Vaikuttaa siltä, että uskonto on yhä useammille yhteiskuntamme jäsenille vaarallinen ongelma. Pikku hiljaa lisääntyy sellaisten vanhempien joukko, jotka varjelevat lastensa korvia Raamatulta, hengelliseltä musiikilta, rukouksilta ja siunauksen toivotuksilta. Tämä kertoo tietysti siitä, että ihmiset ovat vieraantuneet vähitellen kristillisestä kirkosta ja sen kielestä yhä kauemmas. He puhuvat uskonnonvapaudesta käyttäen sitä mahdollisuutena vapautua uskonnosta, ei mahdollisuutena harjoittaa vapaasti uskontoa. Samalla he kasvattavat uutta sukupolvea, joka ei tiedä kristillisyydestä mitään ja joka on täynnä harhaluuloja kaikkea aitoa uskonnollisuutta kohtaan.
Miten tähän on tultu? Luonnollisen kehityksen kautta varmaankin. Nykyään saa sanoa, jos jokin ei miellytä. Ja tiedostava uusi sukupolvi kyllä sanoo. Kun sitten elämässä tapahtuu jotain mullistavaa, johon tiedostavuus ei enää päde, voivat asenteet muuttua. Sitä odotellessa mennään kaltevalla pinnalla lujaa, yhä kauemmas kristinuskon Jumalasta.
Tämä kuulostaa saarnalta. En voi mennä puhumaan tätä koulun aamunavaukseen, ainakaan kaikkien kuulten. Kun astun kirkon ovesta, minun on nykyään mietittävä missä puhun ja mitä. Silti olen kuitenkin pappi, enkä voi sitä peittää. Kristillinen maailmankatsomukseni ja kutsumukseni vaatii vaikkapa toivottamaan siunausta. Vaikka sitten joutuisin oikeusasiamiehen käsittelyyn.
Kirkon sulkeminen marginaaliin tuottaa ongelmia kirkon lähetystyölle. Kirkko on luonteeltaan ulospäin suuntautuva, tai jos niin ei ole, se kuolee pikku hiljaa. Mutta kirkon sulkeminen marginaaliin tuottaa myös yhteiskunnalle ongelmia. Hyvä yhteistyökumppani sosiaalisen avun ja eettisen kasvatuksen saralla ajetaan nurkkaan. Kirkon työntekijä tehdään hampaattomaksi. Tulevaisuudessa hän saattaa käyskennellä alkuseurakunnan kristittyjen tapaan ihmisjoukossa ja miettiä, ketä voisi lähestyä sanomallaan. Tai, jos hän on rohkea, kuten apostolit, hän varmaan nousee vankilatuomion uhalla esille, sopivalla ja sopimattomalla hetkellä. Hän huutaa torilla. Hän puhuu synnistä ja armosta niin, että toiset ottavat sen kyynelin ja halleluja-huudoin vastaan, kun taas toiset tukkivat korvansa ja ajavat hänet ulos istuntosalista.
Onko niin, että kristinuskon on palattava länsimaisessa yhteiskunnassa alkupisteeseensä, jossa puhutaan yksinkertaisesti Jeesuksesta, synnistä, armosta ja Jumalan rakkaudesta? Onko tulevaisuuden seurakunta puhdas diakonia- ja lähetysseurakunta, ilman kiinteistöjä, omaisuutta ja valtaapitävien arvostusta? Ken elää, se näkee.
Ilmeisesti aina on hoidettu joitakin vanhuksia hyvin ja joitakin huonosti. Nyt on teknillisesti helpompaa järjestää inhimillisiä oloja, jos riittää halu ja riittää vähäsen rahaakin siihen. Yhtä asiaa edelleen ihmettelen, miksi EU alkaa muistuttaa N_liittoa päivittäin enemmän. Paisuva keskushallinto ja mikä ihmeellisintä niinkuin historiassa on tapahtunut uskomisen kimppuun käydään todella intensiivisesti. Kun lukee lehtia 20-luvulta, niin omaisuuden sosialisointia kiireellisempi oli uskonnonopetuksen kieltäminen.
”Yhtä asiaa edelleen ihmettelen, miksi EU alkaa muistuttaa N_liittoa päivittäin enemmän. Paisuva keskushallinto ja mikä ihmeellisintä niinkuin historiassa on tapahtunut uskomisen kimppuun käydään todella intensiivisesti.”
Tuollainen vertailu todistaa vertailijastaan, ettei hän tiedä mitään Neuvostolitosta tai EU:sta!
Olisi myös mielenkiintoista saada esimerkkejä siitä, kuinka EU:ssa käydään uskomisen kimppuun.
Kiitokset kaikille kommentoijille! Mikä merkitys uskolla on ihmisen sivistykselle? Tämä kysymys näyttäisi nousevan vahvasti esiin keskusteluketjussa. Herramme voinee esimerkillään vastata tähän kysymykseen parhaiten: hän auttoi ahdistettuja ja sorrettuja, paransi ja eheytti elämää ja ajoi tasa-arvoa monin tavoin, muun muassa ottamalla naisia opetuslapsikseen. Sivistyksen mittari yhteiskunnassa on juuri tuo, kuinka heikoista huolehditaan. Kaikki opetuslapset eivät valitettavasti ole kaikkina aikoina toimineet Jeesuksen esikuvan mukaisesti. Iloitsin kovasti pääsiäisen alla ensi-iltansa saaneesta Maria Magdaleena-elokuvasta. Ansioineen ja puutteineenkin merkittävä teos, joka nostaa tärkeän teeman esiin kristinuskon historiasta. Jos ette ole nähneet vielä, suosittelen lämpimästi!