Usko vai epäusko?
Emme olleet paikalla Musiikkitalossa pitkänperjantain iltana, mutta YLEn TEEMAn välittämä Matteus-passio oli elämys.
Väliajalla haastateltiin kapellimestari Nicholas Collonia. Hän kertoi olevansa ateisti. Ellei hän olisi sitä itse sanonut, olisi ollut vaikea uskoa – niin häikäisevän intensiivinen ja upea oli hänen työnsä.
Toki ymmärrän, ettei Bachin hieno tuotanto seuraa uskonnollisia tai katsomuksellisia rajoja. Se ylittää ne. Kaksi ensin mieleen tulevaa assosiaatiota: Aku-Kimmo Ripatti kuvasi yhtä romaaniani ”uskonnollisen romaanin veltoksi häpäisemiseksi”. Ja Oulun vuosien ystävä Leo Iikka Vuotila kirjoitti: ”Epäilys on uskon kumppani, ei epäuskon.”
Matteus-passio ei ole erityisen tunnustuksellinen taideteos. Se päättyy toivotukseen hautaan kääritylle Jeesukselle: ”Lepää rauhassa!” Passion ajankohta oli pitkäperjantai. Usko on iso kysymys. Päättyikö Jeesuksen elämä hautaan, vai voimmeko uskoa hänen nousseen kuolleista?
Tänä päivänä puhutaan kulttuurikristityistä. En voi uskollani kehua, mutta heihin en kuulu, sillä uskon Nasaretilaisen voittaneen kolmantena päivänä kuoleman. Epäily ON uskon kumppani, mutta vakuutuin tästä kristillisen uskon perustasta jo ennen teologian opintoja.
Miksi? Uutta testamenttia lukemalla. Rabbi, Ihmisen poika, Jumalan poika kärsi häpeällisen kuoleman. Hänet naulattiin ristiin. Hänen seuraajansa kielsivät Mestarinsa, pakenivat ja piileskelivät lukkojen takana.
Jeesuksen ylösnousemuksesta minut vakuuttaa se, mitä tästä pelkuriporukasta sitten tuli. Hyvää pääsiäistä! Iloa ja siunausta!
”Usko on luja luottamus siihen mikä ei näy.” Tämä kohta on tässä erityisen merkityksellinen. Se kertoo juuri siitä, että meissä itsessämme ei ole sitä Jumalalle kelvollisuutta, jota vanhurskaudeksi kutsutaan. Vaikka kuinka rakastaisimme lähimmäistä ja itsemme ja vieläpä Jumalaa, niin kaikessa siinä olemme epätäydellisiä. Raamattu kertoo meille selkeästi sen ettei mikään epätäydellinen kelpaa Jumalalle. Jos rikkoo yhdessä kohdassa on rikkonut kaikissa. Joten käskyjen ja vaatimusten tehtävä ei ole tehdä meistä täydellisiä, vaikka siihen tietenkin pyrimme. Emme sen tähden, että siksi tulisimme kelvollisiksi , vaan siksi, että se on Jumalan tahto. Meissä asuva Pyhä Henki kehottaa jatkuvasti pyrkimään täydellisyyteen. Mitään täydellistä Jumalallista elämää emme kuitenkaan voi itsestämme löytää. Se on silti yhä vähimmäis-vaatimuksena. Siksi meille on annettu toinen mahdollisuus. Saamme uskoa sen, että se mitä Jeesus on puolestamme tehnyt riittää. Niinpä saamme luotaa siihen vanhurskauteen mikä ei meissä näy, mutta joka on meille lahjoitettu uskon kautta. Saamme omistaa uskossa Jumalan vanhurskauden itsellemme, vaikka emme sitä itsessämme ollenkaan näkisi. Sen sijaan vain pelkkää syntiä ja turmelusta. Tähän luottaen uskallan nähdä itseni haisevana tunkiona.
En aina oikein ymmärrä näitä kotimaa24:n systeemejä. Tällä blogilla näyttää olleen runsaasti lukijoita. Ja kun se yhä vielä on listalla, vaikka keskustelu jo näytti loppuneen, laitanpa tänne vielä jonkun merkinnän.
PEKKA:
”Saamme omistaa uskossa itsellemme Jumalan vanhurskauden, vaikka emme sitä itsessämme ollenkaan näkisi.Sen sijaan pelkkää syntiä ja turmelusta. Tähän luottaen uskallan nähdä itseni haisevana tunkiona.”
No, Pekka, näytät pysyvän uskollisena aikaisemmin kertomallesi ajatukselle., Pelkkää syntiä ja turmelusta. Pelkkä haiseva tunkio. Hyvin tutulta se kuullostaa, on sitä Suomessa, meidän kristittyjen joukossa paljon ja usein kuultu.
Mutta entäs sitten, kun Vuorisaarnan pitäjä kutsuu kuulijoitaan autuaiksi, onnellisiksi? Entäs sitten, kun psalmilaulaja sanoo Jumalalle olevansa IHME, suuri ihme ja kiittävänsä Jumalaa siitä?
Onko tämä tunkiossa kiereskeleminen jotenkin terveellistä? Kannattaako saarnata aina uudestaan meidän haisevaa syntisyyttä? Eikö joskus voisi opastaa itseä ja muita myös pyhyyden tielle, Jeesuksen seuraamiseen, Jumalan hyvän tahdon tapahtumiseen – ja jopa jo täällä, maailmassa? Kysyn vaan, mutta tietenkin pieneltä paikalta ja nöyränä, kurjana syntisraukkana.
Tämä onkin kristillisyyden ihmeitä: vajavaiset syntiset ovat kuitenkin ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa”.