Uskokaamme Jeesukseen ja rakastakaamme toinen toistamme,

Kuvassa elämäni Kukka kukitettuna.

Rakkaani Colette on vastaanottanut onnittelut

Kirkkovaltuuston kokouksen yhteydessä 6.10.2021.

Ylösnousemuksen uljas sanoma kaikkuu keskellämme. Jeesus oli kuollut, mutta noussut kuolleista. Hän voitti, elämä koitti. Kautta koko maailmaan kaikuu viesti: Jumala on herättänyt kuolleista Vapahtajamme. Tämän ansiosta meilläkin on ylösnousemus ja elämä.

Ylösnousemuksen jälkeen koko maailma on muuttunut. Tie taivaaseen on avoin. Kansoja kutsutaan Jeesuksen luo, elämän ja autuuden osallisuuteen. Iankaikkisen rakkauden hellään syleilyyn. Jumalan hyvyyden voittoisaan voimaan. Jeesus nousi kuolleista.

Virren nuottikuva

Kristus nousi kuolleista,
kuolemallaan kuoleman voitti
ja haudoissa oleville elämän antoi.

Tätä olemme laulaneet pääsiäiskautena, riemulaulua Vapahtajamme ylistykseksi.

Latinan sana Cantate merkitsee Laulakaa.

SUNNUNTAI 28.4.2024

4. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Cantate

Taivaan kansalaisena maailmassa

Sovittamalla maailman Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Taivaan Isä osoitti meille rakkautensa. Hän ei tyytynyt ainoastaan suullaan huutamaan viestiä taivaan sinestä, vaan antoi rakkauden tulla luoksemme. Jeesus otti ihmisyyden omaan persoonaansa. Sana tuli lihaksi, sai muodon meidän keskellämme. Tuli meidän olotilaamme. Rakkaus kosketti koko ihmisen elämää. Näin koko ihminen on otettu Jumalan yhteyteen. Saamme rohkeasti uskoa elämämme Jumalan käsivarsille, hänen hoivaansa. Luottaa häneen ja uskoa häneen.

Tämän takia myös sanat, jotka suustamme päästämme, kertokoot aidosta elämästä. Jumalan rakkaus heijastukoon toinen toiseemme. Välittäkäämme lähimmäisestämme. Huolehtikaamme toisistamme. Älköön kukaan joutuko syrjityksi, halveksituksi, ulos sysätyksi, vaan kohdelkaamme ihmisiksi kaikkia kanssaeläjiämme.

Alati johtakoon meitä Jumala Henkensä voimalla, väkevyydellä Lohduttajan, Rakkauden Hengen, Pyhän Hengen, Totuuden Hengen. Hän meitä rohkaiskoon uskoon, toivoon ja rakkauteen.

Toinen lukukappale eli epistola: 1. Joh. 3:18–24

Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, luvusta 3

Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.
    Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista.
    Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

392 KOMMENTIT

  1. Matias Roto toteat:””Olenhan minä rauhallinen, mutta miksi sinä puhut moraalisesta tai ihmisen mielessä olevasta ”seuraamisesta”, etkä huomaa, että kyseessä oli aivan konkreettinen kahdella jalalla Jeesuksen oppilaitten mukana kulkemiseen ryhtymisestä.””

    Ymmärränkö oikein että ajattelet ettei tänäpäivänä enää ole Jeesuksen kutsua seurata Häntä?

    Mitä tarkoittaa Jeesuksen sanat:

    Joh. 10:27
    Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

    • Ari

      Onhan Jeesuksen kutsu todellisuutta tänäkin päivänä. Ja se on yhä edelleen yhtä konkreettinen kuin silloin aikoinaan. Silloin piti ruveta kulkemaan hänen opetuslastensa seurassa.

      Sama sääntö on yhä edelleen TÄYSIN VOIMASSA. On pysyttävä hänen opetuslastensa seurassa eli siis KIRKON YHTEYDESSÄ.

      Tähän yhteyteen Jeesuksen sanojen mukaisesti meidät liittää PYHÄ KASTE Kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja tässä yhteisössä HÄN ON LÄSNÄ JOKA HETKI JOKA PÄIVÄ ELI SIIS AINA KOKO AJAN.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun OPETUSLAPSIKSENI KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne JOKA PÄIVÄ maailman loppuun asti.”

      Elikä siis

      Niin kauan kuin sinä eristäydyt opetuslasten eli siis kastettujen yhteisön eli kirkon joukosta eli siis kirkon jäsenyydestä sinä et ole Kristuksen seuraaja.

    • Ari

      Panet esille hyvän raamatunkohdan, mutta sitten jostain käsittämättömästä syystä sinun tulkintasi oli muotoiltu sellaiseen muotoon kuin paiskoisit kiviä ohikulkevaa Taivaan ja maan Kuninkaan lasta kohti.

      Juuri edellä kerron mitä ihan käytännössä merkitsi tuo JEESUKSEN SEURAAMINEN. Se merkitsee hänen opetuslastensa kanssa samassa joukossa kulkemista eli siis nykytilanteessa tuon aikaista todellisuutta jatkavassa JUMALAN KANSASSA eli siis kirkossa. Se siis merkitsee KIRKON JÄSENYYDEN todesta elämistä.

      Joh. 10:27

      Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

    • Poistin Arin kommentin, koska hänen päähänsä on noussut kummallinen täysin hassu kuvitelma, että hän muka yrittäisi opettaa minua puheenvuoroissaan. Tuollainen päähän pinttynyt oikosulku kumoutuu jo siinä, että toisaalla hän on ylistänyt oppimattomuutta eli siis on toiminut tyhmyyden apostolina, mutta Jumalan sanahan moittii tyhmyydessä elämistä js sen sijaan mitä voimakkaimmin kehottaa meitä viisauteen ja sen hankkimiseen.

      Sananlaskut:

      Tyhmyyden hedelmä

      1:22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa

      1:32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

      3:35 Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä.

      10:23 Tyhmälle on iloksi ilkityön teko, mutta ymmärtäväiselle miehelle viisaus.

      Viisauden hankkiminen on Jumalan tahto

      4:5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.

      4:7 Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.

    • Matias Roto sanoppa mistä tunnistaa valheen?

      Entäpä mistä tunnistaa Totuuden?

      Voiko ihminen luonnostaan erottaa valheen Totuudesta, ei voi, sillä paatunut sydän on ihmisellä syntyessään ja näin lapsi oppii valheen jota hänelle opetetaan, eikö vain???

    • Ari

      Joko olet ottanut opiksesi perisyntiopin, kun kerrot, että ihminen ennen Jumalan lapseksi pääsyä ei tunne Jumalaa? Sitähän me olemme perinteisessä kristikunnassa julistaneet koko ajan.

      Yhtä selvästi olemme opettaneet, että usko on Jumalan oma työ. Mitkään meidän omat tekomme siinä eivät auta.

      Aivan alusta saakka olemme opettaneet myös, että kääntymys tästä Jumalan vastaisesta kadotukseen johtavasta elämästä annetaan pyhän kasteen välityksellä. Kasteesa saamme Pyhän Hengen lahjan. Hän meidät yhdistää Kolmiyhteiseen Jumlaan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä meidät otetaan HÄNEN omakseen. Meistä tulee Jumalan lapsia. Meidät liitetään Jumalan Kansaan eli siis KIRKKON. Kirkko on Pyhän Hengen työväline. Hän antaa kirkolleen eli Kristuksen pyhittämille synnit anteeksi, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän. Tämä Pyhän Hengen työ on meidän uskomme sisältö. Siksi olemme rohkein mielin ja iloiten ja riemuiten kiitämme meidän Vapahtajaamme kaikesta hänen hyvyydestään meitä kohtaan.

    • Ari

      Jumalan äänen kuulee kirkossa, kun Pyhä Henki saarnauttaa evankeliumia valtuuttamiensa sananpalvalijain välityksellä. Usko tulee kuulemisesta ei omien oikosulkujensa mukaan luulemisesta.

      Luukkaan evankeliumi:

      10:16 Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.

    • Ari

      Kun puhumme Jumalan sanaa, niin puhumme Totuuden Hengen mukaisesti.

      Mutta jos puheemme seuraa omien kuvitelmiemme oikosulkuja, niin silloin synti nostaa päätään.

      Muista että apostoleista se, jonka teoksia on eniten Raamatussamme, PYHÄ PAAVALI, sanoo olevansa syntisistä suurin. Hänkin siis tunnustaa perisynnin asuvan itsessään.

      Juuri siksi hän myös hyvin syvästi pystyi kertomaan meille, että elämme armosta, emme tekojemme ansiosta

      Sen sijaan minua hirvittää sellaiset, jotka täynnä omaa itseään kuvittelevat olevansa kokonaan vapauneita synneistä, niin etteivät he muka enää syntiä tee. Heidän silmänsä eivät vielä ole avautuneet näkemään omaa luontoaan eikä Jumalan sanan totuutta, vaan he jatkavat kuraisin saappain salin kauneimman maton päälle saastaansa levittäen tuomitsemistaan Kristuksen armon varassa eli siis Kristukseen turvansa panevia eli siis aidosti uskovia Kristuksen seuraajia.

    • Matias Roto huomaan ettet erota sitä mitä Raamatussa sanotaan jo edellä olevasta kommentistasi, siis Paavali sanoo selkeästi että hän oli syntinen:

      Room. 5:8
      Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

      Huomaa että kun teidän perisyntinne saa jotkut tekemään mitä kauhempia tekoja ja kuitenkin sanovat toimivansa Jumalan asialla niin en voi mitenkään ottaa sinulta kirjaintakaan koska perisynti johon uskot levittää valhetta ja sokaisee sinut.

    • Ari

      Olet päästänyt typerän ajattelemattomuuden. . Juuri se jae, jonka panit esille, todistaa perisynnistä. Juuri siksi, että me olemme olleet syntisiä jo Aatamista alkaen me olemme tarvinneet tuota Jeesuksen kuoleman tuottamaa syntien anteeksiantoa.

      Huomaan ettet alkuunkaan ymmärrä niitä raamatunkohtia, mitä luet, vaan hutiloit niihin mitä sattuu ilmassa roikkuvia ajatushärveleitä ilman pienintäkään tajua, missä päin ajatuskulkua kyseessä olevissa kohdissa liikutaan.

    • ”Kun julistat perisyntioppiasi, mistä todella tietää, ettet laskettele palturia, kun perisynti vaikuttaa sinun tekemisiisi ja puheisiisi?” Sen tietää siitä, että perisyntioppi ei ole Matias Roton eikä kenenkään muun henkilökohtaista palturia, vaan kristillisessä kirkossa Raamattuun perehtyneiden oppineiden yhdessä muotoilema oppi.

    • Martii

      Kiitos kommentistasi.

      Ari ei huomsaa uskon yhteisyyttä. Siksi hän yksinuskovana oman oppinsa kehittäneenä omassa kannassaan kuvittelee kristkunnan yhteistä uskoa vain yhden uskovan opiksi.

      Näin hänelle ei tule mieleen, ettei sama todellisuus ole meidän mielipiteistämme kiinni, vaan ihmiskunnan hädänalaisuus koskettaa jokaista ihmistä täysin mielipiteistämme riippumatta.

      Olen poistanut hänen kommenttejaan, joiden perusfilosofia on kuvitelma, ettei perisynti enää kosketa häntä, koska hän on muuttanut mielipiteitään, ikään kuin ihmisen mielipide muuttaisi tosiasioita. . Poistojen syynä ei ole hänen mielipiteensä, vaan kommenttien sopimaton kielenkäyttö.

    • ”Paavali sanoo selkeästi että hän OLI syntinen”: Room. 5:8 (Pasasen lainaus) Pasanen tulkitsee Raamattua väärin.

      (Kirjoitan tämän vain itselleni, ENKÄ HAASTA NYT Ari Pasasta keskusteluun. Blogi vaipuu pian unhon yöhön. Pasanen on hukassa, koska luulee näkevänsä, vaikka on sokaistu omalla vanhurskaudella, Farisealaisuuden sokeudella). Kristus tuli koska koko maailma on langennut. Pasasen ymmärrys pyörii vain oman, yhden miehen ”seurakunnan” ympärillä. Koko maailma on liian suuri käsite Ari Pasaselle.)

      Paavali kirjoittaa koko ihmiskunnan synnistä:
      5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet – 
5:13 sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole; 
5:14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.

      Ihmiskunta oli syntinen (”kun ME vielä olimme” – on edelleen ilman uskoa) itsessään ennen täydellistä sovitusta.

      PASANEN EI VOI OLLA SYNNITÖN, koska hän kuolee syntisyytensä tähden kuten kaikki muutkin ihmiset. Muuta totuutta ei ole. Pasasen pitäisi ottaa Raaamatun ilmoitus niinkuin se annettu on. Pyhä Paavali kuoli myös syntisyytensä vuoksi.

      Kristus hankki meille sovituksen:
      ”5:9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. 
5:10 Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;”

      Se on täytetty!

  2. Matias Roto toteat minulle:””. Poistojen syynä ei ole hänen mielipiteensä, vaan kommenttien sopimaton kielenkäyttö.””

    Mitä on kommenteissani ”sopimatonta kielenkäyttöä”?

    Mikä taasen on minun ”mielipiteeni” jonka saisin esittää?

    Kun siis esitetään että perisynti saa ihmisen (uskovankin) toimimaan vastoin Jumalan tahtoa niin eikö silloin kaikkien ihmisten (myös pappien) opetusta pidä arvioida Raamatun sanalla sillä eiväthän perisynnin alaiset tiedä tekevänsä väärin?

    • Ari

      Nyt ei puheenvuorossasi ole maalattu piruja seinille niin kuin aiemmin olet tehnyt. Et myös ole rääkännyt valhe -sanaa vääriin yhteyksiin, kuten ennen olet tehnyt.

      Tästä sinulle onnittelut!

      Edelleen huomaan ettet ole tajunnut perisyntiopista juuri mitään.

      Edelleen sinulla esiintyy syytöksen ryöppy pappeja kohtaan, mutta olet kokonaan unohtanut, että oma eksytyksesi harhaoppien orjana on sekin mitä suurimmassa määrin sitonut sinut perisynnin mahdollistamien väärien oppien lonkeroiden kahleisiin.

      Muista, että rehellinen perisyntiopin tarkastelu poistaa toisten ihmisten syyttelyn!

      Pyhittynyt ihminen näkee oman syyllisyytensä ja siksi hänen ei tarvitse syytellä toisia omista vioistaan.

      Vuoden 1948 Kristinoppi sanoo aidosta pyhityksestä seuraavaa:

      75. PYHITYS

      Kristitty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen.

      Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa.

      Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti »samalla kertaa vanhurskas ja syntinen».

      Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti. Fil. 3:12.

      Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoi: »Tehkää parannus», niin hän tahtoi, että hänen uskoviensa koko elämä maan päällä oli oleva jatkuvaa parannuksen tekemistä. Martti Luther.

      Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä. Sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä. Martti Luther.

    • 1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. 
1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä. (1.Joh.)

      Valehteleeko Jumala? – EI

    • ”Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon.”

      Pyhä Henki opettaa, että näkyvän vaelluksen lisäksi ihmisen sydämestä nousee ajoittain pahaa juuri niinkuin Herra Jeesus sanoo. Se (sydän) pysyy pahana kuolemaan asti (”sieltä nousevat”, ei tietysti koko ajan, tahto hyvään Jumalan lapsella on, mutta..). Jumalan lapsi, uskova, on sekä syntinen että vanhurskas, ”kahden maan kansalainen”. Joka muuta omasta itsestään ajattelee, on harhassa.

      Matt. 25 kertoo, että myös hyvän tekemättä jättämiset ovat syntiä. Kuka voi väistää Pyhän Hengen syntiä paljastavaa röntgen-katsetta?

      Jumalan lapsi näkee syntinsä ja rukoilee: Anna meille meidän syntimme anteeksi Isä!

      Fariseus kuvittelee täyttävänsä Jumalan lain.

    • ”Eiväthän perisynnin alaiset tiedä tekevänsä väärin?” Mistä sait tällaisen käsityksen, Ari Pasanen? Ei ole kysymys tietämisestä vaan tahtomisesta. Tämä selviää Paavalin sanoista: ”Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti (Room. 7:18-20).”

    • ”vaan sen tekee minussa asuva synti (Room. 7:18-20).”

      Tämä on salattu Ari Pasaselta? Paavali kertoo, että hänessä asuu synti. Pasanen ei näe omaansa?

      Jeesus kertoo TOTUUDEN meidän sydämemme tilasta evankeliumeissa. Paavalille se oli auennut Jeesuksen opettamana, Pasaselle ei.

  3. Kari Paukkunen toteat:””Jeesus kertoo TOTUUDEN meidän sydämemme tilasta evankeliumeissa. Paavalille se oli auennut Jeesuksen opettamana, Pasaselle ei””

    Kuinka se oli auennut Paavalille kun hän sanoo:

    Room. 5:5
    mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

    Jeesus sanoo evankeliumissa taasen:

    Room. 5:5
    mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

    Nuo ymmärrän niin että kun Jeesus parantaa ihmisen niin tämän sydämen tila muuttuu eli sinne tulee Jumalan rakkaus eli todellinen voima rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä.

    • Anteeksi kun tuohon yllä olevaan tuli kaksi kertaa Paavalin sanoja kun toisen piti olla Jeesuksen seuraavat sanat:

      Joh. 5:42
      mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.

    • ”Nuo ymmärrän niin että kun Jeesus parantaa ihmisen niin tämän sydämen tila muuttuu eli sinne tulee Jumalan rakkaus eli todellinen voima rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä.”

      Totta, ei tätä tarvitse kiistää.

      Raamattu ei kuitenkaan missään kohdin ylistä ihmistä ja ihmisen sydäntä, vaan Jumalan rakkautta, joka on vuodatettu sydämiin. Joh. 5:42
mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.

      Raamatun totuus ihmisestä on se, että ihminen kuolee syntisyytensä tähden. Samalla on tottakai suurta juhlaa aina kun toinen ihminen voi toista ihmistä auttaa sillä rakkaudella, jonka Jumala vaikuttaa. Jumala on rakkaus.

      Ihmisen rakkaus jää aina vajavaiseksi, koska synti on ihmisen osana kuolemaan asti. Näin Raamattu opettaa. Se on sinulta salattu asia.

      Pyhä Henki opettaa, että näkyvän vaelluksen lisäksi ihmisen sydämestä nousee ajoittain pahaa juuri niinkuin Herra Jeesus sanoo. Se (sydän) pysyy pahana kuolemaan asti. Jumalan lapsi, uskova, on sekä syntinen että vanhurskas, ”kahden maan kansalainen”.

      Jumalan lapsi voi rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä, mutta rehellinen Jumalan lapsi löytää sydämestään myös Jeesuksen kertoman TOTUUDEN ihmisestä.

      Fariseus täyttää Jumalan lain KOKONAAN. Fariseus ei ole syntinen omasta mielestään, vaan on ainoastaan ja vain täynnä rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Fariseus on kaikessa (uskoon tulon jälkeenkin) hengellisessä elämässään onnistunut ihminen; toisin kuin Herran apostoli Paavali.

      Fariseus on täydellinen rakkaudessa.

    • Ari

      Koko Raamattu on Jumalan sanaa. Siksi eivät vain evankeliumit, vaan koko Raamattu puhuu Kristuksen opetusta.

      Tämäkin on Jeesuksen Kristuksen sana meistä ihmisistä

      Psalmit:

      51:7 Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.

      Koska tämä on Jumalan sanaa, niin tämäkin on Jeesuksen sana, koska JEESUS ON. KOKONAAN JUMALA, samalla, kun hän on myös kokonaan ihminen, kokonaan niin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

      Hebrealaiskirje:

      4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

      Tässä Jeesuksen pelastama ja HÄNEEN uskova Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhuu itsestään ja kaikista Jumalan pyhittämistä kirjeen vastaanottajista ( M E ) syntisenä.

      Siksi sinun on otettava todesta myös kaikki, mitä Paavali sanoo niissä kohdissaa, jotka Kari on eteesi pannut, jotta Jumala itse todistaisi sinulle totuuden sanan meistä ihmisistä sen mukaan, mitä me olemme omasa itsessämme.

      Mutta toisin kuin kuvittelet, niin eivät evankeliumitkaan jätä kertomatta ihmisen perisyntisyyttä.

      Matteuksen evankeliumi:

      15:19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.

      Markuksen evankeliumi:

      7:21 Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat.

    • Ari

      Ongelmasi näyttää olevan se, että sinulta puuttuu viisautta, koska kinaat selkeiää Raamatun sanaa vastaan.
      Tässä näyttää sisimmästäsi kumpuava kirjanoppineitten väheksyminen heijastavan vain omaa laiskuuttasi tiedon hankinnassa. Vanha aatami eli ihmisen perisynti ilmenee sinun tapauksessasi tällä tavoin. Jonkun toisen se houkuttelee toisenlaisiin elämää vaikeuttaviin typeryyksiin.

    • Paavali kertoo sen itse.

      Vastaus on jo sinulle annettu. On luettavissa ylempänä: Pentti Martti 11.05.2024 19:24 Klo 19:24

    • Kari Paukkunen en kysynyt tuota vaan kuinka hänen elämänsä todistaisi perisynnistä eli mitä hän TEKI mitä ei halunnut kuten hän sanoo:””. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo””??

    • Ari

      Asetat kysymyksen väärin. Perisyntiopin ajatus ei ole kysyä, mitä Paavali teki, vaan sinun on kysyttävä, mitä sinä itse joka päivä teet?

      Esim

      Mitä teet sanoillasi Kristuksen uskovien uskoa halventaessasi?

      Esimerkiksi Paavali ylisti kaikissa kirjeissän vastaanottajien uskoa Kristukseen.
      Opettele sinäkin tekemään samoin Kristukseen uskovia puhutellessasi!

      Miksi räyhäät kanssaihmisiäsi vastaan väittämllä näitä valehtelijoiksi?

      Tämä on erittäin ruma ja loukkaava puhetapa, jota esiintyy esimerkiksi sellaisilla, jotka itse elävät valheellista elämää. Kuvittelevat toisiakin ihmisiä kaltaisikseen.

      Miten paljon olet edistänyt lähetystyötä elämäsi aikana?

      Esimerkisi kunnioittamani Martti on ollut lähetystyöntekijä jo silloin, kun maitohampaat olivat lähteneet suusta eivätkä rautahampaat vielä olleet tulleet. Olen nähnyt ihanan kuvan hänen koulustaan, missä nuoruuden kaveripiiriin kuulunut rakkaan Äitini Helga Esterin kaima Helgakin oli saman koulun oppilaitten joukossa.

      Oma työni aika Kamerunissa osui saumaan, jolloin Kamerunin luterilaisen kirkon virkaan vihittyjen pappien määrä kasvoi alle sadasta 177 pappiin.

      Ennätykseni yhden viikonlopun aikana oli toimittaa 11 messua yhden plantaasin alueella olevissa eri kaupungeissa eli kuten siellä sanottiin ”kylissä”, joissa kumipuuviljelmän työntekijät asuivat perheineen. Jokaiseen plantaasilla sijainneeseen 19 kaupunkiin en ehtinyt.

      Edelleen sinun Ari on kysyttävä itseltäsi, mitä olet tehnyt lähipiirisssäsi: oletko onnitellut äitiäsi? lastesi äitiä? (En tiedä vieläkö äitisi elää tai onko sinulla lapsia.)

      Jos Herra suo, niin hetken kuluttua lähdemme rakkaan prinsessa vaimoni kanssa ajamaan esikoispoikani luo noin 136 km päähän.

  4. Room. 6:17
    Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,

    Ef. 2:1
    Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,

    Room. 6:20
    Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.

    Yllä muutama jae jotka todistavat perisynnin valheeksi.

    • Ari

      Oikosulkusi on käsittämättömän suuri.

      Kerrot siitä, mitä Jumala on tehnyt Paavalin elämässä.

      Mutta ymmärrä myös,

      MIKSI

      Jumalan pitää tehdä tuo armotyönsä:

      KOSKA

      me olemme syntisiä.

      Ei siis vain menneesä ajassa, vaan nykyisyydessäkin ja edelleenkin aina siihen asti, kunnes saamme muuttaa taivaan kotiin.

      Valitettavasti sokeutesi on äärettömän suuri, kun et huomaa ihmisen perisynnin asemaa Jumalan pelastustyön tarkoitusperää, joka jo ennen maailman luomista on osaksemme ennalta määrätty, jotta me synnin alaiset ihmiset saisimme joka päivä täydellisen syntien anteeksi annon.

  5. Matias Roto toteat minulle:””Asetat kysymyksen väärin. Perisyntiopin ajatus ei ole kysyä, mitä Paavali teki, vaan sinun on kysyttävä, mitä sinä itse joka päivä teet?””

    Kun joku yrittää todistaa Paavalin sanoilla ”” En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo” perisyntioppia todeksi niin eikö silloin voi hyvällä syyllä kysyä miten tuo näkyi Paavalin elämässä?

    • 6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

      Kristitty on sekä syntinen että vanhurskas (Jumalalle kelpaava). Syntisyytemme palkka on kuolema. Iankaikkisen elämän armolupaukset saamme omistaa uskossa.

      Paavali oli rehellinen ja tunnusti sydämensä tilan (syntisyytensä). Ei Raamatussa ole luettavissa millaisten ajatusten kanssa hän paini. Sinulle ovat ilmeisesti syntiä vain teot? Raamattu puhuu koko ihmisestä (sydän).

      Ehkä Paavali oli usein joutunut kasvokkain rakkauden kaksoiskäskyn kanssa, ja oli joutunut tunnustamaan sen, että ihminen ei kykene olemaan täydellinen tämän haasteen edessä.

      12:32 Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: ”Oikein sanoit, opettaja, totuuden mukaan, että yksi hän on, ja ettei ketään muuta ole, paitsi hän. 
12:33 Ja rakastaa häntä kaikesta sydämestään ja kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta voimastaan, ja rakastaa lähimmäistään niinkuin itseänsä, se on enemmän kuin kaikki polttouhrit ja muut uhrit.” 
12:34 Kun Jeesus näki, että hän vastasi ymmärtäväisesti, sanoi hän hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta”.

      Jumalan Valtakunta tuli lähelle Jeesuksessa, joka täytti kaiken. Vain Hänen täyteytensä riittää täyttämään koko lain. Hän vapahtaa kuolemasta.

      ”24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu”. Tämän päivän usko auttaa tänään. Huomisen usko auttaa huomenna.

    • Ari

      Miksi käyttäydyt kuin pahimman lajuin juorusetä tai -täti, jota kiinnostavat vain toisten ihmisten pahanteot, mutta eivät korvaansa lotkauta toisten ihmisten hyviin savutksuun.

  6. Kari Paukkunen toteat:””Kristitty on sekä syntinen että vanhurskas (Jumalalle kelpaava). Syntisyytemme palkka on kuolema. Iankaikkisen elämän armolupaukset saamme omistaa uskossa.””

    Kuinka voi olla iankaikkista elämää jos on syntinen ja sen palkka on kuolema???

    Siis ihminen kuolee synteihinsä, se on totta, mutta Jeesus tekee Häneen uskovat eläväksi Pyhän Hengen kautta eivätkä Häneen uskovat kuole ikinä.

    Joh. 11:26
    Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?”

    • ”Kuinka voi olla iankaikkista elämää jos on syntinen ja sen palkka on kuolema???”

      Raamattua pitää lukea kokonaisuutena.

      ”3:3 mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ’Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi’.” 
3:4 Niin käärme sanoi vaimolle: ”Ette suinkaan kuole;

      Ei Jumala ole peruuttanut sanaansa.

      ”15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. 
15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,

      1.Korinttolaiskirje:
15:50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

      Sinä et hyväksy sitä, että ihmisen langennut tila (Vanha Aatami) kukistetaan kuoleman kautta. Synti kulkee ihmissuvussa veren perintönä. Siksi tarvittiin puhdas Karitsan veri koko maailman syntien sovitukseksi.

      Liha ja veri ”pistävät hanttiin” fyysiseen kuolemaan asti. Fyysistä kuolemaa perisynnin tähden ei ole peruutettu. Raamatun sana täytyy USKOA, eikä nousta sitä vastaan. Etkö sinä usko, että Paavali kuoli fyysisesti syntinsä tähden?

      Paavali tunnustaa olevansa sekä syntinen että vanhurskas. Sinä blokkaat Raamatusta kohtia pois. Sitä ei saa tehdä.

      Roomalaiskirje:
7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

    • Kari Paukkunen toteat:””Paavali tunnustaa olevansa sekä syntinen että vanhurskas. Sinä blokkaat Raamatusta kohtia pois. Sitä ei saa tehdä.””

      Missä hän näin sanoo???

      Minäkö blokkaan jotain Raamatusta pois, voisitko kertoa missä niin teen??

    • Ari

      Terveisiä Vantaalla käynniltämme.

      Vastaus kysymykseesi on sellainen, että kuvaannollisesti vain valtavan isojen silmilläsi olevien rättien takia et pysty näkemään niitä raamatunkohtia, joita me enemmän ja avoimemmin sydämin Raamattuun perustuvaan uskonoppiin paneutuneet joukolla olemme sinun eteesi vyöryttäneet.

    • Roomalaiskirje:
7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

      Tämä selviää Paavalin sanoista: ”Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti (Room. 7:18-20).”

      Paavali kertoo olevansa syntinen, mutta sinä et ymmärrä selvää tekstiä. Miten Paavali voi sanoa, että hänessä asuu synti, mutta hän ei muka kuitenkaan olisi syntinen?

      ”3:3 mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: ’Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi’.” 
3:4 Niin käärme sanoi vaimolle: ”Ette suinkaan kuole;

      Sinä väität, että uskova ei kuole fyysisesti.

      Miksi Paavali kuoli, vaikka mielestäsi hän oli synnitön?

    • Ari Pasanen: ”Siis ihminen kuolee synteihinsä, se on totta, mutta Jeesus tekee Häneen uskovat eläväksi Pyhän Hengen kautta eivätkä Häneen uskovat kuole ikinä.”

      Sinulla menee sekä ajallinen että tämän ajan jälkeen oleva sekaisin.

      Ihminen kuolee ajallisesti = fyysisesti synnin tähden, niinkun Raamattu opettaa.
      Ihminen ei kuole iankaikkisesti uskomalla Jeesuksen. Se on totta. = lainaat ”ei ikinä kuole”

      Kristillinen oppi on sinulta hukassa, koska olet vain ja ainoastaan yksin ilman minkään seurakunnan yhteyttä. Täällä blogeilla huitaiset sikin sokin ajatuksiasi Raamatusta. Väität omasta sokeudestasi huolimatta olevasi evankeliumin asialla.

      Olen pahoillani tylyydestäni/kovuudesta, mutta sinulle mielestäni tekisi hyvää löytää joku yhteisö itsellesi suodattaaksesi omia käsityksiäsi? Pelkään kuitenkin, että sinulle riittää oma hyvyytesi ilman yhteyttä muihin.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25