Kotimaa24 uutisoi ja Kotimaa-lehden pääkirjoitus 26.3.2015 pohdiskeli, mitä merkitsee ”kristillisten arvojen esillä pitäminen suomalaisessa yhteiskunnassa”. Lause on peräisin Kirkon tiedotuskeskuksen tiedotteista. Tiedotteiden lopussa kerrotaan lyhyesti, mikä kirkko on.
”Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.”
Mitä nuo ”kristilliset arvot” sitten ovat?
Monessa keskustelussa kirkkoa pidetään moraalinvartijana. Moraalinvartiointi tai moralisointi on lähellä ilonpilaamista. Kaikille muille miehille paitsi pastorille on puhelu tuolla pihalla, sanottiin Kummelin hääjuhlasketsissä. Pastoria ei haluttu pilaamaan tunnelmaa taskumatin ääreen. Edelleen papin kannattaa huomata se hetki, jolloin kannattaa lähteä vähänkin vieraampien ihmisten juhlista kotiin. Ilonpilaaja-kirkkoa ei kaivata sammuttamaan hauskanpitoa tai elämänjanoa.
”Kristilliset arvot” ovat paljon enemmän kuin moralisointia. Lukekaapas vaikka Meidän kirkko 2015 –strategia. Siinä kuvataan ”kirkon arvoja”, joita ovat Pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus. Nämä arvot eivät nykyisin ole mitenkään erityisen kristillisiä. Ne ovat yleisiä suomalaisia hyviä arvoja. Ei kirkko niitä voi omia, vaikka ne kuinka vahvasti liittyisivät kristinuskoon.
Itselleni ”kirkon arvojen” keskeinen kysymys tiivistyy lauseeseen ”uskomme ja elämme niin kuin opetamme”. Tuo ei tarkoita minulle paluuta moralismiin vaan paluuta ristin juurelle.
”Kirkon arvoissa” ja kirkon eettisissä kannanotoissa puhutaan kovin vähän Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Synti, sovitus, armo ja pelastus ovat osa kirkon opillista, uskon piiriin kuuluvaa sekä liturgista käsitteistöä. Etiikan piiriin kuuluvia käsitteitä ovat vastuullisuus, kohtuullisuus, huolehtiminen ja kunnioittaminen, yhteiset talkoot.
Siirtyessään uskon alueelta etiikan alueelle kirkko vaihtaa tyylilajista toiseen. Eettisessä keskustelussa pelastuksesta puhutaan ilon ja toivon lähteenä, liikkeelle saavana voimana, eräänlaisena motivaattorina hyviin tekoihin. Kirkon arvoissa ”elämme niin kuin opetamme” merkitsee ennen kaikkea armahdettujen syntisten yhteyttä. Oman syyllisyyden ja vajavaisuuden tunnustamisesta voi seurata toisten ihmisten hyväksyntä, armollisuus, usko Jumalan hyvyyteen ja uuden alun mahdollisuuteen.
Ps. Kirkon tutkimuskeskuksen seminaari Kirkko etsii paikkaansa pohtii juuri näitä kysymyksiä Tampereella 20.4. Omassa esitelmässäni pyrin avaamaan sitä, mitä annettavaa kirkolla on eettiseen keskusteluun.
Usko Korkeimpaan merkitsee lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtämisen elämän jatkuvuuden perustana. Siinä riittää henkilökohtainen usko ilman mitään organissaatioita. Tämä on ollut fakta ensimmäisestä ihmisestä alkaen yli 200 000 vuotta sitten. Tämän on Korkeimman, kristittyjen Jumlan, sanansaattaja Jeesus on vahvistanut.
Kristilliset arvot perustuvat kirkon eri kokouksissaan vahvistamiin oppeihin. Otan siitä pari hyvinkin havainnollista esimerkkiä. Kaste riittää pelastukseen. Mm. ennen Jeesusta eläneet 60 miljardia eivät pelastuneet. Kaste ei ole ihmisten tasa.arvoa. Uskontunnuksen mukaan Jeesus tuomitsee eläviä ja kuolleita, esim. viimeksi lentokone katastrofin.
Meille ihmisille on annettu ajattelukyky käytettäväksi jota uudet sukupolvet tulevat ” joutuvat ” käyttämään. Jeesus sanoi aikoinaan, kellä korvat kuulkoon, sanoisi nyt, kellä aivot ajatelkoon.
”. Synti, sovitus, armo ja pelastus ovat osa kirkon opillista, uskon piiriin kuuluvaa sekä liturgista käsitteistöä” aivan oikein.
” Etiikan piiriin kuuluvia käsitteitä ovat vastuullisuus, kohtuullisuus, huolehtiminen ja kunnioittaminen, yhteiset talkoot.”
Vaikuttaa, että Suomessakin keskitytään myös kirkossa yhä enemmän vain jälkimmäisten asioiden esillä pitämiseen. Kuitenkin krristinuskossa vastuullisuus, kohtuullisuus, huolehtiminen ja kunnioittaminen nousevat pohjalta, jonka muodostavat synti, johon tarvitaan sovitus armon kautta ja josta seuraa pelastus . Sovitettu ja pelastunut ihminen toimii vastuullisesti, huolehtii toisista sekä kunnioittaa terveellä tavalla ihmisiä ja asioita.
Ainoa elämänohje, jota kaikkien ihmisten (lukuun ottamatta masokisteja) tulisi noudattaa on mielestäni ”kultainen sääntö” (joka ei muuten ole Jeesuksen keksintö, vaikka kristityt pyrkivätkin sen omimaan itselleen).
Meidän kirkko -strategian esittelemät kirkon arvot eivät ole ongelmattomia, eivätkä myöskän yksi yhteen sopeutettavissa sekulaarietiikan arvoihin. Pyhän kunniotus toki on keskeinen kirkon arvo, mutta yhteiskunnasamme on kasvava määrä ateisteja ja agnostikkoja, joille pyhän käsite on täysin irrelevantti. Jotkut heistä myös halukkaasti herjaavat meille pyhiä asioita. Vastuullisuus ja totuudellisuus ovat arvoja, jotka kirkko voi sellaisenaan jakaa sekulaarietiikan kanssa, mutta on hyvä tuoda esille että ne ovat siis myös kirkon arvoja. Ongelmallisin arvomääritelmä on oikeudenmukaisuus. Esim. hallintopäätöksissä sitä on syytä pyrkiä toteuttamaan myös kirkon piirissä, mutta kristillinen usko ei niinkään kehota oikeudenmukaisuuteen, vaan laupeuteen. Ja Jumalasta me opetamme, että hän on nimenoman armollinen Jumala, Kristuksen tähden. Tämähän on juuri se erityispiirre, joka erotta kristinuskon monista muista uskonnoista ja ideologioista, ja joka myös saattaa monia loukatakin.
”kristillinen usko ei niinkään kehota oikeudenmukaisuuteen, vaan laupeuteen. Ja Jumalasta me opetamme, että hän on nimenoman armollinen Jumala, Kristuksen tähden.”
Tässä maailmassa vallitsisi täydellinen anarkia jos armon annettaisi joka käänteessä käydä oikeudesta.
Oikeudenmukaisuus on moraalin selkäranka. Armo on moraalitonta ilman oikeudenmukaisuutta.
Armo = ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme. Jos meitä kohdeltaisiin ansiomme mukaan (mikä oilisi jopa oikeudenmukaista) niin kukaan meistä ei selviäisi hengissä tässä maailmassa, sillä niin paljon pahaa me kaikki teemme ajatuksin, sanoin ja teoin.
Jumalan armo on tarkoitettu kaikille ihmisille ja se mahdollistaa sen, että katuva ihminen saa syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyöhön vedoten, häntä ei tuomia tekojensa mukaan vaan armahdetaan.
Joten oikeudenmukaisuus ilman armoa on julmaa.
”niin kukaan meistä ei selviäisi hengissä tässä maailmassa,”
Enpä ole kuullut kenenkään selviävänkään.
Eihän elämästä selviä hengissä kukaan.
Oikeudenmukaisuus ei taida kuulua Jumalan vahvoihin puoliin, mistään armosta nyt puhumattakaan. Siltä käsitykseltä ei voi välttyä kukaan, kun katselee maailmassa vallitsevaa anarkiaa, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta.
Tyypillinen ilmiö on se, että kun ihmiset harjoittavat maailmassa omien valintojensa ja tekojensa kautta anarkiaa, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta, niin näistä teoista laitetaan Jumala vastuuseen.
Mutta ihminenhän on aivan alusta asti pakoillut omaa vastuutaan. Adamkin sanoi: ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta ja minä söin.” Vaikka Adam oli ollut Eevan vieressä käärmeen vietellessä Eevaa syömään kielletystä puusta. Raamatussa kerrotaan ”ja hän (Eeva) otti sen hedelmästä ja söi ja antoi miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.” Adam kuuli ja näki kaiken ja hän olisi voinut sanoa Eevalle, että ei syödä, koska Jumala on kieltänyt syömästä. Mutta ei.
”niin näistä teoista laitetaan Jumala vastuuseen.”
Tuskinpa noista viattomia ihmisiä tuhoavista maanjäristyksistä, tsunameista, tulivuorenpurkauksista ym. luonnonkatastrofeistakaan ihmisiä vastuuseen voi pistää. Kyllä se, joka – kutsuttakoon sitä sitten Jumalaksi tai miksi tahansa kaikkea hallitsevaksi voimaksi – pystyy vaikuttamaan vaikkapa luonnonkatastrofien syntyyn, eikä tee sitä, on vastuussa katastrofin aiheuttamista tuhoista. Ja jos vielä joku väittää, että Jumala, joka ei estä tuhoa, vaikka voisi, on armollinen, hyvä ja oikeudenmukainen, niin pahasti ovat käsitteet menneet sekaisin.
Teodikean ongelma:
»Jumala joko haluaa poistaa pahat asiat, mutta ei pysty tähän, tai pystyy mutta ei halua, tai ei halua eikä pysty, tai sekä haluaa että pystyy. Jos Hän haluaa mutta ei pysty, silloin Hän on heikko – eikä tämä päde jumaliin. Jos Hän pystyy, mutta ei halua, silloin Hän on pahansuopa – mikä on yhtä vierasta Jumalan luonnolle. Jos Hän ei halua eikä pysty, Hän on sekä pahansuopa että heikko, eikä näin ollen Jumala. Jos Hän haluaa ja pystyy, joka ainoastaan on jumalalle sopivaa, mistä kaikki pahat asiat sitten tulevat tai miksi Hän ei poista niitä?»
Minä kirjoitin: ”Tuskinpa noista viattomia ihmisiä tuhoavista maanjäristyksistä, tsunameista, tulivuorenpurkauksista ym. luonnonkatastrofeistakaan ihmisiä vastuuseen voi pistää.”
Kyllä tässä on kysymys ihan siitä tunnetusta teodikean ongelmasta joka ei anna Jumalasta (jos on) kovinkaan oikeudenmukaista tai armollista kuvaa.
kimmo wallentin:
”Minä kirjoitin: “Tuskinpa noista viattomia ihmisiä tuhoavista maanjäristyksistä, tsunameista, tulivuorenpurkauksista ym. luonnonkatastrofeistakaan ihmisiä vastuuseen voi pistää.”
Kyllä tässä on kysymys ihan siitä tunnetusta teodikean ongelmasta joka ei anna Jumalasta (jos on) kovinkaan oikeudenmukaista tai armollista kuvaa.”
Teodikean ongelman ydinkysymys on, miksi Jumala, jos hän on rakkaus ja olemassa, sallii pahan.
Kun Raamatun ensimmäisiä lukuja tutkii, sieltä nousee esiin kaksi selkeää yksityiskohtaa. Ensimmäiseksi, Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, kaltaisekseen, ja antoi ihmisen hallintaan koko luomansa maan. [1.Moos.1:26] Tämä oli Jumalan selkeä suunnitelma – ihmiskunnalle on annettu vastuu koko maasta. Toiseksi, ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeen koko luomakunta tuli kirouksen alaiseksi. [1.Moos.3:17] Ennen kirousta maaperä tuotti vain hyvää. Nytkin se tuottaa hyvää, mutta hyvää hedelmää joutuu odottamaan.
Ja kolmanneksi, ihminen tuntee luonnostaan vain sentimentaalisen rakkauden, eikä siksi ymmärrä Jumalan rakkautta. Siellä missä ihminen näkee vain viattomuutta, Jumala näkee myös synnin.
Onko teodikean ongelmana esitetty asia vain yritys välttää ihmiskunnan kokonaisvastuu maasta?
Tyypillinen ilmiö on se, että kun ihmiset harjoittavat maailmassa omien valintojensa ja tekojensa kautta anarkiaa, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta, niin näistä teoista laitetaan Jumala vastuuseen.
Älä viitsi Salme, tiedät aivan hyvin että maailmassa on hirvittävästi epäoikeudenmukaista kärsimystä johon ei ihminen ole millään tavoin myötävaikuttanut mutta mistä et pane k a i k k i v a l t i a s t a rakastavaa Jumalaa vastuuseen.
Kirjoitin ” kun ihmiset harjoittavat maailmassa omien valintojensa ja tekojensa kautta anarkiaa, sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta, niin näistä teoista laitetaan Jumala vastuuseen.”
Kaikkiin edellä mainitsemiini on siis ihminen myötävaikuttanut omien valintojensa ja tekojensa kautta.
Seppo, mikä olisi mielestäsi esimerkki sellaisesta epäoikeudenmukaisesta kärsimyksestä, mihin ei ihminen ole millään tavalla vaikuttanut vaan katsot sen olevan Jumalan vastuulla?
Minä kirjoitin: “Tuskinpa noista viattomia ihmisiä tuhoavista maanjäristyksistä, tsunameista, tulivuorenpurkauksista ym. luonnonkatastrofeistakaan ihmisiä vastuuseen voi pistää.”
Kyllä tässä on kysymys ihan siitä tunnetusta teodikean ongelmasta joka ei anna Jumalasta (jos on) kovinkaan oikeudenmukaista tai armollista kuvaa.
Kimmo sen sanoitti puolestani Salme. Lisään vain että myös monen monet synnynäiset hirveitä kärsimyksiä aiheuttavat sairaudet eivät aina johdu mistään ihmisten tietoisesti pahoista toiminnoista. Perisyntiin on turha vedota sillä ei sen vuoksi kärsimään joutuva lapsi ole saanut valita syntyykö tänne vai ei..
”ihmisen tietoisesti pahoista toiminnoista” johtuu minun ajatteluni mukaan kohtuullisen vähän asioita. Useimmat ihmiset käsittääkseni pyrkivät hyvään tehdessään erilaisia asioita. Harva yrittää tehdä pahaa. Hyvää tehdessään ihminen saa kuitenkin aikaan monenlaista kärsimystä.
Ihmisellä on hyvinkin osuutta moniin luonnon katastrofeihin, mikäli tiedemiehiä on uskominen. Ihminen hakkaa sademetsiä, mikä puolestaan vaikuttaa ilmastoon. Kerrotaan, että ihminen vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen esim. päästöillään. Virtaavia vesistöjä padotaan, mikä vaikuttaa luonnon normaaliin toimintaan, Jne.
On selvää, että ihmisuku degeneroituu koko ajan. Mutta esim. epämuodostumiin voivat olla syynä ympäristömyrkyt, joita ihminen on kylvänyt luontoon, myös jotkut raskausaikana käytetyt lääkkeet aiheuttavat vahinkoa sikiölle, puhumattakaan päihteiden ja huumeiden vaikutuksesta.
Kaikki sairaudet eivät ole tietoisten omien valintojen seurausta. Jotkut ovat geenipohjaisia ja mistä nuo geenimuutokset johtuvat, on jo toinen asia.
Mutta miksi kärsimyksestä tulisi syyttää Jumalaa, jos ei alunperinkään uskota, että Jumalalla on mitään osuuttaa maailman luomisessa tai että Jumalaa on edes olemassa? Kuinka olematon hahmo voi olla mistään vastuussa?
Salme: ”Mutta miksi kärsimyksestä tulisi syyttää Jumalaa, jos ei alunperinkään uskota, että Jumalalla on mitään osuuttaa maailman luomisessa tai että Jumalaa on edes olemassa? Kuinka olematon hahmo voi olla mistään vastuussa?”
Salme, olepas tarkkana. Eihän tässä kukaan ole Jumalaa syyttänyt mistään. Olen todennut vain, että JOS joku Jumala on, kuten uskovaiset tuppaavat väittämään, ei häntä ainakaan liiallisesta oikeudenmukaisuudesta ja armollisuudesta voi syyttää. Olen todennut myös sen, että ihminen ei ole vastuussa esim. tuhoisista maanjäristyksistä, tulivuorenpurkauksista, taifuuneista ym. muista luonnonilmiöistä (niitä kaikkia on ollut Telluksella jo ennen ihmistä). Mutta JOS joku Jumala tai korkeampi voima on, jolla on kyky asioiden kulkuun vaikuttaa, on se vastuussa, ellei tee mitään estääkseen katastrofit ja niiden aiheuttamat tuhot, vaikka voisi. Eipä noita kukaan tai mikään tunnu estävän, joten ainakaan mitään hyväntahtoista, oikeudenmukaista, varjelevaa ja armollista isäpappa-Jumalaa – joka olisi vieläpä kaikkivaltias – ei ole olemassa. En siis syytä mitään jumalaa tai korkeampaa taikavoimaa mistään. Enkä voisi mitään olematonta syyttääkään, kuten sanot.
Kirjailija ja filosofi Albert Camus määritteli teodikean ongelman toisen maailmansodan kauhujen jälkeen näin: ”Tunnemme vaihtoehdot: Joko ihmisellä ei ole vapaata tahtoa ja kaikkivaltias Jumala on vastuussa pahasta. Tai sitten ihmisellä on vapaa tahto ja on vastuussa, mutta Jumala ei ole kaikkivaltias.”
Vaikeudet teodikean ongelman edessä koskevat niin postmoderneja teologeja kuin monia perinteisemmänkin teologian edustajia, jotka nostavat kätensä pystyyn ongelman edessä. Sanotaan, että teodikean ongelmaan ei ole varsinaisesti ratkaisua.
Teologisesti ajatus on raju. Se nimittäin tarkoittaa, että teologitkaan eivät voisi olla varmoja siitä, onko Jumala hyvä, vai tahtooko hän ihmisille pahaa. Eikö kristillinen kirkko siis tiedä, onko sen Herra Jumala vai Perkele?
kimmo wallentin:
”Kirjailija ja filosofi Albert Camus määritteli teodikean ongelman toisen maailmansodan kauhujen jälkeen näin: “Tunnemme vaihtoehdot: Joko ihmisellä ei ole vapaata tahtoa ja kaikkivaltias Jumala on vastuussa pahasta. Tai sitten ihmisellä on vapaa tahto ja on vastuussa, mutta Jumala ei ole kaikkivaltias.” ”
Tämän kirjoittamasi perusteella Albert Camus ei ollut täysin selvillä siitä, mistä todellisuudessa oli kyse. Augustinus on sanonut kirjassaan Hengestä ja kirjaimesta: ”Vapaalla ratkaisuvallalla on ilman armoa kyky vain synnin tekemiseen.”
Korkein, Jumala, on rakkaus. Onko planeettamme rakkaus ?
Kirkon oppin tukeutuville,Jumalan mukanaoloon planeetallamme merkitsee, että Jumala ei ole rakkaus. Uskontunnustuksenkin mukaan Jeesus on tuomitseva niin eläviä ja jopa kuolleitakin. Vieläköhän hän tuomitsee lentokatastrofissa tuomitsemansa oppilaat kuolleinakin ? Tämä on faktaa kirkon opin mukaisesti.
Minun käsitykseni mukaan maaplaneettamme on meidän ihmisten hallinnassa kaikki rajoituksemmme huomioonotettuna. Korkein ei konkreettisesti vaikuta planeetallamme.