Uskonto on uskon pohjalle rakennettu organisaatio ja valtarakenne. Yritän puhua seuraavassa uskosta ja nimenomaan kristillisestä uskosta. Usko on jotakin henkilökohtaista, yksilöllistä Ja samalla: uskon valinneet, uskovat muodostavat yhdessä uskonyhteisön.
Viime viikkoina on keskusteltu sekä selkeästi että sikinsokin uskosta ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan, yhteiseen elämäämme. Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Siksi on mahdotonta erottaa uskoa elämästä. Ihmisen usko on pohjimmainen vaikuttaja siihen, miten hän elää.
Uskoa ei voi erottaa politiikasta, mutta sitä ei pitäisi myöskään sekoittaa politiikkaan. Nyt vähemmän parrasvaloissa ollut Laura Huhtasaari sanoi joku vuosi sitten Perussuomalaisten illassa Turun Mikaelin kirkossa, että ennen kaikkea muuta on pidettävä huolta omista eli suomalaisista, ei pakolaisista. ”Kuten Sanassakin sanotaan.” Mutta kun Sanassa EI niin sanota. Sana, eli kristittyjen Raamattu kehottaa johdonmukaisesti, alusta loppuun pitämään huolta pakolaisista, heikoista ja sorretuista.
Jos politiikassa perustellaan uskolla jotakin uskon vastaista, on tämä aina syytä painokkaasti sanoa. Populistiset liikkeet vetoavat ihmisen (äänestäjän) itsekkyyteen eli oman hyvän ajamiseen. Vielä Huhtasaarta selvemmin tietenkin Donald Trump. Amerikka ensin! Sinä, minun äänestäjäni ensin! Tätä Donald on kuulijoilleen hokenut ja heilutellut välillä Raamattua. Oli sattuvasti sanottu, kun Joe Biden esitti toivomuksen, että hän välillä lukisi Raamattua. Kaukaa katsoen tyhmiltä tuntuvat amerikan-suomalaiset ja muut, jotka näyttävät Trumpin tällaiset puheet uskovan. Rehellisyys on kaiken perusta. Jos voidaan vapaasti valehdella, kuka meidät pelastaa siitä sekasotkusta?
Rehellisyyttä pitää vaatia kaikilta puolueilta, myös Perussuomalaisilta. Ei riitä Purran perustelu, että heillä on 620.000:n äänestäjän mandaatti ja se riittää. Mandaatti on annettu, mutta sitä on osattava myös käyttää. Jos yksi talouden puolesta keskeinen ministeri flirttailee natsien kanssa ja hänet vaihdetaan toiseen, joka kutsuu kauppakumppaneitamme apinoiksi – kuinka kauan Suomen talous kestää tätä?
Ja silti on oikein, ettei viime vuodenvaihteessa kolmen miljoonan ja kuudensadan tuhannen jäsenen uskonyhteisö asetu perussuomalaisia vastaan. Turun kaksi piispaa ovat kumpikin asettuneet selkeästi rasismia vastaan. Mari Leppänen Turun Sanomissa 7.7.23: ”Suomi ei tule kuntoon ihmisoikeuksia polkemalla.” Kirkkoa ja puolueita ei tule sotkea toisiinsa. Tämän voin sanoa, vaikka joku vuosi sitten olin ”Suomen kristillisten sosialidemokraattien r.y:n” puheenjohtaja. Kristittyjä on meillä varmasti jokaisessa puolueessa. Meillä on oikeus ja hyvä syy marssia oman lippumme perässä – se on kokonaan toinen kysymys.
Usko vaikuttaa elämään ja monilla meistä se on perustava vaikuttaja. Samalla: olemme erilaisia, tulkitsemme asioita omalla tavallamme. Uskon näkemykset ja toteutus-tavat ovat monet. Suomi on muuttunut moniuskontoiseksi ja sen isoimman uskon-yhteisön, 3.5 miljoonan jäsenen luterilaisessa kirkossa on monenlaisia, osin myös vastakkaisia käsityksiä. Se ei ole mitään uutta, näin oli myös alkukirkossa, josta olen viimeisimmässä kirjassani kirjoittanut. Jatketaan debattia, siskot ja veljet!
Aika helposti sekoitetaan asiat ”usko” ja ”uskonto”.
Kaikki politiikka perustuu pohjimmiltaan uskoon – kuka mihhinkin. Tai jaoskus siihen, että ei usko – kuka mihinkin.
Uskonto taas on vähän eri asia: siihen voidaan vedota, vaikkei siihen uskoisikaan. Retoriikka on oma poliittinen ulottuvuutensa.
Ja jos ns. perhearvoista luovutaan, jää jäljelle jotkut muut arvot. Niitä on historiassa kokeiltu, Joitakin aika ikävin seurauksin. Perhearvot eivät tietenkään tarkoita perheettömien ”heitteille jättöä”. Mutta jos jotakuta ryhmää tuetaan, voivat toiset saada kokemuksen syrjimisestä. ja siitähän aikamme puhe onkin suurinta. Puhutaan ja edistetään ”positiivista syrjintää” eli joidenkin suosimista, joka toisille merkitsee toisen negatiivisesti koettua syrjintää. Näin on vaikkapa ns. intersektionaalisen feminismin tapauksessa. Joten ei ns. perhearvot ole ainut kiistanalainen ”suosituimmuusaseman” oikeutus.
Perhearvoja on väheksytty niin oikealla kuin vasemmalla politiikassa. Tieten tai itse sitä huomaamatta. (Tämä ei ole kekustan maksettu mainos!)
Voidaan myös kysyä: politiikan paikka : uskonnossa vai ei. Siitäkin on kokemusta aivan meidän päivinämme, eikä vain meillä – ja oli o muualla Euroopassa 1930-1940 -luvulla, silloin karmein seurauksin. Politiikka on tullut lännessä uskontoon, jos joissain maissa uskonto on tiukasti politiikassa.
Jukka, perhearvoista. Käsittääkseni yksinasuvat, yksinelävät maksavat veroa enemmän, vai onko se niin, että he saavat vähennyksiä vähemmän. Ja kuitenkin he ovat keskimääräisesti vähätuloisempia.
1900-luvun taustoista isoin kysymys ovat totalitaariset, murhaavat systeemit; fasismi, natsismi ja kommunismi. Minulla on jtk se käsitys, että näitten kaikkien kristinuskon vastaisuutta ei meillä oikein tunneta. Hitler tietenkin veljeili kirkkojen kanssa, mutta olihan se järjestelmänä ehdottoman kristinuskon vastainen.
Menemättä tässä nyt nykytilanteeseen Suomessa.
Kristityn koko elämä on uskonelämää. Jos politiikassa ei usko voisi olla läsnä, niin kukaan kristitty ei voisi olla politiikassa mukana.
Näin kai se on nähtävä.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Uskovat on kutsuttu myös siihen ja siinä usko voi näkyä. Ainakin silloin kun uskon kohde saa olla johdattamassa politiikkaa. Niissä tehtävissä tulee seistä varmalla pohjalla, mutta ei muiden yläpuolella. Usko on jo sinänsä tasapainoilemista eri vaihtoehtojen kanssa ja politiikkaan osallistumien tuo siihen omat vaikeutensa lisäksi. Joten onhan se taitolaji olla uskovana politiikassa. Hattua nostan kaikille niille jotka niissä tehtävissä on.