Seurakuntavaalit on käyty ja jälkipuintikin alkaa osoittaa hiipumisen merkkejä. Vaaleista on syytä kuitenkin koota kokemuksia tulevia vaaleja varten – ja myös kirkon elämää varten muutenkin!
Vaalien slogan ”Usko hyvän tekemiseen” aiheutti aluksi keskustelua. Itsekin mietin hetken, onko slogan hyvä tai teologisesti oikea. Totesin kuitenkin, että se voidaan ymmärtää ”parhain päin” ja että se on hyvä slogan. Vaalimarkkinoinnin edetessä slogan osoittautui hyväksi ja tuli lähestulkoon kansan syvien rivien huulille.
Vaaleissa ja ennen niitä haluttiin sloganin tarkoittamalla tavalla nostaa esille sitä hyvää, mitä kirkossa tapahtuu ja tehdään. Jälkeenpäin mietiskelen hyvästä sloganista huolimatta, mitä muuta olisi voinut ja voisi kirkosta nostaa esille. Samalla mietiskelen sitä, onko meillä (tai muilla) kirkossa arkuutta nostaa esille vaikkapa kirkon perusasioita. Tuntuvatko ne sellaisilta, etteivät ne meidän arviomme mukaan uppoa kansaan?
Olen tulkinnut, että jotakin edellä mainittua voi olla tietoisesti tai tiedostamatta. Siksi ajattelen ja ehdotan, että seuraavissa vaaleissa nostetaan reilusti esille myös kirkon olemukseen liittyviä ”perinteisiä” asioita, mutta raikkaalla tavalla. Hyvä ja hyvän tekeminenkin kuuluvat kirkon olemukseen, mutta yhtä lailla siihen kuuluu armo, syntien anteeksisaaminen, rippi, sielunhoito, messu, sakramentit, rukous, Raamattu, lähetystyö ja ylipäätänsä kysymys pelastuksen lahjasta, jonka Jumala meille ihmisille on lahjoittanut ja lahjoittaa kirkossaan.
Otsikon ”usko pahan anteeksisaamiseen” ei ole ehkä iskevä mainosslogan, mutta jotakin sellaista kirkosta voisi nostaa esille. Sellaista voisi ja pitäisi nostaa esille, koska se on kirkon ydintehtävän kannalta keskeistä. Ajattelen myös niin joihinkin oikeisiin tutkimuksiin tai arvioihin liittyen, että ihmisiä kiinnostaa hyvän tekemisen lisäksi suuret elämänkysymykset tai maailmankatsomukselliset kysymykset tai kysymykset kuoleman jälkeisestä elämästä, taivaasta ja kadotuksesta. Ihmisiä kiinnostaa hengellisyys tai henkisyys, mystiikka. Jos kirkko on vain mukavaa yhdessä olemista ja hyvän tekemistä, jää jotakin olennaista puuttumaan. Ja kaikella tällä en kritisoi käytyjen vaalien mainoskampanajaa, joka onnistui hyvin, sillä kirkon työlle tuli näkyvyyttä todella paljon.
Toinen keskeinen asia vaaleihin liittyen on niihin osallistuminen. Vaalien kampanjoinnin näkyvyydestä ja onnistumisesta huolimatta äänestysprosentti ei noussut. Äänestysaktiivisuus oli sekä pettymys asetettuun tavoitteeseen verrattuna ja samalla torjuntavoitto, koska aktiivisuus ei romahtanut. Monet ovat arvioineet, että hallintoon osallistuminen ei kiinnosta ihmisiä. Se lienee oikeaan osuva arvio. Oma arvioni on se, että vaalien osallistumisaktiivisuus liittyy suoraan kirkon muuttumiseen ja uudistumiseen. Mikäli eri-ikäisiä ihmisiä ei ole kirkon uudistumisen kautta mukana entistä laajemmin jatkossa, ei myöskään vaaleihin osallistumisaktiivisuus kasva kampanjoista huolimatta.
Vaalien käytännön toteuttamisesta olisi monia yksityiskohtia kirjattava tulevaa varten. Tässä voin ottaa esille vain pari asiaa. Yksi on se, että äänestys painottuu ennakkoäänestykseen. Siksi vaalijärjestelmä pitäisi uudistaa notkeammaksi. Nyt suurissa seurakunnissa ennakkoäänten käsittely on mittava ja ainakin osittain epämielekäs urakka. Itse ennakkoäänestys voidaan nähdä samalla seurakuntatapahtumana, jossa mennään ”turuille ja toreille” ja kohdataan ihmisiä. Meillä näitä ennakkoäänestyskohtaamisia oli vähän yli 3000 ja varsinaisen vaalipäivän kohtaamisia vain reilut 700.
Vaalien toimittamisen haave olisi sähköinen ja jatkuvasti vaalin aikana päivittyvä äänestysluettelo. Jos vielä päästäisiin sähköiseen äänestämiseen, olisi asia vielä pitemmällä.
Loppujen lopuksi seurakunnassa ja kirkossa vaaleihin osallistuminen ei ole tärkeintä vaan tärkeintä on ihmisten osallisuus siihen, mitä kirkko ja seurakunta ovat. Koska kirkko on kuitenkin väistämättä tässä todellisuudessa, on tärkeää, että sen jäsenillä on mielekkäällä tavalla mahdollisuus vaikuttaa oman yhteisönsä asioihin ja päätöksentekoon. Ovatko nykyiset vaalit ja hallinto parhaat tavat vai olisiko parempia tapoja? Myös nykyisessä hallinnossa voidaan toimintatapoja muuttaa ja kehittää, jotta hallinnossa mukana olevat eivät koe olevansa ”kumileimasimia” ja jotta hallinto osaa oikeasti hakea sitä, mitä kirkon ja seurakunnan tulisi olla.
Toivo Loikkanen, viiden seurakuntavaalin veteraani
Uskoa pahan anteeksisaamiseen on usein pilkan kohteena. ”Helppoa tuo uskominen on, kun voi tehdä mitä vain ja saa kaiken anteeksi.” Oikeastaan aika lähellä Islamia. ”Allah on armollinen”.
Kristillinen usko on niin merkillinen asia, että tuskin sitä jollain slooganilla voi koskaan ilman väärintulkintoja ilmaista. Aika harvassa on ne kirkon jäsenet, joille uskon salaisuus on avautunut. Muut ymmärtvät sen sisältöä aivan väärin. Silti he pitävät tukintojaan täysin oikeina. Sentähden he myös ottavat hiukan etäisyyttä kirkonuskoon. Eivätkä he siksi koskaan pääse jyvälle siitä, mistä uskossa on oikeasti kyse.
Pekka, Kirjasin asian noin koska se on jonkinlainen vastine ilmaukselle ”usko hyvän tekemiseen”. Oikeastaan pitäisi varmaan puhua uskosta syntien anteeksisaamiseen ja uskontunnutuksessa uskomme ”syntien anteeksiantamisen”, joka kääntää ajatuksen anteeksiantajaan eli itse Jumalaan.
Vaalien ja kirkon ”markkinoinnissa” voisi oikeastaan nostaa esille kaikkein perustavimman teeman eli Jumalan.
Toivo Loikkanen :”Vaalien ja kirkon “markkinoinnissa” voisi oikeastaan nostaa esille kaikkein perustavimman teeman eli Jumalan.”
Olen samaa mieltä, mutta en tiedä kuinka asiasta olisi hyvä puhua, että ihmiset ymmärtäisivät mistä on kysymys.
Mitä on kadotus? Katolinen kirkko oli muistaakseni joskus 800-luvulla tehnyt päätöksen, että ainoastaan sillä oli ”henki” ja oikeus tietää mikä on totuus. Eikö evl.kirkossakin vastata papin laulamaan toivotukseen ”Herra olkoon teidän kanssanne” sanoilla ”Niin myös sinun henkesi kanssa”?
Kun renessanssin myötä ikonien taustoista alkoivat hävitä taivaskuvat ja tehdä tilaa maallisille maisemille, ja maalauksiin ilmestyi perspektiivi, katolinen kirkko kielsi uusien ikonien maalauksen. Luther muiden mukana oli huolissaan siitä, että uuden ajattelun myötä ihmiset ”kadottavat” näköpiiristään taivaan ja tämä ”kadotus” on ikuinen.
Miten kertoa se, että taivas ja Jumala eivät todellisuudessa ole ”kadonneet” mihinkään, vaan muutos on tapahtunut ainoastaan ihmisten tietoisuudessa?
Kirkon markkinointi kuulostaa jotenkin naivilta ajaukselta. Mieleeni tulee markkinarinkelit ja pelkkää purua sisältäneet kauniit markkinapallot lapsuudestani. Kirkon markkinointi ei varmaankaan toimi. Ennemmin näkisin kirkon nuorisotyössä tapahtuvaa muutosta. Nythän nuoristyö keskittyy pelkän rippikoulun ympärille. Siitä ulos kasvaneet nuoret putovat seurakunnan kuvioista. Näihän ei tarvisisi olla. Täällä Pirkkalassa on toimittu toisin ja se näkyy kaikessa aktiivisuudessa. Myös nuorten aikuisten toiminnassa.
Porukka on täällä kasvanut sisään seurakuntaan ja pysyy mukana.
Ihmettelen jatkuvasti sitä miten yleensä kirkon toiminnassa asetetaan pelkkä rippikoulu nuorten tarpeiden edelle. Samaan aikaan ihmetellään, sitä mikseivät nuoret sitoudu toimintaan. Tästähän johtuu sekin, ettei mainonta pure. Kirkon rikkaaseen sisältöön täytyy olla mahdollisuus kasvaa sisälle. Vesiperähän siitä tulee, jos mainontamme kohteet pitävät hienoja slooganeitamme pelkkinä markkinapalloina.