Paljon on tehtävissä kirkon merkityksen ja vaikutuksen sekä annin lisäämiseksi yhteiskunnassa. Tahtotila tähän lienee kirkon piirissä yleinen, jota tuore strategia ”Ovet auki” ilmentää. Teemaan liittyen luin kirjan ja olin tilaisuudessa, joista lyhyesti seuraavassa.
Hiljakkoin ilmestyneessä kirjassa Tulevaisuuden sanat etsitään monista näkökulmista kirkolle uusia sanoja ja toiminnan sisältöjä postmodernissa maailmassa tohtoritasoisten kirjoittajien voimin. Kirja sykähdytti ja pysäytti. Pääsanoma on, että jos kirkko jää modernin ajan tilaan eikä uudistu, se vähitellen hiipuu ja sen vaikutus vähenee marginaaliseksi yhteiskunnassa.
Kulttuurimuutoksesta kirjassa käytetään esimerkkinä sosiologi Antti Eskolan kehitystä marksilaisesta tiedeuskovaisesta kristilliseksi ajattelijaksi : ”jotain muutakin on”. Olen lukenut kaikki Eskolan uskontoa käsittelevät kirjat ja niistä piirtyy kuva, että tiede ja usko voidaan yhdistää. Ajattelun kautta on mahdollista päätyä uskovaksi. Tätä samaa teemaa Kari Kuula kirjoituksissaan pitää näkyvästi esillä.
Postmoderni ihminen ei niinkään ajattele tuonpuoleisia, vaan haluaa, että hengellisyys on tämänpuoleista tässä hetkessä ja arjessa elettävää. 2010-luvun kontekstissa teologiaa ja uskon harjoittamistapoja tulisikin uudistaa modernille kriittiselle ja ajattelevalle ihimiselle ymmärrettävämmäksi ja merkityksellisemmäksi.
Kirkon uuudistumisen pohdintaan sytykkeitä antava tilaisuus oli, kun emeritusprofessori Esko Valtaoja ja piispa Jari Jolkkonen keskustelivat uskon ja tieteen suhteesta 3.10. Kuopiossa Alavan kirkossa. Jäi vaikutelma, että molemmilla tahoilla on halua ja kykyä hedelmöittää toistaan ja yhdessä parantaa maailmaa. Sekä tieteen että kirkon anti tässä maailmassa olisi mielestäni tuottaa mahdollsimman hyvää elämää mahdollisimman monelle.
Yksi alue, jossa tieteen/tiedon ja kirkon oppien yhteisvaikutusta kaivattaisiin on johtaminen ja työyhteisöjen hyvinvointi. Niihin molemmilla on myös paljon annettavaa.
Jo parikymmentä vuotta sitten puhuttiin ja sovellettiin käytäntöön tietojohtamista (knowlwdge management). Itsekin kävin lukuisia kursseja aiheesta. Myös tänä päivänä on teema ajankohtainen- ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. Onhan maailma täynnä valeuutisia, muka- tiedolla manipulointia ja huhuja sekä erilaisia kuplia, joissa lymytään ja haetaan viholliskuvia. Ajanmukaiseen ja luotettavaan tutkimustietoon perustuvaa viestintää ja päätöksiä kaivataan kipeästi. Tiedolla ja tieteellä on siis kovastikin työsarkaa näinä aikoina maailmanparantamisessa. Raflaavimpien mielipiteiden ja kovaäänisimpien ylivaltaan ei saa alistua.
Tiedon ja tolkullisen toiminnan lisäksi työyhteisöt kaipaavat toista tärkeää asiaa, jota puolestaan kirkon suunnalta voitaisiin tarjota. Suorittaminen, kiire, riittämättömyyden tunne jopa ahdistus vaivaa monia näinä ”huippuosaajien” aikoina. Yhteisöjen ja yksilöiden välinen kilpailu on joskus kovaa ja pakottaa joskus jopa epäeettisten keinojen käyttöön. Ja tietysti ahneus ja vallanhalu vaanii ainakin yhteiskunnan yläportailla kuten Pandorapaljastusten myötä on havaittu. Valta ja mammona sokaisee helposti ja saa ihmisen kuvittelemaan olevansa muiden yläpuolella ja muita parempi.
Kirkon opit korostavat kohtuullisuutta ja toisista huolehtimista – ”tee muille kuin toivoisit itsellesi tehtävän”. Sieltä myös löytyy sellainen käsite kuin armo. Korostetaan sisäistä rauhaa ja hiljentymistä, johon ei aina tarvita retriittejä, mutta nekin ovat hyödyllisiä. Kannetaan toistensa kuormia ja kehotetaan puhumaan hyvää toisesta, myös selän takana. Kirkon julistamat eettiset periaatteet kymmenestä käskystä lähtien sopivat hyvin yritysten arvolupausten lähtökohdiksi.
Työhteisöjen rakentaminen tiedon ja lähimmäisenrakkauden pohjalta tulisi olla se ”uusi normaali”, johon pahimman korona-ajan jälkeen olemme astumassa.
Upi Heinonen
ex- yrityskonsultti, Kuopion Alavan seurakunnan luottamushenkilö
Nuo kirkon ansioiksi luetut positiiviset arvot ovat universaalietiikan mukaisia lähes kaikkialla näkyviä arvoja oli uskonto sitten mikä hyvänsä.
Ev. lut. kirkko on omanlaisensa siinä että sen sanomassa on myös uhkaus kaikkien ihmisten joutumisesta perisynnin vuoksi lähtökohtaisesti helvettiin kokeman iankaikkista tuskaa. Mitä yhteiskunnallista hyötyä tästä viestistä on, on vaikea tietää.
Jännä miten asian voi nähdä noinkin päin, kuin Seppo sen näkee. Onha tuo totta, että kaikki ovat sinne Helvettiin matkalla, mutta niin ei tarvitse olla. Kirkko tarjoaa siihen toisen ja paremman mahdollisuuden. Vieläpä ilmaiseksi. Jumalan kanssa kun ei voi kauppaa tehdä. Moni voisi tarjota hänelle paljonkin, mutta kun kaikki on jo maksettu, niin monille tarjous ei kelpaakaan.
Minä näen Pekka syn ja seuraukset juuri oikeassa järjestyksessä kun kirkko etenee häveliäästi toissijainen seuraus edellä kun ensisijainen suurta enemmistöä(Raamatun mukaan) koskeva lähtökohtainen seuraus on ikuinen kidutus tulisessa helvetissä, jolla Jeesus uhkaa 11 kertaa…
Mitä yhteiskunnallista hyötyä näet Pekka tästä helvettiopista ?
Kuolema on meillä kaikilla edessä ja sen pelko syö paljon voimavarojamme. Ei kai siinä pelättävää olisi, jos kaikki siihen loppuisi. Tuosta kuoleman pelosta vapautumien vapauttaa valtavasti voimavaroja ja niitä voi suunnatta silloin vastuuseen koko yhteiskunnasta.
Kirkon oppi palvelee yhteiskuntaa, ihmisiä , nykyään ainoastaan positiivisen diakonia työn kautta. Elämän realismin ymmärtäminen ei kuulu kirkon oppiin.
Pari esimerkkiä. Ensiksi totean, että me kaikki ihmiset synnymme tänne maailmaan tasa-arvoisna ihmisarvoltamme ja myös lähdemme täältä samassa rakkauden hengessä. Kirkon papit päättävät kasteella ketkä pääsevät heidän tietämänsä taivaan paratiisiin. Jos eivät anna kastetta niin ihminen joutuu ns. helvettiin. Siis kirkollisveron maksamisella pelastus odottaa.
Toinen esimerkki. Kaikki kirjoitukset ovat meidän ihmisten kirjoittamia. Kirkko valitsee kirjoitukset, joissa he sanovat Pyhän Hengen Jumalan olevan mukana
Nämä ovat realistisia esimerkkejä joita eräs pastori hehkuttaa ja kirkko hiljaisesti hyväksyy toiminnan.
Upi on aivan oikeassa siinä, että kirkolla on paljon annettavaa yhteiskunnalle. Kirkko on vain kovin hankalasti kietoutunut oman toimintansa ympärille. Vähän samaan tapaan kuin tuohenpala käpristyy rullalle. Kirkon organisaatio tukee siäänpäinsuuntautumista ja estää samalla ulospäin suuhtautuvaa toimintaa. Tämä rakenne saa aikaan sen, ettei kirkko kykene olemaan yhteiskunnassa sellainen voimavara, jonka varaan muut voisivat raketaa omia toimintamahdollisuuksiaan.
Papit huomatakseni hyvin ovat kouluttautuneet työelämäohjaajiksi, työnohjaajiksi, vai miten oikea ilmaisu on.
Kun seurakuntaan pyydetään työyhteisökonsultiksi meritoitunut pappi mitä lisäarvoa papin statuksella asiassa on.
Kun työyhteisökoulutus järjestetään kuulolle tulleesta tarpeesta sitä järjestää voimatta asiaa väistää on koulutuksen tilaaminen asian hoitamista asianmukaisesti mutta miten usein tällä päästään kuin toteuttamaan muotovaatimuksia.
Nyt muistinkin työnohjaus nimikkeen mitä pappi kouluttautuneena voi antaa.
Seurakunnan työssä vahvat persoonallisuudet pärjäävät, ja usein taustalla on hengellistä vakaumusta mikä tulee tuetuksi usein viestinnällä mikä ei ole kaksivuoroista.