totean, että jos olisi kyseessä nuori mies, joka myisi seksiä naisille, palstasovinistit olisivat jo julistaneet masilmanlopun alkaneen.
Olettepa kaksinaismoralistisia.
Silloinhan se olisi kirkon nykymnittapuun mukaan lähes pyhää toimintaa. Uusdiakoniaa.
Eipä kirkko turhaan pornomessuilla käynyt, nyt on osaamista omassa talossa!
Täytynee saada naispappien koulutusohjelmaan tällainen ainevaihtoehto.
Entä miespapit?
Onhan noista ”Ladyboy”-homoistakin kuulemma kova kysyntä Stadissa.
Selityksistä huolimatta epäilen asian todenperäisyyttä. Kohuja on monenlaisia. En toisaalta kyseenalaista Kyyhkysen toimituslinjaa vaikka omana opiskeluaikanani Kyyhkysellä on joskus tavoite ”repäistä”. Olin itse toimituskunnassa kaksi vuotta. Tein perusjuttuja. Opiskelujemme alkuvaiheessa juttu ”Lutherin anaaliteologiasta” aiheutti pienen kohun. 🙂
Vuonna 2014 meidän tavoitteemme ei ole ollut ”repäistä”, ei tehdä kohuja. Olemme haastatelleet piispa Askolaa teologien työllistymisestä, kenttäpiispa Särkiötä kirkon ja puolustusvoimien suhteesta, esitelleet tiedekunnan henkilökuntaa ja kertoneet teologian opiskelijan kesätyöstä hautausmaan vahtimestarina. Asiallisia, hyviä juttuja, joista monesta olen todella ylpeä.
Kun teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys vuosi sitten valitsi minut lehden vastaavaksi päätoimittajaksi, se tapahtui osin sen vuoksi, että yhdistys ei halua kustantaa kohulehteä. Minä olen tylsä, keski-ikäinen konservatiivimies Tyrväältä. Minun aikanani tämä lehti ei tule julkaisemaan juttuja anaaliteologiasta. Me teemme tätä vakavissamme ja suurella rakkaudella suomen vanhinta edelleen ilmestyvää julkaisuamme kohtaan.
Tämän vuoden lehdet ovat luettavissa netissä kaikki, http://kyyhkynen.tyt.fi. Kuulen mielelläni, mitä näistä jutuista pidät repivinä ja kohujuttuina.
Vihjauksesi siitä, että juttu olisi keksitty, on oikeastaan aika loukkaava. En tiedä, oliko teillä tapana tekaista haastatteluja silloin, kun sinä olit toimituskunnassa. En usko. Me emme ainakaan tee niin.
Tämän jutun keskiössä ei alunperin pitänyt olla prostituution ja hengellisen työn yhteys. Se tapahtui oikeastaan vahingossa. Olisin halunnut käsitellä prostituutiota aivan toisesta kulmasta, yritin löytää haastateltavaksi ihmisiä, jotka olisivat joskus – vuosia sitten – tehneet seksityötä ja haluaisivat kertoa miten suhtautuvat tähän jälkikäteen.
Etsin siis haastateltavaa ylipäänsä seksityöstä kertomaan. Lähetin postia Protukikeskukselle, jossa kerroin myös lehdestä ja siitä, että sitä julkaisevat teologian opiskelijat. Viestini oli lähetetty edelleen jollekin seksityöntekijöiden keskustelusivulle ja ”Maria” otti minuun yhteyttä, koska hänestä juuri tämä teologian opiskelijoiden lehti tuntui kiinnostavalta. Juttu sai aika lailla uuden suunnan.
Yritin parhaani mukaan antaa Marialle äänen, turvallisen mahdollisuuden puhua. Toki tiesimme, että juttu saa näkyvyyttä, mutta se oli enemmänkin pelottavaa kuin tavoite. Nyt, 12 tuntia jutun julkaisemisen jälkeen, uskon vielä, että teimme oikean ratkaisun. Illalla rukoilen, että saisin olla samaa mieltä myöhemminkin.
Tapaus voi olla aito, ainakin Samulin vakuutteluista päätellen. ” Maria” ei kauan ole enää salarostituoitu. Kaikki puhuvat hänestä ja paljastumisen paine kasvaa. Nyt jokainen työntekijä kyttää toista ja erityisesti naisia. Tämä tuottaa naisille mukavat oltavat omassa työyhteisöissään. Parhaimmillaan kyykysen tilaus kantalaskee. Ei tänne kiiitos! Aiheuttaa ahdistusta työyhteisössä.
Mutta jos olisi niin, että kyseessä olisi feikki mikä oliisi sen tarkoitus? Samulihan oli tyrvääläinen joka ei kirjoita anaaliteoligiaa ja on muutenkin kuiva? Ja vielä konsertaviivi joka on eksynyt raflaavan aiheen kimpuun. Olisiko tämä rakennettu ansaksi homoseksuaalisuuden puolustajille, rakkaus, vapaaehtoisuus ja sitoituneisuus on ( työlleen ) tärkeitä ja elinikäinen liitto. Mene ja tiedä. Muutkin salaliittoteoriat ovat mahdollisia.
” Marista” tulee mieleen Magdalan Maria ( Luukkaan evankeliumissa (Luuk.8:2) kerrotaan pahojen henkien poisajamisesta Mariasta) Tässä jutun ” Mariassa” ei välttämättä niitä ole, mutta ainakin ne painostavat häntä kovasti. Ja tarjoavat hänelle kokopäiväroolia – ellei peräti kutsu häntä jo palkkarengiksi. Vain Kristus vapauttaa kuten aikoinaan tuon Marian.
Hyvä, etten lähtenyt vitsailemaan kirkollinen domina -aiheesta, vaikka mielessä pyöri koirankujetta. Mietin, että olisiko sittenkään trolli. Seksiaiheesta vitsailu kirkollisella sivulla muutenkin usein vaatii masokistista mielenlaatua, joten sitä ei oikein viitsi harrastaa.
Samuli Suonpää: Turhaan loukkaannut. Ylioppilaslehden journalismi on heikentänyt opiskelijalehdistön mainetta, mm. tällaisten juttujen takia: http://ylioppilaslehti.fi/2013/02/yl-raportti-paskoimme-housuun-bussissa-turkuun/
Lukijoiden asemesta sinun kannattaisi kohdistaa kritiikkisi kollegoihisi, joiden journalismi on heikentänyt koko opiskelijalehdistön mainetta.
En voi mitään sille, että kaiken tämän jälkeen minulla on vieläkin pieni epäilys siitä, että vähän ajan kuluttua tämäkin juttu ilmoitetaan keksityksi ja että tavoitteena oli kokeilla journalismin rajoja. Kun kyynisyydelle kerran on annettu tilaa, niin sitä on enää vaikea nujertaa.
Näissä anonyymeissä jutuissa on aina vikana se, että todenperäisyys jää kirjoittajan vakuuttelun tasolle. En tiedä, voiko sitä enää anomyymien tarinoiden kohdalla kokonaan välttääkään. Se on harmi, koska tämän kaltaisesta aiheesta olisi mahdotonta muuten kirjoittaa, ja jos anonymiteetistä luovutaan, monet tärkeät asiat jäävät pimentoon.
Samuli, Ymmärsit kommenttini pääosin väärin. En väitä, että Kyyhkysen tavoitteena olisi tehdä juttuja ”repäistä” periaatteella tai kohujuttuja. Sanoin, että sellaista taipumusta on ilmennyt jo vuosikymmeniä sitten. Oma epäilykseni ei kohdistu teihin vaan yleensä asiaan: Pidän sitä jotenkin vain niin absurdina yhtälönä. Tällä en moralisoi seksityöntekijöitä, jotka ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin. Toisaalta voin todeta, että maailma on ihmeellinen ja niin myös kirkkomme ja kristittyjen joukko. Asia on siis vakuuttelusi perusteella totta. Pitää perehtyä Kyyhykysten juttutarjontaan. On hyvä kuulla, että teette lehteä tuolla linjalla.
Tuli tuosta anonymiteetistä mieleeni eräs toinen tapaus, josta uutisoitiin. Muutama vuosi sitten eräs Anniksi itsensä esittelevä nuori nainen kertoi oman tarinansa. Siitä nousi valtava kohu. Annin väitettiin olevan keksitty hahmo. Hänen suuhunsa aseteltiin lausumia, joita hän ei sanonut, mm. että Anni rinnasti homoseksuaalit murhaajiin. Tämä Annin esiintulo vihastutti joitain piirejä niin paljon, että siihen negatiivisesti suhtautuvat kajauttivat alkusoiton joidenkin lähetysjärjestöjen määrärahajaossa syrjimiselle. Ja riitasoinnut eivät ole vieläkään asettuneet vaan köydenveto jatkuu.
Voihan olla, että tämäkin tapaus, jos on totta, on ”kepillä jään kokeilemista” eli halutaan katsoa, miten pitkälle kirkko antaa työntekijälleen liekaa juosta vierailla laitumilla.