”Sinun edessäsi on sydämeni ja muistini…”, kirjoittaa Augustinus. Ostin hänen teoksensa Confessiones, Tunnustukset, Luther-divarista. Olen myös pikku hiljaa lukenut teosta, joka on paikoin varsin filosofinen luonteeltaan. Erityisesti muistia koskevat pohdinnat ovat kiinnostavia.
Augustinus kirjoittaa, että voi löytää Jumalan vain muististaan, ei sen ulkopuolelta: ”Sillä en ole Sinusta löytänyt mitään, joka ei olisi muistoa siitä ajasta, jolloin opin sinut tuntemaan.”
Muisti on Augstinukselle säiliö, jossa ovat tallessa tapahtumat, kokemukset, asiat ja käsitteet. Jumala on olemassa ihmiselle niiden kautta ja avulla.
Missä sinun Jumalasi sinussa sijaitsee?
*
Uskoa Jumalaan on kahtalaista. Toisaalta se on tiedon ja kulttuurisen olemisen tulosta (olemme kristittyjä ja luterilaisia), toisaalta se on yksityisen kokemuksen ja yhteisöllisyyden vaikutusta (olen karismaatikko).
Yliluonnollinen Jumala ei ole luonnollinen.
Ollakseen todellinen, Jumalan on oltava myös luonnollinen.
Onko epäluonnollinen uskominen väkivaltaa? Siis se, ettei löydä uskon sisällöille tai yhteisöllisille tavoille vastaavuutta omasta psyykestään, mutta yrittää silti ahtautua yhteen ja samaan muottiin?
Jumala ei ole yhden koon sukkahousut, eikä ole uskokaan.
*
Jumalaa (Deus) ei ole, jos ei tiedä Jumalan olevan olemassa, samoin kuin metsäokakoisaa (Udea prunalis) ei ole, jos ei tiedä sen olevan olemassa. Ja silti ne ovat kumpikin löydettävissä, jos tietää mitä, milloin ja mistä etsii.
Kiitos Olli, minusta on ollut mukava lukea pohdintojasi 🙂 Ne kertovat rehellisestä ihmettelystäsi ja jopa aikuisen uskaltamisesta kysyä ja kyseenalaistaa! Kun kirjoitat: ”Jumalaa (Deus) ei ole, jos ei tiedä Jumalan olevan olemassa, samoin kuin metsäokakoisaa (Udea prunalis) ei ole, jos ei tiedä sen olevan olemassa. Ja silti ne ovat kumpikin löydettävissä, jos tietää mitä, milloin ja mistä etsii.” , vastaisin kuitenkin omalla uskollani, että Jumala on. Vaikka kukaan meistä ei tietäisi, tuntiisi, olisi löytänyt Häntä-eikä edes ajatellut, että Jumalaa voisi olla. Raamattu sanoo, että ”Alussa oli Jumala”. Jumala on, uskot, tai et. Jumala on, vaikka vastaan pyristelet. Jumalaa ei voi selittää, mutta kaiken Hän sinusta tietää. Ehkä usko on Yhden Koon sittenkin. Kristus kuoli puolestamme, niin uskon kuitenkin.
https://www.youtube.com/watch?v=sa2RYg6AA8Y 🙂
Varmaan noinkin, mutta silloin Jumala olisi meistä riippumatta. Toki niinkin voi olla, mutta silloin sillä ei ole mitään merkitystä, jos sillä ei ole mitään merkitystä.
Olli
Kiitos hyvästä tekstistäsi.
Tuleepa mieleeni muisto eräästä katolisesta majatalosta, missä olen useammallakin lähetysmatkallani yöpynyt. Osallistuin sen kappelissa pidettyyn aamupalvelukseen. Pateri esitteli saarnassaan käsittelemiä kysymykksenasetteluja Augustuksen tekstejä lainaten.
Tilaisuuden jälkeen toin kiitokseni hänelle. Lausuin miten oli mielenkiintoista kuulla sellainen saarna, joka samaan aikaan kuin se oli aito katolisen papin saarna, se myös oli yksi kaikkein luterilaisinpia saarnoja, mitä olin noihin aikoihin saanut evankeliointimatkoillani kuunnella.
Lännen suurella kirkkoisällä on paljon annettavaa vielä meidänkin aikanamme.
Kyllä vähän hieroskelin silmiäni Augustinusta lukeissani. Hänessä on paljon ammennettavaa nykyaikaan, monin paikoin varsin moderni ajattelija ja kokija, mutta tekstissä myös paljon kurttuiseksi käynyttä.
Kyllä, Korkeimpaan kurkottaminen on hyvin mahdollisesti geeneissämme kuten muutkin Ihmisyyteen liittyvät ilot kuin haasteet.
Jos ei geneettiseesti, niin ainakin kulttuurisesti ihminen on uskontoon taipuvainen.
Toki hyvinkin Ihminen aikanaan Korkeimman kohtasi luonnossa sen vaatimuksissa mitkä ajoin olivat mieltä ylentävää ja ajoin alentavaa.
Eiköhän palvonta aikanaan syntynyt näin mistä kokemuksista katsottiin uutta ja ehkä tehokkaampaa menettelyä luonnon hallitsemiseen tai vaikuttamiseen oman yhteisön käyttäytymisen kautta.
Tälle tielle kun lähdettiin seurasivat Ihmisuhrit eri-ikäisinä joilla uskottiin vaikutukseen luonnon kanssa tuoda paremmaksi nähtyä esiin lepyttelyssä.
Varhain ymmärrettiin Ihmisuhrin olevan korkeinta uhrattavaksi.
Noitiahan poltettiin hirmuisesti myöhemmin parantajina.
Eideettisestä muistista on kyllä kirjoitettu ja missäs muualla se olisi kuin aktivoituneissa geeneissämme.
Näin on varhaisessa kirkkolaitoksessa kovasti vahva mahdollisuus Jeesuksen tuleminen Uhriksi Kristuksena huolimaan jäseniensä sielusta aina iankaikkisuuteen saakka. Toki todistusta tarvittiin, ja työtähän ei voi moittia.
Olli 🙂 Tarkoitatko, että jos Kaisu ei uskoisi Jumalaan, niin Jumala silti on? Kun kommentissasi oli näin: ” Varmaan noinkin, mutta silloin Jumala olisi meistä riippumatta.” Minusta Jumala oli jo täällä, kun ”maa oli autio ja tyhjä”. Ei siihen Kaisun uskoa tarvittu. 🙂 Mutta se tästä. 🙂
Hautajaisissa aina muistaa, miksi Jumalan tulee olla. Osa ihmisistä ei pysty hyväksymään omaa ja läheistensä rajallisuutta. Jumala on erinomainen sopeuma siihen vaivaan.
Sitten on tosiaan ne yhden koon sukkahousuja kaikkien päälle sovittavat uskonnolliset yhteisöt, jotka kylvävät jälkeensä paljon ei-toivottuja ilmiöitä. Niissä ei enää ole kyse ymmärrettävästä ja luontaisesta, lohduttavasta uskosta, vaan vallasta ja kontrollista. Ja valitettavan usein hengellisestä väkivallasta.
Juuri! Ja myös ja ja ennen kaikkea eufemismeilla puuteroidusta rahankerjuusta.
Nuorena matematiikan ylioppilaana löysin oman näkökulmani. Se on pysynyt samana kaikki nämä vuodet.
”Yhtä en vaihda. Perusteemani on edelleen: On Jumala. Jumala on. Hän määritelköön itse itsensä niin kuin haluaa.”
Minkä nuorena oppii, sen vanhankin ymmärtää 🙂
Tunnustukset kuuluu kotikirjastooni. Tutkin joskus paljonkin Augustinusta, joka on paljolti vastuussa kirkon niin hyvistä kuin vähemmän hyvistä opeista ja tavoista.
Augustinuksen typerästä demonniopista johtuen tuhannet ihmiset, lähinnä naiset, kidutettiin ja tapettiin ja Augustinuksen suhde tieteeseen oli vahingollisen kielteinen.
Tämä oppinut kirkkoruhtinas tunnetaan kirkon kivijalkojen-perisynti- ja armo-opin-luojana. Erityisen paljon Augustinus oli saanut vaikutteita pakanallisesta
platonismista ja gnostisesta manikealaisuudesta.
Vaikka hän myöhemmin ottikin etäisyyttä manikealaisuuteen ja naamioi Platonin ideat Jumalan ajatuksiksi, on niin gnostilaiset kuin platonisetkin
vaikutukset hänen opeistaan selvästi nähtävissä.
Erityisen hyvin ne näkyvät hänen käsityksissään sielusta ja sen mystisestä kohoamisesta näkyvän maailman ja älyllisen taivaan kautta kohti Jumalaa.
Tässä kohtaamisessa Augustinus kokee unio mystican
eli sielun yhtymisen jumalalliseen Itseen. Hän kohtaa lopulta opettajansa, joka on Kristus-logos. Tämä opettaja valaisee ihmisen sielulle tiedon ikuisesta
ja muuttumattomasta isästä.
Vaikka Augustinus irtisanoutuu Platonin ajasta aikaan vaeltavasta sielusta, jotta ei joutuisi lähelle oppia sielun ennalta olosta eli pre-eksistenssistä, on
hänen uniomysticassaan selvästi jälkiä platonilaisesta mystiikasta. Näin esimerkiksi teologian tohtori Pauli Annalan mukaan, joka kristinuskon filosofis-
teologisia juuria haravoivassa kirjassaan: Antiikin teologian perintö: kristillisen platonismin viisi vuosisataa kuvaa myös augustinolaisen teologian mystistä
puolta, joka ilmiselvästi on Platonilta peräisin.
Mystiikanteologiassaan Augustinus Annalan mukaan vain yhdistää Platonin malleja kristinuskon rakenteeseen.
Jos Jumalaa ei ole, jos ei tiedä Jumalan olevan olemassa, niin oliko Jumalaa olemassa aikaa ennen ihmistä, kun ei ollut ketään, joka olisi ”tiennyt” Jumalan olevan olemassa?
Tarvitsiko Jumala siis ihmisen ollaksen olemassa?
Raamatun tekstejä lukiessa olen tullut tähän tulokseen aikaisemminkin. Sen mukaan on tulkittavissa, että Jumala loi ihmisen ainoastaan osoittaakseen oman olemassaolonsa ja roolinsa maailmassa. Ilman ihmistä tai muita luomuksiaan Jumalalla olisi melko yksinäistä eikä kaikkivaltiuskaan paljon lämmittäisi.
Luonnollisesti, – ei synnytä perisyntiin, vaan ihmisiksi.
Varhaisimmat vuodet maalla kasvaneena, Jumala tuli hyvin konkreettisesti olevaksi säiden kautta. Säät liittyivät toimeentuloon ja seuraavasta talvesta selviytymiseen.
Jos saatiin hyvä sato, oli saatu siunaus, jos tuli halla, oltiin vähän nolona, että jotain on tehty nyt väärin.
En tiedä mistä tällainen ajatteleu tuli, ei siellä kukaan lukenut Augustinuksia, eikä muitakaan hengenmiehiä, ei hehkutettu uskoon tulosta, eikä herran palvelusta, se oli luontainen tapa ajatella ja elää. Arvot olivat kohillaan, puhtaus, rehellisyys, naapuriapu, Jumalan kunnioitus. Satunnaisen vieraan, tai kaupustelijan ruokkiminen ja kahvitus. Yösijan antaminen jos oli tarvis. Ei niistä tehty numeroa, eikä niitä tehty sen takia, että päästään taivaaseen. Se oli vain ihmisenä ihmiselle olemista.
Sunnuntaina oli lepopäivä, pirtin lattialla oli pyhämatot. Aurinko paistoi, ja ikkunalla kukkivat punaiset pelargoniat, valkoisten pellavaverhojen liehuessa avonaisen ikkunan antamassa tuulenvireessä. Jumala liikutteli elämää, jopa elottomassa verhossa.
Siksi en itse ole koskaan tullut niin sanotusti uskoon, koska Luonossa kasvaneena ja luonnon kasvattamana, Luoja oli ikäänkuin aina läsnä, siinä tuulen huminassa, vanhojen kuusien huokailussa, tuomen kukkien tuoksussa ja pikku vasikan ilossa, kun se kirmailee alkukesän ulospääsyssä. Keikessa missä elämä toimii ja elää.
Hyvin tiedän sen, että kaupunkilaisten on vaikea tätä ymmärtää, he ovat aina halveksineet maalaiselämää, sen lehmän hajuista työpaikkaa ja luontouskomuksia, niitä on pidetty paskaisena pakanuutena. Erilaisia oppijärjetelmiä ja koulutuksia on pitänyt laatia maalaisten irrottamiseksi maasta. Maallistuminen tuntuu edelleenkin olevan synti. Jeesus leipä ei kuitenkaan elätä kaikkia, ja ketä se elättää, senkin maksaa kansa. Todellinen leipä kasvaa edelleenkin maassa. Tietenkin taivaan tuella, jota aurinko ja sade edustavat.
Ajatelkaapa nyt pinnalla olevaa puhetta luonnon ennallistamisesta, eikö se muistuta sanontaa, Jumala etsii sitä mikä on kadonnut.
Uskovaiset kadottivat maan jalkojensa alta.
”Erilaisia oppijärjetelmiä ja koulutuksia on pitänyt laatia maalaisten irrottamiseksi maasta. Maallistuminen tuntuu edelleenkin olevan synti. Jeesus leipä ei kuitenkaan elätä kaikkia, ja ketä se elättää, senkin maksaa kansa. Todellinen leipä kasvaa edelleenkin maassa. Tietenkin taivaan tuella, jota aurinko ja sade edustavat.”
Jumala loi maailmankaikkeuden, eikä se tuhoudu ennenkuin sen luoja sen tuhoaa.
Maalainen ja maallistuminen on kaksi eri asiaa. Yrität ilmeisesti hengellistää tai pyrkiä siitä pois, tai jotain sellaista.
Jeesus-leipä on välttämätön meidän hengelliselle elämällemme, jos sellainen elämä meissä on eli olemme uudestisyntyneet. Tätä Jeesus-juttua ei voi syrjäyttää, eikä väheksyä muutoin kuin jalkoihinsa pokemall, mikä on yhtäkuin ikuinen ero Hänestä, taivaasta.
Hieno teksti. Kiitos siitä.