Lukijani!
Ryhmä 25 kutsuu kannanotossaan rakentamaan kirkkoa, jossa ”siunaus kuuluu kaikille”. Polttoaineeksi keskusteluun sopinee Esaun saama siunaus. Ristiriitaisuudessaankin.
Esau sai isältään Iisakilta siunauksen. Se toki poikkesi siitä, mikä hänelle olisi kuulunut syntymäjärjestykseen perustuen. Kun nuorempi veli onnistui pettämään hänet, hän vetosi itkien isäänsä. Ja sai siunaukseksi toivon kipinän: Jaakobin ies kirpoaa aikanaan (1. Moos. 27:38-39).
Esaun osaksi tuli sietää sotaa ja kuivuutta, mutta alamaisuus ei sitoisi häntä tai hänen sukuaan aikojen loppuun.
Heprealaiskirjeestä näkyy, että kyseessä oli aito siunaus: ”Uskon tähden, tulevaisuus mielessään, antoi Iisak siunauksensa Jaakobille ja Esaulle.” (Hepr. 11:20) Mutta se osoittaa myös, että esikoisasema ei palannut takaisin (Hepr. 12:17).
Vaikka Esau sai siunauksen, se ei suojaa häntä arvostelulta. Hän oli varoittava esimerkki: ”Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa.” (Hepr. 12:16)
Näin kirjoittaja vertaa Esauta porttoon. Siksi, että hän myi esikoisuutensa? Myyjä mikä myyjä! Esikoinen piti pyhittää Herralle (1. Moos. 13:2). Saastuiko Esaun pyhä asema kun hän kävi sillä kauppaa?
Iisak rakasti Esauta enemmän kuin Jaakobia (1. Moos. 25:28). Mutta sekä profeetta Malakia (1:2-3) että Roomalaiskirje (9:13) kertovat, että järjestys oli Jumalan silmissä toinen: ”Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin.”
Viha on joskus myös voimavara kuin hopealle jääneen urheilijan sanoissa: ”Vihaan häviämistä!”
Veljesviha voi kääntää siunauksen kiroukseksi (Ob. 1:10; Mal. 1:4).
Kun Esau huomasi tulleensa petetyksi, hän kantoi kaunaa Jaakobille (1. Moos. 27:41; KR33: ”alkoi vihata”). Jaakob pakeni. Mutta kun veljet vihdoin taas kohtasivat toisensa, Esau oli jo leppynyt ja juoksi tätä vastaan – avosylin kuin tuhlaajapojan isä (1. Moos. 33:4). Jumala ei ollut Esauta hylännyt, sillä hänelle oli karttunut kylliksi omaisuutta (j. 9).
Näyttää siltä, että Esaun siunaus on monitulkintainen. Voisiko se silti olla esikuva ja toivon lähde muillekin siunauksesta syrjäytetyille?
Iisak siunasi tulevaisuus mielessään. Onko se aika koittanut nyt? Kirpoaako Esaun harteilta viimeinenkin ies?
Sinun
Harmaa rovasti
Jänniä näkökulmia, kiitos, harmaa rovasti. Tuntuu aika mukavalta, että kirkon vaikeassa tilanteessa uudenlaiselle aktiivisuudelle, näkökulmille ja ehdotuksille syntyy tilaa. Hiljaisia signaaleja? Mielikuvitusta tässä tarvittaisiinkin, ja huumorintajua.
Vesa Hirvonen
Kiitos kommentista, Vesa!
Esaun osassa on yllättävän paljon syvätason liittymäkohtia nykyiseen keskusteluumme. Ei vähiten luomiskertomuksen kautta siinä, että Adam ja Edom (Esaun toinen nimi, 1. Moos. 36:1) juontuvat heprean kielessä samasta ’punaista’ tarkoittavasta sanasta.
Oli todella miellyttävä lukea näkökulmaasi Esaun esikoisoikeuskauppaan. Osoitit Raamatun tavoin, että vika oli oikeastaan Esaussa. Eli: ”Niin vähäarvoisena hän piti esikoisuuttaan.”(1.Mo34)
KR92 on lukua27 otsikoinut ”Jaakob saa viekkaudella siunauksen isältään.” Olisiko sinunkin mielestäsi siis kyse ollut ennemminkin Esaun esikoisoikeuden halveksunnasta kuin Jaakobin viekkaudesta? Vaikka tätä jälkimmäistä aika usein painotetaankin.
Tilanne on kovin monitulkintainen.
Heprealaiskirjeen 12. luvun asenne Esauhun viestii siitä, että hän on tehnyt jossakin suhteessa jotakin perusteellisesti väärin. Liittyykö se hänen heettiläisiin vaimoihinsa, vai siihen, että hän ’myi’ esikoisuutensa kuten portto ’myy’ palveluksiaan, en osaa sanoa.
Sana ’pornee’, ”portto”, juontuu myymistä tarkoittavasta sanasta. Mutta sitä ei Esaun esikoisuutensa myynnistä käytetä, vaan samaa harvinaisehkoa sanaa kuin Ananiaan ja Safiran maatilan kauppahintaa kysyttäessä. Silti: pahamaineinen tunnelma siinä välittyy.
Mutta toisaalta: Esau tuli petetyksi, heikkona hetkenään. Ja silti hän osasi antaa anteeksi ihan esimerkillisellä tavalla.
Jumala vihasi Eesauta jo ennen tämän syntymää. Mites se on selitetävissä? Kun Eesaukaan ei ollut edes ehtinyt tehdä mitään: ei pahaa eikä hyvää…
Seppo. Kiitos kysymyksestä. Se on toki erittäin vaikeasti vastattava. Yritän silti sanoa jotain.
Ensinnäkin on ymmärretty, että ”vihaaminen” ei tässä tarkoita rakastamisen täydellistä puuttumista vaan rakastamisen pienempää määrää suhteessa toiseen rakkauden kohteeseen. Periaatteessa voisi siis olla, että Jaakob on Jumalan silmissä maailman rakkain olento ja Esau toiseksi rakkain. Ja me kaikki muut olemme vielä vähemmän rakastettuja.
Jeesus itse käytti samaa tyylilajia sanoessaan ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26, KR38). Opetuslapseuden pitää siis olla sijalla yksi.
Toiseksi. Jumala kykenee näkemään ennakolta sen, millaisiin ratkaisuihin elämässämme päädymme. Siksi hän voi halutessaan myös järjestää meidät paremmuusjonoon jo ennen syntymäämme. ”Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.” (Room. 8:30)
No jos Jumala on jo ennaltanähnyt kaikkien ihmisten valinnat ja valinnut oman porukkansa niin mitä ihmettä tässä kannata kenekään mitään yrittää kun se on Jumala jo päätänyt kenet oikeudenmukasuuttaa ja kenet ei?
Ja kyllä tuo Vt:n kohta korostaa että Juma vihasi Eesauta ilman mitään syytä, kun sanotaan ettei Eesaukaan ollut tehnyt vielä mitään pahaa. miten viaton voi joutua Jumalan vihan kohteeksi heti? Luulisi että sitten vasta kun oli tehnyt sitä pahaa…
Ja kyllä tuo heprean verbi on tässä (Malak. 1:2-3) selvästi konkreettista vihaa tarkoittava:
וְאֶת-עֵשָׂו, שָׂנֵאתִי Verbiä שָׂנֵא käytetään paljon juuri vihollisen vihaamisesta sodassa.
Seppo: ”…mitä ihmettä tässä kannattaa kenenkään mitään yrittää…”
”Tapahtuvan näkeminen” on eri asia kuin ”tapahtuvaan puuttuminen”. Esim. hyvältä mentorilta odotetaan sitä, että hän sallii mentoroitavan tehdä turvallisesti myös virheitä.
En väitä tuntevani Jumalan aivoituksia, mutta olen ymmärtänyt, että hän ei estä vapauttamme valita myös väärin.
Sepolta erinomainen johtopäätös: ”Jos Jumala on jo ennaltanähnyt kaikkien ihmisten valinnat ja valinnut oman porukkansa niin mitä ihmettä tässä kannata kenekään mitään yrittää.”
Noinhan se menisi, jos ihmiselä ei olisi sitä Raamatun vahvasti painottamaa vapaata tahtoa. Vapahtajamme kannustus etsimiseen ja kolkuttamiseen olisi pelkkää sanahlinää, jos kaikki olisi jo ennalta sovittua.
Myös Jounin johtopäätöstä kannatan: selvästi meille on sallittu virheiden tekeminen. Joka päivä.
Tässä tullaan myös sellaiseen johtopäätökseen, että kaikkivaltius ja kaikkitietävyys eivät edellytä Jumalalta niiden käyttöpakkoa. Kyllähän Luojamme on Kaikkivaltias, mutta Hänellä täytyy olla erittäin hyvät perusteet olla käyttämättä tuota ominaisuuttaan, kuten nykyisestä mailmanmenosta voi helposti päätellä. Jeesushan käski rukoilla ”Isän tahdon tapahtumista” ja ”valtakunnan tuloa”, mutta kiinnitti niiden toteutumisen siis vasta tulevaisuuteen.
Raamatussa on useita esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset ratkaisivat toimillaan kohtalonsa. Näin ei olisi voinut olla, jos Jumala olisi käyttänyt täydellistä ennaltanäkemiskykyään, puuttumiskyvystä nyt puhumattakaan.
Tulemme suureen moraalisen ongelmaan, jos heti Raamatun alusta pitäen oletamme Kaikkivaltiaan etukäteen nähneen, miten ensimmäinen ihmispari lankeaa kiusaajan edessä. Koko tämä ihmiskunan melkoisen onneton korpivaellus olisi ollut siinä tapauksessa Kaikkivaltiaan estettävissä! Ja sen Hän varmasti olisi tehnyt. Ei kai Iso Kirja muuten Elämänantajastamme kä’yttäisi nimitystä ”rakkaus”.
Onko Jouni sinun mielestäsi Raamatun kdertomasta vedettävä sellainen johtopäätös, että Kaikkivaltias Suvereeni on pakotettu näkemään kaikki asiat jo ennalta, koska Hänellä sellainen kyky on? Plogisi teeman mukaisessa Jaakobin ja Esaun tilanteessa Hän kykyään nättää käyttäneen.
Rauli. Kysyt: ”Onko…Kaikkivaltias Suvereeni pakotettu näkemään kaikki asiat jo ennalta, koska Hänellä sellainen kyky on?”
En kykene vastaamaan. Jumalan kykyjen tai tahdon rajoja en osaa määritellä enkä sitä, milloin ja millä tavalla hän suuntaa katseensa rakkaus tai rangaistus mielessään.
Se, mitä päättelen asiasta, tullee kuitenkin yleisellä tasolla selvemmäksi seuraavien esimerkkien avulla.
Vihan katse: Egyptin faraon sekä Ananiaan ja Safiran elämän Jumala katkaisi väkivaltaisesti.
Rakkauden katse: Toinen ristin ryöväreistä tuli armahdetuksi viime hetkellä.
Jos Jumala on ennalta m ä ä r ä n n y t tietyt ihmiset porukkaansa ei siinä kenellääkään mitään vapaata tahtoa ole ollut.
Seppo Heinola: ”Ja kyllä tuo heprean verbi on tässä (Malak. 1:2-3) selvästi konkreettista vihaa tarkoittava.”
Oikein sanot. Heprean verbi ’saanee’ kuvaa vihaamista ja vihoissaan olemista ja sitä käytetään sekä ihmisen että Jumalan toiminnan kuvaamiseen.
Mutta sanaa on mahdollista käyttää myös iltapäivälehtien lööppien tapaan liioittelevasti. Esimerkiksi ”Koko Suomi puhuu tästä” on harvoin tarkoittanut sitä, että minäkin siitä puhuisin.
Linkki artikkeliin, jossa tätä liioittelua eli hyperbolaa käsitellään.
https://www.blueletterbible.org/search/dictionary/viewTopic.cfm?topic=IT000415
Vielä sitaatti ko. artikkelista : ”Sometimes, however, the word ”hate” is used hyperbolically in a relative sense to express only the strong preference of one to another. God loved Jacob, but hated Esau (Mal 1:3; Ro 9:13); father and mother are to be hated in comparison with Christ (Lu 14:26; compare Mt 10:37).”
Näin todellakin näyttää Raamatussa olevan olevan: vihaaminen on toisinaan vain vähemmän rakastamista. KR92 on myös tämän oivaltanut käännöksessään.
Nimittäin 5. Mo21:15 kertoo tilanteesta, jossa ”Jos miehen kaksi vaimoa, joista toinen on hänelle rakkaampi kuin toinen, synnyttävät kumpikin pojan ja jos esikoispoika on sen vaimon synnyttämä, jota mies rakastaa vähemmän.” Alkuteksti käyttää tässä juuri tuota verbiä ”sane”, päämerkitykseltään siis vihata.
Olisi varsin outoa, vaikka ei toki mahdotonta, että Mooseksen Jumalalta saamissa ohjeissa olisi ollut valmiina ohjeistus vihattua vaimoa varten. Vähemmän rakastettu on huomattavasti järkeenkäyvempi ilmaus tässä kohdassa.
Blue letter bible on muuten ovallinen tetolähde myös meikäläiselle, joka ei hepreaa tai kreikkaa ole koskaan opiskellut. Kiitos Jouni linkityksestäsi, joka auttoi ymmärtämään tätäkin asiaa entistä paremmin.
Koska kommentissani oleva Blue Letter Bible -artikkelilinkki ei näköjään enää toimi virheettömästi, niin tässä ”varatie” oikean artikkelin löytämiseksi.
Linkin on tarkoitus johtaa International Standard Bible Encyclopaedia -nimisen hakuteoksen sana-artikkeliin ”Hate, hatred”. Jos linkki johtaa johonkin muuhun artikkeliin, toimi seuraavasti:
Paina sivun ylälaidan välilehteä Study. Avautuvalta sivulta kohdasta Contents löytyy otsikko Bible Reference ja sen alta Encyclopedias / Dictionaries. Sitä painamalla avautuu sivu, jolla näkyy isoja aakkosia. Valitaan kirjain H ja selataan kirjaimen kohdalta alaspäin niin kauan, että löytyy artikkeli ”Hate; Hatred”.
Luin tuon linkityksesi vain tuosta sitaatista. Se kertoi oleellisen, nimittäin, että ”the word “hate” is used hyperbolically in a relative sense to express only the strong preference of one to another.”
Tämä selventää asiaa jo varsin paljon. Erinomainen asia, että meillä on nykyisin laajalti Raamatun ymmärtämistä auttavaa tutkittua tietoa. Teoksen syvällinen viisaus tulee esille aina vain paremmin.
Ja toisaalta: sellainen, joka haluaa nähdä Raamatussa ristiriitaisuuksia, tulee myös paremmin palvelluksi useiden käännösvaihtoehtojen myötä.
Kyllä tuossa tas semanttinen harmonisointi viettää riemujuhlia. Heprean sana ei saakaan merkitä sitä mitä se selvästi merkitsee, jos tuo merkitys ei sovi myöhäsyntyiseen oppiin. Oppiin sopivia sanoja ei siten tarvitsekaan harmonisoida tai lieventää, ne tulee ja saa otta kirjaimellisesti…
Seppo. Ilmiö, jota nimität semanttiseksi harmonisoinniksi, ei sentään ole aivan mielivaltaista. Siinä on oma logiikkansa, kuten kaiketi gematriassakin, jota ymmärtääkseni käytät yhtenä työkaluna tutkiessasi Raamatun kirjoituksia.
Hyperbola on todellinen kielellinen ilmiö. Tutussa jouluevankeliumissa (Luuk. 2:1-20) KR38 kääntää 1. jakeessa olevan kreikan ilmaisun ”pasan teen oikoumeneen” sanoin ’kaikki maailma’ ja KR92 ’koko valtakunnassa’.
Ilmaisu ’koko maailma’ tuntuisi nykyisessä maailmassa niin ylilyövältä, että se veisi ajatukset harhateille. Se ei kuitenkaan ole tarkoitus, vaan alkuperäisen sanoman mahdollisimman hyvä välittäminen – tässä tapauksessa suomen kielen keinoin.
Muuten. Kommentissa käyttämäsi sanonta ’viettää riemujuhlia’ on tässä yhteydessä myös erinomaisesti toimiva hyperbola. Kiitos siitä, se osui ja upposi! Riemujuhla juontuu nimittäin raamatullisessa kielenkäytössä 50 vuoden välein vietettävästä riemuvuodesta. Kun siis vertaat noin 2,5 tuntia aikaisemmin kirjoittamaani kommenttia riemujuhlien viettäjään, tulet liioitelleeksi noin 170.000-kertaisesti.
Gematria on täysin täsmällistä ja deduktiivisista kuten matematiikkakin. Sen tulkinnat on toinen asia.
Käsite ’maailma’ oli tuolloin Rooman synonyymi eikä satunainen hyperbola. KunJeesus sanoi, etti hänen kuninkuutensa ole ’tästä maailmasta’ hän tarkoitti ettei se ole Rooman antamaa. Druideilla, joita vastaan Rooma kävi sotaa, oli sotahuuto The Truth against the World!
Pilatus tunsi sanonna perätessään mikä on totuus, sillä Pilatus oli osin kelttien sukua. Kelteillä oli muute Jumala Esus. Druidien tunnus oli siis Totuus maailmaa vastaan, N a z a r a merkitsee totuus Philippuksen evankeliumissa. Jeesuksen tunnus oli: Minä olen Totuus, drudien etiikan keskeinen vaade oli totuudellisuus. Pilatuksen isä legendan mukaan keltti, vrt. Pilatuksen ja Jeesuksen dialogia drudien tunnuslauseesen the Truth against the world.
Tämä Esus-Hesus-Jesus samaistetiin roomalaiseen Mars -jumalaan. Esukselle annettiin joko puuhun ripustettuja hirtettyjä tai miekalla mestattuja ihmisuhreja. Esus esitettiin kuvissa puunleikkaajana, (Jeesuksemme puuseppänä), kuvaa voi verrata Jeesuksen sanoihin kirveestä, joka on pantu puun juurelle. Esuksen vaimon nimi oli Rosmerta (Ruusu Maria!)
Druidipapit kantoivat valkoista vaatetta, näin tekivät essealaiset ja Jeesus. Perimätiedon mukaan Pythagoras eli ’suuri käärme’ oli opettanut sekä essealaisia että druideja. Druidipappeja sanottiinkin käärmeiksi. Vrt. Jeesus: Olkaa viisaita kuin käärmeet.- On tutkijoita, jotka katsovat jo VT:n kertovat kelteistä eli Omreista, Kymreistä tai Cimmerianeista (Vrt Gomorra, Qumran).
Riemujuhlani joka tietysti oli – ei hyperbola vaan metafora- ei vertaudu po. vihaamiseen, koska mitään oikeita riemujuhlia ei vietetty mutta Jumalan vihalla Eesauta kohtaan oliihan oikeat seuraukset! Huomaatteko olennaisen eron?
Jumalan vähempi rakkaus (tai sanatarkasti: viha) Esauta kohtaan johti siihen, että hän joutui hankkimaan elantonsa karummilta seuduilta kuin veljensä Jaakob. Mutta yhtä kaikki hänen(kin) varallisuutensa karttui niin ettei hän pitänyt tarpeellisena saada veljeltään sovintolahjaa. Jos Esau olisi kokenut olevansa yksinomaisesti Jumalan vihan kohde, en voisi kuvitella häntä juoksemassa avosylin petollista veljeään vastaan enkä antavan sydämestään anteeksi.
Mutta en toki voi väittää ehdottoman virheellisiksi muitakaan näkemyksiä. Hän ikään kuin tallasi jalkoihinsa esikoisuutensa eli saattoi sen siten epäpyhäksi tai maalliseksi. Mutta jää auki, oliko teko tietoisesti harkittu petos, kuten Ananiaan ja Safiran rikos vai sittenkin vain hairahdus, joka ei johtanut lopulliseen vianalaisuuteen.
Tässä plogistin avaamassa keskustelussa on edetty Esaun ja Jakobin elämänkulun etukäteisinformaatiosta Roomalaiskirjeen kohtaan, jota Jouni siteerasi ja johon Seppo sitten viittaa: “Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.”(Ro8:30)
Ymmärrän juuri tämän edeltämääräyksen Kaikkivaltiaan tarkoitukseen liittyvänä tärkeänä elementtinä, jonka yksityiskohtia Hän paljastaa pala palalta Raamatussa. Tekstiyhteys Roomalaiskirjeen 8. luvussa kertoo, että kyseessä on ihmisryhmä, johon Paavali selvästi liittää itsensä. Tämä ryhmä on ”ennalta määrätty”, mutta yksilöitä ei lainkaan. Paavalikin päätyi tuohon ”kutsuttujen” joukkoon monen mutkan kautta.
Raamattu kertoo, että Kaikkivaltias itse on sitten yksilöiden valinnan sinetöinyt: ”Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.”
Kenenkään tulevaisuutta ei ole siis Raamatun sivuila etukäteen määrätty enempää kadotukseen kuin iankaikkiseen elämään. Ja sellainen on varsin vapauttava totuus, eikös vain olekin?
Kaksinkertainen predestinaatio eli yksille ennalta määrätty pelastus ja toisille ennalta määrätty kadotus on kyllä Calvinin ajattelusta tunnettu, mutta ei luterilainen tapa ajatella.
H. G. Pöhlman kirjoittaa kirjassaan Dogmatiikan pääkohdat (Helsinki 1974, s. 196): ”Rm 11:25 s. ja 32 osoittavat, että paaduttaminen ei ole Jumalan viimeinen, vaan viimeistä edellinen sana. Paavali ei tunne edeltäkäsin lopulliseksi päätettyä, muuttamatonta hylkäämistä. Predestinaatio ei ole kaksinkertainen, vaan vain predestinaatio pelastukseen (Ef 1:4 s.; Rm 8:28).”
Room. 9:13, 15-18, 21 s. on tulkittava Room. 10. ja 11. lukujen koko sanoma huomioon ottaen.
Tuotahan raamattutekstien harmoniosinti on; jos ja kun jokin raamatunkohta on selkeästi opetetun ja omaksutun opin vastainen, se vesitetään epämääräisellä ’kokonaissanomalla’ mutta jos ja kun joku on tulkitavissa suoraan opin mukaisesti se tuleekin nähdä kirjaimellisesti.
No on eksegeettejä, jotka myöntävät, että Ut ei yksinkertaisesti ole opillisesti johdonmukainen. (Mm. Lohse)
Opin harmonisointia toteutettaneen esimerkiksi kirkkojen virallisissa asiakirjoissa. Se näkyy myös uskontunnustusten kaltaisissa opin kiteytyksissä. Ja jokainen yksilö varmaan haluaa olla sopusoinnussa itsensä kanssa.
Mutta keskustelu eri näkemyksistä on silti mahdollista. Ja erilaiset näkemykset voivat useinkin elää rinnakkain, kuten yhden perheen lapset. Valheeseen pohjautuvaan harmonisointipakkomielteeseen en oikein usko.
Valheeseen pohjautuvaan harmonisointipakkomielteeseen en oikein usko.
No miten sen nyt ottaa eli voiko opillista itsesensuuria pitää valheena vai ei. Valhe ei ole aina siinä mitä ja miten sanotanvan myös siinä mitä ja miten jätetään sanomatta.
Patmoksessa (radiossa) Vuorinen juuri kuulijan älyä aliarvioiden seli selisettää, miksi Saarnaajan kirjan toteamaan ettei kuolleet tiedä mitään ei voi ottaa tosissaan.
Seppo. Viittaat kommentissasi raamatunkohtaan, jonka avulla näköjään voi kokeilla sitä, mitä harmonisointi voisi olla.
”Elävät tietävät sen, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään. Heillä ei ole enää palkkaa saatavana, ja heidän muistonsa on unohdettu. Heidän rakkautensa ja vihansa ja kiihkonsa on mennyt, eikä heillä enää koskaan ole osaa missään, mikä tapahtuu auringon alla.” (Saarn. 9:5-6)
Sanat ”kuolleet eivät tiedä mitään” näyttävät olevan ristiriidassa Jeesuksen erään opetuspuheen kanssa:
”Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.” (Joh. 16:22-23)
Molemmat ajatukset pitävät yhtä aikaa paikkansa. Kuolemassa ihmisen ajalliset tarpeet lakkaavat todellisesti olemasta. Mutta Jumalan näkökulmasta katsottuna kaikki ovat kuitenkin eläviä:
”Ja sen, että kuolleet nousevat ylös, on Mooseskin osoittanut kertomuksessa palavasta pensaasta. Hänhän sanoo, että Herra on Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala. Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä.” (Luuk. 24:37-38)
Kristitylle opetetaan, että tietoisuus kuoleman todellisuudesta tulee ottaa elämän valinnoissa huomioon ja tehdä pyhiä tekoja, jotka kestävät myös iankaikkisuuden näkökulmasta katsottuna.
”Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Rakennetaanpa tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan. Tuomiopäivä sen paljastaa: se päivä ilmestyy tulenliekeissä, ja tuli koettelee, millainen itse kunkin aikaansaannos on. Se, jonka rakennus kestää, saa palkan. Se taas, jonka rakennus palaa, kärsii vahingon. Itse hän tosin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.” (Ef. 3:10b-15)
Nyt kysyn Sinulta, Seppo: Olenko ymmärtänyt oikein, että tarkoitat harmonisoinnilla yllä olevien neljän raamatunkohdan avulla havainnolliseksi tekemääni prosessia?
Tuo oli suht. tyypilistä harmonisointia, jossa sanatulvaan hukutettiin tuo sanonta ’kuolleet eivät tiedä mitään’. Ja totetui myös ajataus: Kun argumentit loppuvat saarna alkaa:-) Siis jos on kuollut ei ole tajuntaa eikä aineetontakaan tietoisuutta mitä ’minkään’ tietäminen edellyttää. Kuollut ei voi tietää mitään kun ei ole mitään millä mitään tietää. Saarnaaja käyttää konkreettisia kuollut sanoja:
כִּי הַחַיִּים יוֹדְעִים, שֶׁיָּמֻתוּ; וְהַמֵּתִים אֵינָם
Minä koen Jounin harmonisoinnin periaatteessa juuri sellaisena kuin Raamattuun Jumalan sanana uskova näennäiset ristiriidat näkee. Toinen ajatteutapa on sitten se, että näkee kaikessa mahdollisessa ristiriitoja, jotta Raamatun voisi lytätä oikein olan takaa.
Paljon sinun kanssasi keskustelleena pidän myös sinua Seppo Raamattuun varsin arvostavasti suhtautuvana. Ja lienen kai jopa oikeassakin?
Tuo Luukkaan 20:38 kertoo, kuinka Jumalan näkökulmasta muinaiset uskon miehet ovat eläviä – varman ylösnousemuksen kun saavat. Muutama vuosituhat haudassa ei Kaikkivaltiaan perspektiivistä ole yhtään mitään. On mielenkiintoista todeta, että rinnakkaiskohta Matteuksen 22:32 jättää tuon Jumalan näkökulman toteamatta. Kokonaisuus Raamatussa siis toimii erinomaisesti, osoittaa tämäkin esimerkki.
Toki tuon Luukkaan kertomuksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta voi enemmän kuin perustellusti liittää Jeesuksen hyvin usein toistuneeseen tapaan opettaa: ”Kaiken tämän Jeesus puhui väkijoukolle vertauksin. Vertauksitta hän ei puhunut heille mitään”(Mat13:34)
Tapahtumainkuvaus kun sisältää niin kovin paljon epätodellista – ja siis myös muun Raamatun kanssa ristiriidassa olevaa ainesta. Eikö sellainen aines ole Seppo sinunkin mielestäsi oire fiktiivisestä lähestymistavasta, jos vastoin muuta Raamatun tekstiä kuolleet ovat huutoetäisyyden päässä toisistaan ja pelkästään rikkaus ja keppikerjäläisyys ratkaisevat kuolemanjälkeisen tilanteen? Ja sitten kun vielä muualla Raamatussa monin kohdin toistetaan tuota Saarnaajan kirjan ajatusta siitä, että ”kuolleet eivät tiedä mitään”.
Seppo. Mitä pahaa siinä on, jos Raamattu voidaan pala palalta todeta erittäin korkeatasoiseksi logiikaltaan? Toki koko ajan tunnustaen, ettemme me pienet ihmiset ihan jokaista sen sivuilla esitettyä detaljia kykene avaamaan.
Kiitos, Seppo! Nyt luulen päässeeni jyvälle Sinun näkemyksestäsi tässä harmonisointiasiassa.
Teonsana ”tietää” on kuitenkin tässä yhteydessä se elementti, jota halutessaan voisi harmonisoida moneen suuntaan. Heprean ’jaadaa’ verbiä käytetään Saarnaajan kirjassakin eri merkityksissä ainakin 4:13; 4:17; 6:5; 8:5 ja 9:11.
Lähteenä ylläolevaan käytin Strongin sana-artikkelia (jonka yksi viite muuten poikkeaa nykyisestä jaejaosta, sillä siinä viitataan Saarn. 6:5 sijasta jakeeseen Saarn. 6:4, jossa jaadaa-verbiä ei ole).
Samalla totean: kiitos Sinullekin, Rauli, aktiivisesta keskustelusta!