[Hengellinen tieni] ”Miten jotkut ei muka ymmärrä tätä asiaa, vaikka se tässä niin selvästi lukee?” Näin kyselin äidiltäni kun olin lukenut Raamatusta, että ”minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.
Elin teini-iässä hyvin vahvasti vanhoillislestadiolaisessa uskonkäsityksessä. En voinut ymmärtää, miksi muiden kuin lestadiolaisten on niin vaikea käsittää, mitä Raamatussa lukee. Väittävät itseään vielä uskovaisiksi, eivätkä pätkääkään välitä Raamatun teksteistä.
Oma uskonkäsitykseni joutui ensimmäistä kertaa kunnolla koetukselle kun suostuin tajuamaan, että seksuaalinen suuntautumiseni on pahasti ristiriidassa sen kanssa mihin uskon. Seksuaalinen kiinnostukseni kohdistui ainoastaan kanssani samaa sukupuolta oleviin ihmisiin. Se tuntui väärältä ja pahalta. En ymmärtänyt, mistä tämä pahuus oli minuun tullut ja miksi se oli minussa. En minä halunnut minussa sellaista olevan. Se oli vastoin kaikkea sitä mitä minulle oli opetettu ja mihin olin kasvanut uskomaan.
Se oli todella vaikea tilanne. Koin, että maailmassa ei ole yhtä ainutta ihmistä, kenelle voisin tästä puhua. Ei löydy lestadiolaista, joka ymmärtäisi seksuaalisuuttani, eikä taas sitten ammattiauttajaa, joka ymmärtäisi uskonkäsitystäni. Tällaisessa ristiriitatilanteessa eläminen vei toki sitten romahdukseen ja pitkille sairauslomille.
Jossain vaiheessa olin sitten jo niin pohjalla, että tilanne oli pakko ratkaista jotenkin. Seksuaaliselle suuntautumiselleni en voinut mitään. Se oli mitä oli ja siihen oli tyytyminen. Lestadiolainen uskonkäsitys oli ollut elämäni ja ajatusmaailmani vahva tukipilari. Olin oppinut ajattelemaan, että elämässä tärkeintä on kilvoitella uskonkäsitykseni mukaisesti, jotta viimeisellä tuomiolla saan sitten palkinnon. Nyt näin kuitenkin ainoaksi selviytymiskeinoksi uskosta luopumisen. Ajattelin, että tapan mieluummin sen Jumalan kuin itseni.
Eihän se mikään lopullinen ratkaisu ollut. Jumala kun ei ole kuolevainen. Kun vuosien kuluessa opin paremmin hyväksymään itseni ja vahvistuin ihmisenä, niin aloin kaipaamaan elämääni Jumala-yhteyttä.
Tuli aika vaihtaa asuinpaikkaa Oulusta Tampereelle ja aloittaa elämä ”puhtaalta pöydältä”. Tampereella lähdin mukaan seurakuntien vapaaehtoistoimintaan ja sitä kautta myös joksikin aikaa palkkatyöhön seurakunnille. Niissä piireissä vietin ensimmäistä kertaa kunnolla aikaa ihan tavallisten kirkkouskovaisten ja pappien kanssa.
Silloin kun olin lestadiolainen, niin ajattelin, että kirkkouskovaiset ovat sellaisia ”mukamas-uskovaisia”, että ei oikeita uskovaisia niin kuin me. Seurakunnilla toimiessa aloin pohtimaan, että missä se määritellään, että juuri lestadiolainen uskonkäsitys on se oikea ja että muut Kristityt eivät ole oikeassa uskossa. Ne tavalliset kirkkouskovaiset näyttivät aidosti uskovan Jumalaan, mutta heidän käsityksensä Jumalasta oli vain erilainen kuin mihin olin tottunut.
Aloin käydä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien hengellisessä vertaistukiryhmässä. Vähitellen opin, että Kristittyjen erimielisyyksissä on pohjimmiltaan kyse erilaisista raamatuntulkinnoista. Aloin pohtia, että minkälainen kirja se Raamattu oikein on ja mitä siitä pitäisi ajatella. Olin kasvanut siihen käsitykseen, että Raamattu on sanasta sanaan puhdasta Jumalan ilmoitusta. Mutta eihän missään määrätä, että Kristityn pitäisi ajatella Raamatusta tällä tavoin. Millä perusteella tämä olisi ainoa oikea tapa suhtautua Raamattuun?
Tajusin, että he jotka tulkitsevat Raamattua erilailla kuin mihin olin tottunut, ovat ihan yhtä tosissaan uskonkäsityksensä kanssa, kuin minä olin ollut omani kanssa. He ajattelevat, että Raamatusta on nähtävissä Jumalan sana, mutta Raamattu ei sanasta sanaan ole Jumalan ilmoitusta. Ei kai minulla ole mitään valtaa tuomita tällaista ajattelutapaa.
Tämän kaiken ymmärtäminen on muuttanut käsitystäni koko kirkosta. Ajattelin aiemmin, että kirkko on maallistunut laitos, joka on luopunut Jumalan sanasta miellyttääkseen niitä ihmisiä, jotka eivät kykene elämään Jumalan sanan mukaista elämää. Nyt ymmärrän, ettei kirkossa tapahtuneessa muutoksessa ole siitä kysymys. Kirkko on yhtä kuin ihmiset kirkossa ja kirkko muuttuu sitä mukaa kun ihmisten käsitys Jumalan sanasta muuttuu.
Olen nykyisin myös itse omaksunut sen ajatuksen, että Raamatun kirjoitukset ovat kirjoittajiensa näköisiä ja niitä tulkitessa tulee huomioida, kuka ne on kirjoittanut ja missä tilanteessa. Näin olen oppinut näkemään Jumalan vähän erilaisena kuin aiemmin ja koen löytäneeni entistä läheisemmän Jumala-yhteyden. Usko on minulle taas voimavara eikä rasite.
Kiitän Luojaani siitä, että olen ollut pakotettu ravistelemaan omia käsityksiäni uskosta ja elämästä ylipäänsä. Olen oppinut, ettei Kristittyjen tarvitse olla samanmielisiä kaikesta. Sen sijaan tärkeää on, että annamme arvostusta sille, miten itse kukin uskonasiat käsittää.
– Riku Karppinen –
Samantien Sippo voisikin kommentoida sitä, miksi katolisen kirkon ihmisoikeuskäsitykset ym sotkut ovat läntisten maiden paheksutuimpia. Ihan samassa sarjassa Venäjän ja Israelin kanssa.
Esimerkiksi Italiassa katolinen kirkko ei edes suostu mylntämään, että sillä on papin viroissaan paljon homoseksuaaleja (lähde: laatulehti muutama vuosi sitten).
Heillä on nimittäin voimakas salailun kulttuuri: on peitelty prdofiliatapauksia sekä Irlannissa katolisten orpokotien suuria ongelmia. Aborttien kieltämisestä kaiketi seurasi tuo orpokotiongelma ja langenneitten tyttöjen leimaaminen mielenvikaisiksi, josta seurasi tuomio orjatyöhön!
Että kyllä on helppoa ja ”ongelmatonta” äitikirkossa.
Turha sinun on nyt Italiaan asti lähteä. Suomen katolinen piispa puhuu totuuden ja toimen sanoja ja piste.
Koululaisia ei pidä altistaa väärälle seksuaalikasvatukselle?? (Eli ilmeisesti koululaisia ei pitäisi altistaa sellaiselle seksuaalikasvatukselle, jossa ei pidetä homoseksuaalisia suhteita haitallisina ja epäluonnollisina).
Kuulostaa nyky-Venäjän mallilta.
Tässä ei nyt ole kyse vain ”homoseksuaalisista suhteista” tai siitä kuka saa ”mennä naimisiin” kenen kanssa. Kyse on paljon paljon isommasta sapluunasta. Ja suuresta osasta tätä koko soppaa ollaan oltu valtamediassa ja eduskunnassakin aika hiljaa.
Soppaan kuuluu myös ne näkökulmat/faktat/oikeudet/tosiasiat miten perheet muodostuvat ja miten lapsia saadaan. Se mistä nyt pitäisi ruveta puhumaan on tämä tässä:
http://www.sateenkaariperheet.fi/index.php?item=71
Eipä ole julkisessa keskustelussa paljon tullut vastaan termejä ”kolmiapila” tai yleensä ”apilaperhe” tai naisparin ja miesparin ja lasten yhdessä muodostama ”perhe.”
On vain vedottu siihen, että ”kun lapsia jo elää sateenkaariperheissä”. Tämä ei kuitenkaan vie suoraan siihen kysymykseen, että täytyykö jokaisella parilla olla oikeus ”hankkia lapsia”. On vähän eroa siinä elääkö sateenkaariperheessä lapsia, jotka ovat jommankumman aiemmasta heteroliitosta, vai onko niitä hankittu tarkoituksella.
Ja jos päätetään että lasten ”hankkiminen” sateenkaariperheeseen on ”yhtä ok” kuin heteroperheeseenkin, niin on pakko silti rajata sitä mikä tapa on ok ja mikä ei enää ole, ja ONKO näillä lapsilla oikeus tuntea todelliset biologiset juurensa vai eikö ole.
Toteanpa tässäkin, että oheinen listaus ei siis ole mikään utopistinen tulevaisuusvisio, vaan kuvaa tämänhetkistä tilannetta. Perhemuotojen moninaisuuden huomioiminen lainsäädännössä, sosiaalipalveluissa, varhaiskasvatuksessa kouluissa jne olisi lasten etu, joten todellisuudelta ei kannattaisi ummistaa silmiään.
Hyvä, että termit tulevat pikkuhiljaa tutuiksi suurellekin yleisölle! Parempaan ollaan menossa.
Luepa Sari (ja muutkin) tämän päivän Hesarin artikkeli ”Avioliitosta on moneksi”.
http://www.hs.fi/paivanlehti/03122014/ulkomaat/Avioliitosta+on+moneksi/a1417500487904
Sari, entisessä Neuvostoliitossa oli monien vuosikymmenten aika, jolloin alle 18 vuotiailta kiellettiin uskonto, ja heitä manipuloitiin ateisteiksi. Se ei tuottanut hyvää, ja Venäjällä nähdään nyt uskonnon merkitys – vahingosta viisastuu. Mitä homoseksuaalisuuteen tulee, Venäjällä ei haluta lisää aidsiin sairastuneita, joita on siellä jo aivan liikaa muutenkin (muistettakoon, että homoseksuaalisissa suhteissa elävillä on moninkertainen riski sairastua – siitä muistutettiin lehdissä myös juuri äskettäin maailman aidspäivänä !)
Länsimaissa näyttää nyt käyvän niin, että uskonto ajetaan marginaaliin. Sillä on vaikutuksensa myös seksuaalimoraaliin ja kansojen terveyteen monella tavalla.
Mirja: naisten kanssa seksiä harrastavilla naisilla on monta kertaa PIENEMPI riski saada seksitauteja kuin heteronaisilla. Jos pidät tällaisia tilastollisia seikkoja merkityksellisinä niin voinet kertoa, millaisin toimin naisten heterosuhteita voitaisiin vähentää?
Weckrothin linkki on tutustumisen arvoinen.
Sateenkaariperheiden sivuston vauvanhankintaohjeet avaavat silmät, miten pimeässä ollaan.
Tulevaisuudessa on luvassa lisääntyvää seksuaalista häiriintyneisyyttä, kun viattomat lapset joutuvat elämään näissä sekaseksuaalisissa yhteisöissä.
Sari R-L hämmentää niin kuin aina.
Ja sekoittaa asioista niin kuin aina.
Ei mitään uutta.
Minun lapsiani ei kaltaisellasi asenteella varustettu opettaja ainakaan seksuaaliasioista opettaisi.
Pitäisikö perusopetuksen olla siis uskonnollisesti tunnustuksellista? Koskeeko tämä muutakin kuin seksuaalikasvatusta?
Koululaisia ei pidä altistaa sellaiselle psykologian, historian, biologian, yhteiskuntaopin, filosofian jne. opetukselle joka ei ole sopusoinnussa heidän vakaumuksensa kanssa?
Entä ketä kuullaan kun päätetään siitä, mikä on kristillisen/islamilaisen/hindulaisen jne. uskontojen mukaista seksuaalikasvatusta, tai biologian/filosofian jne. kasvatusta? Uskonnoilla on sisäisiä erimielisyyksiä ja eriäviä käsityksiä asioista. On sunneja, shiioja, roomalaiskatolisia, ortodokseja, vanhoillislestadiolaisia, evankelikaaleja jne. Näille kaikille oman vakaumauksen mukaiset perusopetusryhmät, ettei kukaan altistu oman vakaumuksen vastaiselle perusopetukselle?
Ei tarvitse olla tunnustuksellista. Mutta muistettava on ettei mikään opetus ikinä ole neutraalia kun esim. tiede ei voi sanoa mikä on oikea ja väärä.
Eurooppalaisesta ihmisoikeussopimuksesta:
”Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.”
http://www.echr.coe.int/Documents/Convention_FIN.pdf
Toivottavasti Pekka Sahimaa ei tukehdu omaan pettymykseensä ja turhautumiseensa tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta, pistää välillä vähän jäitä hattuun, yrittää rauhoittua ja lopettaa älyttömän meuhkaamisensa.
Benjamin Jääskeläinen,
Vanhemmilla on Suomessa vapaus laittaa lapsensa kristilliseen kouluun, islamilaiseen kouluun, hindulaiseen kouluun jne. ja myös vapaus opettaa lastaan kotona. Kunhan opetushallistuksen perusopetussuunnitelman mukaiset oppisisällöt tulevat opetetuiksi.
Vanhemmilla on tietysti myös oikeus ylipäätään antaa lapsilleen oman uskontonsa mukainen kotikasvatus.
En kuitenkaan usko että vanhemmilla on oikeus varmistaa sitä, ettei oppivelvollinen lapsi ”altistuisi” perheen uskonnollisen vakaumuksen vastaiselle perusopetukselle, koskien esimerkiksi vaikkapa biologiaa (esim. tieteellistä tietoa koskien vaikkapa maailman ikää, tai sitä milloin dinosaurukset ovat eläneet maan päällä jne.). Jos siis tällaisen tiedon opettaminen on osa opetushallituksen hyväksymää perusopetussuunnitelmaa. En myöskään usko, että vanhemmilla on oikeus estää lastaan ”altistumasta” opetussuunnitelman mukaiselle terveystiedon opetukselle johon liittyy myös seksuaalisuutta koskevia sisältöjä ja seksuaalivalistusta. Jos määrätyt oppisisällöt kuuluvat perusopetuksen opetussuunnitelmaan niin lasten on opiskeltava ne, ja osoitettava tietonsa kokeissa. Myös kristillisten koulujen, islamilaisten koulujen jne. (ja myös kodeissa annettavan perusopetuksen) on käsittääkseni noudatettava perusopetussuunnitelmaa.
Risto Korhoselle: Tämän päivän Hesarissa olleen jutun luin minäkin ja totesin, että kristillinen näkemys avioliitosta sivuutettiin pienellä maininnalla. Kuitenkin kristillinen alkuseurakunta/ myöhemmin kirkko 300-luvulta lähtien on opettanut sitä – siis jo lähemmäs 2000 vuotta.
Joo Mirja, voipi olla. Suomessa onkin nyt kysymys avioliittolaista, ei kristillisestä avioliittolaista.
Tenka, Venäjällä on ortodoksinen kirkko ja ainakin vielä paljon muitakin kristillisiä kirkkokuntia ja yhteisöjä, jotka saavat tuoda esille myös kristillistä seksuaalimoraalia. Se on ateismin jälkeen havaittu kansan parissa tarpeelliseksi, jotta perheet eheytyisivät, katulasten määrä alkaisi vähentyä, ja yhteiskunta voisi yleensä paremmin. Venäjä paheksuu länsimaitten seksuaalimoraalin laskua tällä hetkellä.
Entä sitten? Länsimaissa paheksutaan ylimalkaan moraalin tilaa Venäjällä. En miekään osaa liiemmin kunnioittaa sellaista vallitsevaa asennetta, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvia sopii raiskata ja pahoinpidellä ilman seurauksia; Suomi on ottanut vastaan venäläisiä turvapaikanhakijoita sillä perusteella, että he ovat sateenkaarevina vaarassa kotimaassaan.
Onko katulasten määrä Suomessa ongelma? Tuleeko heitä lisää lakimuutoksen myötä?
Wallentinille:
En tukehdu, vaikka oksettaakin.
Benjamin Jääskeläinen :””Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.””
Mm. sotaa pakkoluovutetulta alueiden paenneiden kulttuuriperinnölle valtion tekemistä rikkomuksista saisi vaikka kirjan. Kekkonenhan leimasi oikeuksiensa perään kyselevät ”pohjasakaksi yhteiskunnan kaljalasissa” .
Lukion historian kirja opetti 90-luvun alussa, että vuoden 1918 ”Vankileirikurjuus jätti suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasti parannettavia haavoja, kun suuri kuolleisuus oli vain osaksi maassa vallitsevasta elintarvikepulasta johtuvaa” ja edelleen saksalaisia vastaan käydyssä Lapin sodassa ”Lapin aineelliset tuhot olivat mittavat, ja varsinkin siviiliväestö joutui kokemaan raskaat omaisuuden menetykset”, mutta Jatkosodan jälkeen ”luovutetuilta alueilta asukkaat muuttivat Suomeen” eikä sanaakaan ”vaikeasta parannettavista haavoista” tai siviiliväestön kokemista raskaista omaisuuden menetyksistä. Esim. lastemme v.1918 punaorvoksi jääneen äidin vanhin poika ja talvisodan alkaessakin vain 10-vuotias isoisä ihmetteli, että eivätkö he ennen sotaa muka Suomessa asuneetkaan.
Ukki siirsi tarinat lapsenlapsilleen ja tässä lastemme kokemuksia tarinoista:
”Ala-asteella piti tehdä esitelmä pakolaisista, ja jostakin ihmeen oivalluksesta päätettiin siskon kanssa laittaa ukille pari kysymystä siihen liittyen – ukillahan oli omakohtaista kokemusta asiasta. Evakko ei tietenkään ole sama kuin pakolainen, koska edellinen vaihtaa paikkaa maansa rajojen sisällä – mutta kotinsa menettänyt yhtä kaikki. Ukki vastasi monisivuisella kirjeellä ja siskon kanssa päätettiin esitelmäksi vain lukea se kirje. En muista, mikä se arvosana oli, mutta sen muistan, että opettaja itki.”
Benjaminin mainitsema sopimus tuskin tarkoittaa, että vanhemmat voisivat päättää lapsilleen opetettavan punaisen olevan oikeasti vihreä tai ettei vihreää olisi oikeasti olemassakaan. Kyse on enemmänkin oikeudesta opettaa että maallisten käsitysten lisäksi on hengellisiä käsityksiä asiasta.
Ja kyllä D-vitamiinista on olemassa pätevää tieteellistä tietoa.