Joskus edessäsi saattaa olla tilanne, joka ei näytä eikä tunnu hyvältä sydämessäsi ja olisi helpompi olla ikään kuin näkemättä asiaa. Kehotan Sinua Ystäväiseni olemaan rohkea ja näkemään asia edessäsi sellaisena kuin se on. Asia ei ole aikaansaannostasi, sinulla ei ole sen kanssa mitään tekemistä, muuta kuin että näet ja koet tilanteen ja tunnet sydämessäsi; tuo on väärin.
Kaksi miestä tappelee silmiesi edessä verissä päin, he ovat isokokoisia ja pelottavan näköisiä ja mielesi tekee mennä kovalla vauhdilla eteenpäin puuttumatta asiaan mitenkään. Jos et tee jotain asian hyväksi, tappelu voi äityä toisen osapuolen loukkaantumiseen tai jopa kuolemaan. Valitettava tosiasia on, että monet kulkevat tällaisissa tilanteissa ohitse oikealta ja vasemmalta säilyttääkseen oman koskemattomuutensa.
”Kun en puutu tilanteeseen mitenkään, minuakaan ei voida satuttaa.”
”Oma selkänahka kullan kallis.”
”Asia ei minulle kuulu.”
Tämä tällainen asenne ja suhtautuminen vääryyden edessä on mukavuudenhaluista vaikenemista ja välinpitämättömyyttä vääryyden edessä. Mieti jos itse olisit nujakassa uhrina ja alimmaisena, miltä tuntuisi, jos kukaan ei auttaisi? Ei se paljoa lohduttaisi, jos tilannetta seuraavassa ihmisporukassa olisi sinua kohtaan myötätuntoa tuntevia ihmisiä, jos he vaikenisivat ja jättäisivät auttamatta sinua.
Jos sinulla on jonkun tilanteen edessä sydämessäsi tunne, että nyt tapahtuu vääryys, toimi sydämesi mukaan, vaikka se tarkoittaisi omalta mukavuusalueeltasi poistumista ja oman selkänahkasi asettamista vaaralle.
Ole rohkea! Toimi vääryyttä vastaan! Silloin voit katsoa itseäsi peilistä silmiin ja tiedät toimineesi oikein. Vaikka sydämesi vapisisi, tietäisit olevasi vääryydestä vapaa.
Tunnen monia ihmisiä perheistä ja yhteisöistä, joissa on toimittu hirvittävän väärin. Monilla on jälkeenpäin kova tuska siitä kun eivät uskaltaneet nähdä sitä mitä näkivät, kokea sitä mitä kokivat, tuntea sitä mitä tunsivat, kuulla sitä mitä kuulivat, vaan hyväksyivät kaiken hiljaa vaieten. Uskalla siis nähdä, kokea, tuntea ja kuulla sydämelläsi, äläkä toimi vasten sitä, sillä tuskasi saattaa olla myöhemmin kovempi vaikenemisesi tähden, kuin että olisit puhunut vääryyksiä kohdatessasi mitä sydämesi tuntee.
”Sydän kertoo, kuuntele sitä.”
Kiitos tästä, Vuokko. Osui ja upposi juuri niihin tunnelmiin, joissa tänään olen muutenkin rämpinyt…
Riittääkö se, että näkee? Eikö pitäisi toimiakin?
Kyllä, pitää puhua ja tarvittaessa myös toimia. Kun uskoo sen, mitä näkee, silloin myös toimii jollakin tavalla. Kun ei usko näkemäänsä, uskoo enempi vaikka selityksiin, kääntää asiat mielessään erilaisiksi tai ummistaa ”sydämensä silmät” pahuuden edessä, silloin ei tule puututtua vääryyksiin millään tavalla.
Kun tullaan tappelun väliin menemisestä aivan tavallisiin ihmisten välisiin kohtaamisiin, niin miten kannattaisi aloittaa toisen ihmisen asioihin puuttuminen?
Milloin voin ja uskallan ottaa kantaa toisen ihmisen, läheisen tai vieraan elämään?
Joskus tuntuu, että jopa keskustelun avaaminen on liiallista puuttumista toisen elämään. Mikä meihin on iskenyt? Jos näen, mutta en puutu, niin mistä saada viisautta puuttua asioihin rakentavasti ja diplomaattisesti, että syntyy sellainen vuorovaikutus ja luottamus, jossa asioiden eteneminen saa toivottuja muutoksia?
Luulen, että meillä Suomessakin on kohta pakko puuttua muutamiin asioihin, muuten meidän käy hullusti… Päättäjille toivoisin myös viisautta, nähdä muutakin, kun markkinamiesten toiveet. Kuka puuttuisi päättäjien sokeuteen?
Asioiden riippuvuussuhteet ovat joskus vaikeasti nähtäviä ja helpointa on ummistaa silmänsä. Niin ei kuitenkaan kannata tehdä vaikka joskus se vaatiikin yöunien menettämistä. Rohkeus on yksi Jumalan arvokkaimmista lahjoista.
”Päättäjille toivoisin myös viisautta, nähdä muutakin, kun markkinamiesten toiveet. Kuka puuttuisi päättäjien sokeuteen?”
Demokratiassa äänestäjät saavat juuri sellaiset päättäjät, kuin ovat ansainneet.
Kohtahan sinulla on taas vaaleissa mahdollisuus puuttua päättäjien sokeuteen. Ellet äänestä, et voi valittaakaan.
Jos lähdet sivullisena puuttumaan kahden isokokoisen äijän katutappeluun, voipi käydä helposti niin, että löydät itsesi ennen pitkää kauttaaltaan kipsattuna sairaalan sängystä.
Minusta se, jos havaitsee kiusaamista, lynkkaamista tai ihan fyysistä väkivaltaa, oikeuttaa aina sivullisenkin asiaan puuttumisen. Eri asia on tasavertaiset erimielisyydet, jossa esitetään omia näkemyksiä vaikka kiivaastikin. Kyllä sen oikeastaan tietää, milloin on hyvä puuttua. Lastenkaan kaikkiin välien selvittelyihin ei ole hyvä puuttua, jotta he oppivat selvittämään välejä itse, mutta sitten kun alkaa läikkymään astian ylitse, mopo alkaa karata käsistä, aikuisen on hyvä puuttua tilanteeseen.
Mutta joo, totta puhut noista päättäjien toiminnoista. Välillä tuntuu, että vaikka kyseessä on ihan viisaita ihmisiä, niin kun välittäminen lähimmäisistä puuttuu, niin jälkikin on kaikkea muuta kuin viisasta.
Kirjoittaja on oikeassa.
Haluan syventää vielä ajatusta. Minunkin yksi perusarvoistani on että ”totuus tekee vapaaksi” – Jeesuksen sanomana.
Näin valitettavasti seurakunnissa tai yksittäisten kristyttyjenkään ihmisten elämissä ei useinkaan toimita. Eletään ulkopäin syötetyn informaation, asenteiden, uskomusten, ennakkoluulojen, stereotypioiden, pelkojen yms varassa. Ei haluta tai kyetä katsomaan kutakin asiaa juuri sellaisena kuin se näyttäytyy.
Filosofi-, kirjailija ja elämänviisas jesuiitta Anthony DeMello esim. kirjassaan ”HAVAHTUMINEN” aukaisee silmät myös kristityltä ja saa uuden ja innostavan vision ”tässä ja nyt” elämiseen vapaana toisten ihmisten vaikutuksesta ja ohjauksesta, joka useimmiten vielä tapahtuu salakavalasti piilotajuisella tasolla. Suosittelen kristityiksi itsenään pitäville lämpimästi.
Erittäin hyvä kirja, tuo havahtuminen.