Raamattu lupaa melkoisesti sellaiselle, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen. Pienoisevankeliumiksi kutsuttu Joh3: 16 sanoo asian näin: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Iankaikkinen elämä on mahdollista niille, jotka ”uskovat häneen”, eli siis Vapahtajaamme. Erimielisyyttä taitaa olla kuitenkin siitä, mitä Raamatussa tarkoitetaan sanalla ”usko”. Ilmeisesti kukaan ei ymmärrä uskoa Jeesukseen pelkästään uskona hänen historiallisuuteensa. Se, että uskoo nasaretilaisen puusepän kulkeneen kerran maapallolla, ei takaa ikuista elämää kai kenenkään tulkinnoissa? Toisaalta: taitavat harvassa olla nekin, jotka edellyttävät uskolta täydellisyyttä ja uskojalta synnittömyyttä ja virheettömyyttä.
Mitä Raamattu sitten opettaa tuosta oikeasta uskosta Lunastajaamme?
Jo tuossa Johanneksen 3. luvussa esitetään pelastavaa laatua olevalle uskolle liitännäinen: ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.”(jae 36) Ajatus on pitkälti se sama kuin mitä Jaakobin kirje opettaa: ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?”(Jaak2:14)
Meitä kaikkia Raamattuun luottavia puhuttelee voimakkaasti Matteuksen kirjaaman Vuorisaarnan lopussa oleva Jeesuksen tulevaisuusvisio. Herramme luo tulee ”sinä päivänä” sellaisia, joilla usko Jumalan Poikaan on ollut mitä ilmeisintä, ainakin omasta mielestään: ”Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja”. (Mat7:21.22)
Jeesus ei kommentissaan kiistä hänen nimessään tehtyjä sinänsä. Niiden laatu ei tunnu Vapahtajaamme kiehtovan: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!” (”laittomuuden tekijät”/KR38)
Englanninkieliset käännökset (KR38 tavoin) käyttävät tässä ilmausta ”I never knew you”. Jeesuksen nimessä tehdyt ”uskon teot” eivät siis aina tuo mukanaan ikuista elämää vaan saavat aikaan repliikin: ”Menkää pois minun luotani”. Mikähän tuossa uskossa meni pieleen?
Toisaalla Kristus osoittaa, mitä hänen seuraajiensa usko saa heidät toimimaan: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.”(Joh14:12)
Kristus herätti jopa kuolleita, siihen suuntaan ei ilmeisesti voi enää mennä ”suuremmaksi”. Viittaisikohan tuo Jeesuksen maapallolta poistumisrepliikkiin ”Olette todistajiani maan ääriin saakka”?(Apt1:8) Jeesus saarnasi vain Lähi-Idän pienellä alueella, Paavalista eteenpäin on sitten edetty kohti globaalia ”hyvän uutisen” kaiuttamista Kristuksesta ja hänen kuninkuutensa siunauksista.
Usko Jeesukseen Kristukseen on siis ikuisen elämän avain, mutta mistä tuo usko tulee? ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana,” vastaa Raamattu tuohon kysymykseen. Itse asiassa kenelläkään ei Ison Kirjan mukaan voi olla uskoa ilman opetusta. Pari esimerkkiä ensimmäisten kristittyjen ajoilta.
Beroiassa asuneista juutalaisista sanotaan, että he ”olivat avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa.” Ja niinpä: ”Monet heistä tulivatkin uskoon, samoin useat arvossa pidetyt kreikkalaiset naiset ja miehet.”(Apt17:11,12)
Raamatun edellisessä luvussa kerrotaan vanginvartijasta, jolle Paavali ja Silas lupasivat Jeesuksen sanojen mukaisesti: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.”(Apt16:31) Tarvitsiko vanginvartijan hänelle erittäin kriittisessä tilanteessa nyt vain todeta: ”Uskonhan minä”? Jatko kertoo, että opetusta tarvittiin: ”He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle”… ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.”(Apt16:32,33)
Mutta puhuttaessa uskosta Jeesukseen, on otettava vielä huomioon eräs miljardiluokan näkökulma: Entä ne, jotka ovat kuolleet ilman minkäänlaista informaatiota maapallolla vierailleesta Kaikkivaltiaan Pojasta? Raamatun Roomalaiskirjekin kysyy: ”Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista”(Ro10:14) Ja jos ei ole uskoa Jeesukseen, miten on pelastumisen laita? Mitä sinä ajattelet?
Jeesus kohtasi maanpäällisen elämänsä loppumetreillä miehen, joka oli tehnyt ilmeisen paljon pahaa elämänsä aikana. Hän sai Jeesukselta lupauksen: ”olet kanssani paratiisissa”. Vaikka nyt ei suoranaisesti ikuista elämää luvattukaan, ryövärin katumus ja usko Jeesukseen oli ilmeinen. Uskoa edeltävät oppitunnit Jeesus piti varsin vaikeissa olosuhteissa Golgatalla, kovin syvällisiin asioihin siinä ei ehtinyt pureutua.
Olisiko paras pakoilla Raamatussa esitettyä uskon tuomaa vastuuta, jos kerran Kristuksen kuolintoverin tavoin voi saada tulevaisuuslupauksen vain hiukan ennen nykyelämän päättymistä?
Niin, ja mikä on niiden miljardien kohtalo, jotka ovat eläneet ja elävät tänäkin päivänä ilman, että kukaan heille Jeesuksen askelmerkkejä neuvoo? Kadotukseen vai ikuiseen elämään nämä tietämättömät? Oletko sinä löytänyt Raamatusta vastausta?
Marjaana -> “Paljonko Totuus saa mielestäsi sisältää virheitä ja vääriä opetuksia, että se on vielä Totuus?”
Rauli -> ”Ja tähänkin siis pitäisi joku numeroarvo antaa? Parempi taitaa olla vastakysymys: Montako kertaa kristitty saa erehtyä, että vielä ansaitsee tulla kutsutuksi nimellä krititty?”
Niin, montako kertaa muut kristityt kuin Jehovan todistajat saavat erehtyä, että ansaitsevat vielä tulla kutsutuksi nimellä kristitty? Jehovan todistajien mukaan kaikki muut uskonnot ovat vääriä, koska ne opettavat Jehovan todistajien näkemysten mukaan Raamattua väärin. Kun voidaan osoittaa varsin helposti, että Jehovan todistajilla on ihan sama väärien opetusten luuranko kaapissa, se ei jostain syystä ole merkittävää. Miksi?
Miksi vain Jehovan todistajilla on oikeus erehtyä ja ylläpitää vääriä uskonnollisia käsityksiä, ilman että heidät voi laskea väärän uskonnon edustajiksi?
Rauli -> ”Haluaisimpa muuten nähdä sen tieteellisen keskustelun, jossa copypastataan lähes sataprosenttisesti toisten tekstejä. Ja sitten toinen heittäisi vastaavalla.”
Tällaisia tilanteita ei taida täällä ollutkaan ja Jaakon kopsu oli vain seikkaperäinen selvitys siitä mistä hän kirjoitti. Ja aivan erinomainen sellainen olikin. Sen avulla voi ihan oman materiaalinne avulla huomata, että oppi vuodesta 1914 on väärin. Ei tarvitse tukeutua ulkopuolisiin arvioihin. Hallintoelin lienee tästäkin tuskallisen tietoinen. Se kuuluisa nöyryys on jäänyt kuitenkin edelleen naulakkoon.
Rauli -> ”Marjaana, mikä on sinun vastauksesi plogini loppuosaan: Miten käy Raamatun mukaan niille, jotka ovat tietämättöminä kuolleet, ainakin riittävän tietämättöminä? Taivaasen vai helvettiin?”
Jos pysymme Nooan arkki -vertauksessa, niin tietämättömyydellä ei ole merkitystä, Jehova tappaa talossa ja puutarhassa.
Rauli -> ”Paitsi kuuttakymentä meistä eronnutt, ehkä hyvin kirjavien vaiheiden jälkeen, kannattaa kuunnella myös meitä lähes kahtakymmentä tuhatta. Me kerromme mielellään sen mitalin toisen puolen.”
Onko Jehovan todistajalla mahdollisuutta kertoa uskonnollisesta yhteisöstä mitään muuta kuin positiivisia asioita?
Aivan niin. Jos informantilla on mahdollisuus kertoa vain positiivisia asioita, riippumatta siitä, mitä informantti todella tuntee, miten luotettavana informanttia voi pitää?
Entisiä todistajia ei toisaalta sido mikään ennalta määrätty mielipide tai ryhmäpaine, he saavat kertoa asioista juuri sellaisina kuin he ne itse kokivat.
Rauli, palaan vielä aukikiolleeseen kysymykseen. ( Ks 1 Piet 3-4 luvut)
Voimme kysyä Pietarin kirjeen kohdalla joitakin kysymyksiä:
Seuraavat kysymykset vaativat vastausta:
1) Minne Jeesus meni?
Matt. 11:23 mukaan tuonelaan, eli sinne sinne missä epävanhurskaat henget laskeutuvat, kuten Jeesuksen moittiman Kapernaumin asukkaat. Tämän mukaisesti ja juuri 1 Piet 3:n perusteella me uskontunnustuksessakin sanomme “astui alas tuonelaan”.
2) Milloin meni tuonelaan? Pietarin kirjeen mukaan silloin, kun hänet oli surmattu lihassa, mutta tehty eläväksi hengessä. Elävä ja voimallinen Herra meni siis jo ennen ylösnousemustaan eläväksi tehtynä saarnaamaan tuonelaan.
3) Mitä hän saarnasi? On luontevaa tulkita tämä viittaus asiayhteydessään. Pietari on tässä esittelemässä laajasti evankeliumia ja syntien anteeksiantamisen perusteita Jeesuksen uhrikuolemassa ja siitä voidaan päätellä, että Jeesus saarnasi tuonelassa evankeliumia.
4) Keille hän saarnasi?
“Niille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin.” Nooa oli uskon ja vanhurskauden vertauskuva, hänen sukupolvensa epäuskon ja turmeltuneisuuden. Jumala antoi tuolle sukupolvelle kärsivällisesti 120 vuotta aikaa kääntyä, mutta tämä oli lopulta turhaa. Heille siis Jeesus julisti sanomansa tuonelassa käydessään.. Emme kuitenkaan saa tietää, miten kuulijat suhtautuivat kuulemaansa.
Miten paljon tästä erikoisesta ja poikkeuksellisesta raamatunkohdasta voidaan tehdä laajempia johtopäätöksiä, on kysymys, joka on askarruttanut monia. Miten paljon tämän perusteella voidaan päätellä Jumalan tavasta suhtautua niihin, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia? Nooan sukupolvi sai aikanaan kyllä kuulla kutsun kääntyä, muttei vielä evankeliumia. Jumalalalla on lupa tehdä poikkeuksia ja hän voi tehdä niin kaikkein kurjimman ja suurimman syntisen maineessa olleen sukupolven kohdalla.
Sen verran tuo Pietarinkirjeen kohta kuitenkin osuu opettamiseen ja siitä seuraavaan uskoon, että hiukan sittenkin kannattaa kohdassa pysähtyä. Tähän vastaukseen on vielä joku minuutti iltaa käytettävänä
Jeesuksen saarnaamisen kohde on siis sinun Sami mielestäsi Nooan ajan ihmiset tuonelassa.
Muutamia isoja ongelmia nousee kuitenkin tuon teorian esteeksi. Suurin niistä on kenties se, ettei sanaa ”tuonela” tässä lainkaan käytetä. Entäs jos saarnaaminen tapahtuikin ylösnousemuksen jälkeen, eli sitten kun Kristus ”tehtiin hengessä eläväksi”?
Jeesuksen saarna kohdistui sitten ”vankeudessa oleviin henkiin”, sellaisiin, jotka olivat jääneet eloon vedenpaisumuksessa. Ihmisethän siinä hukkuivat. Joitakin jäi kuitenkin eloon – ja juuri he olivat sitten tuolla vankeudessa olevia henkiä.
2. Pietarinkirje kertoo: ”Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka olivat tehneet syntiä, vaan syöksi heidät kahleissa manalan pimentoihin odottamaan tuomion toteutumista.”(2.Piet2:4) Ja seuraavassa jakeessa kerrotaan sitten niistä, jotka tuossa mylläkässä tuhoutuivat: ”Eikä hän säästänyt muinaisajan maailmaa, vaan antoi vedenpaisumuksen hyökyä yli jumalattoman ihmiskunnan. Kuitenkin hän pelasti Nooan, vanhurskauden julistajan, ja seitsemän muuta.”
Raamattu kertoo, että paikassa nimeltä ”tartaroō”,(joka mainitaan vain kerran ja on ihan eri asia kuin hades/tuonela) säilytetään vedenpaisumuksesta hengissä selvinneitä enkeleitä. Näille ”hengille” Jeesus siis kävi saarnaamassa. Raamattu ei kerro mitä, mutta evankeliumia se ei kyllä ollut. Kapinaenkelit eivät uskoon tulleet.
.
Kyllä usko kannattaa meidän siis kerätä opetuksesta ennen kuolemaa, opettaa Raamattu.
1.Piet. 2:18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. 19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, 20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
Jaa, että enkelitkö eivät totelleet Jumalaa kun arkkia rakennettiin? Miksi tässä puhuttaisiin enkeleistä kun jakeessa on kyse vedenpaisumuksessa pelastuneista ihmisistä? Kuoliko vedenpaisumuksessa myös enkeleitä? Miksi? Miksi Jeesus olisi saarnannut enkeleille? Pääsevätkö enkelitkin paratiisiin?
Korjaus. Edellinen 1.Piet. 3
”Jaa, että enkelitkö eivät totelleet Jumalaa kun arkkia rakennettiin?”
Raamattu opettaa meille, että koko tuhmuus ennen vedenpaisumusta oli vahvasti enkeleiden provosoima. Näin Mooseksen kirjassa: ”Huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat…Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.”(1.Mo7:1-4)
Näistä langenneista enkeleistä Pietarinkirjeen ohella kerrotaan meille myös Juudaan kirjeessä: ”Ja niitä enkeleitä, jotka eivät pitäneet kiinni korkeasta asemastaan vaan hylkäsivät omat asuinsijansa, hän pitää pimeydessä ikuisissa kahleissa suurta tuomion päivää varten.”(Juud1:6)
Näitä langenneita henkiä säilytetään ”tartaroō”-nimisessä paikassa/tilassa. Tuota sanaa ei käytetä missään muualla Raamatussa kuin Piatarinkirjeen kohdassa. Kyseessä on siis ainutlaatuinen ”enkelien vankityrmä”. Ja näille Jeesus kävi siis saarnaamassa sen jälkeen, kun hänet kolmantena päivänä oli ”tehty eläväksi”. Siis ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa välisenä aikana.
Tätä taustaa vasten ehdin jopa näin pienen ruokataukoni aikana vastata sinun kysymyksiisi. Siis.
”Miksi tässä puhuttaisiin enkeleistä kun jakeessa on kyse vedenpaisumuksessa pelastuneista ihmisistä?”
Raamattu puhuu molemmista ryhmistä jo Mooseksen tekstissä.
”Kuoliko vedenpaisumuksessa myös enkeleitä?”
Ei, koska henkipersoona ei huku veteen.
”Miksi? Miksi Jeesus olisi saarnannut enkeleille?”
Sitä Raamattu ei kerro. Kenties jotakin lunastustyöstään ja siitä, mitä muuta hän teki Isänsä nimen kunniaan saattamiseksi maapallolla. Uskoon eivät langenneet enkelit tietenkään voineet tulla, toisin kuin me ihmiset saamamme opetuksen pohjalta.
”Pääsevätkö enkelitkin paratiisiin?”
Eivät Raamatun mukaan. Uskollisten enkelien paikka on taivaassa Jeesuksen ja Jehovan luona. Näiden tottelemattomien enkelien paikka on taas siellä, minne Saatana ja kuolemakin heittään lopulta. Eli Jeesuksen sanoin ”ikuinen tuli, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. ”Tulijärvi”, sanoo Ilmestyskirja.(Mat25;41;Ilm20:10,14)
Rauli, pyydän anteeksi, jos koet, että ”nipotan”, mutta ”tartaroō” on verbi, ei paikka. Se substantiivi on tartaros, kuten UM-käännöksessä onkin. Sama voidaan sanoa suomeksi syöstä syvyyteen tai jos halutaan käyttää hellenististä termiä, niin heittää tartarokseen. 🙂
Tuonne emme olleet menossa vaan tarkoitus oli etsiä tietä pelastukseen. Jeesus sanoi: ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu” (Joh.10:9 KR38). Että näin, jos Raamatun pohjalta kysymystä tarkastellaan, olen ymmärtävinäni.
Kiitos paljon Jaakko oikaisusta.
Siteerasin eli copypastasin tuon ilmauksen paljon käyttämästäni lähteestä blue letter bible. Ja tein sen siis varsin huolimattomasti.
Sinä taidat lukea asiat tarkkaan, mikä on oikein hyvä asia kun Raamatusta kesksutellaan. Vaikka tämä keskustelu on jo ehtymässä, odotan, että juttelemme myös tuonnempana.
Tämä blogisi on inspiroinut ennätysmäisen määrän kommentteja, onnittelut siitä. Hienoa, että pelastavan uskon kysymys puhututtaa, tosin keskustelu näyttää kiertyneen uskon sijaan järjestönne toimintaan, tavalla, jota et varmaan olisi toivonut. Mikä todennäköisesti juuri heijastaa kristillisen uskon ja Vartiotornin toiminnan välillä olevaa eroa: uskon kohde ja pelastuskäsitys on loppujen lopuksi täysin erilainen.
Ehkä saat näin runsaista kommenteista muutaman lisäpisteen toimintasarakkeeseen 😉
Hyvä analyysi sinulta, Lea Maria Haapalainen. Ainakin siltä osin, että kiertynyt on liian paljon Jehovan todistajien järjestöön. No, tällä porukalla se kyllä onnistuu.
Ulottuvuutta ja laveutta on kyllä keskustelussa ollut yllin kyllin. Pyramideillakin on käyty.
Mieluiten olisin todellakin keskittynyt tuohon pelastavan uskon analysointiin ja kuunnellut tarkasti muiden näkökantoja aiheesta. Se oli plogia laatiessani vilpitön tarkoitukseni. Ehkä onnistun ”päätoimittajana” paremmin seuraavassa plogissani pitämään itseni ja muut otsikon alla.
Aila -> ”Kuoliko vedenpaisumuksessa myös enkeleitä?”
Rauli -> ”Ei, koska henkipersoona ei huku veteen.”
Henkipersoona ei huku veteen, mutta mitä ilmeisemmin henkiolennolla on sukupuolivietti. Naisiinhan ne tänne tarinan mukaan tulivat.
Aineettoman ja sukupuolettoman henkiolennon sukupuolivietti. Mietitäänpä sitä ihan rauhassa, vaikka muutamakin tovi. Osaisiko Rauli antaa aiheesta jonkinlaisen selvityksen?
Raamattu kertoo useita kertoja maapallolla vierailleista henkipersoonista. ”Jumalan pojat” kykenivät aineellistumaan ja aina nimenomaan miehiksi. Yhtä kertaa lukuunottamatta vierailu on ollut Jehovalta tullut tehtävä.
Vedenpaisumusta edeltävänä ajanjaksona joillekin taivaan asukkaille syntyi sopimaton halu kokeilla perhe-elämää maapallolla. ”Ihmistyttärien kauneus” hiveli aina taivaaseen saakka sukupuolettomia luomuksia. (1.Mo6:2) Tämän innostuksen seurauksena aineellistumista käytettiin Jehovan tarkoitusten vastaisesti, ja sitten siitettiin jopa sekasikiöjälkeläisiä . Aineellistuneet enkelit kun ”yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit.”(1.Mo6:4)
Nämä tottelemattomat Jumalan pojat ottivat tietenkin vedenpinnan kohotessa takaisin entisen, sukupuolettoman olemuksensa ja lähtivät maapallolta. Aivan samalla tavoin kuin mitä Jeesuksen kerrotaan ylösnousemuksensa jälkeen paikalta hetkessä kadonneen.(Lu24:31)
Maapallolta pakenemisen jälkeen ei kuitenkaan entinen vapaus koittanut vaanhe joutuivat tuohon ”tartarokseen”. Tila/paikka on selvästi estänyt heidän aineellistuneet uusintavierailut ihmisille tarkoitetulla planeetallamme. Ja juuri heille Jeesus sitten jotakin saarnasi ylösnousemuksensa jälkeen, kertoo siis tuo Pietarinkirje.
Ikuiseen elämään johtavan uskon kannalta varmasti turhaan,. Voi olla kyllä sitten niin, että Jeesuksen saarna lisäsi uskoa siihen tulevaan ttotaalituhoon tulijärvessä.
Meni jo hiukan kauas tämä vastaus tuosta pääteemasta. Mutta kun sinä Marjaana niin harvoin kyselet Raamatusta asioita.
Rauli, laitetaanpa sitten vaihdetta silmään.
A-osa
1. Piet. 3:18-22 Kristuksen kärsimys ja korotus
1. Piet. 3:18-4:6 muistuttaa monin kohdin liturgista tekstiä. Sitä on sanottu hymniksi, mutta yhtä hyvin se voi olla muistuma tehokeinoin kaunistetusta juhlasaarnasta. Sen aineksia käytetään sittemmin uskontunnustuksissa, sellaisissa kuin Apostolicum ja Nicaeno- Constantinopolitanum.
1. Piet. 3:18 Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden Teksti horjuu. Valitun tekstimuodon GNT varustaa suurinta epävarmuutta osoittavalla merkillä D. Monissa vanhoissa lähteissä (mm. p72,Sin,A) on predikaattina apethanen ’kuoli’, mutta enemmistön epathen lienee alkuperäinen, kun kerran puheena on ollut kärsiminen. Verbiä paskhein tekijä käyttää muutoinkin tavan takaa, apothneiskein ei kertaakaan. Jäljentäjät ovat vaihtaneet sen verbiksi ’kuolla’ samasta syystä kuin KR-92 on lisännyt ”kuoleman”: niin on tehty selväksi, että aoristimuoto (tällä kertaa vielä vahvistettuna sanalla hapax ’kerta kaikkiaan’) tarkoittaa kärsimystä kuolemaan päättyneenä. ”Ainutkertaisen” on tällöin tarpeeton, sillä lisäys ”kuoleman” ilmaisee kuolinkärsimyksen kertakaikkisuuden.
Verbiin epathen liittyy ilmaus peri/hyper hamartiôn ”syntien tähden”. Varianttiin apethanen on liitetty muitakin selvennyksiä: ”syntien tähden, teidän tähtenne”, ”syntien tähden, meidän tähtemme”, ”teidän tähtenne, syntien tähden”, ”meidän syntiemme tähden”. ”Synnin/syntien tähden” on LXX:ssa uhrilajin nimi. Hepr. (esim. 1. Piet. 5:3; 1. Piet. 10:26) ja 1. Joh. (2:2) ilmaisevat sanoilla peri hamartiôn, että Kristuksen kuolema oli uhri (thysia) ja synnin sovitus (hilasmos). Vrt. ikivanhaa julistuskaavaa 1. Kor. 15:3, missä prepositiona on hyper. – epathen on otettu nikealais-konstantinopolilaiseen symboliinkin. Suomen ev.lut. kirkon käännöksessä on ”kärsi kuoleman” tämän jakeen mukaisesti (ruots. ”led döden”), mutta ortodoksit ovat pitäneet selvennystä tarpeettomana.
syytön syyllisten puolesta eli ”vanhurskas epävanhurskaiden puolesta”. Virheetön eläin uhrattiin syntisten ihmisten asemesta, ja viaton Kristus on uhrattu syyllisten ihmisten sijaisena, vanhurskas on kuollut väärien puolesta. Mutta toisin kuin uhrieläimet Kristus on kärsinyt kuoleman Isän tahtoon yhtyen vapaaehtoisesti, sillä hän rakastaa syntisiä ja tahtoo pelastaa heidät Vihan alta.
johdattaakseen teidät Jumalan luo. Myös ”meidät” olisi mahdollinen objekti (JerB). Verbiä prosagein ’viedä luokse’ käytetään mm. kuninkaan eteen johdattamisesta, uskonnollisista vihkimyksistä sekä Iisakin viemisestä uhrattavaksi (1 Clem 31:3). VKR käänsi: ”että hän meitä Jumalalle uhrais.” Kristuksen kuolemalla onkin kaksi yhteen kuuluvaa tarkoitusta:1) Syntiuhrina hän on puhdistanut meidät synneistä, niin että meidän sallitaan ja me uskallamme astua pää pystyssä Jumalan eteen. 2) Juhlakulkueen kärjessä kulkien hän johdattaa kansansa Isän eteen. Johdattaja on jo ehtinyt perille, mutta pitkän kulkueen loppupää on vielä liikkeellä.
Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi Kr. thanatotheis men sarki / zoopoietheis de pneumati on antiteesi: ”kuoletettu lihan kannalta / tehty eläväksi hengen kannalta” tai ”surmattu lihan valtapiirissä / tehty eläväksi hengen valtapiirissä” (näin lakonisen lausahduksen voi ymmärtää eri tavoin). Kääntäjä on hieman selventänyt ajatusta muodon iskevyyden kustannuksella, mutta lukija jää silti aprikoimaan. Lause käykin ymmärrettäväksi vasta kun huomataan, että se on tarkoitettu jakson 1. Piet. 3:19-4:6 johdannoksi.
Sami, olisi ollut varsin korrektia mainita siteeraamasi lähde. Se on sanasta sanaan suoraan Jukka ja Lauri Thurénin kommentaarista Katoliset Kirjeet, 2007, ss. 153-154.
Nyt ei tämä hämäys onnistunut. Teksti sinänsä on aivan lukemisen arvoinen, mutta herää kysymys, ymmärrätkö itsekään lainaamaasi tekstiä. Hyi.
B -OSA
Parissa muussakin UT:n kohdassa antiteesiä ”liha – henki” sovelletaan kristologiaan. Room. 1:3s kr. ”lihan kannalta / pyhyyden hengen kannalta”. 1. Tim. 3:16 kr. ”ilmestyi lihassa / vanhurskautettiin hengessä”. Kumpaakin KR-92 on koettanut selventää täysin onnistumatta. Liha edustaa aineellista, näkyvää maailmaa. Kristus ”ilmestyi lihassa”, kun hän tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon. Hän oli Daavidin jälkeläinen ”lihan mukaan” eli Daavidin saamien lupausten perijänä. Hänet surmattiin ”lihassa” niin kuin ihminen kuolee. Mutta ”pyhyyden hengen kannalta” hänet herätettiin kuolleista eli ”tehtiin eläväksi hengessä”. Juuri sillä keinoin hänet ”julistettiin vanhurskaaksi hengessä”, että hänen osoitettiin olleen oikeassa siinä, mitä oli puhunut. Nyt hän on ”Jumalan Poika voimassa”, kun hän istuu Voiman oikealla puolella. Se, mikä on hänelle tapahtunut ”hengessä”, on jäänyt ihmiskunnan ”lihan vallassa olevalta” enemmistöltä piiloon. Se kuuluu Jumalan näkymättömään maailmaan, johon vain valitut todistajat, profeetat ja apostolit ovat saaneet kurkistaa; meidän muiden uskovaisten tieto perustuu heidän todistukseensa.
Mainitut UT:n kohdat eivät kiinnitä ainakaan päähuomiota Kristuksen kahteen luontoon, vaan ”liha ja henki” edustavat kahta maailmaa, kahta valtapiiriä, aistien ulottuvilla ja aistien saavuttamattomissa olevaa. Kristuksen eläväksitekemistä ei kukaan ihminen ole nähnyt, eikä hänen vielä nähdä istuvan Jumalan istuimella.
C-OSA
C-osan keskeinen sanoma on tästä alkavassa jaksossa, jonka kehyksenä on julistus kuolleille, 1. Piet. 3:19 ja 1. Piet. 4:6. Alku, 1. Piet. 3:20, kuvaa muinaisajan syntisiä, loppu, 1. Piet. 4:3-5, nykyajan jumalattomia. Kaksiosainen keskus kuvaa ensin kasteen merkitystä VT:n typoksen avulla (1. Piet. 3:20-22) ja kehottaa sitten tekemään siitä johtopäätökset UT:n antitypoksen piirissä, (1. Piet. 4:1s). J.21 ilmoittaa teknistä termiä käyttämällä, että jakso on typologinen: kun kerran kaste on to antitypon, on vedenpaisumus sen typos. VT:n ajan typos on aina jotakin meille vähemmän tärkeää ja ajankohtaista kuin sen antitypos, joka koskee suoranaisesti meitä. Koetamme ensin ottaa selvää yksityisistä lauseista.
19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille Kr. en hôi ”jossa” näyttää viittaavan sanaan pneuma, siis: ”Hengessä hän myös meni …” (JerB: ”in the spirit”). Mutta 1. Piet. 1:6 on käyttänyt samaa ilmausta viittaamassa kaikkeen vastikään sanottuun (KR-92 ”siksi”, ”ja niin”, vrt. esim. B-2000, TOB).
Vankilassa oleville vainajien hengille kykenee saarnaamaan sellainen, joka on näiden lailla ruumiillisesti kuollut (niin että hän pääsee kuolleiden vankilaan) mutta näistä poiketen hengessä elävä, niin että hän kykenee julistamaan siellä voitonsanomansa. B-2000 tulkitseekin: ”… så kunde han stiga ner.” Muinaisajan pahimpien syntisten henget viruvat edelleen vankikuopassa (sitä ei sanota, olivatko ”perille päässeiden vanhurskaiden henget” jo silloin nousseet Siionin vuorelle, Hepr. 12:23). poreutheis ’mentyään’ edellyttää, että vankila on paikka, jossa Kristus ei ole läsnä vaan jonne mennäkseen hänen oli kuoltava. Vainajien olinpaikasta evankeliumi käyttää kreikkalaista nimeä haides ’tuonela’. Matt. 11:23 sanoo, että sinne ”mennään alas, laskeudutaan” (katabainein). Henkien vankila on osa tuonelaa, mitä ei yleensäkään pidä kuvitella Vuohenkalman emännän tuutulaulun mukaiseksi.
Milloin Kristus meni alas tuonelaan? Sen jälkeen kun hänet oli surmattu lihassa mutta tehty eläväksi hengessä. Tuonelassa hän ei ollut sen vakinaisten asukkaiden kaltainen aave eikä haamu (niin kuin En- Dorin noidan esiin manaama Samuel), vaan elävä ja voimallinen Herra. Mitä Kristus tuonelassa saarnasi eli kuulutti? Ainakin sen, mikä äsken lausuttiin (j.18): Kristus on kärsinyt kuoleman syyttömänä syyllisten puolesta johdattaakseen kaikki Jumalan luo.
Apostolicum tunnustaa kirkkoisien käsityksen mukaisesti Kristuksen menneen kuoltuaan alas tuonelaan. Käynti tuonelassa kuuluu kuoleman ja ylösnousemuksen väliseen aikaan: jo ennen ylösnousemustaan Kristus oli elävä Herra, joka marssi kuoleman valtakuntaan voimallisena sankarina, kuoleman voittajana, tuonelan portit murskaavana ja uuden elämän tuojana hurskaille vainajille. Mutta siitä ei nyt puhu nyt Pietari, vaan ainoastaan saarnasta Nooan ajan vainajille.
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Ensin otetaan puheeksi ne tuonelan rikollisimmat vangit. Nämä olivat sitä turmeltunutta sukupolvea, joka oli pakko hävittää tuhotulvalla niin perusteellisesti, että lähes koko vanha luomakunta tuhoutui heidän mukanaan. Vanhurskas Nooa oli siinä sukupolvessa poikkeus, uskon ja vanhurskauden edustaja, kuin valkoinen naakka mustien parvessa. Samanlainen poikkeus oli sittemmin Loot Sodoman asukkaiden joukossa.
2. Piet. 2:5 sanoo Nooaa vanhurskauden saarnaajaksi: Nooa saarnasi saarnaamistaan, ja Jumala odotti kärsivällisesti arkin rakentamisen ajan, että se julistus johtaisi kääntymykseen. Sekä sanoin että profeetallisella tunnusteollaan Nooa varoitti synnistä ja tulevasta tuhosta. Arkin rakentamiseen sai kulua toista sataa vuotta, koska Jumala oli kärsivällinen ja antoi syntisille runsaasti aikaa parannuksen tekoon. Pietarinkin saarnatessa Jumala odottaa sen ajan, mikä kuluu Kristuksen kirkon rakentamiseen.
Esikristilliset juutalaiset kirjoitukset (mm. 1 Hen, Jub. ja monet muut Qumranissakin luetut tekstit) tiesivät kertoa, että vedenpaisumuksen aikoihin kuolleiden henget odottavat tukalassa vankilassaan lopullisen tuomion päivää. Emme tiedä, kuinka paljon Pietari tunsi niitä legendoja, kuinka todesta hän otti myytit ja ajatteliko hän myös langenneita enkeleitä, joiden kohtaloista 1. Hen. 6ss kertoo vuolaasti.
Tärkeämpää olisi mutta vielä vaikeampaa on saada selville, missä tarkoituksessa Kristus kävi julistamalla muinaisajan vainajille sanomaansa ja mitä varten Pietari nyt mainitsee siitä. Sen siis tiedämme, että Nooan sukupolvea pidettiin syyllisistä syyllisimpänä. Kontekstin perusteella lienee lupa päätellä, että sillekin on julistettu Kristuksen sijaiskuolema voittona synnistä ja kuolemasta. Evankeliumi koskee kaikkia niin menneen, nykyisen kuin tulevankin ajan syntisiä. Nooan saarnatessa nuo ihmiset eivät olleet kuuliaisia, mutta siitä Pietari ei puhu, olivatko heidän henkensä nyt kuuliaisempia, kun saivat kuulla ilosanoman Kristukselta. Pietari ei pyri vastaamaan uteliaiden kysymyksiin, mutta Kristuksen kuoleman rajatonta merkitystä hän kyllä julistaa: kaikkien on se kuultava. Vainajien vankikuoppaan tiedon vei Kristus itse, elävien juutalaisten ja pakanoiden maailmaan sitä vievät kaiken aikaa apostolit ja heidän seuraajansa. Kristus itse on julistanut uhrikuolemaansa muinaiselle sukupolvelle, joka täällä eläessään kuuli kyllä Nooan parannussaarnan mutta ei Kristuksen evankeliumia. Apostolien on julistettava evankeliumi niille, jotka eivät ole totelleet tai kuulleetkaan Johannes Kastajan parannussaarnaa. 1 Piet: n lukijoille riittää selvä tieto: meidät on pelastettu niin kuin Nooa!
Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui sana sanalta: ”johon/jossa (so. arkkiin/arkissa) vain muutama, se on kahdeksan sielua, pelastui.” Nooan julistusta uskoi ja totteli piskuinen osa silloista ihmiskuntaa, ainoastaan hänen oma perheensä. Uskoon tulleet ”hajallaan asuvat muukalaiset” ovat toki runsaslukuisempia, mutta älkööt ihmetelkö sitä, että hekin elävät muukalaisina tässä maailmassa. Maailman tuhoutuessa he jäävät eloon niin kuin Nooan perhe eli arkissaan keskellä ulappaa, jolla ajelehtivat muun ihmiskunnan ruumiit. Koska Jumala on kerran ennenkin tuominnut tuhoon kokonaisen sukupolven, kun se ei totellut hänen sanaansa, tulee niin käymään jälleen. Paraikaa Jumala kärsivällisenä julistuttaa pelastavaa evankeliumia, mutta hän ei tälläkään kertaa odota niin pitkään että koko ihmiskunta tulee arkkiin eli liittyy kirkkoon.
veden kantamina Kr. di’ hydatos ”veden kautta” voidaan ymmärtää paikaksi tai välineeksi. Hukkumasta niitä kahdeksaa ei ainakaan pelastanut vesi vaan arkki, joka piti heidät tulvan pinnalla! Tulva päinvastoin tuhosi koko turmeltuneen maailman, ja juuri sillä keinoin se pelasti Nooan turmeluksesta – siis erottamalla hänet tottelemattomasta ihmismassasta ja antamalla hänen asuttavakseen uuden, turmeltumattoman luomakunnan. Vedenpaisumus pelasti turmeltuneesta maailmasta jäännöksen, josta oli määrä kasvaa uusi ihmiskunta uuteen maailmaan. Saman saa nyt aikaan kaste.
21 Tuon esikuvan mukaan teidät pelastaa nyt kaste Tuhotulva on kasteen esikuva. Muinainen vedenpaisumus on typos, kaste sen antitypos. Yhteinen piirre on vesi, mutta erokin näyttää olevan suuri: silloinhan tulvaveteen upposivat ja hukkuivat syylliset, nyt kastevesi pelastaa uskovat. Ristiriitaa ei silti ole, sillä kummassakin tapauksessa vesi on se kaaoksen ja tuhon elementti, joka erottaa pelastuvat hukkuvista. Katekismus opettaa tästä eteenpäin: kasteveteen hukutetaan joka päivä vanha ihminen, jotta uusi nousisi kuolleista ja pelastuisi. Hukkuminen ja pelastuminen toteutuvat myös ihmisen sisällä.
ei siksi, että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä 1 Piet:n tapana on ensin torjua väärä käsitys ja sitten ilmoittaa oikea. Virheellinen on tällä kertaa se ajatus, että kasteessa pääasia olisi sarkos apothesis rypou ”lihan saastan poispaneminen”. Mitä se merkitsee? Ja kenellä on sellainen väärä oppi? B-2000 katsoo, että Pietari torjuu pilkkaajien naiivia väärinkäsitystä: ”att kroppen görs ren från smuts”. Kyrillos Jerusalemilainen kertookin, että kasteoppilaat vielä hänen päivinään joutuivat kuulemaan pilkkaa: ”Eikö kaupungissa muka ole muita kylpylöitä kuin kirkot?” Onhan kastekin toki puhdistava kylpy, mutta kovin erilainen kuin suihkussa käynti.
Mutta jos torjuttu käsitys ei olekaan pilkkaa vaan on otettava vakavasti, silloin sen esittäjä tietää aivan oikein, että kasteen vaikutus ulottuu koko elämään. Koska vastikään sanaa sarx ’liha’ on käytetty siitä, että Kristus surmattiin ”lihassa”, voisi liha tarkoittaa tässäkin ajallista, ruumiillista elämää. Tooran määräämillä ja sen ajan juutalaisten kastajaliikkeiden tähdentämillä pesuilla ja kylvyillä oli symbolis-rituaalinen tarkoitus: yksityisen ihmisen ja joskus koko kansan oli pestävä itsensä, vaatteensa ja saastuneita esineitä voidakseen ottaa osaa pyhiin toimituksiin. Pietarin traditioon kuuluva Mark. 7 väittää vastaan: ulkoinen ”saastaisuus” ei ole yhtä paha saastuttaja kuin ihmisestä itsestään lähtöisin olevat puheet ja teot. ”Lihan saasta” voisi tarkoittaa rituaalista epäpuhtautta, joka saastutti kyllä Mooseksen aikaan mutta ei saastuta enää Jeesuksen opetuslapsia. Kaste ei ole rituaalisen epäpuhtauden poistamista vaan omantunnon puhdistamista siitä synnin saastasta, joka lähtee sydämestä. Jaak. 1:21 kehottaa tekemään totta tästä: ”Pankaa pois kaikki saasta ja pahuus.” Ja apothesis ’poispaneminen’ palauttaa 1 Piet:n lukijan mieleen kehotuksen 2:1, sana sanalta: ”Pantuanne siis pois (apothemenoi) kaiken pahuuden ja vilpin …” Sitä saastaa, josta on luovuttava, on turmeltuneen ihmisluonnon pahuus ja sen tuottamat synnit. Synnistä luopumaan velvoittaa kastettuja myös välitön jatko, 4:1s. Niin teki myös kaste, jonka toimitti Johannes Kastaja.
Mutta kristillisen kasteen syvin merkitys ei ole sama kuin Johanneksen kasteen: se, että ihminen tahtoo luopua synnistä ja eristäytyä turmeltuneiden syntisten laumasta. Kärjistävää ilmaisua ”ei – vaan” ei pidä ymmärtää väärin; sehän on seemiläisperäinen tapa painottaa pääasiaa. Totta kai kastettu lupaa lakata elämästä synnissä, mutta kasteessa tapahtuu ensin jotain vielä suurempaa:
vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Ilmausta alla syneideseos agathes eperotema eis theon on aikojen kuluessa tulkittu vaikka kuinka monin tavoin. Esimerkkejä uudemmista käännöksistä: Luther-B: ”… wir bitten Gott um ein gutes Gewissen”; B-2000: ”att man med gott uppsåt vänder sig till Gud”. Etymologian perusteella eperotema merkitsee ’kysymys’ (ei siis ’pyyntö’). Mutta papyrustekstien engl. sanakirjat kääntävät sen ’contract’, siis ’kontrahti, välipuhe, sitoumus’. Se vastaa roomalaisen oikeuden käsitettä stipulatio, missä vahvempi osapuoli, esim. velan antaja, kysyy esim. lainan tarvitsijalta: ”Suostutko tähän?” ja toinen vastaa myöntävästi sanomalla: ”Suostun.” Sellaisessa ”kontrahdissa” köyhä saa jotakin ja suostuu rikkaamman antajan määräämiin ehtoihin. ”Hyvän omantunnon välipuheessa” armosta rikas Jumala antaa syntivelalliselle hyvän omantunnon ja kastettava lupaa elää Jumalan tahdon mukaisesti. Toki kastettava luopuu syntisestä elämästään, mutta eperotema ei ole varsinaisesti syntisen kysymys, pyyntö eikä vetoomus vaan Jumalan tarjous ja syntisen suostumus. Kasteessa Jumala lahjoittaa avuttomalle syntiselle hyvän omantunnon, jonka tämä lupaa koettaa säilyttää. Määre eis theon ”Jumalaan päin” ilmaisee, että sitoumus annetaan hänelle, joka yksin voi lahjoittaa hyvän omantunnon. Koineekreikan kielenkäyttöön perustuva käännös ’liitto’ oli – kumma kyllä – jo Lutherin omassa käännöksessä ja meillä VKR:ssa!
eperotema ei ole tasaveroisten osapuolien liittosopimus, eivätkä sellaisia olleet myöskään VT:n ”liitot” (hepr. berit; esim. Jahven liitot Nooan, patriarkkojen, Daavidin ja koko kansan kanssa). Aloite tulee aina Jumalalta, joka lupaa antaa jotakin suurta. Isät ovat suostuneet liittoon uskomalla Jumalan lupaukset ja sitoutumalla noudattamaan liiton ehtoja. LXX ja UT käyttävät raamatullisesta ”liitosta” tavallisesti sanaa diatheke ’säädös’, mutta Silvanus valitsee tässä termin eperotema. Koska vanhurskas Kristus on kärsinyt kuoleman syntisten sijaisena, syntisille tarjotaan tällaista liittoa: Jumala lupaa antaa synnit anteeksi ja hyvän omantunnon – kastettava ottaa anteeksiannon uskolla vastaan ja tahtoo elää Jumalan omana.
Ehtoollisen asetussanat, 2. Kor. ja Hepr. puhuvat Jer. 34:31-34:n ennustamasta ”uudesta liitosta”. Siinä Jumala lupaa: ”Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.” Liittoon otettava ihminen ottaa vastaan anteeksiannon ja sen myötä hyvän omantunnon. Siksi uuden liiton kaltaista ”välipuhetta” voi sanoa ”hyvän omantunnon liitoksi”. Hepr. 10:22 kehottaa uuden liiton kansaa (josta on vastikään puhunut jakso 1. Piet. 9:11-10:18) astumaan Jumalan eteen ”sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.” Myös 1. Piet. 1:2:n mukaan omantunnon vihmominen toimitetaan sovitusuhrin verellä, ja tämän kohdan mukaan ruumiin peseminen toimitetaan kastevedellä.
Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Kr. lyhyesti: di’ anastaseos Iesou Khristou. Kuinka ”Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta” on liitettävissä vasta sanottuun? – 1 Piet:n ”lihassa – hengessä” -kaava liittyy, kuten sanottu, traditioon, jonka mukaan Kristus on tehty eläväksi ja vanhurskautettu hengessä, niin että hän on nyt ”Jumalan Poika voimassa”. Tuonelassa käynti jää paljolti salaisuudeksi, mutta se, että syntimme kantaakseen ottanut Kristus on herätetty kuolleista ja niin julistettu vanhurskaaksi, osoittaa meille, että hänen meidän puolestamme uhraamansa sovitusuhri on otettu vastaan ja Jer. 34:34:n ennussana toteutuu: hyvän omantunnon uusi liitto on todellisuutta. Anteeksiannon vaikuttava syy on kyllä uhrikuolema, mutta herättäminen todistaa, että uhri on hyväksytty. Kristuksen ylösnousemus on siis sen julistuksen peruste, että hänen syntiuhriinsa turvautuva saa elää hyvällä omallatunnolla. 1:3:n mukaan Kristuksen ylösnousemukseen perustuu ”uudestisyntyminen”, mikä on aivan samaa asiaa kuvaava metafora kuin ”hyvän omantunnon liitto”. Uudestisyntyminen ja uusi liitto ovat kasteen tulokset: kasteessa vanha ihminen on hukutettu ja uusi luomus on astunut esiin.
22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella Idullaan nämä tunnustuslauseet ovat jo Room. 1:4:n sitaatissa Jerusalemin tunnustuskaavasta: ”Jumalan Poika voimassa”. Niiden kaikkien pääjuuri on Ps. 110:1, johon Jeesus itsekin on pariin kertaan viitannut. Vaikka vain Luukas kuvaa Ylösnousseen taivaaseen menemistä, edellyttää jo alkuseurakunnan arameankielinen huudahdus marana ta ”Herramme, tule!” sen psalmin alkusanojen mukaisen mielikuvan: meidän Herramme istuu Isän oikealla puolella kunnes tulee kirkkaudessa takaisin.
ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat. Myös 1. Tim. 3:16:n lause ”enkelit saivat hänet nähdä” jatkaa hengen maailman tapahtumien kuvailua. Kol, Ef. ja Hepr. ylistävät Kristusta enkelivaltojen hallitsijana. Ja Fil. 2:10 laulaa kaikkeuden valtiaasta, jonka edessä tuonelan ja taivaankin mahdit osoittavat alamaisuuttaan. Hepr. 2:8ss muistuttaa, että enkelivallat on alistettu juuri sen ihmisen alaisuuteen, joka ensin oli maistanut kuoleman kaikkien puolesta. Kirkkoisät (ja heidän teksteistään Tunnustuskirjojen liitteeksi koottu ”Todisteiden luettelo”) pitävät tarpeellisena tavan takaa huomauttaa, että Kristukselle on ylösnousemuksen jälkeen ihmisenä annettu se valta, mikä hänelle Jumalana kuului ennen maailman luomista.
Sami! Nyt minua alkaa todella harmittaa. Lainaat edelleen sanasta sanaan Jukka ja Lauri Thurénin kommetaaria Katoliset Kirjeet, 2007, nyt sivut 144-159 ikään kuin omana tekstinäsi mainitsematta lähdettä. Tämä ei ole oikein kommentaarin tekijöitä kohtaan, eikä myöskään mitään keskustelua.
Jaakko Ahvenainen,
Olet oikeassa. Harmituksesi on oikeutettu. Mietin laitanko tuon vai en. En tiennyt miten Rauli suhtautuu. Tosin hän käsittääkseni lainaa kyllä eri lähteistä. En tuosta itse tietenkkän mitään kunniaa ota. Ei tullut sellainen mieleen. Harva osaa noita kreikan kielen sanoja saatikaa ammattikirjallisuuteen ja tutkimustuloksiin viittaavaa lähdemateriaalia. En aikanaa minä.
Jukka lainasin kokonaan, en Lauria. Lähde olisi siis näin jälkikäteen pitänyt ilmoittaa heti. Se on taitaa olla normaalitapa. Kirja versio minulla kyllä on, mutta lainasin Kirkon aarteita kokoelmalta.
Pahoittelen tätä, ja mainitsen, että kohdat A,B,C ovat suoraa lainausta Kirkon aarteista Jukka Thurenin 1 Pietarin kirjeen kommentaarista.
Lainaa vielä Jukkaa koska hän on itse ollut kääntämässä aikoinaan nykyistä Raamatun käännöstä. Hän on myös suurimpia opettajia mitä Suomen maassa on ollut. Loppuun laitan sitten lähteen. Pahoittelen aikaisempaa ratkaisua, se oli väärä.
Kiitos Jaakko. Vaikutat rehdiltä kansalaiselta.
Samilla varmasti oli ihan hyvä tarkoitus pitkille pastauksilleen, ja joiltakin toisilta teologeilta saisi toisenlaiset kommentit. Varsinkin jos kielenkin vaihtaisi toiseksi.
Sitaateilla on oma paikkansa, ne eivät kuitenkaan ole varsinaista keskustelua. Itse olen yrittänyt aina merkitä lainaukset sellaisia käyttäessäni. Harvoin sellaisia tarvitsen, kun haluan puhua ihmisenä toisille ihmisille.
Raamattua siteeraan kyllä toistuvasti. On se sen verran hyvä kirja.
Rauli, Kiitos Jaakko. Vaikutat rehdiltä kansalaiselta.
Rauli ei kai tarkoituksesi ole luoda vastainasettelua. Jukka Thurenin teksti ovat sikäli relevantteja, että hän on kansainvälisesti erittäin arvostettu. Hän on kääntänyt suurimmat osat Ut teksteistä.
Kirkon piirissä on laajaa Raamatun tutkimista ja opiskelua. Kompetenssia ja asiantuntijuutta on tarjolla paljon. Historia ja kristiilisen opinkehitys tunnetaan laajasti. Alkukirkon tekstejä käännetään edelleen suomeksi ( kaanonin ulkopuolisia) joissa heijastuu kirkon elämä.
Raamatun tulkikinnan kenttä/ ongelma kenttä ei myöskään ole virasta, vaan tulkinnan moninaisuus tiedostetaan. Traditio on laajassa arvossa ja kristillinen elämä.
Jukka Thurenin asiantuntijuus ei ole ohitettavissa.
Sami, kysyit: ”Rauli ei kai tarkoituksesi ole luoda vastainasettelua. ”
Väittäisin, että se kuuluu todistajuuden keskustelutyyliin. Pyritään noukkimaan keskustelijoiden vastauksista aiheita, joiden kautta heidät voisi saada väittelemään keskenään oppikysymyksistä. Sen jälkeen voi kerrata taas uudelleen, kuinka yksimielinen (yksimielisyyteen pakottamalla, kiristämällä ja pelottelemalla saatu) oppi todistajuus on.
Kannattaa huomata myös kiitokset. Jos vastaaja vastaa yhtään siihen suuntaan, miten todistajat asian ajattelevat, todistajan repliikki alkaa jopa ylenpalttisilla kiitoksilla. Otan tästä esimerkkinä muutamia Raulin kommentteja aiemmista ketjuista:
”Olet Ismo hyvin lukenut Raamattusi, kun pohdiskelet, että . . . ”
”Olet Sami hyvin oikeassa siinä, että . . . ”
”Puhuit Ismo monta viisasta sanaa aiheestamme Raamattu ja väkivalta. Varsinkin lauseesi . . . ”
Kun ihminen kiinnostuu todistajuudesta ja hänet yritetään käännyttää todistajaksi, hän saa paljon positiivista huomiota. Kaikki mitä hän sanoo, on ihmeellistä ja hienoa. Jokaista ”oikeaa” oivallusta seuraa kiitos > samanlainen riemu, kun taaperosta joka ottaa ensimmäisiä askeliaan.
Tätä toimintaa kutsutaan nimellä rakkauspommitus ja pienimuotoisesti se näkyy aina kun ulkopuolinen henkilö keskustelee todistajan kanssa, mikäli keskustelukumppani myötäilee todistajan oppia edes puolella lauseella.
Rauli on omaksunut erittäin hyvin tämän tekniikan. Siitä pisteet hänelle. Erinomaista Rauli.
Rauli kirjoitti: ”Kiitos Jaakko. Vaikutat rehdiltä kansalaiselta.”
Juu, en ole Jehovan todistaja. 😉
Aila Ruoho, ” Tätä toimintaa kutsutaan nimellä rakkauspommitus ja pienimuotoisesti se näkyy aina kun ulkopuolinen henkilö keskustelee todistajan kanssa, mikäli keskustelukumppani myötäilee todistajan oppia edes puolella lauseella.
Rauli on omaksunut erittäin hyvin tämän tekniikan. Siitä pisteet hänelle. Erinomaista Rauli.
Kyllä monet ovat tämän huomanneet, miten Rauli toimii. Minua lähinnä se ärsyttää ja tuntuu surulliselta, että keskustelijoita pidetään jotenkin tyhminä. ¨
Vt. Raulin kommentti minulle 6/12, 18:25
Rauli,
Ei ole uudestisyntymispakkoa.
Joh. 3:3 “.. Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synnyt uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa”.
Uudestisyntyminen tapahtuu vain niille, jotka siihen alistuvat. Tämä Jeesuksen käyttämä syntymis-allegoria tuo kaksi syntymää: luonnollinen (vedestä) ja Hengestä. Hengestä syntyminen on profetoitu jo Hes. 36: 26, “… Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen”.
Sen jälkeen vielä vahvistus,Joh.3: 6. jae: “Mikä lihasta on syntynyt, on liha ja mikä Hengestä on syntynyt on henki.”
Lihallinen syntymä on syntyvästä riippumaton tapahtuma. Hengellinen syntymä on ihmisen halu “hypätä” synnytyskanavaan. Ajalliseen pääsee omalla tahdolla mutta iankaikkisuuteen pääsee Armosta, joka saa sijan (uskon lahjana) uskovassa ja alkaa vaikuttamaan halua totella Jeesusta ja noudattaa Hänen käskyjään
Nikodeemukselle tämä asia selveni ja hänestä tuli Jeesuksen seuraaja.
Sanot, ettei uskoontulosta puhuta mitään. Uskoontulosta puhutaan tuon Jeesuksen julkilausuman jälkeen kymmeniä kertoja. Raamatun keskeisin ilmoitus on Jeesuksen ristillä hankkima pelastus kaikille ihmisille. Pelastua, syntyä uudesti, vanhurskauttua, tulla uskoon, kuvataan oven avaamisesta Jeesuksen tulla sydämeen asumaan, mennä ahtaasta portista sisälle, antaa pelastaa itsensä.
Uudestisyntyminen on dramaattisin kuvaus siitä, kun kuollut henki tulee eläväksi. Vain uudestisyntymällä elävään uskoon voidaan puhua muusta Raamatusta. Joka ei ole tullut uskoon, on jumalaton, ja hänelle Jumala sanoo:
Ps. 50:6 Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: ”Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi?
Seurakunnassani on ollut lukuisia uskoontulleita, jotka ovat uudestisyntyneet vain Raamattua lukemalla. Tällainen “buumi” alkoi esim. Italiassa, kun katoliset saivat mahdollisuuden lukea Raamattua. Yleensä uskoon on tultu, kun on kuultu julistusta niinkuin Pietariltakin. He saivat piston sydämeensä ja kysyivät mitä nyt pitää tehdä. Sen jälkeen oli kysymys vain minuuteista, kun Pyhä Henki synnytti nämä herätyksen kokeneet uudesti. Joskus selitetään mitä ja kuka Jeesus on (etiopialainen hoviherra, Nikodeemus) tai Jeesus Pyhän Hengen kautta ilmestyy ja uudestisyntymisen ihme tapahtuu (Korneliuksen talossa olevat).
Berean juutalaiset totesivat Kirjoituksista, että Paavalin ja Siilaan julistus oli oikeaa ja sen vastaanottaminen uudestisynnytti heidät. Tämä kesti muutaman päivän kauemmin, kuin Jerusalemissa v.33 tai Korneliuksen talossa.
Aina täytyy ottaa vastaan tarjottu pelastus. Joskus Pyhän Hengen työlle ihminen alistuu heti, joskus menee kauemmin.
Vartiotorni-seuran opit eivät ole Raamatusta. Raamatun oppi on tänään sama kuin se oli kun ne kirjattiin luettavaan muotoon. Seurakunnassani ja miljoonat helluntalaiset ympäri maailman ymmärtävät nämä alkuperäiset ohjeet ja opit samalla tavalla kuin n. 2000 vuotta sitten.
Raamattu on elävä, voimallinen ja muuttumaton. Sen ymmärtää tyhmäkin ilman jehovalaisten lisäyksiä ja niihin kurssitusta.
”Huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat…Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.”(1.Mo7:1-4)”
Tuohon: Nykykäännös tekee epäselväksi, tarkoitetaanko kuuluisilla sankareilla jumalien poikien ja ihmisten tyttärien lapsia vai heidän isiään. Raamatun alkuteksti ei estä kuuluisien sankareitten viittaamista nimenomaan isiin eli ’jättiläisiin’. Tätä tulkintaa tukee myös kohdan sananmukainen käännös ja alkutekstin alla oleva 13 sekvenssinen els. eli ns. tasavälikoodi.
Kiinnostavia näissä kolmessa jakeessa ovat erityisesti käsitteet nefilim, beni elohjim, gibborim, olam, ha shem. Kun ensimmäiset käsitteet käännetään nimittäin sananmukaisesti sanahistoriallisissa merkityksissään, tulee myös viimeisen sanonnan sananmukainen käännös ymmärrettävämmäksi ja myös jakeiden viimeisestä sanasta nouseva koodi sekvenssilukuineen johdonmukaiseksi. Käsitteet ovat käännettyinä: neflim = alaslaskeutuneet, heprean verbistä nafal: tulla alas, beni elohjim = jumalien pojat, gibborim = ylösnousevat: heprean verbistä gabar: nousta ylös, olam, avaruus, heprean sanasta olma: salaisuus, maailmankaikkeus, ha shem = tulipatsas: sumerin sanasta shum = tulivesi.
Nyt jakeen 4 viimeinen lause kääntyy: ”Nämä olivat noita avaruudesta alaslaskeutuneita tulipatsaan miehiä.” Tämä lause päättyy alkutekstissä, kuten yltä nähdään, kirjaimeen mem. Jos nyt otamme tästä kirjaimesta intervallin 13 mukaan ulos kirjaimia, saamme mem`n jälkeen ensin alefin ja sitten daleth`n ja vielä uudelleen mem`n. Intervalli 13 antaa puolestaan anagrammina 31 sanan al, joka on heprean jumala-sanan vanhin perusmuoto, joka sananmukaisesti merkitsee voima.
Kun saatu els 13:sta tuottama yhdistelmä madm päättyy vielä jumala eli elohjim sanan loppupäätteeseen -im, voimme ilman suurtakaan tuskaa lukea koodin sanaksi madim, joka nykyhepreassa kuten vanhassakin tarkoittaa – Mars planeettaa ! Muta koodi jatkuu ja tuottaa myös madm sanan jälkeen ha-shemin eli sanonnan Marsin tulipatsas!
Kun sana ha-shem eli tulipatsas toistuu siis vielä samoin 13 jakeen intervallein välittömästi koodin edellä, ei kyseessä voine olla sattuma: Jumalien pojat, jotka ihmisten tyttäriin yhtyivät, olivat laskeutuneet tänne avaruudesta