Raamattu lupaa melkoisesti sellaiselle, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen. Pienoisevankeliumiksi kutsuttu Joh3: 16 sanoo asian näin: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Iankaikkinen elämä on mahdollista niille, jotka ”uskovat häneen”, eli siis Vapahtajaamme. Erimielisyyttä taitaa olla kuitenkin siitä, mitä Raamatussa tarkoitetaan sanalla ”usko”. Ilmeisesti kukaan ei ymmärrä uskoa Jeesukseen pelkästään uskona hänen historiallisuuteensa. Se, että uskoo nasaretilaisen puusepän kulkeneen kerran maapallolla, ei takaa ikuista elämää kai kenenkään tulkinnoissa? Toisaalta: taitavat harvassa olla nekin, jotka edellyttävät uskolta täydellisyyttä ja uskojalta synnittömyyttä ja virheettömyyttä.
Mitä Raamattu sitten opettaa tuosta oikeasta uskosta Lunastajaamme?
Jo tuossa Johanneksen 3. luvussa esitetään pelastavaa laatua olevalle uskolle liitännäinen: ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.”(jae 36) Ajatus on pitkälti se sama kuin mitä Jaakobin kirje opettaa: ”Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?”(Jaak2:14)
Meitä kaikkia Raamattuun luottavia puhuttelee voimakkaasti Matteuksen kirjaaman Vuorisaarnan lopussa oleva Jeesuksen tulevaisuusvisio. Herramme luo tulee ”sinä päivänä” sellaisia, joilla usko Jumalan Poikaan on ollut mitä ilmeisintä, ainakin omasta mielestään: ”Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja”. (Mat7:21.22)
Jeesus ei kommentissaan kiistä hänen nimessään tehtyjä sinänsä. Niiden laatu ei tunnu Vapahtajaamme kiehtovan: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!” (”laittomuuden tekijät”/KR38)
Englanninkieliset käännökset (KR38 tavoin) käyttävät tässä ilmausta ”I never knew you”. Jeesuksen nimessä tehdyt ”uskon teot” eivät siis aina tuo mukanaan ikuista elämää vaan saavat aikaan repliikin: ”Menkää pois minun luotani”. Mikähän tuossa uskossa meni pieleen?
Toisaalla Kristus osoittaa, mitä hänen seuraajiensa usko saa heidät toimimaan: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.”(Joh14:12)
Kristus herätti jopa kuolleita, siihen suuntaan ei ilmeisesti voi enää mennä ”suuremmaksi”. Viittaisikohan tuo Jeesuksen maapallolta poistumisrepliikkiin ”Olette todistajiani maan ääriin saakka”?(Apt1:8) Jeesus saarnasi vain Lähi-Idän pienellä alueella, Paavalista eteenpäin on sitten edetty kohti globaalia ”hyvän uutisen” kaiuttamista Kristuksesta ja hänen kuninkuutensa siunauksista.
Usko Jeesukseen Kristukseen on siis ikuisen elämän avain, mutta mistä tuo usko tulee? ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana,” vastaa Raamattu tuohon kysymykseen. Itse asiassa kenelläkään ei Ison Kirjan mukaan voi olla uskoa ilman opetusta. Pari esimerkkiä ensimmäisten kristittyjen ajoilta.
Beroiassa asuneista juutalaisista sanotaan, että he ”olivat avarakatseisempia kuin Tessalonikassa. He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa.” Ja niinpä: ”Monet heistä tulivatkin uskoon, samoin useat arvossa pidetyt kreikkalaiset naiset ja miehet.”(Apt17:11,12)
Raamatun edellisessä luvussa kerrotaan vanginvartijasta, jolle Paavali ja Silas lupasivat Jeesuksen sanojen mukaisesti: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.”(Apt16:31) Tarvitsiko vanginvartijan hänelle erittäin kriittisessä tilanteessa nyt vain todeta: ”Uskonhan minä”? Jatko kertoo, että opetusta tarvittiin: ”He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle”… ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.”(Apt16:32,33)
Mutta puhuttaessa uskosta Jeesukseen, on otettava vielä huomioon eräs miljardiluokan näkökulma: Entä ne, jotka ovat kuolleet ilman minkäänlaista informaatiota maapallolla vierailleesta Kaikkivaltiaan Pojasta? Raamatun Roomalaiskirjekin kysyy: ”Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista”(Ro10:14) Ja jos ei ole uskoa Jeesukseen, miten on pelastumisen laita? Mitä sinä ajattelet?
Jeesus kohtasi maanpäällisen elämänsä loppumetreillä miehen, joka oli tehnyt ilmeisen paljon pahaa elämänsä aikana. Hän sai Jeesukselta lupauksen: ”olet kanssani paratiisissa”. Vaikka nyt ei suoranaisesti ikuista elämää luvattukaan, ryövärin katumus ja usko Jeesukseen oli ilmeinen. Uskoa edeltävät oppitunnit Jeesus piti varsin vaikeissa olosuhteissa Golgatalla, kovin syvällisiin asioihin siinä ei ehtinyt pureutua.
Olisiko paras pakoilla Raamatussa esitettyä uskon tuomaa vastuuta, jos kerran Kristuksen kuolintoverin tavoin voi saada tulevaisuuslupauksen vain hiukan ennen nykyelämän päättymistä?
Niin, ja mikä on niiden miljardien kohtalo, jotka ovat eläneet ja elävät tänäkin päivänä ilman, että kukaan heille Jeesuksen askelmerkkejä neuvoo? Kadotukseen vai ikuiseen elämään nämä tietämättömät? Oletko sinä löytänyt Raamatusta vastausta?
Rauli: ”Sinun, jos kenen pitäisi ymmärtää, että erotetuille tuskin vastaisin edes kellonaikaa koskevaan tiedusteluun.”
Onkos tuollainen nyt sitten kohteliasta ja sivistynyttä käytöstä 2016- luvun Suomessa?
Ellei halua keskustella julkisella foorumilla, itse kirjoittamansa otsikon alle kuuluvista asioista eri mieltä olevien ihmisten kanssa, olisi kaiketi parempi pitää juttutuokioita vain ihan siellä oman poppoon keskuudessa, ei tulisi ainakaan omasta ”totuudesta” poikkeavia kiusallisia kysymyksiä eteen.
No enhän minä nyt ilmeisesti kellonaikaa jättäisi kertomatta, voit Kimmo olla sen suhteen rauhallisin mielin.
Mutta näissä keskusteluissa minulla on sellainen periaate, että en ihan kaikkien kanssa ryhdy keskusteluun. Sellaisia on tullut vastaan täällä muutamia, yhden käden sormet riittävät laskuihin oikein hyvin.
Jos sinä pidät tällaista sivistymättömyytenä, siitä vaan. Lienee kuitenkin oikeuteni näillä palstoilla?
Rauli: ”Jos sinä pidät tällaista sivistymättömyytenä, siitä vaan.”
Kiitos. Kyllä minä pidän.
Rauli -> ”J-P ja Marjaana eivät saa riviäkään minulta kommentointia, koska olen päätynyt sellaiseen johtopäätökseen, että molemmat ovat erotettuja ex-todistajia.”
Marjaana ei ole ollut koskaan Jehovan todistaja. Tarvitseeko asiaa käydä vielä kovin montaa kertaa läpi, vai voidaanko siirtyä esittämieni kysymysten käsittelyyn?
Pilke silmäkulmassa ehdotan, että Rauli voisi tehdä hakemuslomakkeen kaikille keskusteluun pyrkiville. Voisi sitten karsia suorilta ne joille ei saa vastata.
Onko nyt hyvä paikka?
Rauli, toivoit ajatuksia uskon ja tekojen kytkennästä. Sivuutitko kokonaan aiemman vastaukseni, kun kirjoitin sinulle, että teot ovat uskon hedelmiä? Aito, elävä usko synnyttää tekoja ja ilman tekoja usko on kuollutta.
Tunnet varmasti tekstin: Ef. 8:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – 9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi (ylpeilisi).
Huomaa, että ylä oleva ei ole ollenkaan ristiriidassa sen kanssa, että samalla sanotaan uskon ilman tekoja olevan kuollutta. Sillä: Kuollut usko ei synnytä tekoja. Elävä usko synnyttää tekoja. Elävän uskon teot ovat iloa Herrassa. Niiden eteen EI TODELLAKAAN TARVITSE ponnistella. Jos teot vaativat ponnistuksia, usko ei ole tervettä eikä tuo iloa.
***** **** *** ** *
Todistajien seurakunnassa arvotetaan jäsenet tekojen mukaan.
Huipulta pohjalle:
– Erikoistienraivaaja – Tienraivaaja – Osa-aikainen tienraijaaja – Julistaja – Toimeton
Todistajien toiminta on tekojen suhteen täysin päinvastainen kuin Paavalin ohje. Tekoja ja suorituksia lasketaan, mitataan ja loppusumman (kuukausiarvion) perusteella jäsen voi nousta ylöspäin arvoasteikossa. Jos sitoudut tekemään TEKOJA saat nimityksen.
Todennäköisesti sinä sanot, että kaikki ovat samanarvoisia. Ei ole oikeasti totta. Ei ole.
Jos kaikki olisivat samanarvoisia, seurakunnissa ei puhuttaisi huonosti mukana olevista ja huonosta seurasta. Näillä nimityksillä kutsutaan niitä, jotka eivät TEE tarpeeksi niitä asioita joita järjestö pitää hyvinä. Ei auta vaikka rukoilisi polvet verillä tunteja päivässä, jos ei “tee kenttää” on huonoa seuraa. Olenko väärässä?
****************
Kysymykset, joihin odotan sinun nyt vastaavan:
1) Miten todistajat ymmärtävät ja tulkitsevat suhteessa omaan seurakuntaansa edellä olleen raamatuntekstin armosta, teoista ja ylpeilemisestä?
2) Kun todistajien elämä on jatkuvaa suorittamista, kenttätuntien ja jaettujen julkaisujen laskemista, niin miten varmistetaan niillä ylpeillä?
3) Kuinka suuri prosentti todistajia tekisi kenttätyötä jos tunteja ei enää joutuisi ilmoittamaan seurakunnassa? Laskisivatko tuntimäärät? Perustele.
4) Keräätkö sinä näistä nettijutuista kenttätunteja itsellesi?
5) Kuinka monta tuntia tarvitaan nykyisin, jotta julistajasta tulee ERIKOIStienraivaaja?
Minä nyt kuitenkin vastaan siihen, mikä liittyy meidän teemaamme. Minun tuntini ja minuuttini lienevät kovasti pikku juttu, ehkä niistä jossakin muussa asiayhteydessä.
Olet Aila sitten sitä mieltä, että ”Elävän uskon teot ovat iloa Herrassa. Niiden eteen EI TODELLAKAAN TARVITSE ponnistella. Jos teot vaativat ponnistuksia, usko ei ole tervettä eikä tuo iloa.”
Näyttää siltä, ettet pidä apostoli Paavalin uskoa kovinkaan terveenä? Hän kun ponnisteli kovasti ja jopa tohti suositella sitä muillekin. Pari esimerkkiä siitä, että Raamatun mukainen usko liittää itseensä ihan oikean ponnistelun. Muista uskoista, niistä joissa ei ponnistella, en sitten sano mitään.
Ensimmäinen ponnisteluesimerkki: ”Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä.”(Fil3:13)
Paavali vertaa Raamatussa kristityn elämää kilpajuoksuun. Ja taas ponnistellaan, tai nyt Paavali oikein pakottaa itseään. Onko seuraava sinusta Aila kuinkakin epätervettä: ”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun.”(1.Ko9:27)
Toki Paavali sai voimaa ponnisteluunsa: ”Sitä varten minä ponnistelen ja taistelen kaikella hänen voimallaan, sillä voimalla, joka vaikuttaa minussa.”(Kol1:29)
Ehkä sinunkin Aila kannattaisi ponnistella oman uskosi kanssa Raamatun opetuksen mukaisesti? Sanoihan Paavali meihin vedoten ja siihen oikeaan uskonankkuriin liittyen: ”Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta.”
Vedätkö sinä nyt yhtäläisyysmerkin uskon ja tekojen välille?
Eikö ollut tarkoitus puhua teoista eikä uskosta? 🙂
Uskoni kanssa ponnistelenkin, usein hyvinkin paljon.
Nämä kysymykset liittyvät ”teemaan”:
1) Miten todistajat ymmärtävät ja tulkitsevat suhteessa omaan seurakuntaansa edellä olleen raamatuntekstin armosta, teoista ja ylpeilemisestä?
2) Kun todistajien elämä on jatkuvaa suorittamista, kenttätuntien ja jaettujen julkaisujen laskemista, niin miten varmistetaan niillä ylpeillä?
”Uskoni kanssa ponnistelenkin, usein hyvinkin paljon.”
Hienoa, Aila. Olet Raamatun linjoilla. Mutta ne teotko sinulta syntyvät iloiten ihan ilman mitään ponnisteluja? Nyt en oikein usko sinua.
Aika tarmokkaasti olet tässäkin kirjoitussarjassa näppäillyt lauseita, joissa Jehovan todistajien oppia, sen vastuuasemissa olevia ja jopa raportointikäytäntöä olet kovin sanoin soimannut. Ja ihanko ilman ponnisteluja? Uskosi niitä tuosta noin vain generoi?
Kyllä minun täytyy nyt myöntää, etteivät minun uskoni mukaiset teot lähde ihan tuon tasoisella automattiohjauksella. Oikein täytyy joskus miettiä asioita.
Jopa ponnistella löytääkseeni, mitkä kymmenenn kysymystä se Aila on taas vastattavakseni ihan ponnisteluitta tuottanut.
Rauli, kirjoitit: ”Hienoa, Aila. Olet Raamatun linjoilla. Mutta ne teotko sinulta syntyvät iloiten ihan ilman mitään ponnisteluja? Nyt en oikein usko sinua. ”
Ei tarvitse uskoa. Ole vapaa ajattelemaan niin kuin haluat.
Voin kyllä kuvitella, että jos minun olisi lähdettävä mekko päällä soittelemaan kiukkuisten ihmisten ovikelloja vesisateella ja pakkasella, nin se kyllä menisi ponnistelujen puolelle. Varsinkin jos joutuisi kulkemaan vuosikymmeniä ovilla ilman että siitä olisi mitään näkyvää hyötyä. Minusta on järkevämpää tehdä hengellistä työtä, joka tuo tuloksia.
Yhden omassa seurakunnassa järjestetyn illan kautta tavoitamme ihmisiä, jotka tulevat tilaisuuksiin ihan vapaaehtoisesti. Jotkut ovat jopa niitä ateisteja. Edellisenkin illan päätteeksi tuli täysin vieraalta ihmiseltä kommentti: ”Ei olisi voinut tätä iltaa paremmin viettää.”
Eikä minulla ollut mitään hankaluutta suunnitella illan kulkua tuntikausia (Powerpoint) ja käyttää koko ilta tilaisuuteen. En tullut edes tunteja laskeneeksi. Ei tuntunut työltä. Oli tosi kivaa.
Rauli kirjoitit: ”Kyllä minun täytyy nyt myöntää, etteivät minun uskoni mukaiset teot lähde ihan tuon tasoisella automattiohjauksella. Oikein täytyy joskus miettiä asioita. ”
Hyvä että mietit. Kannattaa miettiä useimminkin kuin vain joskus.
Kirjoitit: ”Aika tarmokkaasti olet tässäkin kirjoitussarjassa näppäillyt lauseita, joissa Jehovan todistajien oppia, sen vastuuasemissa olevia ja jopa raportointikäytäntöä olet kovin sanoin soimannut. Ja ihanko ilman ponnisteluja? Uskosi niitä tuosta noin vain generoi?”
Ihan ilman ponnisteluja. Tämä on tosi mukavaa.
Ehkä aikaa säästyy myös siitä, ettei tarvitse etsiä vastauksia mistään oheismateriaalista.
Avaan tällekin vielä ihan oman lokeron. 🙂
Kummalla on teidän oppinne mukaan suurempi mahdollisuus päästä tuhatvuotiseen paratiisiin:
a) Sillä jolle kerrotaan todistajien hyvä uutinen, mutta kieltäytyy ottamasta sen vastaan.
b) Sillä joka ei ole ikinä kuullut mitään todistajista, eikä tiedä heidän yhteisönsä olevan edes olemassa.
Lukitaanko A vaiko B?
Aila. Aiotko hukuttaa minut kysymyksilläsi?
Pitäisikö minunkin siirtyä sellaiseen keskustelukulttuuriin, jossa hulvattomasti toiselle heitellään kysymyksiä sellaista tahtia, ettei toinen ehdi niihin vastata edes huitaisten?
Se sinun suuri saarikysymyksesikin odottaa vielä piirustuspöydälläni, mutta en anna sen hautautua näiden muiden alle.
Raamattu taitaa mainita eräänä pyhän hengen piirteenä itsehillinnän. Mielestäni sana maltti on aika läheistä sukua tuolle ominaisuudelle. Jos keskustelussamme me annamme sille yhä enemmän painoarvoa, ajatustenvaihtomme laatu paranee.
Lukitaanko yhdessä myös tämä vaihtoehto?
No voi.
Taas tuli minulle pitkän pitkä miinus.
Toivottavasti saat merkata pohdinnoistasi edes kenttätunteja, ettei aikasi kulu ihan hukkaan.
(Huomaa > tässä vastauksessa ei ole yhtään kysymysmerkkiä!) 🙂
Ei yhtään kysymysmerkkiä. Kiitos.
Marjaanalle vastauksia ja vilpitön anteeksipyyntöni. Olin siis väärässä olettaessani sinun olevan entinen Jehovan todistaja. Nyt kysymyksiisi, joihin minulla ei todellakaan ole mitään estettä vastata.
1. Tarkoitatko sanoa, että pelkän Raamatun avulla ei voi uskoa “oikein”?
Vastasin tuossa Ailalle aiheesta jo pitkästi, ja voit lukea tekstit itse. Lyhyt tiivistelmä vain nyt tähän.
Jeesus käski nimenomaisesti opettamaan seuraajiaan, ei pelkästään jakelemaan Raamattuja. Useat alkuseurakunnan ajalta otetut esimerkit osoittavat, että Raamatun vanhempaa osaa opetettiin kristityiksi tulleille jopa kirjaimellisesti kädestä pitäen. On johdonmukaista päätellä, että myös sen uudempaa osaa tultaisiin käyttämään ihan samalla tavalla.
Raamatusta toki voi huomattavia määriä ymmärtää ihan pienellä lukaisulla, tietysti lukaisijasta riippuen. Esimerkiksi rakkauden kaksoiskäsky on ymmärretty ja hyvässä maineessa niidenkin keskuudessa, jotka eivät edes Jumalan olemassaoloon usko. Ehkä sinäkin Marjaana ymmärrät Vuorisaarnan viisaudesta kohtalaisen viipaleen? Toki se ei sinusta Jumalaan uskovaa tee, Jeesuksen seuraajasta puhumattakaan.
Arkielämän todellisuus osoittaa karvaasti, kuinka monella tavalla Raamattua voidaan ymmärtää. Ja hyvin oleellisilta osin. Viittasin tuossa Ailalle vain yhteen esimerkkiin: keskusteluun ja päätöksiin sukupuolineutraalista avioliitosta. Kovasti se on kirkastunut eri tavoin jopa Raamattua ammatikseen opettaville. En halua kuitenkaan enemmälti kohdistaa sanojani kirkon nykytilaan. Se kun ei minulle kuulu, ja kirkkoon kuuluu aivan ihania ihmisiä.
2. Jos pelkän Raamatun avulla ei voi uskoa “oikein”, niin mistä ne, jotka antavat Raamatusta (väitettyä) “oikeaa” opetusta, ovat oikeanlaisen uskonsa ammentaneet?
Jeesus kertoi, että hänen seuraajiensa tulee ”opettaa kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Huomasitko, että opetuksen pohjana oli Jumalan Pojan opetus täällä maan päällä? Ja se on kirjoitettu vain ja ainoastaan Raamattuun. Yksi kirja on kaiken opetuksen pohjana.
Jeesus lupasi siis olla seuraajiensa kanssa tässä opetustyössä aina ”maailman loppuun asti”. Hän siis taivaasta käsin ohjaa täällä tehtävää Raamattu-opetusta edelleen. Eikä edes yksin.
Ilmestyskirjassa kerrotaan muun Raamatun kanssa yhtä jalkaa siitä, että enkeleillä on myös osuus opetustyössä. Näin Ilmestyksen 14:6 taivaallisesta tuesta opetustyölle: ”Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille.”
Oikeanlainen usko ammennetaan siis Raamatusta Jeesuksen johdolla, enkelien auttaessa ja Kaikkivaltiaan pyhän hengen voimalla.(Apt1:8)
3) Mistä voimme olla varmoja, että saamamme raamatullinen opetus on oikeaa?
Se täytyy jokaisen varmistaa ihan itse. Ja siksi nykyisin kannattaa aiheeseen käyttää aikaa ja tehdä mahdollisimman objektiivisia vertailuja erilaisten opetusten välillä. Ja se voi ottaa aikaa.
Yksi olennainen piirre Jumalalta tulevan opetuksen piirteistä on sopusointu. Raamatussa Paavali ei opettanut yhtä, Jeesus toista ja Pietari kolmatta. Kun Korinttin seurakunnassa alkoi olla jakaumia, Paavali puuttui asiaan erittäin tomerasti. Erinomainen malli nykyisille kriostityille.
Katsellessasi nykyistä kirjavaa oppien kukerrusta, voit hyvin helposti ymmärtää, ettei sitä opetusta näytä ohjaavan kukaan eikä mikään. Paitsi – ihmisten enemmistö. Se on oikeassa, sanoi Raamattu sitten mitä tahansa.
Jeesus sanoi oikeasta hänen seuraamisestaan: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”(Joh13:35) Sellaiset uskonveljet, jotka tappavat toisiaan eivät minun mielestäni ole ymmärtäneet Raamattua oikein. Eikö vain sinustakin keskenään rauhassa oleva ihmisjoukko on rähinäremmiä parempi näyteikkuna oikeasta opetuksesta?
R: ”Yksi olennainen piirre Jumalalta tulevan opetuksen piirteistä on sopusointu. Raamatussa Paavali ei opettanut yhtä, Jeesus toista ja Pietari kolmatta. ”
Millä tavalla esimerkiksi opetuksenne sukupolviopista on ollut sopusoinnussa? Ja miten määrittelet sen sanan?
Ensin sukupolvi oli 60, sitten 70, sitten 80 sitten 90 vuotta ja kun ihmisen ikä ei enää riittänyt alettiin (muistaakseni viime vuonna tai edellisenä) puhua yllättäin limittäisistä sukupolvista. Moni pettyi, kun loppu siirtyi hamaan tulevaisuuteen.
Eikö tämä tarkoita sitä että hallintoelimenne on opettanut ensin yhtä, sitten toista, sitten kolmatta ja nyt jo ainakin neljättä tai viidettä?
Jos sukupolviopetus on nyt oikeaa, eikö se tarkoita sitä, että se on ollut aikaisemmin väärää?
Tai oppi verestä? Sekin on muuttunut useaan otteeseen.
****
R: ”Jeesus sanoi oikeasta hänen seuraamisestaan: “Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”(Joh13:35)”
Jaa . . .
Tiedän monia tapauksia, joissa todistaja on jäänyt yksin seurakunnassaan, eikä ole kokenut minkäänlaista rakkautta yhteisöltään. Oikeita henkilöitä, oikeita nimiä ja seurakuntia.
Nämä tapaukset ovat olleet yleensä nuoria, joiden toinen vanhemmista tai molemmat vanhemmat ovat ”huonosti mukana”, ”epäsäännöllisiä” tai muutoin ”huonoa seuraa”.
Nuori arvotetaan vanhempiensa mukaan > ja hän ei kelpaa joukkoon. Ehkä näin ei ole tapahtunut juuri sinun kotiseurakunnassasi, mutta tiedän nimeltä useita seurakuntia jossa näin on käynyt. Tiedän myös että hylkäämisen vuoksi on pohdittu jopa itsemurhaa, koska ”maailmalliset” ystävätkään eivät ole sallittuja.
Siinä nuori sitten on omiensa joukossa – yksin. Totaalisen yksin.
Seurakunnan vanhemmistoon kuuluvan lapsen ja nuoren asema on ihan toinen. Moni ihminen on kuvaillut sisäpiirejä ja ulkopiirejä. Perheen asema vaikuttaa. Erityisesti vaikuttaa isän asema seurakunnassa.
Rakkautta varmasti on, mutta en usko että se olisi sen ylimaallisempaa kuin missään muussa tiiviissä seurakuntayhteisössä.
Ja tämä on totta.
**************
R: ”Sellaiset uskonveljet, jotka tappavat toisiaan eivät minun mielestäni ole ymmärtäneet Raamattua oikein.”
En tunne yhtään kristillistä seurakuntaa, joissa jäsenet tappavat toisiaan. Ehkäpä sinä valaiset asiaa tarkemmin. Ja esimerkki mielellään ihan nykysuomesta. Kiitos.
Tunnen monia uskovia, jotka ovat valinneet omantunnonsyistä siviilipalveluksen ja jotka kieltäytyisivät mahdollisen sodan tullen myös asepalveluksesta. Kuten varmasti tiedät, muilla kuin todistajilla ei ole oikeutta kieltäytyä kaikesta vaikka vakaumus olisi kuinka vahva tahansa. Moni kyllä haluaisi.
Raamatun esimerkki opetuksen pohjavireestä on siis yksimielisyys. Yksi ei opeta yhtä ja toinen toista. Meillähän on tänä päivänä käytössä koko Raamattu, sellaistahan ei alkuseurakunnan tietopakettina vielä ollut. Siksi esimerkiksi Ilmestyskirjan perusteella ymmärrämme enemmän kuin Korinttin seurakuntalainen Paavalin päivinä.
Kun Jeesus sanoi, että hänen seuraajansa tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta, se ei suinkaan tarkoita, ettei joku yksilö voisi raskaastikin töpätä. Sinä olet varmasti sen puolen asiantuntija. Minun kohdalleni ei ole sellaista kasaantumaa kertynyt epäonnistuneista uskon sotureista.
Jeesus ei antanut tuntomerkiksi täydellisyyttä vaan selkeän, muille erotettavissa olevan rakkaus-nimisen piirteen. Ja keskinäinen tappaminen ei siihen oikein mahdu.
Siitäpä onkin hyvä siirtyä tuohon viimeiseen.
Aika monta kertaa saman kristilliseksi kutsutun uskon edustajat nyky-Suomessakin tappavat toisiaan. Milloin puukolla, milloin haulikolla, toisinaan jopa hukuttelemalla humalaisia uskontovereitaan.
No, ehkä sinä et pidä näitä uskonveljinäsi, vaikka samaan kirstuun verorahojaan maksavat. Esimerkkini on kovin suoraviivainen, myönnetään.
Mutta jos menemme hiukan taaksepäin ajassa, uskonveljet Euroopassa katselivat toisiaan rynnäkkökiväärien tähtäinten lävitse. Ja taisivat joskus ampua paukauttaa veljelle reiän päähän. Ja kuten vallan hyvin tiedät, Jumala siunasi touhun. Tai ainakin niin uskottiin.
Kamalin tilanne oli silloin kun minunkin vaarini 1900-luvun alussa oli hämäläisessä kartanossa tosi vaikeuksissa. Taisivat olla uskonveljiä, jotka kovasti henkeä uhkailivat. Tuolloinen julmuus ei kertonut kovin ylevää Jeesuksen opetusten omaksumisesta.
Rauli, kirjoitit: ”Raamatun esimerkki opetuksen pohjavireestä on siis yksimielisyys. Yksi ei opeta yhtä ja toinen toista.”
Totta. Miten tämä on mahdollista?
Se on mahdollista siksi, koska eriäviä mielipiteitä ei saa olla. Vastaava yksimielisyys on saatu aikaan myös Pohjois Koreassa. Pelko.
Totuus tekee vapaaksi, sanotaan. Mutta onko todistajilla vapaus? Ei.
Todistajien järjestössä jotkut yksilöt eivät uskalla sanoa omia aitoja mielipiteitään edes omalle vihitylle puolisolleen, koska epäilyistä ja epäuskosta järjestön oppeihin joutuu tilille. Oma teokraattinen puoliso voi käräyttää vääristä ajatuksista ja ”syyllinen” > päätyy oikeuskomiteaan.
Kun kirjoitin ensimmäistä kirjaani, joka ilmestyi vuonna 2013, mieleeni on jäänyt nimimerkki Harmis. Hän kertoi kirjeessään että hän ei usko todistajilla olevaan totuuteen, mutta silti hän kiersi ovilla, saarnasi hyvää uutista ja oli aktiivisesti mukana.
Vaimonsa takia. Vaimo uskoi ”totuuteen”. Jos Harmis olisi lähtenyt järjestöstä, hänen vaimonsa asema olisi muuttunut. Vaimo ei olisi ollut enää hyvää seuraa ja Harmis rakasti vaimoaan.
Harmis ei voinut kertoa ajatuksistaan kenellekään. Minä olin varmaan ainut, jolle hän saattoi kertoa tunteistaan.
Tässä on suora lainaus Harmiksen tekstistä:
”Välillä ajattelen itsemurhan olevan ainoa ulospääsytie. Tätä ei voi sivullinen ymmärtää, että miksen vain lähde pois. Rakastan vaimoani kaikista ongelmistamme huolimatta, enkä ainakaan vielä ole valmis eroamaan todistajista. Tai voisin jopa erotakin vaimostani, jos hän sen jälkeen voisi etsiä itselleen uuden kumppanin ja elää onnellisena. Nyt en enää tiedä, mitä tehdä.
Harmis, Jehovan todistaja”
En tiedä onko Harmis enää elossa. En ole saanut häneen yhteyttä pariin vuoteen.
Moni todistaja miettii, että itsemurha on ainut ulospääsytie siitä järjestöstä, jota sinä mainostat rakkaudelliseksi. Tämä on tullut vastaan useasti myös tämän vuoden aikana, kun olen saanut uusia kirjeitä. Osa kirjoittaneista on yrittänyt itsemurhaa, muutama parikin kertaa.
Rakkaudellisessa veljesseurassa.
(Mutta syy onkin heissä itsessään, niinkö? Eihän täydellisessä yhteisössä voi olla vikaa. Eihän?)
Kuolema voi tuntua helpottavammalta, sillä järjestöstä eroaminen on nöyryyttävää. Sukulaiset häpeävät. Avioerokaan ei ole ratkaisu, koska järjestöön jäänyt ei voi enää avioitua uudelleen. Tai voi, jos pois lähtenyt tekee tahallaan huorin. (Näitäkin tapauksia on ollut: ”Annoin puolisolle vapauden mennä naimisiin – kävin vieraissa”.)
Uskot sinä Rauli sitten mitä tahansa yksimielisyydestänne, niin minun mielestäni on monin verroin parempi antaa uskonnollisen yhteisön jäsenille oikeus ilmaista omat aidot ajatuksensa ja mielipiteensä ja tunteensa. Olla erimieltä. Pakotettu yksimielisyys johtaa väistämättä ongelmiin, niin kuin jo aiemmin sinulle tässä ketjussa toisessa tekstissäni kirjoitin (ja jotka taisit jättää huomiotta).
Pakolla saatu yksimielisyys johtaa: mm. teeskentelyyn, näyttelemiseen, valehteluun, kaksinaamaisuuteen, salailuun, pelkoon, ahdistukseen, suruun, vihaan, kateuteen ja jopa itsetuhoisuuteen.
Kirjoitat yksimielisyydestä ja uskot että se syntyy ihmisten vapaasta tahdosta. Hyvä sinulle. Sillä jos tietäisit totuuden totuudesta ja olet rehellinen, sinun olisi todella, todella vaikea olla mukana. Ne joiden silmät avautuvat ja jotka voivat – lähtevät pois.
***************
Todistajat puhuvat yksimielisyyden ohella maailman onnellisimmasta kansasta. Totta. Miten se on mahdollista?
Pelko.
Valtakunnansalilla opetetaan hymyilemään kenttätyössä. Kukaan ei voi kertoa, että kenttätyö ahdistaa (ei toki kaikkia, joku nauttii siitä kovasti). Osa tekee kynätunteja (merkitsee tunteja korttiin, vaikka ei käy kentällä). Miksi? Koska kenttäilemätön on toimeton > huonoa seuraa > jää yksin.
Kokoukset puuduttavat. Konventteja pidetään tylsinä. Mutta puhuuko kukaan näistä salilla? Ei. Kertooko joku salilla, että en tullut kokoukseen viime viikolla, kun en millään jaksanut rankan työpäivän jälkeen? Ei – koska pelko.
Vartiotornista voi lukea, kuinka jossain maassa joku sokea todistaja kävelee kaksi kertaa viikossa kokouksiin kymmeniä kilometriä mutavellissä toisen taluttamana ja toinen jalka poikki (kärjistetty keksitty vertaus). Näin tulee toimia > osalliistua > yksimielisyys > syyllisyys.
Kukaan ei kyseenalaista, onko näitä uskon sankareita edes olemassa, mutta heidänkaltaisensa nostetaan järjestön ikoniksi. Jos hänkin pääsee paikalle ja haluaa osallistua, miksi et sinä? Et saa jättää ainuttakaan kokousta väliin. Jos umpisuoli leikattiin toissapäivänä ja olet tarpeeksi terve kotiin, voit tulla virkistymään myös kokoukseen.
Yksimielisyys > kokouksessa on ihanaa. Negatiivisia tunteita ei ole. Ei saa olla.
Vasta kun ihminen uskaltaa lähteä pois, voidaan kaikista tunteista puhua. Voi sanoa, että en tykännyt kenttätyöstä, kokoukset olivat tylsiä. Millainen reaktio seuraa?
> Luopio valehtelee > kokouksissa on ihanaa > kenttätyö on ihanaa > yksimielisyys > muuta mieltä et saa olla, tai olet itse ulkona.
Yksimielisyys.
Yhteisöön syntyneelle poislähtö on vaikeaa, jopa mahdotonta, koska pelotellaan demoneilla, jotka hyökkäävät järjestön ulkopuolella. Vaihtoehto lähtijälle voi olla kaikkien ystävien menetys. Kukaan ei puhu. Omat sukulaiset eivät kerro irtautuneelle ”mitä kello on” (oma esimerkkisi erotetun kohtaamisesta), eivät tervehdi, eivät katso kohti, eivät vastaa puheluun – ehkä edes oma äiti ei vastaa.
Yksimielisesti sanotaan, että jokaisella on vapaus lähteä. Totta. Mutta mitkä ovat seuraukset?
Moni on nähnyt totuuden. Jari-Pekka on nähnyt sen. Sinä et kuitenkaan saa puhua hänelle etkä lukea hänen tekstejään. Miksi? Se on kiellettyä, koska hän kertoo todellisia, aitoja tunteitaan. Jos jäsenet uskaltaisivat puhua kaikista (myös kielteisistä) tunteistaan yksimielisyys tuhoutuisi. Illuusio katoaisi. Se pysyy, kun jäsenet tottelevat – pelkäävät seurauksia. Eihän kukaan halua tulla ”eläväksi kuolleeksi rakkailleen ja läheisilleen”.
Kuulun vielä tällä hetkellä luterilaiseen kirkkoon. Todennäköisesti en enää kovinkaan pitkään. Mutta jos eroan kirkosta, liityn sellaiseen kristilliseen seurakuntaan jossa saa ja uskaltaa sanoa mielipiteensä, jossa ei vaadita yksimielisyyttä, jossa voi sanoa että päivän saarna oli vähän huono tai että olen jostain opinkohdasta eri mieltä.
Yksimielisyydellä on hintansa.
Sitä hintaa en ole valmis maksamaan.
Sen sijaan yritän tehdä parhaani, jotta jokaisella tässä maassa olisi mahdollisuus ajattelun-, tunteiden-, sanan- ja informaationvapauteen myös hengellisellä kentällä. Siksi kirjoitan.
”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana,” opettaa Raamattu(Ro10:17). Ja jos ilmassa on monenlaista ”kuulemista”, uskojakin on sitten moneen lähtöön. Ja se lienee meidän kaikkien havaitsema nykytilanne Suomessa, Euroopassa ja ympäri maailman.
Nykykielessä sanapari ”kristillinen usko” ei oikeastaan kerro mitään muuta kuin sen, että ensimmäinen osa alkaa koolla ja toinen uulla.
Jeesus opetti erittäin johdonmukaisesti Isänsä Jehovan tahtoa maan päällä. Opetus oli yksimielistä ja sen mukana tulevana etuna Kristus lupasi: ”Totuus tekee teistä vapaita.”(Joh8:32)
Yhtenevästä opetuksesta huolimatta ei Jeesuksenkaan opetuksen tuloksena ”usko ollut joka miehen.”(1.Tes3:2) Erään tapauksen haluan ottaa tästä erityisesti esille.
Jeesuksen yksimielistä opetusta ”kuultuaan monet hänen opetuslapsistaan sanoivat: ’Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?’”. Nämä ”harmikset” jättivät tosipaikan tullen Kristuksen seuraamisen ja etsivät jotakin muuta vapautta kuin mitä Jumalan Pojan ies olisi heille tarjonnut.
Kaikki eivät menettäneet uskoaan sen vuoksi, etteivät ymmärtäneet heti jokaista sanaa Jeesuksen opetuksesta. Tämä joukko sanoi Simon Pietarin suulla: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.”(Joh6:60-69)
Juudas Iskariot oli varsin oivallinen esimerkki ensimmäisen vuosisadan näyttelijöistä. Kerrankin heittäytyi oikein köyhien ystäväksi.(Joh12:5) Jeesusta lukuun ottamatta kukaan muu ei tiennyt hänen olevan jotakin muuta kuin aito Kristuksen opetuslapsi.
Kristillisen seurakunnan syntymisen jälkeen joukkoon pujahteli ”valeveljiä” ilman että seurakunnan pää asioihin olisi välittömästi puuttunut.(Gal2:4) Johannes mainitsee kirjeessään Diotrefeksen, Paavali nimeää oman aikansa ”syöpänä” Hymenaioksen ja Filetoksen.(3.Joh1:9;2.Tim2:17)
Aikanaan Jeesus tietysti poisti näyttelijät omalta estradiltaan kristillisestä seurakunnasta, eikä heille oskareita tai emmoja jaeltu. Heidän opetuksensa ei Raamatun sivuille saanut tehdä minkäänlaista pesää. Iskariot ei pelkästään harkinnut itsemurhaa vaan toteutti sen.
Syy ei liene ollut Jeesuksen antamassa yksimielisessä, taivaalliselta Isältään ammentamassa opetuksessa? Vai syytätkö sinä Aila Jeesusta ja hänen opetustaan siitä, mitä Juudas teki?
Yksimielinen raamatullinen opetus ei Raamatun kertoman mukaan ole siis sellaista, että järjestetään ikään kuin kansanäänestys siitä, mikä on oikea usko. Ja enemmistö siunaa päätöksen.
Ehkä me Aila vielä näemme senkin päivän, jona Jeesuksen seuraajina esiintyvä ihmisryhmä päättäisi siirtyä sukupuolineutraalista avioliitosta yhden pykälän kohti ”suurempaa vapautta”? Moniavioisuushan voisi olla Jumalallekin ihan ok, koska eikös Raamatun mukaan ole niin, että ”rakkaus peittää paljotkin synnit”(1.Piet4:8)
Pakottamalla, pelolla ja kiristämällä luotu yksimielisyys on siis mielestäsi ok?
Rauli, kirjoitit näin: ”Nämä ”harmikset” jättivät tosipaikan tullen Kristuksen seuraamisen ja etsivät jotakin muuta vapautta kuin mitä Jumalan Pojan ies olisi heille tarjonnut. ”
No, kerropa ihan rehellisesti mitkä nimimerkki Harmiksen vaihtoehdot sitten olivat?
Hän rakasti vaimoaan ja halusi tämän voivan elää todistajana ja säilyttävän luotettavan ja hyvän maineensa seurakunnassa muiden sisarten joukossa. Mitä olisi tapahtunut Harmiksen vaimon asemalle jos miehestä olisi tullut luopio?
Mitä Harmis olisi voinut tehdä tilanteessa, jossa ei uskonut enää siihen, että järjestöllä oli totuus?
”Pakottamalla, pelolla ja kiristämällä luotu yksimielisyys on siis mielestäsi ok?”
En nyt puutu niihin kokemuksiin, joita sinun ”harmiksillasi” on. Tietoa kun ei ole perusteltujen johtopäätösten tekemiseen. Ehkä jotkut ovat kokeneet samansuuntaista pakkoa kuin Diotrefes?
Mutta kun hän repäisi rikki Kristuksen ieksen, joka vaati nöyryyttä, avautuivat hänelle todella isot ovet: ”mahtaili johtajana” kertoo Raamattu meille entisestä kristitystä varoittavaan sävyyn.
On mielenkiintoista, että Paavali tunsi hyvinkin olevansa pakotettu, hänellä oli ihan pakko: ”Siinä, että julistan evankeliumia, ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä sitä.”(1.Ko9:16) Apostolimme eli sanojensa mukaan jopa ”velassa sekä kreikkalaisille että barbaareille, sekä viisaille että tyhmille”.(Ro1:14)
No, mikäs se Paavalia niin pakotti? Itse hän kommentoi asiantilaa näin: ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.”(2.Ko5:14,15)
Minäkin olen uskoni kanssa tuollaisen ”pakon” alaisena. Kaikki eivät halua olla, itselleen eläminen on paljon kristityille tyrkytetty vaihtoehto nykyisin. Miten on Aila sinun laitasi, miten Kristus on sinut saanut ”pakotettua”?
Tuskin pelkästään kirjoittamaan ”harmiksista” kirjoja.
Rauli, kirjoitit: ”En nyt puutu niihin kokemuksiin, joita sinun ”harmiksillasi” on. Tietoa kun ei ole perusteltujen johtopäätösten tekemiseen. ”
No eipä puhuta siten ”minun Harmiksestani”. Kysyn ihan yleisesti.
Jos joku perheellinen kastettu todistaja ei enää usko järjestön ja hallintoelimen totuuteen, mutta ei myöskään halua pilata perheensä mainetta eroamalla järjestöstä tai jättäytymällä passiiviseksi seurakuntalaiseksi (ei kokouksia ei kenttää).
a) Mitä todennäköisesti tapahtuisi, jos hän kertoo ajatuksistaan seurakunnassa?
b) Mitä vaihtoehtoja hänellä on?
Oletan, että osaat vastata tähän ihan omalla empatiakyvylläsi ja vuosien kokemuksella omasta seurakunnastasi. Tai sitten voit sanoa reilusti ettet osaa tai halua vastata, koska kysymys on kiusallinen.
Voit tietysti todeta, ettei tämä kysymys liity otsikkosi aiheeseen, mutta se olisi jo hieman liian läpinäkyvää.
Onpas sinulla taas kysymys. No, eihän sitä saisi kysymystä ruveta tietenkään moittimaan. Siis kiitos kysymästä, piti sanomani.
a) Mitä todennäköisesti tapahtuisi, jos hän kertoo ajatuksistaan seurakunnassa?
Jeesuksen johdon pitäisi näkyä tällaisessa tilanteessa. Jumalan valtakunnan kuninkaan ollessa maan päällä hänen seuraajillaan oli epäilyjä, muillakin kuin Tuomaksella. Vähintäänkin epätietoisuutta asioiden todellisesta laidasta.
Erään kerran kaikki putosivat kärryiltä, vaikka Jeesus opetti vain kylvämisestä: ”Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois ja meni sisälle. Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: ’Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta.’”(Mat13:36) Ja sitten Jeesus selitti.
Matteuksen 15. sitten Pietari oli jäänyt vaille ymmärrystä: ”Puhuit vertauskuvin. Selitä meille, mitä tarkoitit.”. Ja taas Jeesus selitti.
Useimmat nykyiset Kristuksen seuraajat ovat ihan yhtä uteliaita ymmärtämään Raamattua, ja heille selitetään sitä. Jos jollakin on sellainen pelko, ettei uskalla jotakin asiaa ottaa esille, jokin on mennyt pahasti vikaan. Sinun aineistossasi lienee jonkinlainen tilastollinen tihentymä tällaisista tapauksista, ethän sinä niistä muuten myyntiin kelpaavaa kirjaa olisi aikaan saanut. Ja selaista sattui myös Jeesukselle.
Jo tuossa aiemmin siteeraamassani Johanneksen 6. luvussa monet Jeesuksen opetuslapset kauhistelivat Jeesuksen mainitsemaa veren juomista ja lihan syömistä. Kohtalokas virhe oli sitten se, että he eivät selityksiä edes halunneet vaan poistuivat takavasemmalle sinne toisenlaiseen vapauteen. Todella iso harminaihe, ”harmis” heidän kannaltaan.
b) Mitä vaihtoehtoja hänellä on?
Vaihtoehdoista paras on tietysti se, että epäilevätuomas pyytää asiaan lisävalaistusta. Taitaa olla se useimmin tilanteen ratkaiseva menettelytapa, sitähän Kristuskin käytti.
Jollakin voi uskon horjunta kytkeytyä johonkin mieltä painavaan väärintekoon: ”eivät ne nuokaan täydellisiä ole”. Silloin tietysti on helppo antaa katkeruuden tulla, etsiä sille uusia lähteitä ja lopulta sanoutua irti seurakunnasta. Sitten voi tehdä elämällään jotakin muuta kuin mihin se on suunniteltu.
Aviopuolison ero on tietysti kova paikka. Yhteinen tulevaisuus ja yhteinen elämän päämäärä puuttuu. Aviosidehän ei tietenkään katkea mihinkään, ja paluu takaisin on aina mahdollinen. Eikä edes harvinainen.
Tällaisen tragedian kokenutta seurakunnassa lohdutetaan kaiken käytettävissä olevin keinoin. Missään nimessä ei seurakuntaan jäänyttä syyllistetä puolisonsa tekemisistä. Aviorikoksen tapahduttua on syyttömän mahdollista antaa anteeksi ja jatkaa avioliittoa. Silloinkin, kun toinen osapuoli lakkaa olemasta Jeesuksen ohjeiden miellyttävässä ikeessä.
Tähän loppuun täytyy tietysti todeta, että siinä neuvonnassa missä Jeesus onnistui täydellisesti, me kaikki muut olemme pahemman kerran amatöörejä. Virheitäkin on varmasti sattunut. Mutta eikös se Vapahtajamme juuri meidän synnillisyytemme vuoksi sinne Gogatan kummulle verensä vuodattanut?
Tämä Ailan kuvaus sopii huonosti Raulin kuvaamaan yksimielisyyteen joka löytyy Jehovan todistajista.
Rauli sanoi näin: ”Syy ei liene ollut Jeesuksen antamassa yksimielisessä, taivaalliselta Isältään ammentamassa opetuksessa? Vai syytätkö sinä Aila Jeesusta ja hänen opetustaan siitä, mitä Juudas teki?”
Tuskin Aila on Jeesuksen opetusta kyseenalaistanut tai moittinut. Rauli, sinä et näköjään kykene käsittämään tätä asiaa: Jeesuksen opetuksella ja Vartiotorniseuran tulkinnoilla on kovin vähän tekemistä keskenään. Viittaan esimerkiksi niihin kolmeen kysymykseen jotka tein, mutta joihin sinä et vastannut vain sen takia, että satun olemaan entinen Jehovan todistaja.
Jeesuksen ies oli kevyt, mutta fariseusten ja kirjanoppineiden ies oli raskas. Fariseukset ja kirjanoppineet olisivat kateellisia Vartiotorniseuralle, kun tämä on kehittänyt superraskaan taakan seurakuntalaisten kiusaksi.
Tämän keskustelun aikana on tullut esille ihan mukavasti eri näkemyksiä siitä, kuinka uskoon voi tulla. Siis siihen, uskoon, josta Jeesus ja Raamattu puhuu.
Aila näyttäisi olevan noiden todistajien raportointihuolien ja näyttelijäsuoritusten ohessa sillä kannalla, että ihan Raamattua lukemalla voi uskon omistaa. (Ai niin: korjaa jos olen väärässä)
Itse olen puolestani tavannut Raamatusta, että kyllä sitä opetusta vain tarvitaan, ja Jeesus sellaista toimintaa tuolta taivaasta käsin ohjaa. Molemmat me Ailan kanssa tietysti uskomme Kaikkivaltiaan ja hänen Poikansa antamaan tukeen, siitä ei liene epäilystä kummallakaan.
Nyt sain sitten tuolla Mänttärin Reijolta viestin, jossa pakollisen ”Vartiotorni-seuran saneleman ymmärryksen” ja sillä piehtaroinnin jälkeen oli ihan asiaakin: ei riitä Raamatun lukeminen eikä riitä siihen liitetty opetus.
Näin Reijo kommentissaan tuolla edellisellä sivulla: ”Kun Raamattu puhuu uskosta, se tarkoittaa ainoastaan uskoa, jonka syntyy ihmiseen, kun ihminen uudestisyntyy Pyhästä Hengestä eli Ylhäältä.” ja ”Jos ihminen ei ole syntynyt Pyhästä Hengestä, hänelle ei Raamattu kuulu, koska se on kirja vain uudestisyntyneille.”
Aila lienee uudestisyntynyt, mutta taitaa olla kaste Reijon mielestä väärää laatua? Minut on kastettu jopa kahdesti, mutta taitaa Reijon mielestä molemmat olla pelkkää hyvän veden tuhlaamista?
Reijo. Missä kohden Raamattua näet sesensuuntaista opetusta, ettei tavalliselle kansalle ”Raamattu kuulu”?
Rauli, kirjoitit: ”Aila näyttäisi olevan noiden todistajien raportointihuolien ja näyttelijäsuoritusten ohessa sillä kannalla, että ihan Raamattua lukemalla voi uskon omistaa. (Ai niin: korjaa jos olen väärässä)”
Et ole väärässä. On olemassa henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi vankilassa ollessaan lukeneet Raamattua (jopa murhasta syytettyjä) ja ovat löytäneet Jeesuksen. Elämäntapoihin on tullut selkeä muutos.
Uskoa Vt-seuran järjestöön ei voi pelkästään Raamattua lukemalla löytää, siitä olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Olen itse ollut vankilassa ja seurannut ihan vierestä erään tunnetun(myöhemmin) suomalaisen helluntaisaarnaajan uskon alkuvaiheita. Ehkä hän oli poikkeusesimerkki, mutta melkoisesti kaveri sai opetusta helluntaiseurakunnalta, ja meilläkin oli erinomaiset keskustelut. Olin silloin ollut reilun vuoden todistajana.
Muistelen lämmöllä Karia edelleen, hänen uskonsa on ollut luja, vaikka emme ihan samaa käsitystä Raamatusta jaakaan.
Olen kuullut joidenkin entisten todistajien pettymyksen siitä, että ovat istuneet uskonsa takia vankilassa, kun siviilipalvelus oli kiellettyä.
(Nykyiset vankilassa istuneet todistajat eivät voine olla pettyneitä koska > yhtenäisyys > pettymys järjestöön ja sen opetuksiin on kielletty tunne.)
Nykyään todistaja saa halutessaan valita siviilipalveluksen eikä joudu erotetuksi. Aika moni joutui kuitenkin istumaan vankilassa hallintoelimen virheellisen tulkinnan vuoksi.
Ikävää vai ihan kivaa – riippunee kummalta puolen järjestöaitaa katsoo.
Tuskin Jumala ainakaan muutti mieltään siviilipalveluksen suhteen.
Joten jompi kumpi tulkinnoista (päinvastaisia kun ovat) on väistämättä hallintoelimen aivan omaa keksintöä.
Jos eistä tulee kyllä – se ei ole enää tarkentumista. Se on muutos. :-/
”Olen kuullut joidenkin entisten todistajien pettymyksen siitä, että ovat istuneet uskonsa takia vankilassa.”
En epäile yhtään, ettetkö sinä ole pettyneitä kohdannut. Selaisistahan olet ihan kirjojakin leiponut.
Tässä nyt vain satut keskustelemaan sellaisen kanssa, joka ei ole tippaakaan pettynyt. On kiva kertoa esimerkiksi olevansa erään suomalaisen vankilan pöytätenniksen kaksinpelin mestari. Eivätkä kolminkertaisen ryöstömurhaajan kanssa käydyt kahvipöytäkeskustelut ole minulle sanottavasti pettymyksiä tuottaneet.
Niin, oikeastaan voisinkin kirjoittaa plogin noista ajoista, vaikka kyllähän Marjaana sinne ne pyramidit saisi mahtumaan ja sinä ne meidän raporttilomakkeemme.
Rauli, kirjoitit: ”Tässä nyt vain satut keskustelemaan sellaisen kanssa, joka ei ole tippaakaan pettynyt. ”
Aivan. En muuta olettanutkaan.
. . . ja kaikki Pohjois Korean asukkaat rakastavat suurta johtajaansa. Jep. Totta.
Jos vankilassa olo on niin mukavaa, niin sittenhän olisi vain hyvä jos todistajien erivapaus purettaisiin ja jt-nuoret pääsisivät pelaamaan vuodeksi pöytätennistä ja juttelemaan ryöstömurhaajien kanssa.
Vankilakokemukseni ovat ehkä sieltä positiivisimmasta päästä, totta. Teoreettisetkin mahdollisuudet saada minusta informantti kirjoihisi ovat täysin olemattomat, minkäänlaisiin purnajaisiin kun minua ei voi houkutella. Enpä niistä kyllä välittänyt silloin luterilaisena partiopoikanakaan.
”Jos vankilassa olo on niin mukavaa, niin sittenhän olisi vain hyvä jos todistajien erivapaus purettaisiin ja jt-nuoret pääsisivät pelaamaan vuodeksi pöytätennistä ja juttelemaan ryöstömurhaajien kanssa.”
Onko sinulla minkäänlaista tietoa siitä, mitä yksittäinen vanki kustantaa yhteiskunnalle? En minäkään tiedä, mutta kallista lystiä se on.
Eiköhän kaikille osapulille ole paras vaihtoehto se, että pingistä pelaillaan ihan omalla kustannuksella ja vapaalla jalalla edelleenkin. Ja samaan aikaan annetaan ”keisarille, mikä keisarille kuuluu” rehellisesti ja ahkerasti, kuten tiedät Jehovan todistajien tekevänkin.
Rauli, kirjoitit: ”Teoreettisetkin mahdollisuudet saada minusta informantti kirjoihisi ovat täysin olemattomat, minkäänlaisiin purnajaisiin kun minua ei voi houkutella. ”
Etsin edelliseen kirjaani myös niitä aktiivitodistajia, jotka olisivat kertoneet yhteisön hyvistä puolista. Yksi ilmoittautui ja vastasi, mutta en voinut ottaa hänen vastaustaan mukaan, koska hän ei halunnut kertoa nimeään. Ikävä juttu, sillä hän olisi ollut seurakunnassaan vanhin.
Mitähän hän mahtoi pelätä?
Hyviäkin kokemuksia oli (entisillä todistajilla) ja yritin nostaa niitä kirjaan mukaan, mutta aika vähän niitä löytyi. Oletan, ettet ole itse kirjaa lukenut. Sillä sehän on kiellettyjen listalla.
Kirjoitit: ”Eiköhän kaikille osapuolille ole paras vaihtoehto se, että pingistä pelaillaan ihan omalla kustannuksella ja vapaalla jalalla edelleenkin. ”
No niinpä tietenkin.
Oletin, että ymmärsit edellisen vitsinä. Itse olen sitä mieltä, että vapautus tulisi antaa jokaiselle, joka sitä omantunnon takia haluaa. Myös muille kuin todistajille.