Kiroilu on tartuntatauti. Olisiko helpoin selitys oikea? Leirin yön tunteina mietin muitakin selityksiä. Onko kiroilu aikuisilta opittu suojaverho? Tämän ärrä-panssarin läpi ette tule lähelle!
Kun nuorista puhuu, on kyllä pantava merkille, että mikään yleistys ei pidä paikkaansa kaikkiin. Kun tuskastut ihmisiin, jotka eivät tunnu välittävän mistään kohtaat toisen, joka vartioi itseään korostetusti aivan kaikessa. Tai kun se suureen ääneen melskaava sanoo yllättäen, miten tärkeää on taistella ilmastonmuutosta vastaan. Tai puolustaa tasa-arvoa.
Suojaverhoja on jokaisella. Monet meistä tarvitsevat tehokeinoja. Mitä paremmin olemme kotona itsessämme, sitä vähemmän niitä tarvitsemme. Kehotin tänään nuoria kuntoilemaan, liikkumaan, voimistelemaan. Kun tuntee hallitsevansa kroppansa, ei tarvitse korostaa itseään tehokeinoilla. Puhumattakaan ajatusten hallinnasta ja mielen kuntoilusta ja voimistelusta. Kehotan etsimään kaveria, hyvää ja avointa kumppanuutta.
Niinpä. Pyhään kolminaisuuteen mennään joskus punttien noston ja joskus mopon kaasuttimen rakenteen kautta. Tai hyvän hiljaisuuden huminan kautta! Vuoropuhelustahan kolminaisuudessa kuitenkin on enemmän kysymys kuin kolmiosta!
Sataa. Isoset pitävät iltaohjelmaa. Vetäydyn yksikseni huoneeseen. Mitä näiden nuorten kanssa pitäisi tai osaisi tehdä. Millaisia eväitä he ovat saaneet ja omaksuneet? Millä me voisimme heitä auttaa? Kaikki aktiiviset nuorten kanssa toimijat joutuvat nyt uuden kulttuurin eteen.
Jos aiomme puhua heille, on puhuttava ruudun kautta. Niinkö? Parempi tie on kuitenkin olemassa. Kasvokkain emme pääse ennen kuin pystymme murtamaan ennakkoluulojen muurin. Puolin ja toisin.
Sataa. Koko päivän on satanut. Eiliset uimapuvut ja pyyhkeet likoavat naruilla.
Hartautta valmistellessa nousi esille kysymys krusifiksista. Missä se on? Laitetaanko se ulos alttaripöydälle? Ryhmä unohti sitten tuon krusifiksi -sanan. Sitten yksi isospojista kysyi: ”Laitetaanks tää uskon logo tähän?” Sepä se. Krusifiksi on logo, yrityksen tunnus.
Jonain vuonna tähänkin leirikeskukseen vielä saadaan kaunis, taidolla toteutettu, tähän rakennukseen kuuluva kristillinen symboli. Ikään kuin pois kaapin päältä. Toivon niin.
Päivän mittaan taisi tulla useissa kohdin mietittyä yhdessä ja yksin: mikä on kaunista, mikä on rumaa, mikä on väärin, mikä on oikein?
——–
Tässä rippikoululeirin päiväkirjassa on mietteitä Rääkkylän ja Kesälahden kappeliseurakuntien yhteisestä leiristä. Toiset opettajat, isoset, emännät ja leiriläiset ovat tietenkin kokeneet samat asiat omalla tavallaan. Kerron vain omista tuntemuksistani.
———
Matti Perälä :”Hartautta valmistellessa nousi esille kysymys krusifiksista. Missä se on? Laitetaanko se ulos alttaripöydälle? Ryhmä unohti sitten tuon krusifiksi -sanan. Sitten yksi isospojista kysyi: ”Laitetaanks tää uskon logo tähän?” Sepä se. Krusifiksi on logo, yrityksen tunnus.”
Kun työhuoneen seinällä riippuu ei-karjalaisen iso-isäni sodassa puhdetyönä valmistamassa lokerikossa kahdeksan rukousnauhaa, joissa on kirkon ”logo” ja kun sormessani on Valamon luostarin alttarissa siunattu sormus, johon on kaiverrettu Jeesuksen rukous ja kun työpöytäni reunalla on vanhemmiltani 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi saatu Raamattu yhdessä ei-karjalaiselta iso-isältäni perityn Raamatun kanssa, joka on ”välikäännös vuodelta 1913” ja painettu orpokodin kirjapainossa Hallessa (Saale), niin olen vakuuttunut, että maallisen regimentin puolue- ja kirkkopoliittiset ”jumalat” eivät ikinä pysty suuruudessa olemaan Jeesus Kristuksen kaltaisia eikä heidän valtansa tule koskaan ulottumaan siihen valtakuntaan, joka ”ei ole tästä maailmasta.”
Matti Perälä :”Kiroilu on tartuntatauti.”
Kiroilusta puheen ollen tätä linkkiä ei varmaankaan pitäisi olla tällä sivustolla, mutta kun se sai lapsilla aikaan niin hersyvän naurun:
https://www.youtube.com/watch?v=bu_YbKK9zW0
Matti Perälä :”Miten tavoittaisin näiden nuorten vastahangan, oikeasti?” Tuota samaa kolmannen päivän kysymystä pohdin äänneen tyttäreni kuullen. Tuolla silloin isosikäisellä nuorella oli varastossaan minulle opetus , joka jäi pysyvästi mieleeni.
Hanna sanoi:”te aikuiset annatte meille ohjeitta , joita meidän tulee noudataa. Sitten jos teille tulee vastaava tilanne, niin rikotte niitä omia ohjeitanne ilman muuta.”
Niinpä seuraavalla leirillä pidin tuon opetuksen mielessäni. Odotin kapinointia ja sitä tuli. En vai ollut sitä huomaavinani. Eräänä aamuna oli taululle ilmestynyt teksti: Peku. Etkö sä huomaa että me kapinoidaan?
Kyllä he tiesivät mun huomaavan sen, mutta mä rakastin niitä ja niiden kapinointiakin. Mulla oli Hannan opetuksen ansiosta sille tilaa. Syksymmällä vietin synttäreitä ja kutsuin riparilaiset ja isoset myös. Yksi ”lammas” jäi tulematta. Siitä oli hyvä jatkaa. Vaikka, se jäikin sitten toisten huoleksi.
Kiitos kommenteista! Tuo ristiinnaulittuun Jeesukseen Kristukseen liittyvä syvällisyys on jotain sellaista, mitä ei pidä kadottaa kaikenlaisiin opintuuliin. Krusifiksi ja hiljaisuus ovat puhutteleva kokonaisuus – silloin kun hiljaisuus on opittu kokemaan myönteisenä, rakentavana olona. Tuossa Pekka Pesosen kommentissa jäin miettimään hyvin sanoittamaasi kohtaa. Opettajan mieleen tarvitaan tilaa olla levollinen!