Ensin lämmin kiitos uskonveljelleni Jouni Turtiaiselle. Hän vastasi viime perjantaina kotimaa24:ssä pohdiskeluuni uskosta, hyvistä teoista ja britti Pelagiuksesta (Kotimaa 11/20) ja sai yhden viikonlopun aikana blogikirjoitukseensa pitkälti toistasataa keskustelupuheenvuoroa. Se osoittaa, että vanha kysymys on yhä relevantti ja ajankohtainen.
Ei ollut ihan helppoa käydä läpi kekustelun koko ketjua, mutta runsaudenpulan korvasivat monet helmet eri ihmisten puheissa. Vähän kertaan.
Jouni Turtiainen irtisanoutuu ensin pelagiolaisuudesta ja kertoo yhteydestään anglosaksiseen herätyskristillisyyteen. Siis liikkeeseen, jonka korostamaa ihmisen omaa uskon ratkaisua kritisoin. Sitten hän pyöräyttää koko kysymyksen toisinpäin: Pelagiolaisepäily kohdistuukin omaan kirkkoomme ja sen lähetysjärjestöihin. Lainaus:
”Oletteko kuulleet tämän koronavirusepidemian aikana kirkon johdon puheissa kehoitusta kääntyä Jumalan puoleen ja kutsua Jeesuksen seuraamiseen? Ei se mitään, en minäkään. Liekö pelagiolaisuuden pelkoa? Sen sijaan olen kuullut (ja tekin olette kuulleet) kuinka tällaisessa kriisissä on tärkeää, että tuemme toisiamme ja esim. autamme karanteenissa olevia vanhuksia ja muita riskiryhmään kuuluvia. Toki sitä kaikki jo teemme, mutta tämä ei ole uskomme syy, vaan seuraus.”
Sitä tekemistä rohkenen epäillä, mutta itse asia. Mikä on uskon ja tekojen suhde ja järjestys? Onko pelagiolaisuutta, että kirkko nyt kehottaa auttamaan apua tarvitsevia?
Uskosta ja teoista on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Jeesus, Paavali, Jaakob, Augustinus, Luther, Calvin ja niin edelleen. ”Usko ilman tekoja on kuollut”. Ja vielä tutumpi: ”Yksin uskosta, ilman lain tekoja.”
Jouni Turtiainen sanoo, että Raamatusta epäilemättä löytyy tukea Pelagiuksen opille ja olen ihan samaa mieltä. Tässä kohdassa lähestymme asian ydintä. Kirkon peruskysymys on raamattukysymys, Raamatun tulkinta. Raamatusta löytyy tukea melkein mille vain, jos käytämme sitä irrallisina jakeina ja valitettavan paljon sitä juuri näin käytetään. Otetaan Raamatusta irrallisia kohtia, jotka tukevat omia mieltymyksiä.
Pari ajankohtaista esimerkkiä. Kiihkomielisesti ajetaan ”kristillistä avioliittoa” perustellen se luomiskertomuksen Aatamilla ja Eevalla, vaikka avioliittokäytäntö on VT:n ja UT:n historian aikana monet kerrat perusteellisesti muuttunut. Kiihkomielisesti vaaditaan myös sukupuolisen vähemmistön torjumista, vaikka Jeesus ei edes mainitse asiaa, mutta puhuu väkevästi naisten ja lasten ja muiden heikkojen ja syrjittyjen puolesta. Avioliiton pysyvyydestä hän sanoo jotakin, mitä kirkkomme ei noudata. Raamattua tulisi mielestäni lukea ja tulkita ja ymmärtää kokonaisuuksina, ei irtojakeina, joita poimitaan oman kulloisenkin tarpeen mukaan.
On puhuttu uskosta ja hyvistä töistä. Puhuisin mieluummin uskosta ja elämästä. Eikö ole mieletöntä asettaa vastakkain usko ja elämä? Usko vai elämä? Tietenkin molemmat. Tietenkin ne kuuluvat yhteen. Jeesuksen ehkä tärkein tiivistelmä molemmista oli, kun hän opetti meitä rukoilemaan Isä meidän-rukousta. Jeesus opetti rukoilemaan, että Jumalan tahto tapahtuisi myös maan päällä. Kai se tarkoitti, että se tapahtuisi myös meidän elämässämme?
Siltä varalta, että joku muukin olisi vielä mukana:
Tämän blogin alkuperäinen kysymys ei ollut kristillinen avioliitto, eikä edes Vanhan ja Uuden testamentin avioliitto, vaan – lyhyt kertaus:
Mihin perustuu yhteys Jumalan ja ihmisen välillä?
Voiko ihminen valita Jumalan, kun häntä kovasti siihen kehotetaan, kuten Suomessa sotien jälkeen nousseet herätysliikkeet tekivät, pitkälti USA:sta rahoitettuina?
VAI: Onko se Jumalan työ, johon ihmisten maanittelulla, houkuttelulla ja muulla manipulaatiolla ei päästä?
Ja toiseksi:
Jos ja kun usko herää, onko se oikeiden sanojen totena pitämistä, oikein uskomista, vai kuuluuko siihen myös toimiminen sen puolesta, että Jumalan tahto myös maan päällä toteutuisi?
lauantaiehtoona, palmusunnuntain aattona toivotan kaikille hyvää pyhää
Sinä itse toit avioliiton jo blogissasi esiin. Ei aikaakaan, kun Pentti karautti paikalle ja tapansa mukaan tuhosi koko keskustelun. Edellisellä sivulla hän jatkaa jankuttamistaan asiasta, joka on hänelle jo kerrottu.
”Hän jatkaa jankuttamistaan asiasta, joka on hänelle jo kerrottu.” Olemme täällä keskustelemassa, emme kertomassa ’totuuksia’.
JUHANI,
niin toinkin, sen olen jo aiemmin myöntänyt. Mutta voiko Jumalan kansan / kirkon / kristityn julistus / puhe niin rajoittua vain yhteen tai pariin asiaan, kuin nyt on käynyt? Entä sitten kaikki muu?
En lähde keittiöpsykologisoimaan ja lisäksi itse välillä harrastan aika jyrkkää puhetta. Ehkä toisessa sitten paremmin huomaa sen, kuinka toiseen ihmiseen / henkilöön käyvä kannaonotto joskus alkaa muistuttaa kivenheittoa. Minua läheltä neuvotaan, että katsoisin välillä peiliin.
On kai väärin asettaa noita vaihtoehtoja toisensa poissulkeviksi vastakohdiksi. Yhteys Jumalaan voitaneen löytää toisten ihmisten johdattamana. Aina se ei onnistu. Joskus lähimmäisten sinnikäs ’evankeliointi’ aiheuttaa vain torjuntaa. Toivoakseni silloin yhteys löytyy johdattamisesta huolimatta. Jumalan työtä yhteyden löytyminen kuitenkin pohjimmiltaan on, Hänen työtään tekee myös Hänen seurakuntansa. Usko ei mielestäni ole totena pitämistä vaan uskaltamista, uskaltautumista. Joskus se on totuudeksi sanottujen asioiden epäilemistä ja kyseenalaistamista luottaen siihen, että yhteys Jumalaan ei siitä katkea.
MARTTI,
kirjoitat: ”Yhteys Jumalaan voitaneen löytää toisten ihmisten johdattamana.” Varmasti ja niin kai se yleensä löydetään. Eikä se ole pelagiolaisuutta. Eikö alkuseurakunnasta sanottu, että se kasvoi, kun ihmiset näkivät, miten he rakastivat toisiaan. Puheella oli katetta ja siitä kai usein on kysymys.
Ehkä kuullostaa hölmöltä, mutta minusta on enemmän kysymys ”tyylista” tai evankeliumin julistamisen tavasta. Minusta vastakkain ovat manipulointi, ylipuhuminen toisella puolella ja toisella rehellinen, reilu, suora tapa puhua. Etten aina puhuisi vain Jeesuksen puhetyylistä, jostakin liian ylivertaisesta, mieleen tulee Tukholman kappalainen Juhani Rekola. En häntä tuntenut, mutta tekstejä olen lukenut ja niissä on minusta ollut oikeaa otetta, samalla kertaa realismia ja kuitenkin hyvin puhuttelevaa ja vetoavaa.
José Ignacio González Faus kirjoittaa teoksessaan Taivasten valtakunnan logiikka (Kirjapaja 1996) Jeesuksesta samaan tapaan: ”Jeesukaen elämänfilosofian ensimmäinen osatekijä näyttää olevan ehdottoman realismin ja tyhjentymättömän toivon vaikea dialektiikka. Silmät ovat häikäilemättömän avoimet, mutta tosiasiat eivät kuitenkaan onnistu sumentamaan katseeseen sisältyvää toivoa.”
Miksi ei voisi valita Jumalaa? Voimmehan valita senkin, että käännämme selkämme Jumalalle. Silloinkin kun tunnemme Hänen kutsunsa.
Mikä on ihmisen osuus, mikä Jumalan? Kysymys ei ole helppo. Paavalin kirjeistä löytyvät nämä ajatukset: ”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. – – – En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta.” Ehkä tämäkin edellyttää ihmisen suostumista Jumalan tahtoon. Uskoon liittyy paljon ’toisaalta näin, mutta kuitenkin noin’ -arvoituksia.
Katsottuani tv-kirkon Jyväskylästä ja käytyäni kirkkokahveilla (sähköisesti sekin) Asako ja Lauri Palmun luona Japanissa aloin vieläkin miettiä sitä, mitä palmusunnuntain epistolateksti tarkoittaa.2 Kor 2; 14-17
Paavali kirjoittaa:
”Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen? Me emme ainakaan ole sellaisia, kuin ne monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen, väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta.”
Edellinen käännös taisi sanoa vielä pahemmin: jotka myyskentelevät Jumalan sanaa.
Minulla on muutama osa Aimo T. Nikolaisen sarjaa Avaa Uusi testamentti. Korinttilaiskirjeiden selitys kuuluu niihin. Siellä lukee: ”Kun hän (Paavali) sanoo heitä ’kaupittelijoiksi’, hän tarkoittaa kahta asiaa: sekä sitä, että he etsivät Jumalan sanan julistamisesta rahallista hyötyä itselleen, että sitä, että he ovat vesittäneet evankeliumin, niin kuin viiniä tai maitoa voitiin jatkaa vedellä.” Tämä sai miettimään, millä kaikella Jumalan sanaa aikanamme mahdetaan laimentaa? Sen verran olen seurannut uutisia suosiota ja rikkautta haalivista evankelistoista, että he taitavat luvata kuulijoilleen samaa aineellista hyvää, mitä itsekin kokoavat: valtaa, kultaa, loistoa, ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa…
Martti Pentti:”” Yhteys Jumalaan voitaneen löytää toisten ihmisten johdattamana. Aina se ei onnistu. Joskus lähimmäisten sinnikäs ‘evankeliointi’ aiheuttaa vain torjuntaa””
Entäpä voiko yhteyttä rakentaa toiselle ihmiselle ilman tämän omaa suostumusta?
Viittaat varmaan jälleen lapsikasteeseen. Niinpä vastaan, että yhteyden rakentumiseen voi vaikuttaa ilman lapsen suostumusta. Pienen lapsen kohdalla kaikki tapahtuu ilman hänen suostumustaan, vaikkakin usein hänen äänekkäästä vaatimuksestaan. Lapsen kasvaessa monet asiat vaikuttavat siihen, saako yhteys rakentua vai katkeaako se kokonaan. Osa johtuu hänestä itsestään, osa muista tekijöistä.
Martti Pentti siis nyt on niin että luterilaiset lapset ovat olovinaan ”lottovoittajia” jo syntyessään, ei tarvii mittään tehrä ku pelastus heltiää, eikä senkään jälkekehen tarvii varoa kun voi armoa anoa, vai onkohan näin?
Kristittyjen kotien lasten ’lottovoitto’ saadaan vasta kasteessa, ei syntymässä. Valitsemasi sana on tosin väärä, sillä mistään arpajaisistahan ei ole kyse. Tämä kärsimysviikko kertoo, millaisen tuskan kautta tuo voitto saavutettiin.
Muuten voisin vastata, että näin juuri on. Lakiuskoinen joutuu koko elämänsä varomaan. Armoon turvautuja saa elää ja toimia vapaasti. Tämä ei tarkoita itsekästä rikkauksien ja nautintojen haalimista, ahneus ja armon anominen eivät kuulu yhteen.